Monday, April 22, 2013

Moi äiti!

Kuuntelin NPR:n (National Public Radio) lähetystä ja keskustelua kouluista. Lähetys olisi voinut olla ihan yhtä hyvin YLE:llä, käsiteltävät asiat olivat niin samanlaisia. Miten taataan kaikille oppilaille turvallinen ja hyvä oppimisympäristö? Kuinka opettajia voidaan tukea työssään? Miten puututaan käytöshäiriöihin? 



Varsinkin puhuttaa No Child Left Behind Act, jonka presidentti Bush allekirjoitti vuonna 2001. Idea on hyvä, tarkoituksena oli taata kaikille lapsille tasalaatuinen koulutus. Laatua tietysti mitataan erilaisin tasotestein. Opettajat ja koulut rankataan sen mukaan. Ongelmiahan tästä syntyy. Mm. Floridassa eräs rehtori ehdotti, että luokista pitää poistaa akateemisesti huonommin pärjäävät oppilaat. Näin saadaan oppimistulokset kohdalleen. Jossain on innostuttu korjaamaan tasotestien tuloksia - näyttää opettaja ja koulu hyviltä.

Opettajat kertoivat näkemyksiään siitä miten kouluista tehdään parempia. Tietysti opettajien koulutus on tärkeä asia, mutta mä yllätyin kuinka opettajat tilanteen näkivät. Moni sanoi, että luokkahuoneisiin pitää saada enemmän vapaaehtoisia vanhempia. Lapset tarvitsevat enemmän aikuisia ympärilleen. Koulun ja kodin pitää ponnistella yhteistuumin. 

Itse käyn vapaaehtoistumassa kerran parissa viikossa. Jos on jotain erityistä, niin vähän useamminkin. Juniorin käydessä Kindergartenia opetin kerran viikossa äänteitä luokalle. Toinen vapaaehtoistuja oli Etelä-Koreasta. Siinä sitä oppivat lapset ääntämystä oikein aksenttien kanssa. On vanhempia, jotka ottavat vapaata töistä jotta voivat vaikka käydä lukemassa ääneen luokassa kerran viikossa. Yksi tuntemani äiti tekee joka tiistai vain puolikkaan työpäivän, jotta voi aamupäivän työskennellä koululla. Meillä vapaaehtoistuminen on vielä voimissaan, mutta tilanne ei taida olla sama ympäri maan. 

Mulle vapaaehtoistuminen oli outo juttu. Tuntui, että opettajahan siinä häiriintyy kun vapaaehtoiset liehuvat luokkahuoneissa. Ajattelin, että opettaminen on tukalaa kun on korvapari jos toinen kuuntelemassa että miten se opetus sujuu. Väärin. Meillä opettajat tosissaan haluavat vanhemmat luokkahuoneisiin. Monenlaisten rutiinitöiden lisäksi osa vanhemmista myös opettaa. Apua tarvitsevat oppilaat saavat tukea erityistarpeisiinsa. Joskus saattaa joku matematiikan osa-alue tai kielioppiasia olla hankala ja sillä aikaa kun muu luokka paahtaa muuta saa yksi tai kaksi oppilasta tukiopetusta. Jonkun toisen oppilaan vanhemmalta. 

Omalta kannaltani on erityisen mukavaa, kun tunnen ja tiedän lasten luokkakaverit niin nimeltä kuin ulkonäöltä. Tunnen koulun henkilökunnan. Moikkaan rehtoria ja toimiston väkeä vähintään kerran parissa viikossa. Tiedän kirjastontädin ja talonmiehen. Ylilpäänsä tunnen sen ympäristön jossa lapseni työskentelee monta tuntia joka päivä. 

Mutta kuukausi pari takaperin mut lyötiin ällikällä. Astuin lapseni luokkahuoneeseen. Vaihdoin hänen kanssan hymyjä. Jostain kuului "moi äiti". Lapseni huulet eivät likkuneet. Osaako se puhua vatsasta? 

Salaisuus selvisi iltapäivällä, kun hain lapsen koulusta. Yksi luokkatoveri oli kysynyt lapselta, että miten suomeksi sanotaan "hi mom". Nykyisin luokasta kuuluu aina "moi äiti", kun oven aukaisen. 

Luokkakaveri on muuten se villikko, jonka vahdiksi oma lapseni on laitettu. Opettaja tekee yleensä rauhallisista ja vähän villimmistä lapsista pareja. Jos on epäilys, että villikko saattaisi eksyä vieraille reiteille asioidessan kylppärissä tai toimistossa laitetaan rauhallinen saattaja mukaan. 

10 comments:

  1. Olipas mielenkiintoista. Tiesin ettà siellà teillàpàin vapaaehtoistoiminta kukkii, mutta en arvannut sen ylettyvàn ihan kouluopetuksenkin tasolle. Aika jànnàà. Voisin kuvitella ettà Italiassakin hàiriintyisivàt jos vanhempia olisi luokassa myòs....mutta enhàn minà tiedà vaikka olisin vààràssà. Olen silti melko varma, ettà opettajat ovat tààlà meillà ainakin ne parhaimmat opettajat. Tààlà on yllàttàvàn paljon kouluttautumattomia naisia...vanhanaikaisen ajattelutavan vuoksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullekin oli yllätys, että vanhemmat ihan oikeasti antavat tukiopetusta. Tietysti tämä on myös opettajakohtaista. Toiset opettajat antavat vapaaehtoisille enemmän vastuuta ja pyytävät apua. Middle Schoolissa tämä sitten loppuu eli alakoululaisia vain autetaan tällä tavoin. Mutta vieläkin on kiva, kun tiedän aika hyvin vanhempien lasten luokkakaverit :)

      Delete
  2. Intiassa asuessamme ja lasten ollessa kanadalaisessa koulussa, olin myos vapaaehtoisena kuuntelemassa kerran viikossa lasten aaneen lukua. Oli tosi mukava kokemus. Nyt taalla Qatarissa brittikoulussa ei ole tuota vapaaehtoissysteemia... :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja mä kun olisin kuvitellut, että brittikoulussa olisi vapaaehtoisia :(

      Meillä muuten järjestetään tilaisuuksia, joissa lapset lukevat ainekirjoituksiaan vanhemmille. Mutta sinne tulevat kaikki vanhemmat (mummit, kummit, tädit ja sedät - ei sen puoleen), jotka vain kynnelle kykenevät. En tiedä miltä se lapsista tuntuu, mutta itse olen kokenut jonkin asteista takamuksen puutumista kuunnellessani vajaata 30 ainekirjoitusta.

      Delete
  3. Siellä ollaan todella pitkällä tuossa asiassa!
    Täällä ei juurikaan käydä koulussa muuten kuin hakemassa/tuomassa lapsia..ja minulla on sellainen tunne,että jos menisin tunnille,jotenkin häiritsisin opetusta?!
    Ekaluokkalaisellamme on siitä hyvä tilanne,että opettajan lisäksi on avustaja ja osalla tunneista myös tiimiluokan toinen ope paikalla.Luokka on "jaettu": 18 oppilaan lisäksi tiimiluokalla on 5 "erityislasta".Joten voi olla oppitunteja,että lapsilla on kolme aikuista käytettävissä.
    Käsittääkeni täällä ollaan "purkamassa" vanhaa erityiskoulu ajattelua niin, että erityistarpeita tarvitsevat lapset ovat muiden kanssa samassa ja saavat sitten tarvitsemissaan aineissa erityisopettajan apua pienemmissä ryhmissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmasti hyvä, että lapsia pidetään samassa ryhmässä. Meillä on erityisopetusta, mutta raja on varsin häilyvä. Ainakin mitä omakohtaisiin kokemuksiin tulee. Joku on kokonaan erityisopetuksessa, joku vain muutamia tunteja, joku lähes kokonaan muun luokan mukana. Luokan opettajilla on kyllä pitkä pinna, sillä aika usein yksi oppilas saattaa haukata aika suuren ajan oppitunnista kun esimerkiksi kysymyksistä ei tule loppua.

      Delete
  4. Hyvä kirjoitus, oli mielenkiintoista lukea, koska its eolen erityisopettaja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla olisi varmaan monta hyvää tarinaa :) Alakoulussa (Elementary School) meillä varsinkin tehdään paljon talkoonmeiningillä, alkaen pihamaan hoidosta ja jatkuen sitten näihin opetushommiin. Varsinkin ihan pienille järjestetään usein workshops, joissa on erilaisia rasteja tehtävineen. Näille rasteille sitten tarvitaan vanhempia.

      Delete
  5. Ihana tuo "Moi äiti" :) varmasti yllätti kun ei kyseessä ollut oma lapsi.

    Meillä tyttö on nyt kolmannella luokalla ja heti syksyllä opettaja toivotti tervetulleeksi vanhemmat seuraamaan opetusta. Ainoastaan meidän perheen isi on ollut tutustumassa ja viettänyt oppilaiden kanssa yhden päivän. Seuraavaksi on sitten minun vuoroni. Eskarin puolelta ei ole koskaan toivotettu tervetulleeksi seuraamaan esikoulupäivää; pikkujoulut oli koko perheelle mutta muita juttuja ei.

    Leppis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eskarin alussa (ja taisi olla ensimmäisen ja toisenkin luokan alussa vielä) toivottiin, että vanhemmat eivät mene pariin viikkoon koululle. EIvät myöskään lounastamaan lasten kanssa tms. Ettei tule eroahdistusta ja tottuu koulun rytmiin.

      Minulle on tietysti harvinaista herkkua, että joku suomeksi moikkailee. Tämä lapsi on muutenkin tavattoman hurmaava :) Vaikka vähän villi onkin...

      Delete