Monday, October 29, 2012

Sandy

Päivän uutisanti koskettelee vain ja ainoastaan yhtä asiaa: hurrikaani Sandyä. Myrskyn suhteen näyttää siltä, että kaikki mikä voi mennä pieleen todellakin menee pieleen. Kuvat napsin telkkarista. Alakuva on Virginiasta, Virginia Beachiltä. Tai kuten "ammattilaiset" sanovat, Va Beach. On muuten käymisen arvoinen ranta, tunnelma on kuin etelän kohteissa konsanaan. 


Sandy möngertää maihin ensi yönä Antlantic Cityn tietämillä. Siitä se jatkaa matkaa kääntyen pikkuhiljaa pohjoiseen. 


Epäonnena tässä epäonnessa on, että on täydenkuun aika ja vesi nousee jo muutoinkin. Nyt se sitten noussee tosissaan. 


Eikä riitä, että Sandy tuo vihaisia Karibian tuulia. Kanadasta tulee kylmärintama, joten kaiken kukkuraksi luntakin satanee. Olemme myrskyn liepeille, ainoastaan ensi yöksi on kovantuulen varoituksia. Lumenkaan ei pitäisi ihan yltää meille. Kävimme kuitenkin eilen varmuuden vuoksi  hakemassa vettä, leipää, helposti valmistettavia elintarvikkeita. Sähköt jos menevät voi mennä kotva ennen kuin taas kaikki toimii. 



Halloweenin kannalta sää näyttää surkealta. Olen varannut aika reilusti namia ja toivottavasti karkki-keppostelijoita tulisi. 

Ja sitten on tietysti NE vaalit. Nyt aprikoidaan saako Obama etumatkaa, hän kun presidenttinä julistaa hätätilan, myöntää varoja hätää kärsiville alueille. En yhtään ihmettelisi, vaikka Romneyn kampanja paiskaisi ilmoille jonkin kannustavan, presidentillisen mainospätkän. 

Asiantuntijat ennustavat, että tästä tulee ikimuistoinen myrsky johon palataan aina uudelleen ja uudelleen. Toivottavasti ei. Mulla on peukut ja varpaat pystyssä, että kaikista ennusteista huolimatta ihmiset selviävät säikähdyksellä. Olen käynyt simulaattorissa testaamassa kategoria ykkösen tuulta ja voin sanoa, että se ei ole leikin asia. Joten rukouskin on tällä kertaa paikallaan. 

20 comments:

  1. Toivottavasti ennusteet menisivät pieleen ja myrskystä tulisi odotettua vaisumpi :-( Voimia koettelemukseen ja enkeleitä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitän omasta puolestani ja etenkin niiden puolesta, jotka ovat tuolla myrskyn silmässä. Toivottavasti ihmiset suhtautuvat asiaan tosissaan. Näyttäisi siltä, että jotkut viime vuonna Irenen alta evakuoidut ovat sitä mieltä, että tällä kertaa he eivät lähde minnekään.

      Delete
  2. Täälläkin on ollut kylmää ja tuulista, ilmeisesti Sandyn takia, mutta silti aurinkoista. Sen sijaan suomalaisen ystäväni NYCissä asuva veli kuuluu evakuoitujen joukkoon, peukut vaan pystyyn ettei evakuointireissu veny kovinkaan pitkäksi ja tilanne on pian ohi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei varmaan ole hääviä olla evakossakaan. Meilläkin pitäisi olla aina reppu valmiina pakattuna, että nopeasti pääsee alta pois. Tuppaa unohtua. Meillä on ripostellut koko edellisen yön ja tämän päivän vettä, tuulen puhurit ovat aika ajoin kovia. Täytyy harkita, että kerää Halloween-koristeet pois.

      Delete
  3. Naamakirjassa suomalaiset muilla mailla-ryhmässä oli vasta kanssa puhetta sandystä, ja kenen kotikonnuille myrsky tulee. Toivottavasti säästytte myrskyltä, aika hurjaltahan tuo näyttää täältä kaukaa seurattunakin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä pitäisi olla ihan ok tilanne. Ainoa vaara on jos tuuli katkoo puita. Maa on sen verran vettynyt, että jos kovasti puhaltelee niin juuretkin antavat helposti periksi. Sähkökatkot voivat joskus kestää useita päiviä, pisimmillään on kuulemma mennyt kolmisen viikkoa.

      Delete
  4. Pidän peukkuja että Sandy tulisi hieman rauhoittuneena....Suuret myrskyt ovat kamalia;olen nähnyt Floridassa niiden jälkiä sekä myös Venezuelassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parisen tuntia sitten tuli tieto, että myrsky on voimistunut :( Kurjaa. Vaikka me ollaan täällä kaukana, kaukana jossain laitamilla niin puuskat alkavat olla jo tosi kovia. Lapsia kyyditessä piti pitää kyllä molemmat kädet ratissa.

      Delete
  5. Toivotaan parasta! Minulla on ystävä New Yorkissa tyttärensä kanssa. Odottelevat Sandyn leppymistä ja mahdollisuutta lentää takaisin Suomeen. New Yorkin kadut olivat aika hiljaiset kuvassa jonka ystävä on ottanut hotellin ikkunasta. Luonnon voimat...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi varmasti tietävät hotellissa, miten pysytään turvassa. Ja kuivin jaloin.

      Delete
  6. Surku. Tiedän tunteen, asuimme 3 vuotta sitten 'pahalla' cyclone-alueella. Toivottavasti ei tule isoja tuhoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaikutusaluueella on nyt n. 50 miljoonaa ihmistä, 10 kertaa Suomen asukasluku. Juuri tuli radiosta, kun joku proffa innoissaan selvitti miten on jännä nähdä mitä tapahtuu kun subtrooppinen myrsky ja kylmäilmarintama kohtaavat, kerrankin kun näkee tällaista ihan oikeassa tilanteessa. Professeroiden näkökulma on vähän erilainen...

      Delete
  7. Kyllä on hurjat tuulen voimat. Siinä ihminen jää pienelle paikalle. Toivoa sopii, että henkilövahingot jäisi pieniksi, vaikka omaisuus taitaa taas vettyä ja tuuli tehdä muitakin vahinkoja siellä ja täällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä ihminen on hyvin pieni ja voimaton kun luonto näyttää voimansa. Niin me ollaan ja hallitaan, mutta viime kädessä se voima ja hallinta on jossain ihan muualla.

      Delete
  8. Pientä ovat meidän talvimyrskyt ja päivän, parin sähkökatkokset maailman myrskyjen rinnalla... Pahalta näyttää, toivottavasti Sandysta selvitään olosuhteisiin nähden mahdollisimman vähäisin vaurioin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi vielä ei ole kamalan kylmä! Silloin se sähkökatko voi olla fataali jos ei ole muuta lämmityskeinoa. Päivän tiedot ovat olleet kovin surullisia.

      Delete
  9. Pahalle näyttää keli siellä! Toivotaan, että myrsky laantuu pian...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuvat aamulta olivat kovin lohduttomia. Yön pimeydessä ei edes ymmärrä mitä kaikkea on sattunut. Meilläkin täällä kaukana myrskyn keskuksesta oli tänään hirmuisia puhureita. Pisti kyllä miettimään mitä ne ovat olleet noilla "taistelutantereilla".

      Delete
  10. Huonoja uutisia siellä vallitsevasta tilanteesta leviää ympäri maailmaa. Ihminen on kyllä täysin avuton luonnonvoimien edessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä on tavattoman surullista, että ihmiset ovat myös tieten tahtoen uhmanneet luontoa. Kuten nyt tämä perinteikäs laiva, joka sitten upposi ja miehistön jäseniä pelastettiin ja jotkut menehtyivät. Myrsky oli tiedossa kuitenkin jo pitkän aikaa.

      Delete