Sunday, August 12, 2012

Finland´s Tuuli Petaja Scores Silver

Koulussa tehtiin lehti Olympialaisista. Muutoin kovin USA painotteisessa lehdessä on kaksi artikkelia suomalaisista urheilijoista. Toisessa kerrotaan Hanna-Maria Seppälästä, toinen on hopeamitalisti Tuuli Petäjästä. Eikä siinä lehdessä muita ulkomaalaisia urheilijoita sitten olekaan :) 


Iltaisin katsoimme koosteita päivän tapahtumista. Lasten oletusarvo näytti olevan, että aina voitetaan. Höh, eiks me voitettukaan oli vaisu toteamus jos ei jostain mitalia tullut. Muistan omasta lapsuudestani Olympialaiset kovin erilaisina. Niissä oli tosissaan suuren urheilujuhlan tuntua. Kisoja varten hankittiin joskus uusi telkkarikin. Olen sitä sukupolvea, joka on nähnyt Virenin molemmat maineikkaat kisat. Ja kyllä hiveli mieltä, kun joku oli näkevinään omissa askelissa virenmäistä kepeyttä. Silloin kyllä juostiinkin joka paikaan, ei monta kävelyaskelta päivän aikana otettu. Ei tarvinnut miettiä, että jaksaako. Kuka nyt ei juosta jaksaisi.(What happened???) 

Eikä ollut riemulla rajoja, kun suomalainen urheilija pärjäsi. Tunnelma oli hartaan juhlava. Niiltä ajoilta en muista, että urheilijoita olisi kovasti riepoteltu lehdissä. Tai no silloin tietty, kun talonmies pisti sormensa peliin. Toisaalta kilpailijatkin olivat kisoissa voittaakseen. Ei tainnut kukaan rohjeta sanoa, että tulin vain hakemaan tuntua suurkisoihin. 


Mun illan päättää miltei poikkeuksetta Ylen klo 20.30 uutiset. Katson ne isolta ruudulta, ihan kuin oikeasti. Muutama päivä meni jännittäessä, kun uutisten yhteydessä oli ilmoitus että katseltavissa vain Suomessa. Sitten löytyi ulkomaille leikattu versio. Tämä on kyllä Yleltä loistava palvelu. Mun aivot on rakentuneet niin, että en ymmärrä muita kuin Ylen pääuutisia. Kaikki muu on liian kiireistä, kaoottista, meluisaa.

Nämä olivat ensimmäiset kisat oikeastaan, kun riemuitsin samalla tavoin Suomen ja USA:n menestyksestä. Molemmat joukkueet tuntuivat omilta, kannatettiin ja hihkuttiin. Olisi ollut mukava kuulla Maamme laulukin, mutta toisaalta porasin silmät päästä jo Star Spangled Bannerin kanssa. Perhe on oppinut, että äkkiä vilkaistaan poraako äti - poraa se - ja sitten taas keskitytään ohjelmaan. Kahden vuoden päästä talvikisat. Toivottavasti sitten saan herkistellä Suomellekin. 

8 comments:

  1. Me syötiin lapsena aina mitalijäätelöt meidän perheessä :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava perinne! Muistan kyllä, että meillä hiljennyttiin telkkarin ääreen. Mutta ei sentään mitalikahveita juotu, vaikka kahvia paljon juotiinkin :)

      Delete
  2. Replies
    1. Kiitos! Telkkarikuvasta on yllättävän helppo napsia kuvia, tosin nopea pitää olla :)

      Delete
  3. Lapsuudesta on jäänyt olympialaisista lähinnä mieleen kuinka maalla kukaan ei saanut liikkua, että vanhan mustavalkotelkkarin kuva ei häiriintynyt (kaikkeinmieluiten joku sai pitää antennista kiinni jossain hankalassa asennossa, jotta saatiin optimaalinen kuvanlaatu...), siitä telkusta taidettiin katsoa myös Virenin legendaarinen voittojuoksukin.

    Näitä kisoja en pahemmin seurannut avajaisten jälkeen (enkä niitäkänn kokonaan), ratsastusta ja Michael Phelpsin uintia jäin aina katsomaan, jos satuin avaaman television sopivaan aikaan. Äitini kyllä iloitsi, kun kaimani ja Lauttasarentyttö Tuuli sai hopeaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kumman hyvin kisat näkyivät silläkin tekniinkalla, mustavalkoisena :)

      Mun täytyy tunnustaa, että mun muistissa on todennäköisesti myöhemmät uusinnat Virenin juoksuista vallanneet ne alkuperäiset muistikuvat. Olen niin hyvin muistavinani sini-valkoisen juoksuasun ja kaikki.

      Sulle sopii Tuuli, oletkin niin hyväntuulen tyttö :)

      Delete
  4. Me katsottiin kisoja superaktiivisesti ja meikämamma porasi joka ainoassa palkintojen jaossa =) Ei väliä minkä maan edustaja oli voittajana niin jo se pelkkä fiilis ja ajatus siitä tunteesta mikä myllertää urheilijan päässä.

    Muutaman kerran olen pienen kyläkoulun yleisurheilukisojen jälkeen seissyt ykköspallilla ja jo sillon vetistelin niin että hävetti =D

    Ja tosiaan ennen juostiin... mihin lie minunkin juoksuaskeleet kadonneet vuosien saatossa? ;)

    Leppis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinäkin olet sitten kunnon vetistelijä! Välillä muakin nolottaa, kun jossain (koulun esitykset tms.) nyyhkin niin vuolaasti. Mutta minkäs teet.

      Eikös olekin hassua, että laipsena ratkaisevaa oli vain että kuinka nopsasti pääsee paikasta toiseen. Huomasi, että nyt ollaan kotiintuloajasta myöhässä niin juoksuksihan siinä piti laittaa. Eikä mikään tuntunut painavan tai raskaalta...

      Delete