Tuesday, October 16, 2012

Kotona ja seuraavan asuntoesittelyn tiiseri

Kotiintulossa on monta mukavaa elementtiä. Kuten oma sänky ja kylppäri. Ja mun täytyy sanoa, että myös meidän tullimiehet ja -naiset. On kotoisaa, kun passintarkastuksessa ensimmäisenä sanotaan: "Welcome home!"


Vihon viimeinen portinvartija, se jolle ojennetaan tulliselvitys, kysyi vielä kertaalleen mistä ollaan tulossa. Sitten hän pyysi lapsia kiittämään matkasta. Lapset tekivät työtä käskettyä ja alkoivat kiitellä tullisetää. Setää nauratti, iski mulle silmää ja sanoi, että jos kuitenkin kiittäisitte tätä rouvaa joka teidät matkalle vei. 

Hyvä ystävä oli kentällä vastassa. Kuusi matkalaukkua ja käsitavarat hujahtivat auton uumeniin ja sitten oltiin kotona. Hehkutin lapsille oman sängyn ihanuutta. Yksi lapsista yllätti. Hän sanoi, että kotona on kiva olla, kun voi tuntemattomillekin jutella ja ennen kaikkea HYMYILLÄ. Ei tarvitse hymyä piilotella eikä sen kanssa pihtailla.

 Mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miksi yksinkertaisille amerikkalaisille maailmalla naureskellaan kun ovat aina tuulettelemassa hampaitaan ja hekottelemassa. Hymy tarttuu ja kun on oppinut hymyilemään vastaantulijoille, kaupan kassoille, postimiehelle ja jopa naapurin  pienelle koiralle niin siitä tavasta on vaikea päästä eroon.

Kuva on seuraavasta postauksesta. Taas löytyi kaunis talo. Voi olla, että illalla pitää bloggailla kun en pysty jännitykseltä katsomaan Obaman ja Romneyn vaalidebattia. 

31 comments:

  1. Siippa aina muistelee, kuinka ensimmäisellä yhteisellä matkallamme new yorkilainen maahantulovirkailija totesi hänelle maailman kyllästyneimmällä äänellä "Have fun..." Siippa oli intoa täynnä, mutta virkailija taisi olla vähän kyllästynyt.

    Kävin jossain vaiheessa asuntoesittelyissä huvin vuoksi, mutta en ole käynyt yhdessäkään nykyisen asunnon ostettuamme (ja silloinkin kävimme vain yhdessä esittelyssä ja sen asunnon sitten ostimmekin "vähän vahingossa"...). Täytyykin ehkä elvyttää tuota itsensä viihdytystapaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, itsekin olen jonottanut siellä New Yorkin päässä kahden karjuvan nelikuisen kanssa ja ei ollut mieltäylentävä kokemus. Kukaan ei kyllä kovin pitkään halunnut tutustua papereihimme :) Meillä täällä maalla ollaan vielä ystävällisiä ja puheliaita.

      Nämä minun kohteeni ovat uudiskohteita ja idea on vähän sama kuin Suomen asuntomessuissa. Uusia ajatuksia aina tulee, kuten että alkaa oma koti tuntua ahtaalta :(

      Delete
  2. Olipa kiva tullisetä:)
    PIdin tuosta hymyilevästä tavasta ja yritän itsekin sitä edes jotenkuten tehdä;D
    Jännää miten käy;toivottavasti Obama on tänään parempi kuin viime väittelyssä-.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toinenkin tullisetä oli kiva :) Ei ollut kiire päästä meistä eroon kun lapset selvittivät matkan vaiheita.

      Hymyily on kyllä tarttuvaa. Huomaan hymyileväni päivän aikana ihan reilusti ja monessa tilanteessa. Se kun on maan tapa.

      Obaman kai ei auta muu kuin tarttua joka kerta epätarkkuuteen, väärään väittämään, ylilyöntiin. Romneylla on ikävä tapa muuttaa mieltään aina kesksustelijan ja tilaisuuden mukaan ja sellaisen ihmisen kanssa on kyllä aika hankala mistään väitellä. Parasta olisi, kun nämä tosiasioiden tarkastajat olisivat siinä paikan päällä ja stoppaisivat aina keskustelun siksi aikaa kun väärää tietoa tulisi. Peukut on pystyssä.

      Delete
  3. Kiva tullivirkailija :) Odotan innolla uutta asuntopostaustasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerran yksi täti kysyi lapsilta tässä päässä, että eihän siellä taskussa yritetä salakuljettaa mitään. Esimerkiksi joulupukin poroa. Lapsista se oli kovin hauskaa :)

      Talo on mielestäni taas oikein kiva. Ehkä vähän pienempi kuin aiemmat, mutta ihan asuttava.

      Delete
  4. Se hymyily on tosiasia ja kun olen palannut USA:sta Saksaan, olen ihmetellyt, mitä murjottajia täällä oikein näkee. Ne maahantuloviranomaiset eivät ole kyllä meitä välttämättä kovin sydämellisesti tervetulleeksi toivottaneet vaan enemmänkin tiukanneet, miksi me sinne tulemme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, melkein kun meidän Suomeen meno :) Mä ymmärrän, että virkamiehen ei kuulu lörpötellä ja ilakoida. Sen jälkeen kun on kysytty, että mitä maassa tehdään varmistetaan milloin aiomme maasta poistua. "Ja poistumispäivä" virkamiesintonaatiolla lausuttuna tuntuu jo vähän melkein surulliselta. Ihan kuin se matka olisi jo ohi, vaikka vasta ollaan saapumassa. Olisihan se kiva, kun sanottaisiin että tervetuloa taas edes piipahtamaan. Mutta ei kai siinä tosiaankaan paljon sovi suutaan piestä.

      Delete
  5. Kylläpä taas osui oikeaan - tuo kommentti amerikkalaisten hymyilemisestä, ja ennen kaikkea suomalaisten hymyilemättömyys. Mikä siinä onkin että kansainväliset suomalaiset eivät kerakaikkiaan osaa muuttua kohteliaammiksi!?

    Omassa nykyisessä kotimaassani Sveitsissä nautin kovasti siitä, että kaupan kassalle hymyillään ja tervehditään ja toivotetaan mukavaa iltaa lähtiessä. Juuri nämä pienet asiat tekevät arjesta sujuvamman ja mukavamman!

    Aikoinaan Helsingissä asuessani päätin että tervehdin aina bussikuskeja, koska se on kohteliasta (silloin piti vielä mennä edestä sisään). Erään kerran ystäväni, helsinkiläinen, kysyi minulta mitä tein, kun moikkasin kuskia sisään tullessa! Hän ei voinut uskoa että tein jotain sellaista :)

    Yritän itse aina Suomen lomillani pitää nykyisestä kulttuuristani parhaat palat, ja vähän antaa niitä eteenpäin. Ja kyllä Suomessakin saa kivoja keskusteluja vieraiden kanssa aikaiseksi.

    Huvittava detalji on ehkä että joskus nimeenomaan tämä teko-kohteliaisuus ja sosiaalisuus täällä nykyisessä kotimaassa ottaa päähän, ja haluaisin tehdä asioita suomalaisen yksinkertaisen ja nopean kaavan (ei turhia höpinöitä) mukaan :)

    Mervi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä kanssa tervehdin Hesan bussikuskeja, mutta kyllä se sitten maalaistytöltä jäi kun huomasin että ei tule vastausta ja muut katsovat :) Tutun bussikuskin kanssa kun oli oppinut vaihtamaan kotokylässä muutaman sanan ja joskus oikein huonolla kelillä tuttu kuski ajoi melkein kotipihaan saakka.

      Voin muuten kuvitella, että siellä Sinun uudessa kotimaassasi ollaan vielä säntillisemmin kohteliaita kuin täällä. Kohteliaisuus on täällä kuitenkin jollain tapaa rentoa. Huomaan muuten, että kassoilla pakkauspojat (ovat yleensä poikia) ilahtuvat silmin nähden, kun kiitän silmiin katsoen ja toivotan mukavaa loppupäivää. Senkin palvelun moni taitaa ottaa aika itsestäänselvyytenä.

      Lapset ovat metkoja, koska näyttävät sopeutuvan helposti maan tapoihin. Jossain lenkkipolulla Suomen matkalla tervehdin vastaantulijaa ja jo sain pienen kyynärpään kylkiluihin ja vähän moittivan katseen. "Äiti, ei täällä noin tehdä:" Kyllä niistä munista tulee aina viisaampia kuin kanoista :)

      Delete
  6. Teillahan on siella mukavia tullisetia.
    Koti ja se oma sanky tekevat todentotta kotiinpaluusta aina niin hyvan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lapsia täällä kohdellaan aina mukavasti ja minä menen siinä sitten siivellä :)

      Mikä siinä onkin, että se oma sänky tuntuu niin erinomaisen hyvältä. Vaikka hotellienkin sängyt ovat usein hyviä ja monet muut. Yritän aina ennen matkalle lähtöä vaihtaa puhtaat petivaatteet, jotta voi sitten kellahtaa vuorokauden ajasta ja väsymystilasta huolimatta puhtaisiin, omiin lakanoihin.

      Delete
  7. Omaa sänkyä ei voita mikään!

    Suomalaisille pitäisi varmasti opettaa koulussa hymylemistä ja tervehtimistä. Mikään ei ole niin masentavaa katseltavaa kuin Helsigissä bussi täynä vihaisen näköisiä matkustajia. Ei kaikilla voi olla yhtäaikaa huono päivä, eihän?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tämä vaikeneminen ja vakavailmeisyys on suurkaupunkien piirre ja ymmärrän sen kaupunkikulttuuriin kuuluvaksi. Halutaan kuitenkin olla ja liikkua anonyymistä ja kun sama matka taitetaan joka päivä niin ei paljon maisematkaan innosta :)

      Huomasin muuten juuri kun lapsia kuljetin, että autoilijatkin hymyilevät toisilleen. Ihan oikeasti! Olimme jonkun tuntemattoman kanssa yhtäaikaa stop-merkein varustetussa risteyksessä ja käsimerkein näyttelimme, että mene sinä ensiksi. Sitten vielä hymyiltiin päälle. Ai että, kun tuli hyvälle mielelle. Enkä tätä ole aiemmin edes miettinyt, mutta nyt huomasin kun satuin aiheesta kirjoittamaan.

      Delete
  8. Kotiinpaluu on aina ihanaa!

    Meillä on aina tapana siivota koti ihan tiptop kuntoon ennen matkalle lähtöä, ja sänkyyn pannaan puhtaat lakanat. On ihana tulla siistiin kotiin, ja kellahtaa puolikuolleena omaan sänkyyn nukkumaan puhtaiden lakanoiden väliin.

    Minun on ollut helppo sopeutua tänne Amerikkaan, koska hymyilen ja nauran herkästi. Saan helposti vastakaikua. Olen ehkä kuitenkin sisimmältäni suomalaiseen tapaan hieman varautunut, mutta voin silti olla enemmän "oma itseni" täällä kuin tunsin olevani Suomessa. Suomessa on taas se hyvä puoli, että voi jurottaa ihan täysillä, eikä se näytä kenenkään silmissä omituiselta :).

    no name

    ReplyDelete
  9. Niin, se tämäniltainen väittely! En tiedä pystynkö katsomaan kun niin jännittää :).

    no name

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulen, että täytyy ottaa vähän vahvistusta. Ja jos kovin pahalta näyttää, niin telkkari kiinni. Mutta eiköhän se siitä. Tosin miten väitellä jonkun sellaisen kanssa, jonka faktat muuttuvat koko ajan.

      Puhtaaseen kotiin on kiva tulla, olen samaa mieltä.

      Oletko huomannut, että keskusteluetäisyys, siis kunkin hlökohtainen reviiri, olisi pienempi täällä kuin Suomessa? Musta ihan tuntuu siltä, mutta en ole ihan varma kuvittelenko vain.

      Delete
    2. Ihan totta, täällä tullaan ihan iholle, ja suomalaisena pitää ottaa kaksi askelta taaksepäin :)! Mietin kerran, että onko se jotenkin television vaikutusta, kun siinähän ollaan kuvaruudulla aika lähekkäin kun puhutaan. Että se on niin kuin tullut sieltä jotenkin arkielämään. Täällähän on katsottu tuota telkkaria vähän pitempään kuin monessa muussa maassa.

      Että tällaisia huuhaajuttuja tällä kertaa :).

      Sain kerran rauhoittavaa lääkettä kun piti mennä MRI-kuvaukseen, ja minä kun olen ahtaanpaikankammoinen. Lääke auttoi, ja mies oli sitä mieltä että tarvittaisiin oikein roppakaupalla rauhoittavia rouvalle autokyytiä varten. Oli kuulemma ollut niin lupsakasta menoa kun rouva oli ollut hyvin rauhallisena ja levollisena kyydissä :).

      no name

      Delete
    3. ..., siis minä kun olen...

      Tarvittaisiin niitä rauhoittavia nyt tänään :).

      no name

      Delete
    4. Jep, kyllä tässä jotain rauhoittavaa pitäisi ottaa. Mä en suoraan sanottuna tiedä pystynkö katsomaan ollenkaan.

      En sitten ole ihan väärässä tuntemusteni kanssa. Lapset ovat kavereineen yleensä päät vastakkain ja selittävät äänivaroja säästelemättä juttujaan. Samoin bussipysäkillä aloin yksi aamu katsoa, että kaikki seisovat valtavan lähekkäin toisia. Varsinkin Suomen matkan jälkeen tämä korostui. Mun on vähän vaikea tuttua niin läheisiin tekemisiin.

      Delete
  10. Kivat noi raidalliset tyynyt! Pitaapa katsoa onko varastoissani mitaan raidallista, siis asuntoesittelya odotellessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pienellä yksityiskohdalla oli saatu aikaiseksi iloinen ilme. Toisilla on taito hyppysissä :)

      Delete
  11. Ei se turhan nauraminen oikein kuulu meille suomalaisille, silmiin katsominen ja kaikenmaailman kiittelyt sekä moikkaamiset...e-hei ei missään nimessä...heh-heh....;D
    Mutta usko eli et, se/tämä on alkanut yleistyä Suomessa jo jonkin verran, jopa joskus vastaillaankin ja hymyssa suin!!

    Vaikkakin, ei ole kovin montakaan päivää siitä kun äänekkäästi peruin sanani....sillä moikkasin oman talon rappukäytävässä vastaan tulijaa, nk.tapanai on. Ei reakoinut joten kokeilin jospa olisikin kuulovammanen.....pysähtyi paikoileen ja käänsi päätä ja tarkisti minut. Siis kuuli joten jatkoin, että haista sit huilus ja jatkoin matkaani.
    Musta on aina kiva pokkana koikeilla ihmisten reaktioita, varsinkin näissä jokapäiväisissä kohtaamisissa. En ole vanhemiten tullut tämmöiseksi, vaan olen aina ollut minä....;))
    ps. hymyillään kun tavataan Johanna!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet muuten oikeassa, niinhän sitä sanotaan että mies se tulee räkänokastakin vaan ei turhan naurajasta. Arimo Raeste kirjassaan sitten jatkoi, että turhan naurajasta tulee taatusti iloisempi mies :)

      Delete
  12. Huomasin saman hymyilemisestä - Tampereella tallustaessa piti ottaa kasvolihakset tiukempaan kontrolliin, ettei ihan kahjona olisi pidetty.

    Mutta henkilökohtaisesta tilasta olen vähän eri mieltä, tai ehkä se vaihtelee? Ainakin oman kokemukseni mukaan Midwestin suburbaniitit kokevat vielä suomalaisia epämukavampana iholle tulon tai ahtaaseen paikkaan joutumisen.

    Katsoitko lopulta väittelyä, miltä vaikutti? Minä tulin kotiin juuri kun se oli loppumassa, jälkikommentteja vähän katsoin eilen illalla ja tänään. Ainakin oli Obama paljon vahvempi kuin ensimmäisessä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla kanssa on hymy herkässä :)

      En oikeastaan tainnut katsoa väittelyä kuin ehkä minuutin pari. Tv oli auki ja kuuntelin väittelyn. En vaan voinut istua siinä ja odottaa, että mitä tapahtuu. Piti muka puuhastella jotain. Hyvin se meni, etten sanoisi erittäin hyvin. Mun mielestä Obama voitti keskustelun selkeästi. Yleisön kysymyksetkin olivat ihanteellisia Obaman kannalta. Romney ei edelleenkään suostunut paljastamaan yksityiskohtia taloussuunnitelmastaan, vaikka yleisö häneltä niitä kyselikin. Suunnitelma tuntuu kyllä hyvin hataralta ja huolestuttaa, kun ei anneta minkäänlaista tietoa.

      Kävin muuten viikonloppuna toisenlaisella alueella ja ilahdutti, kun Obama kylttejä oli joka talon edessä :)

      Delete
    2. Samaa mieltä Romneyn suunnitelmista. Ja etenkin kun ei ole tarkempaa tietoa, sen perusteella mitä miehestä tiedä, joudun toteamaan ettei minusta tule koskaan niin rikasta, että voisin odottaa hyötyväni Romneyn talouspolitiikasta!

      Hyvä, että pääsit kurkistelemaan vähän mukavampia pihakylttejä! :)

      Delete
    3. Tuntui oikein mukavalta :)

      Juu, kyllä tässä vähän eri liigassa painitaan mitä tulee varallisuuteen. Ja tietysti tuntuu hullulta, että meidänkin perheen veroprosentti on huomattavasti suurempi kuin Romneyn.

      Delete
  13. Meijän mummi opetti että hymy ei maksa mittään ja sammaa olen opettanut omilleni.

    Minä olin lapsena sellainen että opin sanomaan "Päivää" 8kk:n iässä ja joka ainoassa paikassa sanoin joka ainoalle vastaantulijalle Päivää =) Hieman isompana olin naapurin mummojen ja pappojen apulainen; avasin ovia, kannoin kauppakasseja, autoin mattojen puistelussa ja olipa mulla oma uinti-mummokin. Saunanlauteilla turinoin kerran ikärouvan kanssa ja kohta mulla oli hänen puhelinnumero ja hänellä minun ja niin me soiteltiin viikottain toisiamme uimaan!

    Mulla tulee yhä edelleen, kaupunkilaistuneena, pakottava tarve sanoa vastaantuleville vanhuksille päivää ja hymyillä vähintään, toisinaan vaihtaa muutama sana ventovieraankin kanssa. Piristää omaakin päivää ja vielä enemmän kun huomaa että joku ilahtuu.

    Naapurit on aina kehumassa kuinka meidän tytöt on kohteliaita (tytöt 6 ja kohta 9v. saavat ulkoilla kahdestaan, pojat kulkee vielä aikuisen kanssa) ja vaihtavat muutaman sanan, kiittävät ja sanovat ole hyvä. Tuleehan siitä hyvä mieli kun kehutaan ja kun tietää että osaavat käyttäytyä ja olla fiksusti. Eskarilaisen kohdalla sanottiin juuri viime viikolla että on ryhmän lapsista ainoa jolla kiitos, anteeksi ja ole hyvä tulee automaattisesti. Siinä vaiheessa taputin itseäni olalle, tuntui sen verran hyvältä.

    Tanja

    ReplyDelete
  14. jatkan vielä kun luin kommentteja... minä tervehdin aina bussikuskia vaikka menen rattaiden kanssa keskiovesta enkä näe kuskia kuin peilin kautta. Samoin pois jäädessä katson peilin kautta kuskia ja sanon kiitos tai heilautan kättä. Joskus kaveri pyysi lopettamaan kun on kuulemma noloa huitoa ja nyökkäillä tai kiitellä "ilmaa". Ei se mulle mitään maksa vaikkei kuski edes kuulisi kiitosta mutta minulle siitä jää hyvä mieli.

    Suojatiellä on muuten huvittava seurata ihmisten reaktioita. Yleensähän täällä ei anneta jalankulkijalle tietä ennenkuin siinä vaiheessa kun se on jo suojatielle hypännyt. Minä annan aina tietä jos huomaan jonkun olevan suojatielle tulossa ja sitten huomaa ne yllättyneet ilmeet, nolostelevat pään painamiset kohti kengän kärkiä.
    Lasten kanssa kun kuljetaan niin autot kun antavat tietä ollessamme jo suojatiellä nyökkään kiitoksen ja hymyilen ja lapset vilkuttavat kiitokseksi =) Tein kerran tilastoa... viikossa tietä antoi 13 autoa ja 28 autoa painoi kaasua. Tietä antaneista autoilijoista KOLME vilkutti lapsille takaisin! 3v. tuumaakin usein että "miksihän toi murjotti" =)

    Tanja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tanja, Sinä sopisit kuin nenä päähän sitten tänne meille :)

      Olen itsekin vielä sitä ikäpolvea, jolle opetettiin sanomaan kiitos, ole hyvä, päivää. Olin niin innokas huutelemaan "päivää", että naapurin täti sitten sanoi, että päivää sanotaan vasta ihan melkein siinä kohdalla. Ei 50 metrin päästä. Samoin opetettiin vastaamaan puhelimeen.

      Suomalainen ajokulttuuri hämmästyttää kyllä aina yhtä paljon. Autoja on liikenteessä vähemmän, nopeudet hitaampia, välimatkatkin lyhyempiä minun perspektiivistäni. Silti ajaminen on huomattavasti aggressiivisempaa. Itse sain rekan takapuskuriini. Jos olisin joutunut jostain syystä jarruttamaan olisi rekka ollut etupuskurissani. Samoin autoilijalle, joka antoi minulle ja lapsille tietä soitettiin torvea. Se autoilu taitaa Suomessa olla jonkinlainen pätemisen paikka: mulla on isompi, olen parempi jne.

      Teidän lapset pärjäisivät täällä loistavasti! Tulevat varmasti pärjäämään elämässä muutoinkin. Kyllä hyvät tavat auttavat monessa asiassa.

      Kiitos, kun jätit kommenttia. Oli tosi mukava lukea teidän perheestä :)

      Delete