Thursday, March 21, 2013

Sattuman sanelema juttu

Olisi pitänyt olla taas kahdessa paikassa yhtäaikaa. Kaksosilla oli koulun yleisurheilukisat ja yksösellä kuoroesitys. Valjastettiin jo naapureitakin apuun, mutta selvittiin sitten omin voimin. Mies meni yleisurheiluihin, minä laulua kuuntelemaan. 


Molemmat harrastukset ovat tulleet koulun puolesta. Ei kustanna ylimääräistä. Kuorolaiselle piti hankkia smokkipaita, mutta rusetti ja smokkivyö saatiin koululta lainaksi. Ainoastaan kuljetukset työllistävät meitä vanhempia. Yleisurheilijat saavat asut koulun puolesta ja koulu jopa pesee ne. 

Kuorotapahtuma oli Downtownissa ihan oikeassa konserttisalissa. Yhteensä 16 alakoulun kuorot esiintyivät tapahtumassa kahtena iltana. Tilaisuus oli juhlava, oli puheita ja jaettiin palkintoja. Tapahtuman pääsponsori antoi konsertin lopuksi shekin jokaiselle osallistuneelle koululle. Laulantaa kuunnellessa ehdin miettiä monenlaista. Kuten kuinka upeaa on, että nämä 1000 lasta pääsivät esiintymään. Opettajat valmentavat kuorolaisia vapaaehtoisesti, ilman palkkaa useampana aamuna viikossa ympäri vuoden. Vanhemmat kuljettavat lapset ylimääräisiin harkkoihin. Vapaaehtoiset järjestävät konsertin ja sponsorit tukevat. Kaava on sama oli kyseessä hengen- tai ruumiinkulttuuri. 

Tuli toinenkin ajatus mieleeni. Miten minä päädyin juuri tähän konserttisaliin, tähän kaupunkiin, tähän maahan, tämän koulun kanssa, tämän lapsen äidiksi. Vankasti uskon, että elämä on sellaista miksi sen rakennamme. Valintoja toisensa jälkeen. Mutta on siinä sattumaakin. Minunkin suuntaviivoiltaan valmiiksi pohdittu elämä sai ihan uuden kurssin, kun tapasin lasteni isän. On kyllä mahdottoman hyvä, että tulevista ei tiedä. Itse olisin hermostunut pahemman kerran. 

Entäs sitten nämä lapset. Ovat kuin keväisiä puroja, lirittelevät ihan omilla urillaan. Minulla ei ollut edes aavistusta ennen konserttia, että lapsi osaa kokonaisen laulun hepreaksi ja Mozartin kaanonin kaupan päällisiksi. Samaan aikaan yksi lapsista kaatui mailin juoksun aluksi, nousi pystyyn ja rynnisti matkoihinsa. Toinen rynnisteli ihan muuten vaan.

Siellä konserttisalissa istuessa mieleni valtasi syvä rauha. Yksi niitä onnen hetkiä, jolloin tietää olevansa perimmäisten kysymysten, ja vastausten, äärellä. Tässä on minun paikkani, tänne minä kuulun. Kuuluu huomenna sitten taas mitä kuuluu. 

8 comments:

  1. <3 Tulipa hyvä mieli näistä mietteistäsi. Samankaltaiseten kysymysten ja tilanteiden äärellä olen täällä monesti.
    (Paitsi meidän koulu ei kyllä pese mitään!)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä taitavat pestä siksi, etteivät vanhemmat pääse asuja pilaamaan. Näin on kuulemma käynyt.

      Kaikenlaista tulee pohtineeksi. Tiedät sitten ne tunteet, joiden vallassa konserttia kuuntelin :) Onneksi oli nessut mukana.

      Delete
  2. Miten kummassa osaat kirjoittaa niin usein asioista, jotka kolahtavat minuun ihan kympillä?!? ;D

    Tiedätkös, minä olen miettinyt noita elämän suuntaviivoja viime päivinä PALJON... Että miten kummassa sitä yksi asia vaikuttaa toiseen asiaan ja miten ihminen on päässyt siihen hetkeen, missä nyt on. Elämä on valintoja täynnä, se on täysi tosi!

    Me olemme tämän viikon aikana tehneet miehen kanssa valinnan, joka vaikuttaa ratkaisevasti monen ihmisen elämään. (Tänään on päätöksen DL.) Se tuntuu nyt hurjalta, pelottavalta, jopa kauhistuttavalta, mutta joskus paljon myöhemmin tiedämme vasta, oliko valinta meille kaikille hyväksi.

    (Emme ole eroamassa.)

    Allekirjoitan siis täysin tämänkin postauksen sanoman. :) Sinä olet tehnyt aikoinaan hyviä valintoja, niitä, joiden ansiosta saat elää yhdessä juuri tämän ihanan perheesi kanssa. Mutta pointti on myös se, ettei jossittele sitä, miten olisi käynyt, jos valinnat olisivat olleet toisenlaisia. Siinä vaiheessa, kun on polun valinnut, jossittelu on turhaa.

    Niin minä yritän ainakin nyt ajatella. :)

    Aurinkoisia päiviä!









    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea teille! Olette varmasti tehneet hyviä ja viisaita päätöksiä. Mutta kyllähän se aina hirvittää, kun itse siinä tienhaarassa seisoo. Sitä tuttua ja turvallista tietä olisi helppo ja mukava jatkaa, tietäisi suunnilleen mitä odottaa. Toisaalta on aika mieletön kokemus, kun itseään vähän haastaa. Olen minäkin monet ikäväitkut itkenyt ja kai niitä päiviä on, jotka vaihtaisi pois. Mutta päällimmäisenä on kuitenkin syvä kiitollisuus. Dag Hammarskjöldin sanoin: "tie valitsi minut ja minun osani on kiittää".

      Kaukohatistus!

      Delete
  3. Hieno kirjoitus.Ensinnäkin hienoa että lapsesi on kuorossa joka pääsi kilpailuun ja hienosti tuosta tapahtumasta etenit sitten omaan elämääsi ja valintoihisi.Elämä onkin valintoja täynnä;ei pidä ajatella että minulle tapahtui vaan että minä valitsin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olit mielessäni, kun lapset lauloivat heprean kielisen laulun "Ani Ma'Amin". Se on valtavan kaunis! Ja haikea.

      Aina kun jaksaisi muistaa, että voi tehdä uusia valintoja. Vaikka menisi mönkään, niin suuntaa voi korjata.

      Kiitos Sinulle taas vuoropuhelustasi. Meidän Obama on siellä teillä :)

      Delete
  4. Noi postauksen viimeiset rivit tekee just elämästä niin hienon! Mä olen onnellinen sun puolesta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se hetki kun onni vain nostaa päätään, hissuksiaan sen enempää meteliä pitämättä ja ilmaisee läsnäolonsa... niitä hetkiä on viime aikoina ollut paljon. Voiko sitä elämältä muuta pyytää :)

      Delete