Tuesday, January 31, 2012

Notes

Pienten viestien kirjoittaminen on lähes jokapäiväistä. Toki käytetään modernimpaakin viestintää, mutta esimerkiksi koulun kanssa ei kommunikoida tekstiviestein. Sähköposteja lähetetään, mutta kiireelliset asiat kirjoitetaan aina paperille. Lapsi sen aamulla opettajalle ojentaa ja viesti on mennyt perille.


Silloin kun itse pänttäsin englantia suomalaisissa opinahjoissa näitä pikkuviestejä ei harjoiteltu kirjoittamaan. Ei harjoiteltu myöskään kiitoskirjeiden kirjoittamista. Se onkin oma taiteenlajinsa. Yhä edelleen lapset kirjoittavat käsin pienen viestin saamastaan syntymäpäivälahjasta. Avusta, muistamisesta ja lahjoista laaditaan lähes poikkeuksetta kiitoskirje. Tosin etiketin mukaan tämä ei ole ihan välttämätöntä jos kiitoksen esittää suusanallisesti heti vaikka lahjan saatuaan. Useimmat kuitenkin toimivat varman päälle ja kiitoskirje laaditaan. Vastikään luin, että työhaastattelustakin olisi hyvä kiittää jälkeenpäin pienellä viestillä.


Ja sitten on luku sinänsä opettajilta tulevat pienet viestit. Eilen illalla lapsi ennen nukkumaanmenoa toimitti meille vanhemmille Science opelta saamansa viestin. Jotain on nähtävästi tehty hyvin.

Kuinkahan sitä olisi itse aikanaan skarpannut jos opettaja olisi muistanut tällaisella tervehdyksellä? Muistan vieläkin, kun opettaja jotain esseetäni lukiessa kehaisi, että taso oli jo lukiokelpoinen. Yläasteen aloittaneelle tytölle se oli aikamoinen kannustin.

Monday, January 23, 2012

Jason Wu -kuumeilua

Jason Wu -kuume yltyy. Target-kauppaketju on julkaissut jo kuvat myyntiin tulevasta Wun suunnittelemasta mallistosta (kuvat Targetin sivuilta). Viime syksynä Margherita Missonin suunnittelemat siksak-kuvoiset tuotteet saivat kauppaketjun nettisivut jumiin ensimmäisenä myyntipäivänä. Epäilen, että Wun kanssa jumitetaan myös.


Mallisto on myynnissä 5.2.-5.3. Itse olen iskenyt silmäni tummansiniseen popliinikankaiseen mekkoon sekä mustaan mekkoon. Kisu-kuvioinen kassikin kävisi. Tai huivi. Pahoin pelkään, että sunnuntaina 5.2. en pääse tuumasta toimeen - kaikki muutkin haluavat nuoren miehen hengentuotteita. Sen verran paljon tapaus on saanut aikaa niin tv:ssä, lehdissä kuin blogeissakin.





Michelle Obama osti vaalivuonna 2008 neljä asua Jason Wulta. Niistä tuli oitis hittejä. Kirkkaimpana loistaa virkaanastujaisten valkoinen iltapuku. Yksiolkaiminen sifonkinen iltapuku on nähtävillä Washington D.C:ssä National Museum of American History. Puku on hyvässä seurassa: esillä on n. 100 ensimmäisten rouvien käyttämää virkaanastujaisten iltapukua. Jacqueline Kennedyn pukukin museosta löytyy.


Wun historia on mielenkiintoinen. Juuret johtavat Taiwaniin, koulutus mm. Kanadaan ja Japaniin. Ensimmäiset mekot tehtiin nukeille, ihan työksi ja uraksi saakka. Ensimmäinen naisten valmisvaatemallisto esiteltiin vuonna 2006 ja kahden vuoden kuluttua hän jo voitti The Fashion Group International's Rising Star -palkinnon. Nousu on ollut rakettimainen. Nuorta suunnittelijaa verrataan Oscar de la Rentaan ja nyt me taviksetkin pääsemme Jasonin vaatteita sovittelemaan. Sikäli mikäli nettiyhteys toimii tai kokoja kaupoissa riittää. Kaikki malliston tuotteet ovat alle $60.

Onnena tässä “onnettomuudessa” saattaa olla, että 5.2. pelataan Super Bowl. Ehkä kaikki ovat nenä telkkarissa kiinni, eivätkä ennätä Targetiin…

Tuesday, January 17, 2012

Tuttuja aamutv:ssä: Adele Enersen

NBC-kanavan aamutelkkarissa oli tänä aamuna tuttuja. Tai siis ei minun henkilökohtaisia tuttujani, vaan meillä blogistanilaisille tuttuja. Milan äiti Adele Enersen kertoi kirjastaan "When my baby dreams". Haastattelijana oli sympaattinen Ann Curry.


Mila´s Daydream -blogi on inspiroinut jo lukemattomia vanhempia ottamaan lapsistaan mielikuvituksellisia kuvia. Mua vähän harmittaa, että Adele Enersen ei ollut jo silloin inspiroimassa, kun omat lapset olivat pieniä. Onhan niitä unikuvia, mutta ne ovat vain nukkumiskuvia.


Haastattelun aikana selvisi mm. että tämä harrastus ei ole välinelaji: vaikka kännykän kameralla pärjää kunhan käyttää mielikuvitustaan. Tykötarpeetkin löytyvät kotoa.


Ja meidän fanien kannalta tietysti on ihana uutinen, että Mila on saamassa pikkusiskon tai -veljen.


Lohikäärme kuva puhuttee siksikin, että meillä on perheessä kaksi lohikäärmettä. Siis kiinalaisen horoskoopin mukaan.


Tästä tuli niin hyvä mieli! Ihan kuin olisi oikeita tuttuja tavannut heti aamutuimaan.



Friday, January 13, 2012

Ilostelun voima

Joskus aamulla jo herätessä on niin ankealla tuulella, että iloisen ja hyvinvoivan ihmisen näkeminen tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Että viitsiikin, iso ihminen. Hymy korvissa, vailla mitään syytä. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta!


Anna-Karin Elden näkemys ankeista aamuista.

Itku tulee pitkästä ilosta, sen tietää jokainen. Tosin viime aikaiset empiiriset, pers. kohtaiset tutkimukseni ovat osoittaneet, että ilo tuntuisi lisäävän iloa. Hyvä kierre kun pääsee vauhtiin, niin se on kuin lumivyöry Sveitsin alppimaisemissa. Jos meinaa vyörystä selvitä on parasta vain yrittää uida myötävirtaan.

Tänään aamulla klo 7.15 eteisen lattialla seisoi nuorukainen, joka loihe lausumaan taikasanat: “I´m so happy!”. Ihan ilman mitään syytä. Sitten annettiin suukot vanhemmille ja sanottiin lisää maagisia loitsuja: “I love you guys”. Viimeinen toimenpide ja kommentti kuultiin triplana. Vilkaisimme miehen kanssa toisiimme ja hymy karehti väkisinkin huulille. Mikäs siinä jos meininki on tämä. Me ainakin halutaan olla messissä!

Eilen klo 21.10 olkkarin matolta kohottautui neitokainen, käsissään valmis projektityö. Takana klo 7.40 alkanut koulu, (koulupäivään kuului mm. 4 kilometrin juoksu), parituntiset urheilutreenit, illallinen ja sen jälkeen klo 18.30 eteenpäin läksyjen ja projektin tekoa. Tyttö hymyili leveästi ja sanoi: “I feel like I accomplished something.” Kaksi sisarustaan yhtyivät fiilikseen ja iltatoimet sujuivat naurun säestämänä.

Taivaan linnuista on kehotettu ottamaan oppia. Mutta kyllä lapsetkin käyvät esimerkistä. Mikä asenne: töitä tehdään tosissaan ja työn tuloksista nautitaan vilpittömästi. Uusi päivä alkaa toteamalla, että mä oon niin onnellinen. Olen ajatellut ilostella enemmän. Ehtii sitä sitten taas yrmyillä.

Monday, January 9, 2012

Pembroke Hall - Osa 2

Vuosi sitten maaliskuussa kirjoitin pienestä Edentonin kaupungista Pohjois-Carolinassa ja historiallisesta Pembroke Hall -talosta. Taloa kunnostettiin ja vaikka sisälle en päässytkään hytkähdytti rakennus ja pihapiiri sen verran, että viikonloppuna googlailin mitä Pembroke Hallille kuuluu.


Vuodessa saa ihmeitä aikaan. Kuvien perusteella talo on kuin uusi. Niin uusi kuin puolitoistasataa vuotta vanha rakennus voi olla.


Sisätiloista ovat kadonneet 70-lukua muituttavat värit ja materiaalit.


Sisustus on yllättävän kevyt ja vaalea, etten sanoisi eurooppalainen.


Keittiö on milteipä moderni. Kyllähän täällä aamukahvia keittelisi.


Etelävaltioiden taloissa käytetään edelleen paljon parvekkeita, jotka kiertävät talon ympäri. Ja jos ei ympäri, niin ainakin yhden seinän mitan parvekkeet valtaavat.


Pembroke Hallin voisi nyt lunastaa omakseen. Sotheby´s kauppaa kiinteistöä 1.4 miljoonan dollarin (miljoona ja rapiat euroissa) hintaan.


Vuosi sitten tiluksilla käyskennellessä maalailin sieluni silmin takapihalle juhlatelttaa.


Ilokseni huomasin, että joku tämän toiveeni toteutti.


Paikkaa voi nykyisin vuokrata häiden ja muiden juhlien viettoon.


Mutta kyllähän tuossa nurmikolla voisi nauttia klo 5 hight tea -hörtymiä ihan vaikka vain perheen ja ystävien kesken.

Thursday, January 5, 2012

Ärrän kierrän ympäri

Aina ei oikein edes ymmärrä niitä asioita, joita osaa. Kuten nyt kirjain R. Suomalainen osaa sanoa sen niin, että tärähtää.


Lapsella oli ensimmäinen espanjan oppitunti maanantaina. Kovin onnellisena hän kertoi open sanoneen, että hänellä on koko luokan paras r. Muut joutuvat treenaamaan ja lapsi saa näyttää esimerkkiä.

Elementary Schoolissa lapset ehtivät opiskella pari vuotta espanjaa. Muita kielivaihtoehtoja ei edes ollut. Sitten tulivat budjettinipistykset ja ensimmäisenä pudotettiin se ainokainen vieras kieli opetusohjelmasta. Nyt Middle Schoolissa lapset ottivat espanjan valinnaiseksi ja sitä opetetaan vuoden aikana yhdeksän viikkoa. Tai oikeastaan neljä ja puoli, sillä ranskaa opetetaan toiset neljä ja puoli viikkoa.

Kielen opetus onkin sitten näin alkuunsa merkillistä. Enemmänkin puhutaan espanjan kielisistä maista ja niiden kulttuureista. Olen tilanteesta pahoillani, sillä kyllä vain toisen kielen osaaminen on tärkeää. Ei haittaisi, vaikka olisi täkäläinen vastine pakkoruotsille. Tai vaikka se pakkoruotsi.

Ainoaksi vaihtoehdoksi tuntuu jäävän palkata yksityisesti opettaja. Ehkä sen voisi yhdistää leikkiin ja palkata lastenvahdin, joka puhuisi lapsille vain espanjaa. Tuntuu, että ohi kiitävät ne lasten elämän vuodet jolloin kieletkin tarttuvat muistiin ihan itsestään. Toista se on keski-iässä. Hyvä kun aina nimensä muistaa.

Tuesday, January 3, 2012

MI 4 "Ghost Protocol", "The Girl with the Dragon Tattoo", "War Horse"

Pitkän loman aikana ehdimme käydä elokuvissa. Juhlapyhien tienoilla julkaistiin monta mielenkiintoista leffaa ja oli vaikea päättää mitä haluaisi katsoa. Mission Impossible 4 “Ghost Protocol” oli kuitenkin helppo valinta: olen tykännyt MI-sarjasta ja olihan mukana Samuli Edelmann.


Tarina oli ihan kelvollinen versio hyvän ja pahan taistelusta. Tiedättehän, kun hyvikset ovat ensin niskan päällä, sitten pahiksilla on kaikki kortit ja lopuksi katsotaan kummat voittaa. Hyvikset yleensä. Maisemat pysyivät mielenkiintoisina, Moskovasta Dubaihin, lumesta ja jäästä erämään hiekkadyyneille ja juhlaviin palatseihin, maailman korkeinta rakennusta Burj Khalifaa unohtamatta. Elokuva oli takuuvarma, rymimää ja räiskettä, riittävän jänniä käänteitä ja hyvikset pääosissa. Jopa siinä määrin, että pääkonna Michael Nyqvistin esittämä Kurt Hendricks tuskin filmissä vilahti. Tai vilahti, mutta melkein yhtä usein kuin Edelmannin esittämä pahis Wistrom. Joskus pitäisi kellon kanssa tarkitaa kumman pohjoismaisen näyttelijätähden rooli oli ajassa mitaten suurempi.

Myönnän, että tämän leffan suhteen mielenkiintoni kiinnittyi suomalaiseen näyttelijään. Huomasin saman asian kuin Suomen matkoilla: kyllä vain suomalaisissa ja pohjoismaisissa miehissä on sitä jotain, jäyhyyttä ja jylhyyttä vaikka muille jakaa. Miehisyyttä, joka on ihan erilaista kuin missään muualla.


Toinen hartaasti odottomani elokuva oli “The Girl with the Dragon Tattoo“. Sekä kirjat että ruotsalainen filmatisointi ovat jääneet mieleen lähtemättömästi. Odotukset olivat korkealla.


Tunnelmani alkoivat lässähtää jo alkutekstien aikaan. Mitä kummaa lyijystä sulavat ihmishahmot tässä tekevät (vai onko aine edes lyijyä)? Heavympää rockia jostain vuosien takaa ja Lisbethin kampauskin päin prinkkalaa heti alkumetreillä…

Ei elokuva huono ole. Jos en olisi nähnyt ruotsalaista elokuvaa olisin kai ollut ihan tyytyväinen. Nyt ilahduin eniten Stellan Skarsgårdin esittämästä Martin Vangerista. Daniel Craig tuntui vieraalta, ulkopuoliselta. Huono juttu, kun Mikael Blomkvist on kuitenkin yksi elokuvan päärooleista. Rooney Mara Lisbeth Salanderina tuijottelee kajalin tuhrimilla silmillään ja näyttää söpöltä. Ei kuitenkaan yhtään Lisbethiltä, nerokkaan pirulliselta elämän päähän potkimalta piiloenkeliltä. Ei ole intohimoa, paloa. Tuotanto olisi tehnyt itselleen suuren palveluksen palkkaamalla rooliin Naomi Rapacen.

Huvitun suunnattomasti myös Maran aksentista. Ruotsalaista se on kai olevinaan. Naisrooleihin on palkattu jylhännäköisiä naisia. Tällaiseltako ruotsittaret täältäpäin katsottuna näyttävät? Lumikaan ei ole vain paikoillaan nietoksissa, vaan sataa aina suoraan kameran silmään. Pohjoismaisia kliseitä Hollywood-tyyliin.

Kuten sanoin, ei elokuva ole huono. Lopussa on myös vedetty juonen mutkia suoriksi ja oikeastaan pidän käänteestä. Mutta jos ruotsalainen elokuva on tehnyt vaikutuksen suosittelen tätä kevyeksi välipalaksi DVD:ltä katsottuna saunan jälkeen.


Lapset istuivat viereisessä teatterissa ja katsoivat elokuvan “War Horse“. Steven Spielbergin ohjaus on nähtävästi ollut laatutyötä (as usual), sillä tytär sanoi elokuvan pompanneen ykköstilalle ohi Avatarin. Leffassa seurataan nuoren Albertin ja hänen ratsunsa Joeyn vaiheita ensimmäisessä maailmansodassa. Elokuva pitää katsoa vielä koko perheen voimin kunhan se tulee vuokralle.


Ainoa miinus oli kuulemma ollut vieressä istuneet tyttö ja poika, jotka pussailivat koko elokuvan ajan. Hoksasimme vihdoin viimein kysyä, että mihin menitte istumaan. Takapenkille oli ängetty. Nyt lapset tietävät, että sinne EI pidä mennä jos haluaa KATSOA elokuvaa. Sinne mennään vain pussailemaan :)

Sunday, January 1, 2012

Suolla

Vuoden ensimmäinen päivä alkaa olla illassa. Huomenna alkaa taas arki.


Lämpö helli edelleen. Teimme koko peheen voimin pitkän lenkin suolla (tosin kuvan "pitkospuita" pitkin), tutkimme maita ja mantuja. Haikkailuun hujahti pari tuntia ihan huomaamatta. Hyvää ja kevyttä ruokaa, yhdessäoloa, valmistautumista alkavaan viikkoon.

Yksi lupauskin tuli rikottua. Olen juhlapyhien aikaan sortunut kaikenlaiseen maisteluun, pala sieltä, toinen täältä. Kuin pikkuinen hiiri nykerrän herkkupaloja. Sen piti loppua. Tuskin sain silmät auki - olin aamukahvia keittelemässä - kun taitoin miehen työkaverin lahjaksi leipomasta kakusta maistiaisen. No, on tässä vielä vuosi aikaa petrata. Toivottavasti muiden lupaukset kestävät pidempään.