Saturday, December 29, 2012

Muistoja

Harmittaa, kun pitää taas kuusi riisua. Jotkut koristeet ovat jo niin tuttuja vuosien takaa, että niitä haluaisi helliä muistoissaan useamminkin kuin kerran vuodessa joulukuusessa. Perheenjäsenistä on kehystetty kuvat kuuseen. Mun kuvan takana virtaa Mississippi-joki, kuva on vuodelta 2003 kun ajoimme mantereen halki Kaliforniasta tänne. Mukana kaksi kolmivuotiasta ja yksi 9 kuukauden vanha. Ja tietysti mies ja minä. Ikimuistoinen reissu. Kuten myös aamiainen New Orleansissa Bourbon Streetillä. 


Kun mietin vuoden kohtaamisia ja huippuhetkekiä nousee pinon päällimmäiseksi matka Suomeen. Nimittäin Lontoosta Helsinkiin lensimme yhtämatkaa Suomen paralympia joukkueen kanssa. Kisat Lontoossa olivat päättyneet edellisenä iltana. Joukkue oli kuunnellut päätösohjelman esiintyjiä kuten Coldplay, Rihanna ja Jay-Z. Lontoosta koneeseen hyppäsi tiimi, jolla oli tuomisinaan neljä kultaa, hopea ja pronssi. 


Kaikki oli muuttunut sitten viime matkan. Kuten että Finnair ei enää ilmaiseksi tarjonnut Iltasanomia tai Iltalehteä. Lehdestä piti pulittaa kolme euroa. Kahvi sentään oli suomalaista. Tällä kertaa kuitenkin mielenkiintoinen matkaseura sivuutti kaikki suomikliseet. Olin onnekas ja sain matkata paralympialaisiin osallistuneen atleetin rinnalla. 

Vierustoverini esitteli muuta matkustajakuntaa. Suoraan edessäni istui kelauksen kultamitalsisti. Lähipenkeillä oli lisää voittajia, mitalisteja, pistesijoittuneita. Kysyin matkaseurani sijoitusta. Hän oli hetken hämillään ja sanoi, että ei mennyt ihan kuin piti. Hän nimittäin lähti hakemaan kisoista voittoa. Kyselin, että oliko jo monennetkin kisat. Ensimmäiset. Yritin vielä, että jos näistä haettiin vain kisatuntumaa. Vierustoveri totesi ykskantaan, että hän lähti matkaan voitto mielessään ja kaikki muu on tappiota. Toden sanoakseni hänen sijoituksensa ei ollut huono, mutta ei ihan ensimmäinenkään Mieleen hiipi ajatus miten kävisikään jos kaikki edustusurheilijat suhtautuisivat samanlaisella intohimolla suorituksiinsa.

Häpeättömästi kyselin ummet ja lammet. Vierustoveri kertoi lajistaan, omasta urheiluhistoriastaan, kisakylästä, avajaisista, kisoista, loppuohjelmasta. Olin kuin kakara karkkikaupassa. Näin kisapassin, ystävyysjoukkueiden pinssejä, sain kokeilla edustusvaatteen materiaalia.  Mutta ennenkaikkea pääsin käsitykseen Suomen paralympiajoukkueen hengestä. Huumoria ei puuttunut eikä välittämistä. Jos jossain olen nähnyt Joukkueen isolla J:llä niin se oli tuolla lennolla. 

Näinä kuukausina matkan jälkeen olen miettinyt paljon kohtaamistamme. Tunnustan, että minulla on ollut mielipiteitä tuntematta tai tietämättä asiaa. En ole edes ottanut asioista selvää, tyytynyt vain mielipiteeseeni. Olen nimittäin aina ajatellut, että jonkin asteinen vammautuminen olisi loppu. Mistään ei tulisi mitään. Paralymiajoukkue todisti mielipiteeni kerrassaan harhaoppiseksi ja vääräksi: kaikki on mahdollista. 
Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle. Kysyin vierustoveriltani Rio De Janeirosta. Hän sanoi tähtäävänsä sinne. Minä lupasin, että hänellä on yksi peukun pystyssäpitelijä lisää. Kapteeni kuulutti, että muut matkustajat voivat poistua, mutta edustusjoukkue odottaa ja menee sitten tapaamaan tiedotusväkeä. Matkakaverini hymyili velmusti ja totesi, että tällaista tämä vammaisen elämä on: ensimmäisenä koneeseen ja viimeisenä ulos. 


Perhe ja naapuri ovat oivaltaneet mistä pidän: kahvista. Sain molemmilta taas monta uutta koristetta joulkuustamme koristamaan.Ehkä jonain vuonna, toivottavasti vuosikymmenien jälkeen, koristeet osuvat jonkun käteen joka muistelee miten se mamma ei päässyt sängystä ylös ilman höyryävää kahvimukiaan. Oli ne vaan hurjia aikoja, kun kahvikin oli ihan laillista huumetta :)

Monday, December 24, 2012

So this is Christmas

Vuosi alkaa huipentua kohti loppuaan. Ensin joulu ja sitten vuoden vaihtuminen. Paljon on tehty ja paljon jää plakkariin tulevalle vuodelle. Eihän tästä koskaan tule valmista. Elämästä. Ja kun oikein asiaa pohdin, niin olisihan se tavattoman surkeaa jos kaiken saisi vuodessa valmiiksi.


Eilen jouluaaton aatona kävimme katsomassa Pähkinänsärkijä baletin. Monenlaiset mietteet kävivät ajatuksissa, vaikka valtaosin vain hiljennyin seuraamaan esitystä. En koskaan voi käsittää miten jonkun ajatuksissa voi soidakin niin kaunis musiikki, miten kokonaiselle orkesterille löytyy tehtävää. Ja miten ihmiskeho voi olla niin kaunis, liikkeet ja eleet niin sykähdyttäviä. Kulissit, asut, koreografia. Ja Hiirikuningas onnistui väistämään kaikki tykillä ammuttavat juustot! 

Katsellessa tajusin taas kerran kuinka tärkeitä perinteet ovat. Tanssi ja musiikki ovat kestäneet vuosisatojen paineet. Mitenhän käy tämän päivän megahitin Gangnam Style. 

Aattoiltana kävimme Candelight Service jumalanpalveluksessa. Tuttu kirkko, tutut ihmiset. Tosin käymme kirkossa harvakseltaan, vaikka henkilökunta on tullut tutuksi lasten Preschoolin ajoilta. Nyt oli kirkkoherra vaihtunut. Sen sijaan, että olisi tullut hyvä ja lämmin olo tuntuikin, että nyt  ovat varsinaiset syntiset ja kurjat liikkeellä. Joulukirkossa haluaisi kuulla toisenlaisesta ihmiskunnasta, toisenlaisesta ihmiskuvasta. Kirkkoherra unohti armon ja keskittyi vain mokaamisiin. Kerran vuodessa haluaisin kuulla että käyn tällaisena kuin olen. Nyt ei käynnyt. Ehkä ensi vuonna.


Tämän vuoden joulutarinan meidän perheellemme tuo koiramme Felix. Vasta menneellä viikolla saimme adoptiopaperit tehtyä. Opin Felixin elämästä jotain uutta. Adoptiopaperit kirjotettiin kaahvikupin ääressä hauskassa pikku kylässä, joka jäljittelee ranskalaita miljöötä. Felixin pelastaja kertoi enemmänkin koiran sijaisperheestä. Felixin sijaisperheen isä sairastaa keuhkosyöpää. Diagnoosin saatuaan hän ilmoitti haluavansa omistaa koiran. Edes kerran elämässään. Päädyttiin sijaiskaitsemiseen. Lääkäreiden elinpäivien ennusteet on jo lyöty miltei vuodella. Yhä uudet pelastettavat koirat tarvitsevat kaitsijaa. Samana iltana kun Felix tuli meille saapui uusi pieni huolehdittava ja rakastettava sijaisperheeseen. Ilman sijaisperhettä meidänkin pikkukoira olisi joutunut ties minne. Kaikki se rakkaus olisi jäänyt kokematta. 

Joulu herkistää. Joulu saa miettimään, muistelemaan. Ja kaipaamaan. Vuosi sitten kertaisin elämäni jouluja. Tänä vuonna haluan sanoa: se on tässä ja nyt. Se elämän kohokohta. Tämäkin päivä, jonka saamme jakaa kera rakkaiden. Ja kaiken hyvän lisäksi joulupäivä. 

Hyvää joulua. Onnellista joulua. Onnellista joulukuun 25. päivää!




Wednesday, December 19, 2012

Haikeaa

Tekisi mieli sanoa melkein, että vaikeaa. Olen kuunnellut joululauluja Youtubesta ja hämmästyin kuinka monessa joululaulussa on mausteena kaihomieltä. 

Vallan aloin pohtia, että oliko se tällaita Suomessa ollessani. Kaipasinko jonnekin tai jotakin? Nyt kaipuun suunta on selkeä, Pohjolaan, Suomehen kaukaisehen. Vannon, että vielä jonkun joulun alla matkaan Suomeen ja maistelen jouluherkut pitkän kaavan mukaan, aistin tunnelman ja juhlin joulunpyhät. Toisaalta, murtuuko taika kun kaipauksen kohteen taas kohtaa? Uskallanko riskeerata? Vai nautinko vain suloisesta ikävästä?


Kodin sisäänkäynti on ympäröity valoin ja pienin kuusin. Saa vaikka joulu tulla. Piparit on edelleen pyöräyttämättä ja kaikki muukin malliin retuperä, mutta en jaksa stressata. Uppoudun nyt tähän herttaiseen haikeuteen ja sydämeeni joulun teen. 

Tässä vielä parit sanat, jotka heruttavat kyyneleen jos toisenkin ulkosuomalaisen silmään: 

"Ei lapsi pohjolan milloinkaan voi joulua unhoittaa, 
se keskellä talveen jään suo suloista lämpöään.
 Hän vaikka vierailla mailla lie, 
niin aina pohjolaan aatos vie.

Taas valkeata joulua 
Keskellä suurten hankien, 
Muistan joulun aikaa 
Se kuinka saikaan 
Mun taas taakse vuosien. 

Vain valkeata joulua 
Mielessäin ootan minä ain, 
Sillä hangen hohteessa vain 
Joulurauhan tunnen rinnassain." 

*******

Monday, December 17, 2012

The Twelve Days of Christmas

Ilahdun aina hirmuisesti, kun otan joulukoristeet esille. Moniin koristeisiin liittyy jo muistoja, perheen historiaa, yhdessä vietetyn ajan lämpimiä hetkiä. Harmittaa vain kun Suomesta en tuonut koristeita mukanani. Mutta mähän muutinkin tänne vain vuodeksi... Nyt ne ovat jossain vintillä, pahvilaatikossa. Elleivät hiiret ole syöneet.


Muutama vuosi sitten löysin käytettyjen tavaroiden liikkeestä joululauluun "The Twelve Days of Christmas" tehdyt koristepallot. Jo kuusikulmainen laatikko saa juhlatuulelle. Lasten kanssa yritämme muistella, että paljonko mitäkin oli. 


Joskus ripustan koristeet muiden joukossa kuuseen, joskus taas laitan maljakkoon oksia ja ripustan koristeet oksiin. 


Viimeksi Suomessa käydessä ostin enkelikiiltokuvia. Haluan askarrella niistä lapsuudestani tuttuja koristeita. Muistaako kukaan muu koristeita, jotka olivat tehty kuin karamelleiksi? Suorakaiteen muotoinen pahvin pala oli päällystetty kiiltävällä paperilla, paperin reunat hapsutettu ja koristeen keskellä oli enkeli. Jostain syystä tämä kuusenkoriste on jäänyt erityisesti mieleeni. Pienen tytön mielestä se oli poskettoman hieno.

Saturday, December 15, 2012

Cookie Exchange eli piparit vaihtoon

Korpeaako joululeivonta? Eikö millään meinaa syntyä sen seitsemän sortin pikkuleipiä? Kokeile piparinvaihtoa eli Cookie Exchange! (Kuvitus nyt ei liity mitenkään juttuun, kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat. Tällä kertaa ei puhuta hot dogeista.)


Sain kutsun kivoille kekkereille. Kokoonnumme rouvaseurassa,  maistelemme joulujuomia ja mutustelemme pikkupurtavaa. Siinä lomassa vaihdetaan pikkuleivät ja kas! - kaikilla osallistujilla on joulutarjoamisina jos vaikka kuinka paljon erilaisia pikkuleipiä. Kotona tehtyjä, tottahan toki. Kemuihin voi mennä ilman vaihtoaikeitakin, mutta jos haluaa piparinsa vaihtaa toisenlaisiin pitäisi tuomisina olla  neljästä kuuteen erää pikkuleipiä. Erän koko on hyvä olla tusinan verran. 

Amerikkalaiset (joulu)leivonnaiset ovat hyvin usein pikkuleipiä. Harvemmin on tarjottu kuivakakkuja, kääretorttuja tai edes omppupiirakkaa. Kaikki rakastavat pikkuleipiä. Naapurit vievät toisilleen lahjaksi joulun alla lajitelman kotonaleivottuja pipareita ja karkkeja. 

Hyvässä kaveriporukassa voi tätä vaihtoaatetta jalostaa vaikka niin pitkälle, että vaihdetaan koko joulateria. Yksi tekee rosollit, toinen kraavilohen, yksi lihapullat ja mitä nyt kukin joulupöydässään tarjoaakin. Tosin kovin kranttu ei saa olla. On turha alkaa laskea kuinka paljon raaka-aineet ovat maksaneet, onko työpanos pitkä vai pätkä, ruuat courmet- vai karmeetasoa jne. Tärkeintä on reipas yhteishenki, lintsaaminen lieden ääreltä ja juhlasta nauttiminen.


Sunday, December 9, 2012

Viisi kiloa iloa

Itseasiassa kiloja on vähän vähemmän kuin viisi. Iloa sitäkin enemmän :) Ei tästä ole koirablogikaan tulossa, mutta täällä ollaan kyllä aika turkasen innoissaan. 


Felixillä meni tasan kaksi päivää, kun keplotteli itsensä viereeni päiväunille. Ensin pikkukoira hyppi vuodetta vasten, katseli anovasti. Kun sydän ei sulanut asettui pitkäkseen vuoteen viereen, kohotti välillä päätään ja päästi pieniä ynähdyksiä. En kestänyt. Siinä meni se puhe, että koira ei sitten sängyssäni nuku. Pikku pallero tunki ihan kylkeeni kiinni ja päiväunet olivatkin makoisat. Tänään sama uusiksi :) 


Felix seuraa mua kuin hai laivaa. Jos istahdan tuolille tai sohvalle käpertyy pikkuinen palloksi siihen viereen. Toistaiseksi lapsia ei ole tarvinnut patistaa ulkoiluttamaan, leikkimään ja rapsuttamaan pikkuvesseliä. Mies oli tässä koira-asiassa se suurin kanto kaskessa, mutta ei ole enää. Tuolla se istuu telkkarin ääressä koira polvillaan kummallisen muikea ilme kasvoillaan. 

Kuinka näin pienestä veijarista voi olla niin paljon iloa, en ymmärrä. 

Saturday, December 8, 2012

Joulujuhlaa kera pukin

"Joulupukki, joulupukki valkoparta, vanha ukki..." voisi vaikka laulaa. Mutta eivät nämä amerikkalaiset lapset osaa. He laulavat "Jingle bells" tai "Rudolf the red nose...". 


Meidän perheelle kuuluu mukavaa. Felixin suhteen (edellinen postaus, meidän koira) on päätetty, että Felix on täysivaltainen PERHEENJÄSEN! Mua surettaa, kun ajattelen että ensimmäisen eläinsuojan pomo olisi voinut  päättää saman asian. Mutta ei. Felix piti ENSIN pelastaa eläinsuojasta, sijoittaa sijaisperheeseen ja sitten vasta pikkukoira sai oikeuden elää. Ja nyt Felix on meillä. I have never met a nicer dog. He is perfect.Shame on you  Mr. Animal Shelter  Director # 1.

Mutta sitten iloisempiin fiiliksiin. Meillä oli tänään pikkujoulut ystävien luona. Mies sai kunnian kuulla lähes 20 lapsen lahjatoiveet. Kaikenlaiset pelit tuntuisivat olevan pop. Oli kyllä uskomatonta seurata kuinka lapset vauvasta murkkuun istuivat pukin polvelle ja kertoivat toiveensa. Suuremmat ilmiselvästi vähän  epäröivät, mutta osallistuivat kuitenkin  :) Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ja saime vielä olla mukana. 

Onnellista toista adventtia!

Thursday, December 6, 2012

Erilainen itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää. Suomessa on kyllä jo vuorokausi vaihtunut. Vanhemmat lukijat tietävät, että joulukuun 6. päivä istun kuin tatti netin äärellä ja katson linnan juhlia. Toisinaan on varusteena kuohujuomat, toisinaan ei. Riippuen siitä pitääkö loppupäivästä ajaa. 


Tänä vuonna poikkesin perinteistä. Juhlallisuudet jäivät katsomatta. Sain ylläolevan kirjeen aamulla kahvin kanssa sänkyyn. (Väri on pinkki, koska printteristä on muste loppu.) Alla on tekstiosa ja kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla. Lyhykäisyydessään kirjeessä toivotetaan äidille (siis minä) hyvää itsenäisyyspäivää. Kerrotaan kuinka kovasti arvostetaan, kun äiti valitsee muut menot kuin juhamenojen seuraamisen. 


Ja tässä alakuvassa sitten on syy mun erilaiseen itsenäisyyspäivään. Kuva ei ole kovin hyvä, kun en tohtinut räiskiä kuvia salamavalon kanssa. Kuvassa on n. vuoden vanha Jack Russelin Terrierin ja minkä ties sekoitus  Felix. Felix löytyi kuukausi pari sitten kissanraudoista (ou jee, kissoja pyydystetään raudoilla). Felix vietiin eläinsuojaan, sellaiseen jonka asukkaat hyvin pian lähetetään autuaammille metsästysmaille. Paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö kuitenkin otti Felixin hoiviinsa. Ensin pojan koti yritettiin löytää, mutta kun ei löytynyt alettiin koirulaiselle etsiä adoptiokotio. Tytär löysi ilmoituksen netistä ja tänään me menimme koko perheen voimin tapaamaan Felixiä.


Tapaamisen aikana päätimme, että Felix voi tulla meille kotiin tutustumaan muutamaksi päiväksi. Mun taitaa olla aika vaikea päästää pikkuhauvaa pois. Tää on ihan tajuttoman ihana! Sisäsiisti, älykäs - ihan mahdottoman älykäs - luottavainen, hauska, leikkisä, viihtyy autossa, nukkuu sylissä... 

Jos Felix jää meille vietämme syntymäpäiviä aina joulukuun kuudes. 

Kävin vielä viemässä sijaisperheeseen talutushihnan takaisin ja vanhempi, jo eläkkeellä oleva herra kertoi, että tänään heille tulee uusi koira hoitoon.  Huomenna eläinsuojassa on päivä, jolloin sairaat kissat ja koirat nukutetaan ikiuneen. Tänään on etsitty monelle potentiaaliselle lemmikille kotia. 

Tuesday, December 4, 2012

Leppeän lämmin joulukuu

Pikkuhiljaa tuntuu lomalta. Parina aamuna on nukuttu lasten kanssa niin pitkään kuin sielu sietää ja muutenkin otettu iisisti. Kotikatu näyttää syksyiseltä. Naapureilla alkaa olla jouluvalot viritettynä ja leppeät tuulet puhaltavat. Tänään mittari näytti yli 23 C astetta. Lapset laittavat t-paidat ja shortsit päälle, flip flopit jalkaan ja menoksi. 


Kyllä tähän hullun myllyyn on suvantoa kaivattukin.Syksy on ollut jotenkin erityisen ärhäkkä. Ei me täällä ihan laiskoja olla, duunaillaan pikkuhiljaa joulua ja pihamaata. Mutta että mä nautin, kun aamulla ei tarvitse sännätä minnekään. Illalla voi huoleti lukea kirjaa, poltella kynttilöitä, siemailla viiniä kun aamun heräämisistä ei tarvitse murehtia. 


Nautinnollisia joulukuun päiviä meille kaikille!

Saturday, December 1, 2012

Kynttilä ja sormus samassa paketissa

Tuoksukynttilät ovat vastustamattomia jollei satu olemaan astmaatikko. Timanttisormusten suhteen rajaavia ryhmiä on vähemmän, aika moni tykkää välkkeestä sormessaan. Diamond Candles -firma on yhdistänyt nämä kaksi asiaa. Kynttilää kun on poltellut riittävän kauan löytää ikioman sormuksen, arvo voi olla $10-$5000. Kynttilät valmistetaan ekoystävällisesti kasvatetuista soijapavuista. (Kuvat valmistajan nettisivuilta).


Yläkuvassa on tuoksu "Cuddle", flanellia ja lumentuoksua olisi tarjolla. Keskimmäinen on kahden mun  lempituoksun yhdistelmä "Lavander Lemon". Alinna on "Sunwashed" - puhtaiden auringossa kuivuneiden lakanoiden tuoksua. Mulle kävisi näistä mikä vain. Ja tietysti se sormus. Jollain on äly välähtänyt oikein paremman kerran. Tämähän on kuin isojen tyttöjen pääsiäismuna!


Joululahjatoiveiden esittäminen on jotenkin hankalaa. Ihan suoraankaan ei tohtisi sanoa, että ton ja ton mä haluan. Toisaalta jos jättää Timanttisten mainoslehtisen auki kahvipöydälle ja opastaa pikku-Esterin kertomaan että äiti haluaisi tuon kellon niin voi olla suhteellisen varma, että pikku sormi näyttää taskumattia ja kello kuulostaa miehen korvissa pullolta. 

Vihjailukaan ei ole ihan helppoa. Jos Victoria's Secret mainosta katsellessa yrittää vihjata alusasujen suuntaan hihkumalla ihanaa, niin mies siinä vieressä huokaa että niin on. Mies puhuu mallista, minä pitseistä. Edes sekään ei auta, että suoraan nimeää ja näyttää haluamansa asiat. Siis arkisen kanssakäymisen lomassa. Meillä pitää joko istua pöydän ääreen ja ilmoittaa, että nyt olisi keskustelussa tällainen vaihe tai kirjoittaa muistilappu.

Helpointa on tietysti takoa pitkäkestoiseen muistiin niitä asioita, joista pitää. Meillä ei voi koskaan erehtyä kirjalahjan kanssa ja Chanellin numerot 5 ja 19 toimivat aina. Lahjakortti alusasukauppaan tai hierojalle - perfect! Oudoin juttu mitä olen pyytänyt on vesi. Pyysin miestä tuomaan Ranskasta työmatkalta Contrex-vettä. Mies teki työtä käskettyä. Tuli huomattavasti halvemmaksi kuin veden tilaaminen Miamista. Se onkin ihan sikakallista kotiovelle toimitettuna. Enkä tohdi tehdä moista hassaamista kuin itse hankkimillani rahoilla :) 


Useamman vuoden olemme me aikuiset jo toivoneet tiettyä kirjaa ja nameja. Mua ilahduttaa eniten, kun katson lasten jouluiloa. Mutta se jouluilo kai vähän tärvääntyisi jos isi ja äiti ei saisi paketin pakettia. 

Miten teillä? Kuinka lahjavihje toimitetaan perille?