Thursday, December 26, 2013

Muutama kuva ja sana

Edellisessä postauksessa oli joulukuusi. Sain jo vähän nuhteita (kotiväeltä), kun julkaisen kuvan koristelemattomasta kuusesta. Saatiinhan ne koristeetkin paikoilleen. Meillä oli oikein hauskaa, kun laitoimme puuta juhlakuntoon. Perheessä on esteetikko (en minä eikä mies), joka siirteli koristeita oksalta toiselle, kun oli laitettu pallo liian lähelle toista tai kuppi kupin viereen. 


Mutta pelkkää koristelua ei ollut juhlan valmistelu. Kysyin lapsilta jo hyvissä ajoin, että minkälaista jouluruokaa mieli tekisi. 


Piparkakkuja, karjalanpiirakoita ja joulutorttuja tilattiin. Tortut ovat vielä tekemättä, mutta piparkakkutalkoot pidimme ja piirakatkin saatiin rypytettyä.  


Aattoa edeltävänä päivänä kävimme katsomassa Pähkinänsärkijä-baletin. Siitä jos mistä tulee juhlava olo. Produktio oli hiukan taas erilainen kuin edellisenä vuonna. 


Aattona lähdimme miehen kanssa kukonlaulun aikaan (klo 8.30) ostamaan joulukalkkunaa. Ajoitus oli erinomainen, sillä jälkeemme alkoi kauppa täyttyä. Pihalla oli kolme poliisia ohjaamassa liikennettä ja jono ylettyi jo kaupan ulkopuolelle kun poistuimme kalkkuna kainalossa. 


Aattoillan perinne on joulukirkko. Meidän lähikirkko on luterilainen, mutta kuuluu siihen suuntaukseen joka ei hyväksy naispappeutta tai homopareja. Pastorit ovat vaihtuneet vuoden sisällä ja mulla oli kyllä hyvin ulkopuolinen olo. Nimittäin hartaushetki aloitettiin sillä, että jokainen viittaamalla ilmoitti mistä on alunperin kotoisin. Kuka on paljasjalkalainen, kuka minkäkin ilmansuunnan osavaltiosta. Meidät ihan toisessa maassa syntyneet unohdettiin tyystin. Vahinko se varmasti oli, mutta tuntui apealta kun ei saanut viittilöidä muiden mukana. 


Muutoinkin saarna oli sen verran hurmoksellinen, että joulun ilosanoma jotenkin unohtui. Yllätyin myös, kun pappi sanoi "Jesus is god" - mä olen aina ajatellut Jeesuksen jumalan pojaksi, mutta en jumalaksi. Jos joku teologi sattuisi lukemaan, niin mielelläni kuulisin virallisen kannan. 


Toisen takan reunalla odottivat joulusukat ja tämän takan reunalla ovat iloisesti sekaisin didgeridoo, joulupukki, pähkinänsärkijä, joulutähdet. 


Keittiössä ovat ahertaneet erilaiset kokoonpanot. Joulupukin takana häärivät mies ja poika. Tekivätkin mahdottoman hyvän aattopäivän lounaan. 


Twelve Days of Christmas -pallot päätyivät maljakkoon kuusenoksiin. 


Enkeli taivaan lausui näin.


Aattoiltana oli paljon jännitettävää. Ylimpään kerrokseen oli ilmaantunut erikoinen paketti sillä välin, kun lasten kanssa olin tekemässä viimeisiä hankintoja pari päivää ennen joulua. 


Mulla on lipsahtanut pahemman kerran pelihimon puolelle. Kuten kuvasta näkyy on rouva luonnontilassa, hiukset hajallaan tahkoamassa pelikonetta. Flipperi on tosi koukuttava. Tänään olen ollut kaksi kertaa ihan hilkulla saada jackpotin. Ja kyllä mä sen vielä saan.


Onnellisia vuoden viimeisiä päiviä!

Wednesday, December 18, 2013

Getting closer

Kuusi on tupaan kannettu. Joulu lähestyy. 


Viime viikkoina on tapahtunut paljon. On ollut urheilukisoja, harjoituksia, kuoroesiintymisiä. Mieleenpainuvin oli joulukonsertti meidän osavaltion kuvernöörin virka-asunnossa. Koulumme kuoro marssitettiin Grand Ballroomiin ja lapset esittivät melkein puolituntisen sikermän joululauluja. Olen kuskannut lapset harkkoihin pari kertaa viikossa, mutta en koskaan käsittänyt kuinka laaja repertuaari heillä on.

Saimme myös vanhaan kotiimme vuokralaiset. Mua alkoi jo melkein ahdistaa, kun kyselijöitäkin oli harvakseltaan. Täkäläiset vuokramarkkinat ovat parhaimmillaan huhtikuulta syyskuulle, sitten on hiljaisempaa. Olen ihan erityisen iloinen, sillä itse esittelin talon uusille asukkaille. Oli ihana nähdä, kuinka oikeastaan ensi hetkestä alkaen talo tuntui omalta näille katselijoille. Taisi kuulua se kuuluisa "klik".


Löysin pojan kirjoittaman kirjoitelman siltä ajalta, kun hän oli toisella luokalla. Aikaa on kulunut siis kuutisen vuotta. Aineessa hän kirjoitti, että äiti tykkää ketuista. Jostain kumman syystä ketut ovat aina puhutelleet ja oli sellainen aika, kun kettu kurkisti milloin mistäkin. Lontoon Heathrowille laskeutuessa vastassa oli punaturkki. Lake Tahoella sain otettua kuvankin repolaisesta. Nyt meillä on kuusessa kolme kettua. Miehen perheessä kulkee tarina, jonka mukaan kadonneen tavaran vei ketut. Kaksi näytti valoa ja yksi kantoi. Joten jos lahjat kuusen alta katoavat ovat ketut olleet asialla. 

Lapset ovat olleet lomalla jo kaksi viikkoa. Mies matkusteli lähes koko syksyn. Usein hän oli koko viikon poissa. Nyt olemme kaikki kotona uuden vuoden puolelle ja tunnelma alkaa olla välillä jo ihan riehakas. Mulla on jo jouluinen olo. 

Tuesday, November 26, 2013

Ja sitten äidillä meni sormi suuhun

Vanhemmuus on sellainen juttu, että oikeastaan vasta sitten kun käärö (tai meidän tapauksessa kaksi kääröä) on käsivarsilla valkenee koko asia: matka on vasta alullaan. Vastuu on huikea ja olisiko ihan joku kurssi pitänyt käydä. Toisaalta mielen syövereistä nousee kuvia, miten on nähnyt jonkun toisen toimivan. Vaistot ohjaavat, luontoäiti neuvoo. Mutta sitten on niitä tilanteita, että sormi menee suuhun. Mitäs nyt? 


Edelleen puran muuttolaatikoita ja sieltä löytyi tämä Suuri Vauvakirja. Kirja auttoi pulassa jos toisessa. Tykkäsin ihan mahdottomasti. Jos amerikkalaista vastaavaa opusta selailin, niin neuvo oli kääntyä lääkärin puoleen. Vauvakirjan teksti sen sijaan sai tyyntymään, analysoimaan tilannetta. 

Nykyisillä tuoreilla äideillä on sitten vielä huomattavasti parempi tilanne. Sain kutsun osallistua Ainukerhon (klik, klik) kampanjaan. Silloin kun juniori syntyi sain Suomesta lahjaksi Ainun tuotteita. Olivatkin kivoja, vieläkin muistan hauskat puiset lelut ja Ainun tuttipullojahan keitettiin urakalla, tehtiin pullokeittoa kuten isommat sisarukset tilannetta kuvasivat.

Ainukerho tarjoaa ihan käytännön ohjeita, vastaa kysymyksiin, kertoo lapsen kehitysvaiheista. Voi pojat kun olisin aikanaan tarvinnut juuri tällaista tukea! Esimerkiksi hampaiden hoidosta on oikein kattava tietopaketti. Hampiharja vain käteen ja harjaamaan, vaikka ikenet vielä paljaana ovatkin :) 

Olen aikaisemmin kieltäytynyt muutamasta yhteistyökutsusta. Tämä tuntuu kuitenkin sellaiselta, että tartuin tilaisuuteen. Sen pienen käärön kanssa kun on toisinaan vähän neuvoton olo. Kerhoon liittyvät saavat lahjaksi Ainu-pupun (klik, klik). Mun tekisi mieli liittyä ihan pupun takia, mutta meidän vekarat ovat jo vähän yli-ikäisiä :)








Saturday, November 23, 2013

Kotilieden lämmössä

 Hip hei kaikki ihanat ihmiset!

Mä ihan oikeasti olen ollut hip hei -tunnelmissa. On ollut mukavia asioita, ihan yksinkertaisia ja monen mielestä  varmaan sellaisia että mitä sä tosta kohkaat. Esimerkiksi suomen kielistä luettavaa. Hallelujaa!!!  Ja  ihan bonuksena näimme perheen voimin Teemu Selänteen luistimilla. Livenä. Toisaalta on ollut sellainen olo, että mitä sitä voi ihminen sanoa, kun Tehosekoitin jo sanoi kaiken kauniin: "Kun unessa pikkusisko kuupurrellasi purjehdit ja aamutähti otsalla astelet yön laitoja." Eihän tuota voi enää edes parannella.

  Ja sitten vielä se yöllinen huoli: jos olen onnekas niin olen elämäni puolessa välissä. Joku ajattelee, että aikaa tulee lisää. Joku toinen, että kohta se on loppu. Mitä minä ajattelen? Huoli huomisesta, toivo tulevasta. Elä ja unohda vai miten se James Bond sanoi. 


Kotilieden lämmöstä nautin päivittäin useamman kerran. Lasten kouluun mukaan pakattu lounas on kylmä, siihen ei liettä tarvita. Mutta iltapäiväateria ja illallinen pyritään tarjoamaan lämpimänä. Siis minä pyrin. 

Jokunen päivä sitten sattui hassu juttu. Ystävä soittaa aamukymmeneltä. Nyt t:arvittais sun apua. No mitä? Ystävän vuokra-asuntoon muuttanut asukas on soittanut ja sanonut että asuntoa pitää tulla siistimään.Vuokralainen on ensimmäinen asukas, asunto uuden uutukainen, loppusiivous ja tarkastus tehty pari kolme viikkoa sitten. Siivota pitää. Ystävä suostuttelee: Molly Maids tulisi, mutta aikaa saattaa mennä kokonainen päiväkin, etkö millään.

Kyllähän minä. Millään. Ihan jo vain uteliaisuudesta. Siinä vaiheessa kun selkä hajosi (en kävellyt muutamaan päivään vuonna 2007 ja seuraavana vuonna sama tarina, ylimääräinen nikama ja muutama aste vaille skolioosi oli diagnoosi) palkkasin omilla säästöilläni siivoojan perheelle. Joten tiesin mitä siistijällä on mukanaan. Pakkasin mahdollisimman oikeannäköisen työkalupakin. 

Soitin ovikelloa ja kapeaakin kapeammasta oviaukosta kurkki ystäväni vuokralainen. Cleaning service, good morning! How may I help you? Kurkistimme yhdessä vessanpönttöön, hyvä etteivät päät kolahtaneet yhteen. Siellä oli lika. En kyllä nähnyt, mutta ehkä se oli joku piilosta leikkivä bakteeri. "Cobweb" osoitti asukas. No olihan siinä keittiösaarekkeen reunassa ainakin neljä senttiä jonkinlaista hämähäkinseittiä. Tumma lattiakin oli pölyinen. Ja baaritiski. Nyökyttelin, kokeilin pintoja ja lupasin, että kyllä tämä tästä. 

Vuokralainen nappasi kainaloihinsa kaksi mahdottoman suloista pikku koiraa ja puikkelehti matkoihinsa. Pidin tarkan luvun, että siivosin kaiken mainitun ja vähän ekstraa. Kuten hammastahna roiskeet peilistä ja käsienpesualtaasta ja leivän murut työtasolta. Siirsin paikoiltaan kaiken mahdollisen. Ruiskuttelin pesuainetta altaisiin. Nenähän se viimeistään paljastaa siivouksen laadun ja tason. Hinkkasin sikapölyisen saarekkeen moneen kertaan. Vuokralainen palasi. Kerroin tekemäni ja pyysin tarkastamaan lopputuleman. Rouva tutkaili, nyökytteli. En viitsinyt sanoa, että en eritellyt erityisemmin roskaa joka oli tullut huonekaluja ja muuta muuttokuormaa muutettaessa ja mikä ehkä ja kenties asunnossa oli aikaisemmin. Asiakashan on aina oikeassa.  

Ystäväni sai tyytyväisen palautteen. Asukkaan ongelmaan oli reagoitu nopeasti ja asiantuntevasti (öhöm!). Hain lapset koulusta ja kerroin mitä mamma puuhaili päivän aikana. Lapset katselivat kuin jonkinlaista varttihullua ja pukivat sanoiksi hämmennyksensä: miksi se vuokralainen ei itse siivonnut sotkuja? 

Joo, mä olen nähtävästi kasvattanut lapsista liiankin omatoimisia. Etten sanoisi suomalaisia. Minäkin olisin vetäissyt rätillä tasot, hämähäkinverkot ja pyöräyttänyt harjalla vessanpöntöt. Amerikkalainen sen sijaan vaatii service. Jos asunto on uusi ja loppusiivous tehty niin sitten se on Spic 'n Span. Ja kaikki muu vaatii asiantuntijan (öhöm!) apua. 

Kokemus oli opettavainen. Toisaalta asiakaspalvelua ja asiakkaan tarpeisiin vastaamista parhaimmillaan. Toisaalta funtsin, että tältäkö tuntuu simputuksen kohteesta intissä. 

Mutta mikä mua tietysti jurppii on se, että arvoisa vuokralainen ei ymmärtänyt tipata. Olisihan siivouksen arvosta 15-20 % kuulunut siistijälle :) Tämä epäkohta kai kertoo enemmän asiakkaasta kuin siistijästä. 

 

Tässä vielä Felixin poseerausa. Kuvasta välittyy mielestäni hyvin se itsevarmuus ja mielihyvä mitä kuka tahansa meistä kokee ollessaan varmoissa käsissä. Omistajan ylpeys ja etuoikeus. Kuka on kuka - onko sillä niin väliä.

Friday, November 8, 2013

Slipping through my fingers

Sain Pauskalta blogista Pauskan Elämää haasteen (klik klik). Pitäisi näyttää kodista tai blogin aihepiiristä jotain sellaista, mitä ei ennen ole blogissa näyttänyt. Uusi kuvakulmakin riittäisi. 


Tämä nyt pisti silmään. Vanhemman pojan oveen ilmestyi ilmoitusluontoinen plakaatti. Jos ei olisi ollut tuota mainintaa "trespassing" niin olisin keksinyt jonkinlaisen jäynän. Mietin jo, että pakastan ämpärillisen jäätä ja menen huoneeseen kairaamaan sitä. Viinipullon kierreavaajalla tosin kun kairaa ei ole. 

Meillä on nyt talossa murkkuja ja yksi esimurkku. Mun on pitänyt ottaa käyttöön järeitäkin keinoja kuten vastaaminen samalla sävyllä kuin minulle puhutaan. Se on herättänyt ansaittua riemua ja kommentteja, että ei toi suomeksi toimi. On vain jotenkin niin vaikea tottua, että ne suloiset pellavapäät kulkevat hiukset silmillä ja murahtelevat. Kaikille muille kyllä jaksavat olla aurinkoisia ja reippaita, mutta minä olen se joka saa kokea myös vesisateen. No, parempi niin. 


Mutta älkää ihmiset hyvät missään nimessä katsoko Youtubesta Meryl Streepin esitystä Abban biisistä Slipping Through My Fingers.

 Katson joka aamu, kun lapset reput selässään vaeltavat koulubussille. Huikkaavat ovelta vähän poissaolevasti i-love-you ja bye-bye. Jaamme päivän aikana muutaman hymyn, naurun, mutta jotenkin tuntuu että en saa ajasta otetta. Kaikki tärkeät hetket soljuvat ohi. 

Aamiaispöydässä nuokkuvat pellavapäät valmistautuvat tulevaan päivään, kouluun ja treeneihin. Urahtelemme vähän väsyksissä kaikki. Ajattelin viedä lapset niin moniin paikkoihin: Pariisiin. Roomaan, Lontooseen, eväsretkelle, teatteriin, konserttiin. Hetket katovat, vilistävät ohi. Mihin aika kuluu? 

Aikaa ei voi pysäyttää. Tätä päivää ei voi pistää piirongin laatikkoon ja ottaa esille sopivampana hetkenä. 

Löysin muuttolaatikosta kuvan, jossa kaksoset poseeraavat reput selässä valmiina ensimmäiseen pre-school päivään. Tuntuu, että se oli vasta hetki sitten. Oikeasti siitä on kohta kymmenen vuotta. Slipping through my fingers. 

Saturday, November 2, 2013

Now I have seen it all

Aika monta Halloweenia ja juhlan viettäjää olen nähnyt. Vaan nytpä näin jotain ennennäkemätöntä. Herra oli pistänyt perheensä ja muutaman ystävänkin peräkärryyn, joka oli vuorattu heinäpaaleilla. Karkki- tai kepposkiertue sujui leppoisasti traktorilla päristellen. Herra itse oli pistänyut stetsonin päähänsä. Olen aika varma, että juuret ovat jossain päin Teksasia. Sen verran isosti oli tämäkin asia ajateltu. Now I have seen it all, mikään ei enää yllätä :)


Mua harmitti, kun kamera oli viedä kadoksissa kun tinasotilasjoukko tuli ovellemme. Porukassa oli kymmenisen poikaa ja heillä kaikilla samanlaiset tinasotilaan vaatteet  yllä. Ihan huikea näky! 


Tällainen punasilmäinen luuranko kurkki meidän nurkilla. Vanhempi poika hoiteli namien jakamiset,  kun isosisko vei kaverinsa kanssa nuorimmaisen vielä kiertelemään taloja. Middle Schoolin aloittamista pidettiin aikaisemmin rajana sille, että enää ei karkkeja käytäisi hakemassa. Kokemukseni mukaan tästä kyllä tingitään ja ihan isotkin lapset käyvät vielä kiertämässä. Kivaahan se on. Halloween on kerran vuodessa, joten kyllä sitä pitää juhlistaa. 

Wednesday, October 30, 2013

Happy Halloween!

Ystäväni järjesti sunnuntaina cook outin takapihallaan. Pihamaalla on upea patio, viime kesänä rakennettu. Siellä kelpasi nautiskella loimuavan tulisijan äärellä. Ystäväni on varsinainen Halloween-nero. Koristeita on kerätty vuosien ajan ja joka vuosi kokoelmaan tulee jotain uutta. Sain luvan näyttää etupihan koristeita. Sisällä ja takapihalla olisi ollut vielä vaikka kuinka paljon kuvattavaa. Sitten toisella kerralla. 


Gargoili kököttää rappusten pylväässä. Hämähäkit ja verkot ovat keinotekoisia. 


Rappuset koristellaan peristeisesti krysanteemeilla ja kurpitsoilla. 


Symmetriset kurpitsat ovat kaiverrusta varten. Muut pelkkiä koristeita. Kaiverruskurpitsat maksavat yleensä n. 5-10 dollaria kappale ja muut 3-15 dollaria. Tämän kokoiset krysanteemit maksavat 5-10 dollaria / puska. 


Mä kahehdin ystäväni karkkimaljaa! Malja ulottuu puoleen sääreen tai vähän yli ja ystäväni täyttää sen nameilla piripintaan. Siitä sitten kahmaistaan kourallinen keppostelijan kassiin Halloween-iltana. 


Ovea koristaa höyhenkranssi. Ja hämähäkinverkot. 


Terassilla kolistelee häkkiin kahlittu luuranko. 


Pihamaalla on myös synkeä puu ja hautapaasi. 


Otin kuvat päivänvalossa, joten koristeiden upeat oranssit valot eivät pääse oikeuksiin. Illalla ystäväni pihamaa hehkuu ja loistaa salaperäistä valoa...


Hautapaadet ja pääkallot olivat teemoina myös lautasliinoissa, lautasissa ja mukeissa cook outissa. Miten tää cook out muuten kääntyy? Ulkona kokkailu, grillailu, retkeily? 


Pihamaalla on niin paljon yksityiskohtia, että niitä on ihan mahdoton ikuistaa. Tämä kynttelikkö yhtenä niistä, verhottuna hämähäkinverkkoon tottakai. 


Trick or treat -kiertäjät kulkevat ystäväni talolle kaaren kautta, jossa hehkuvat oranssit valot. 


Luuranko kuikuilee josko sieltä talosta joku ilmaantuisi. 

Halloween taitaa olla mulle se mieluisin amerikkalainen juhla. Tänä vuonna saimme esille krysanteemit, keraamiset kurpitsat ja ruumisvankkurit. Lasten kavereita tulee kylään ja nuorimmainen lähtee vielä karkki ja keppos -lenkille. Itse ilakoin, kun saan jakaa namusia lasten pusseihin, koreihin, tyynyliinoihin. Tosi coolin keppostelijan tunnistaa siitä, että karkit laitetaan tyynyliinaan. 

Happy Halloween!

Tuesday, October 29, 2013

Suomalais-kiinalaista yhteistyötä

Joskus on niin kiire, että käyn hakemassa läheisestä kiinalaisesta ravintolasta lapsille eväät autoon. Eväät syödään, kun ajan urheilijat koulusta harkkoihin. Yritän tehdä yleensä lämpimän aterian. Nyt sai auttaa tuttu ravintola. Soitin tilauksen parikymmentä  minuuttia aikaisemmin ja kävin hakemassa annokset matkalla koululle. Varauduin siihen, että toimitus ei ehkä ole ihan tilatunlainen. Puhelimessa oli se työntekijä, jonka kanssa on hauska joskin vähän haasteellista kommunikoida. 


Vaan yllätyspä olikin arvaamaton saavuttuani ravintolaan. Työntekijä ojensi puhelinkuuloketta minulle. Please. Tai siis pliiit. Ei ollut aikaa empiä. How can I help you? Ja tilaustahan sieltä pukkasi, pork with oyster sauce. Kiinalainen yhteisytökumppanini lykkäsi ruokalistaa käteen. Pork, pork, pork, juu kyllä täällä olisi pork lo mein. Ai jaa, ei käy. Oyster sauce, oyster sauce, mites olisi shrimp with oyster sauce. Ai jaa, ei käy. Olen muutes asiakas. Aha, mitä muuta listalla on. Voisin kyllä suositella cashew chicken. Ribs, ribs, ribs, ikävä kyllä meillä ei ole ribs. Ei, ei ole myöskään ribs with oyster sauce. Lounasaika kestää kello kolmeen, tervetuloa. Tack och hej. 

Hetki päiviteltiin kiinalaisen yhteistyökumppanini kanssa miksi asiakkaat tinkaavat kaikenlaista. Olisiko nyt oltu asioimassa jossain toisessa ravintolassa vai oliko annos kuvassa näyttänyt pork with oyster sauce. Sain ruokani, maksoin ja hymyilin lopun päivää. Kansainvälistä yhteistyötä parhaimmillaan.


Ja se syy miksi mua hymyilytti. Tietysti oli kiva kun sai auttaa tuttua kaveria. Mutta mulle tuli paha takauma Keeping Up Appearances -sarjaan. Muistattehan Hyacinthin närkästymisen, kun hänen uuden uutukaiseen puhelimeensa soitettiin ruokatilausta:

"This is not the Chinese takeaway. This is a private, slimline, white telephone with no connection whatsoever to any business or trade. Especially not one of foreign extraction!"

Sunday, October 27, 2013

Tuttu nainen ruokahuoneen nurkassa

Nyt alkavat olla pakkaamiset, purkamiset ja siivoukset aika pitkällä. Entisessä kodissamme on käynyt jo muutama katselija ja uudessa kodissa voi jo hengittää. Dining roomin nurkasta katselee tutunnäköinen nainen. Minne sen tuonkin kuvan pistäisi. 


Kävi niin hauskasti, että kymmenisen vuotta tuumailin josko ruokahuone pitäisi maalata keltaiseksi. Ei tullut koskaan maalattua. Uuden kodin ruokahuone olikin keltainen. Huone on muutenkin mukavan valoisa ja aurinkoinen. Ikkunoissa on kaihtimet, mutta haluaisimme tänne myös verhot. Olen kallistumassa väritykseen, jossa olisi punaista ja kultaa sekä ehkä vähän valkoista. Joo, tämä meidän koti ei taida koskaan olla mitään valkoista unelmaa, kromia ja lasia :) 


Muuttotöitä on hidastanut jokin merkillinen leipomisvimma. Olen paistellut piirakoita ja kakkuja oikein sydämen kyllyydestä. Tehosekoitin on saanut puhista punaisena. 


Mutta hei, pitäkääs nyt peukkuja meille pystyssä että entiseen koriin löytyisi mahdollisimman pian vuokralaiset. Kahden pihan haravointi alkaa käydä työstä :)

Friday, October 18, 2013

Nytpä tahdon olla mä pienen mökin laittaja...

Hei kaikki ihanat!

Hengissä täällä ollaan. Viime viikkoina on ollut pakko antaa myöten ajalle: minäkään en pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Mua ei yhtään haittaisi sellainen oma pieni teleportti: akka vaan atomeiksi yhdessä paikassa ja sitten taas kokonaiseksi toisessa. Himottaisi laittaa kotia kuntoon, mutta pitää ajaa lapsia sinne tänne ja takaisin. Kun lähden päivällä klo 2 olen takaisin reissulta illalla klo 9. Helpompina iltapäivinä ja iltoina ajan vain kolme kertaa sellaisen viidentoistakilometrin lenkin. Joo, silloin onkin tosi helppoa. 


Takapihalle menevät rappuset näyttävät kuvassa(kin) aika villeiltä. Luonnossa tilanne ei ole ihan näin paha, mutta joku ohdake tuossa nyt kiipeilee. Se on alkanut viime päivien sateiden innostamana oikein rönsyillä. 


Isohko projekti oli takapihan tekeminen Felix-turvalliseksi. Piha oli onneksi aidattu, mutta pienojen välit olivat sen verran suuret että aidan sisäpuolelle piti laittaa mustaa kanaverkkoa. Muutoin Felix viuhahtaisi matkoihinsa. Hirvittää pelkkä ajatuskin. Nyt kelpaa koiran juoksennella ja kyllä maar hän onkin juossut.


Joten vaikka kynttilää on polteltu molemmista päistä niin aikaa ei ole ollut istuskella deckillä ja nauttia olemisesta. Kyllä kai sekin päivä koittaa, mutta


kirjapinoja, laatikoita, tauluja katsellessa meinaa tulla suru puseroon. Ajatuksena oli saada kaikki paikoilleen Halloweeniksi. Jospa yrittäisi Kiitospäivää. 

Onnellista viikonloppua! Mä ajan huomenna vajaat parisataa kilometriä suuntaansa lasten urheilukisoihin. Mies huristelee sunnuntaina. Välillä tekisi mieli sanoa lapsille, että keksivät harrastuksen jota voi tehdä kotona. Mutta kun katson miten toiset vanhemmat ja lapset hyppivät läpi samojen renkaiden tulee taas tsempattu olo. 

Felix tuli juuri sisälle ja haisee ihan hirveälle. Löytänyt vissiin jonkun villieläimen läjän. Koirapyykille sitten siis :)

Wednesday, October 2, 2013

Lorvimista

Illalla kuskasin omat ja vieraat lapset harkkoihin. Kotoa läksin puoli kolmen paikkeilla, hain lapset koululta ja sitten jatkoimme matkaa kokoontumispaikalle. Kotona takaisin vähän ennen yhdeksää. Lasten harjoitellessa mun pitää keksiä tekemistä. Matkaa on sen verran, että en kotiin viitsi ajella. Jätänkin yleensä auton parkkiin ja lähden tutkimaan ympäristöä. Tällä kertaa vaelsin läheiseen puistoon.


En ollut ihan varma mistä puisto saa rahoituksensa. Liittovaltiolta se ei ainakaan tule, koska puisto oli auki. 


Olisin voinut vuokrata veneen ja soudella lammella. 


Alueella on myös vanha karuselli, oikea merry-go-raund. Ehkä mä joku kerta käyn ajelemassa strutsilla tai kirahvilla. 


Puisto on suunniteltu kauniisti. Kukkaistutusten takana on katos eväsretkeläisille. 


Yleiset käymälät saavat aina vähän empimään. Joskus on tullut käännyttyä ovelta takaisin. Täällä ei ole sellaista huolta. Myös nämä tilat on huollettu ja hoidettu tip top. 


Junallakin olisin voinut huristella. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. 


Läheltä löytyi rappuset, joissa olen harjoitellut Rocky-hekeäni. Siis kipin kapin rappuset ylös, ylös alas hyppimistä ja kädet koholle! Olen muuten varmaan huikeassa kunnossa, kun kevät koittaa. Tai sitten olen jäänyt autoon istumaan ja lukemaan kirjaa.