Friday, July 20, 2012

Suruliputus

Elämä on kummallista. Parhaimmillaan ihmeellistä. Ja yleensä aika tylsää, harmaata. Hot-hot-hot kirjailija E. L. James toteaa, että harmaassakin on 50 sävyä (onko kirja jo suomennettu?) En kuitenkaan kirjoita nyt erotiikkahupsuttelusta vaan siitä, mikä puhuttaa. Tosissaan. 



Istuin viimeisimmän James Bondin ensi-illassa elokuvateatteriassa. Loppukahinoiden aikaan valkokankaalle ilmestyi punainen läikkä, laserista peräisin. Läikkä katosi, kun yleisö buuasi. Se oli harmiton läikkä, karttakepistä todennäköisimmin. Tuntu jäi kuitenkin selkäpiihin. Sen jälkeen olen istunut elokuvissa aika harvakseltaan. Aina kun istun istuu vieressäni Huoli. Katsojien päiden rivistö olisi kovin helppo kohde jollekulle. Ääniä ei alkuunsa edes huomaisi. Hukkuisivat tehosteisiin. 

Olen ajatellut kirjoittavani blogissani hyvistä, iloisista asioista. Muutoinkin ajattelen, että jos ei voi jotain hyvää   asiasta sanoa, niin parempi on pitää suunsa kiinni. Mutta sydän on kylläinen ja tarve puhua. Siksikin , kun  toisen kotimaan lippu on suruasennossa. 

Mies oli koko viikon Denverissä, työmatkalla. Pääkonttori on Aurorassa. Näki mainokset uusimmasta Batmanistä ja soitti torstai-iltana. Sanoi menevänsä ehkä katsomaan yönäytöksen, kun perjantaina kuitenkin vain matkustaa kotiin. Hotelli oli alunperin 20 mailin päässä. Mutta koska se oli ylibuukattu mies siirrettiin sviittiin toiselle puolelle kaupunkia. Mikä onni, silloin alkuunsa.  Perjantaina 
aamulla kun heräsin luin ensimmäisenä tekstarin: "Kaikki ok. En mennyt leffaan. Soita." Soitin ja selvisi. Aikaero kaksi tuntia. 

Minä ja me selvisimme. Ei se ollut edes hilkulla, ajatus vain. Surettaa ne perheet, rakkaat, läheiset, jotka eivät selvinneet. Surullanikaan ei ole mitään tekoa. En minä tiedä näistä menetyksistä mitään. En ymmärrä, käsitä tahi tunne. 

Historijoitsijat sanovat, että elämme maailmanhistoriassa turvallisinta aikaa.Koskaan ei ole ihmisen ollut näin turvallista olla. 

Kun katson näitä hirmutekoja näen poikia, poikalapsia. Pahaaoloa, yksinäisyyttä. Ja toisaalta älykkyyttä, kyvykkyyttä. Miksi kukaan ja missään saa ajatuksen, että on oikeus ottaa toisen elämä. En ymmärrä. Hartain toiveeni ja rukoukseni on, että ihminen kehittyy ja ymmärtää että 
 ainoa elämä josta voi päättää on oma. Sitäkin pitää harkita jotta sukupolvet jatkavat juoksuaan. - Tähän asti on tultu esivanhempien vuoksi. Tästä asti jatkamme me.

Liputamme surua kuusi  päivää. Arvostettu iltapäivälehti kirjoittaa, että Batmanleffa on kirottu. Onhan se lähestymistapa sekin. Suru ja menetys - niille ei ole sanoja. Jos voisin pyytää pyytäisin: huomataanhan lähimmäinen. Sanotaanhan, että tänään on kaunis päivä. Ja mitä sulle kuuluu. 

22 comments:

  1. Aivan järkyttävää! Onneksi olette kunnossa. Elämässä mennään tuhatta ja sataa, suoritetaan ja unohdetaan lähimmäinen. Miksi näin paljon pahaa oloa? Mikä ajaa ääritekoihin? Elämä on arvokas lahja. Miksi tuhlataan se ja tuhotaan muidenkin mahdollisuudet? Kysymyksiä, kysymyksiä.. joihin ei ole vastauksia olemassa.

    Hugs, Sally

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puet tunteet niin hyvin sanoiksi. Sitä ajattelee, että olemme kaikki samanlaisia, samat arvot ja tunteet, empatia. On vaikea ymmärtää, että joku toinen onkin johdotettu ihan eri tavalla.

      Halaus sinne Sinulle, Sally.

      Delete
  2. Välillä jää sanattomaksi. Sitä tuntee itsensä niin pieneksi ja voimattomaksi tällaisten tapahtumien sattuessa. Kun olin nuori ja asuin vielä koti-kotona, meillä oli koko perheellä Suomen MS-liiton t-paidat joissa luki: "Tarvitsemme toisiamme" - niin totta ja tuli tästä kirjoituksestasi mieleen.
    Ollaan läsnä, välitetään ja huomataan!

    Siellä taidetaan käydä yöpuulle joten toivottelen öitä täältä satujen saaren kesäaamusta (on se kesä, vaikka mittarissa +5)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuli oikein lämmin ja mukava olo, kun ajattelin teitä t-paidoissanne. Ei täällä kukaan yksin pärjää eikä jaksa. Kuuntelen lasten juttuja ja huomaan, että nyt jo koulussa on niitä jotka eivät oikein sovi porukoihin mukaan. Kaikki eivät kai haluakaan. Tuntuu niin pahalta kun tietää, että jossain on taas kasvamassa se yksilö jonka sisällä ei ole muutaman vuoden päästä muuta kuin vihaa.

      Olet kyllä ihanan positiivinen! Kyllä se 5 astettakin heinäkuussa kesää tarkoittaa.

      Delete
  3. Nämä tälläiset ovat tosi pysäyttäviä, vaikka omia tuttuja tai perhettä ei paikalle sattuisikaan. Ja onneksi miehesi ei lähtenyt leffaan tuolla kerralla.

    Pahaaoloa ja väkivaltaa mahtuu ihmisen historiaan aina. Kun alkaa miettimään sattumaa hyvässä ja pahassakin, niin siinä pää menee kyllä pyörälle. Mutta tosiaan parasta muistaa elämän hyvät asiat jokaisessa päivässä ja antaa rakkauden näkyä arkipäivän teoissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä kyllä sai taas miettimään, että vaikka kaikki suunnitellaan ja mietitään, aikataulutetaan niin sattumalle ei mitään voi.

      Elokuvien ensi-illat ovat hauskoja tapahtumia, kun näytökset ovat myöhemmin ja kaikki vähän riehakkaita. Teeman mukaisesti pukeudutaan. Meiltäkin on menty katsomaan Harry Potteria ja Avataria. Luulen, että nämä jäävät historiaan. Elokuviin ei enää mennä naamioituneina.

      Yritän olla lukematta tai kuulematta uutisia. Tuntuu aina vain pahemmalta mitä enemmän asiasta kuulee.

      Delete
  4. Täällä on Oslon ja Utøyan tapahtumien vuosipäivä huomenna ja täkäläisestä ampumatapauksesta ja pommista on ollut taas todella paljon mediassa. Siksi kai tuntui erityisen pahalta katsoa uutisia sieltä teiltä eilen...

    Tapahtumat ovat niin uskomattomia, ettei järki pysty niitä käsittelemään. Ainut kysymys mikä jää leijumaan ilmaan on MIKSI? - Täkäläistä oikeudenkäyntiä seuratessa koko kevään telkkarista ei tainnut kenellekään selvitä vastausta...

    Mitkä valtuudet kenelläkään on päättää toisen ihmisen elämän pituudesta? Eikö jokainen elämä ole lahja, jota pidetään kämmenellä kuin pientä kukkaa? Mikä ihme on tämä suuntaus, että oma paha olo täytyy suunnata muihin? Jääkö ihmiset tässä nyky-yhteiskunnassa niin yksin, etteivät lopulta näe muuta vaihtoehtoa kuin veriteot? Kenellä on vastuu?

    Niinpä, välittäkäämme toisistamme. Ettei kukaan jäisi yksin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajattelin heti Sinua, kun uutiset aamulla alkoivat. Ja muistin sen viime kesäisen ahdistuksen, kun yritti saada tolkkua siitä mitä on tapahtunut.

      Mä olen niin lapsellinen, että toivon että jonain päivänä tulee ihan toisenlainen uutinen joka saa kaikkien mielenkiinnon ja yhdistää ihmisiä. Suru on voimakas yhdistäjä, mutta kyllä kai siihen ilokin pystyy. Halauksia sinne Norjaan, Tuula!

      Delete
  5. Ei edes järki riitä selittämään hirmutekoja, eikä ymmärtämys.
    Elämä on sattumaa,milloin kuljet minnekin tai olet jossain.Onnekauppaa tai onnettomuutta.Emme voi päättää.
    Vetää sanattomaksi.
    Tulee mieleen muutaman vuodentakainen juttu jossa olin elvyttämässä kadulla puukotuksen uhria,joka kuoli käsiinin. En voinut enempää,ei ollut minun käsissä.
    Kuka tahansa olisi voinut päätyä siihen paikalle uhriksi tai auttajaksi.
    Jäi ikuisesti mieleeni.En koksaan unohda uhrin katsetta kun hän katsoi suoraan silmiini"auta minua".

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Lennu. Onpas hurja tarina. Ja Sinä autoit. Autettava tiesi, että hänet yritettiin pelastaa. Apu oli tulossa. Se on aikamoinen lahja, kun sitä ajattelee. Paikalle olisi voinut sattua joku joka olisi vain kulkenut ohi.

      Olemme lasten kanssa puhuneet asiasta. Tuntuu niin pahalta yrittää selittää, että miksi joku tällaista tekee. Ja vielä pahemmalta melkein tuntuu, kun kertoo lapsille että jos alkaa jotain kuulua tai näkyä, niin heti pitää maastoutua. Mielellään puhuisi ihan toisenlaisia juttuja.

      Delete
    2. Juuri tänä päivänä lapsia pitää varoittaa,neuvoa aivan eri tilanteissa kuin vuosia/kymmeniä sitten.Maailma on niin raaistunut että pahaa tekee..
      Varsinkin Suomessa nämä perhesurmat ovat puhuttaneet. Miksi viedä koko perhe jos itsellä on paha olo?Kosto,katkeruus,viha vai mikä?
      Hui.

      Delete
    3. On jotenkin niin kurjaa, kun pitää varoittaa puhumasta vieraille, menemästä vieraiden autojen lähelle, etsimästä pieniä kadonneita koiria, ottamasta namia tuntemattomilta, maastoutumaan jos alkaa kuulua ammuskelua...

      Muuten, tuossa jokin aika sitten muistin että joku pyysi minua autoonsa kun olin tyttäreni ikäinen. Kerroin siitä kotonakin, mutta ihmeteltiin vain että kukahan tuttu se oli. Täytyi sen joku tuttu olla. Eihän sitä muuten pikkutyttöjä aikamies mukaansa kysele. Ei tullut kenenkään mieleen edes mitään muuta. Eikä sellaisesta koskaan varoiteltu.

      Perhesurmat ovat sitten vielä asia erikseen. Kun kotona pitäisi jokaisen voidat tuntea olonsa turvalliseksi, rakastetuksi. Kai siinä vallasta on kyse.

      Delete
  6. Vaikeahan tätä on käsittää. Kun kuitenkin elintaso on länsimaissa korkeampi kuin koskaan. Miksi "hyvinvoinnin" lisääntyminen näyttäkin tuovan näin paljon pahoinvointia?

    Tulee mieleeni, että kuinka suuri osuus on medialla, tv:llä ja elokuvilla? Väkivaltaa näytetään joka paikassa ja paljon, se nähdään ratkaisukeinona jokaikiseen ongelmaan ja lisäksi sitä vielä ihannoinnaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Antisankareita on kyllä paljon. Kaikkea on helposti saatavilla. Tämä netti tekee maailmasta rajattoman, ajattoman. Ei kai ole ihme jos todellisuus hämärtyy eikä enää erota mikä on totta ja mikä tarua.

      Mua pelottaa myös minkälainen maailma on sitten jos itsellä on joskus lapsenlapsia. Kuinka kovasti he joutuvat kilpailemaan ja ponnistelemaan, että pärjäävät menossa mukana. Vaatimukset ovat jo nyt kovat. Ei kai meitä ihmisiä tällaiseenkaan ruljanssiin ole luotu.

      Delete
  7. Teillä kävi suuri onni ettei miehesi mennytkään katsomaan elokuvaa! <3

    Puit kauniisti sanoiksi sen mitä moni ihminen tälläkin hetkellä miettii. Järkyttyneenä olen lukenut uutisia ja miettinyt vielä yölläkin että mikä ajaa ihmiset tuollaiseen? Mistä se kumpuaa? Mistä paha saa alkunsa?

    Blogissani kirjoitin aiemmin koulukiusaamisesta. Miten iso merkitys jo pelkällä sanallisella uhkaamisella on ihmiseen... yhä vieläkin tyttäreni kysyy toisinaan "entä jos se oikeesti tuo pyssyn ja ampuu mut?" :(
    Mutta sehän oli vain vitsi sanovat aikuiset. Kuka meistä aikuisista pitäisi vitsinä jos työtoveri uhkaisi tuoda aseen ja ampua? En minä, eikä moni muukaan. Mistä 8v. saa päähänsä tuollaista? Tv:stä? Väkivaltapeleistä? Elokuvista?

    Hämmästyttävän monissa perheissä lapset saavat katsella/pelata mitä haluavat ja hieman epäterveemmällä pohjalla henkisesti oleva ihminen on sopiva maaperä omaksua tuollaisia asioita.
    Miksi sitä ei huomata? Miksi siihen ei puututa?

    Jäänee arvoitukseksi jatkossakin :(

    Leppis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllähän tämä taas laittoi miettimään. Mitkä ovat todellakin mahdollisuudet, että sattuu olemaan jossain elokuvateatterin salissa kun tällaista tapahtuu. Ja että me edes puhuttiin siitä mahdollisuudesta.

      Miehen kone lähti aamulla Denveristä klo 5. Hän ajoi tapahtumapaikan ohi matkalla kentälle ja ihmetteli poliisien määrää. Silloin aamulla ei varmasti vielä tiedetty mistä oli kyse. Niinpä matkalaukusta oli poistettu Pandan lakritsipatukat, jotka oli löytyneet kaupasta tuliaisiksi. Yksi oli laukkuun jätetty, mutta sekin oli avattu molemmista päistä.

      Voin vain kuvitella kuinka pelkkä uhka jo järkyttää. Meilläkin oli tapaus, jossa isompi lapsi piti tapanaan heristää nyrkkiään. Sekin sai jo aikaiseksi pahaa mieltä.

      Delete
  8. Mukana oli varjelus, ettei miehesi mennytkaan elokuviin.
    Kun taalla meilla tapahtumasta naytettiin, niin heti olit mielessani.
    Tuota kaikkea pahaa ei voi kasittaa ihmisjarjella.
    Toivoa ja rukoilla vaan taytyy, ettei tapahdu omalle kohdalle.
    Jaksuja, ystavain siella kaukana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen ottanut tämän nyt jotenkin erityisen raskaasti. En tiedä oikein mistä se johtuu. Puhuin juuri miehelle, että mua ei taida saada vähään aikaan elokuviin. Mies muistutti, että ei saa antaa myöskään tälläisten hirviöiden kiristää itseään. Silloin he voittaisivat. Mies muistutti kuika norjalaiset lähtivät viime kesänä liikkeelle, kokoontuivat, olivat yhdessä.

      Olet kyllä kultainen. Kiitos Sinulle!

      Delete
  9. Menin ihan turraksi ja sanattomaksi, en osaa sanoa muuta kuin halaus teille kaikille ja halatkaa toisianne. Onneksi miehesi ei ollut katsomassa elokuvaa.

    <3 <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mies kertoi, että tuo alue on rauhallista ja mukavaa seutua. Ihmiset ystävällisiä, hyväntuulisia, kohteliaita. Vähän sellaista rauhaa ja rakkautta meininkiä. Voin vain kuvitella minkälaisen arven tämä jättää niihin ihmisiin siellä paikan päällä, kun täällä matkan päässäkin on kovin turvaton ja apea olo.

      Hyvää viikonloppua, Pauska. Kiitos ystävällisistä sanoistasi.

      Delete
  10. Kamala tapaus, näitä on vaikea ymmärtää tai selittää... voi vain tuntea surua käsittämättömän teon uhrien ja omaisten puolesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se kai näissä on niin hirveää, että mitään selitystä ei ole. Ei ole mitään mitä voisi jollain tavalla käsittää. Surullista ja pelottavaakin.

      Delete