Saturday, May 11, 2013

Äitienpäiviä

 Jokaisella perheellä on omat perinteensä äitienpäivän viettoon. Yhden tutkimuksen mukaan 61 % esikoistaan odottavista äideistä toivoi, että äitienpäivänä muistettaisiin. Loput malttoivat odottaa siihen saakka, että vauva on ihmisten ilmoilla. 


Ystäväni hyppäsi perjantaina lentokoneeseen ja lähti New Yorkiin viettämään äitienpäiväviikonloppua hyvän ystävänsä kanssa. Ilman lapsia, ilman miestä, ilman kotiaskareita. Hänen äitienpäivänsä perinne on matkustaa jonnekin hyvän matkan päähän perheestä ja rentoutua. Viime vuonna kutsui Lontoo, sitä edellisellä kerralla Floridan hiekkarannat. 

Aika moni taitaa juhlistaa kuten me. Aamulla jos oikein hyvin käy pienet keijukaiset (ovat kyllä vuosien saatossa kasvaneet) ilmaantuvat sänkyni laidalle, laulavat, tuovat kakun ja kortteja. Iltapäivällä suuntaamme mukavaan ravintolaan nauttimaan lounasta pidennetyn kaavan mukaan. Koska aterian suunnittelu on ainakin puolet ilostani mies toimittaa menun nähtäväkseni jo hyvissä ajoin. Hekumoin ruokalistan äärellä useamman päivän, harkitsen syömisiäni ja juomisiani. Tosin niinkin on käynyt, että edellisen illan lihanhimo on yön aikana talttunut ja lounaalla on syöty kalaa tai kasviksia.

Onnellista toukokuun toista sunnuntaita. Kevät tuoksuu, kesä kutittelee varpaita. On niin paljon syitä iloon ja juhlaan. 


Ja jotta totuus ei unohtuisi: M. thank you for the babies!

Love,

Me

6 comments:

  1. Perinteisellä tavalla meilläkin vietetään yleensä äitienpäivää. Tenavat ja mies "herättivät" minut, syötiin ihana aamupala ja kohta lähdemme maakuntakierrokselle äitien ja mummon luo.
    Mukavaa äitienpäivää sinne teille :)

    ReplyDelete
  2. meilla on ihan normi arkipaiva taalla Qatarissa. Ei juhlita.

    ReplyDelete
  3. Aurinkoista Äitienpäivää sinne♥

    ReplyDelete
  4. Hyvàà àitienpàivàà. Aika erikoinen tuo ystàvàsi tapa viettàà àitienpàivàà ilman lapsia....hàn kai ottaa sen rentoutuksena kuten kerroitkin. Itse haluan olla tànààn lapsiani làhellà ja toivon, ettà edes tànààn he kàyttàytyisivàt hyvin. Yleensà se jàà vain toiveeksi, heh!

    ReplyDelete
  5. Mukavaa äitienpäivää Johanna.Erikoinen tapa tosiaankin viettää äitienpäivää tuolla ystävälläsi mutta toisaalta,mitä mukavin tapa;D

    Täällä ei enään ole äitienpäivää vaan perhepäivää joka korvaa kaikki muut tuollaiset päivät.Tosin se on aika ei-kaupallinen ja se menee ohitse melkein huomaamatta...

    ReplyDelete
  6. Kivaa Aitienpaivaa sinne kauas.
    Meilla Turkissa on myöskin tanaan Aitienpaiva. İsainpaiva on eri aikaan, mita Suomessa.

    ReplyDelete