Tuesday, June 5, 2012

Outlet

Aina silloin tällöin joku kysyy mielipidettäni outletostelusta. Yksi asia outlettien suhteen on varma: siellä iskee ostohysteria. En ole missään nähnyt ihmisten kahmivan tavaraa samalla tavoin kärrykaupalla kuin outleteilla. 


Olen ostajana aika ronkeli. Tutkin tuoteselosteet ja tunnustelen laatua, sovitan, testailen vetoketjut. Kokemuksistani surkein on ehdottomasti Orlandon  Premium Outleteilta ja TAG Heuerin kaupasta. Ostamani kello tikitti peräti puolitoista vuorokautta ja teki sitten täysstopin. Onneksi emme ehtineet lähteä vielä kotimatkalle. Vein kellon takaisin ja rahat palautettiin, mutta kaupasta jäi ikävä maku. En halunnut testata josko vika korjaantuisi patterit vaihtamalla. Kuinka vanha täytyykään kellon olla, että siitä patteri niin nopeasti loppuu. Ostotapahtumaan liittyi monenlaista omituista, kuten että papereihin oli merkitty kellon lähtevän ulkomaille vaikka kerroinkin myyjälle asuvani USA:ssa. Outoa.  

Kävin myöhemmin lähi-TAG Heuerilla ihailemassa kelloa. Siinä kauppaa hieroessa kauppias tinki hinnasta hyvän matkaa yli 10 %. Takuista ei tarvinnut olla huolissaan, kaikki toimi kuten pitääkin.


Hinta-laatusuhde on ollut parhaimmillaan lastenvaatekaupoissa, kuten Carter´s ja OshKosh. Näistä outletmyymälöistä on vaikea löytää tuotteita, jotka eivät vastaisi normaalikaupoissa olevia. OshKosh antoi vielä siihen aikaan  10% alekortin monikkolapsiperheille. Gymboree taas on ollut vähän pettymys. Tarkkana pitää olla kun outlettuotteita ostaa. Tosin meillä on Gymboree ajat jo ohi. 

Tarkkuutta vaativia outletkauppoja ovat mm. Gap, Tommy Hilfiger, Guess, J. Crew, Banana Republic, Aeropostale. Olen huomannut, että etenkin trikootuotteissa saattaa helposti tulla ostaneeksi tuotteen, joka on hyvin ohutta ja ensimmäisen pesun jälkeen muotonsa menettänyt. Puuvillan hinnan kallistuttua monissa trikootuotteissa on mukana tekokuituja. Muutoinkin vaatteiden leikkauksissa on vähän oiottu mutkia suoriksi ja mallit ovat aika simppeleitä. 

Niken ja Adidaksen jätän suosiolla väliin. Dick´s Sporting Goods -kauppaketju myy erinomaisia tuotteita. Tungosta ei juuri ole, alennukset ovat hyviä ja netistä voi printata yleensä alekupongin matkaansa.

En ole kaikkia outlettien kauppoja läheskään kiertänyt, mutta kiertämistäni oikeastaan ainoastaan Ralph Laurenilla on sellainen olo että voi tehdä oikeasti löytöjä. Laatu on tasaluokkaista ja joukossa on aina silloin tällöin helmiä. Samoin tavaratalojen omat poistomyymälät, kuten Saks Fifth Avenuen outlet OFF5th on metka paikka. 

Outletillakin on hyvä muistaa alemyynnit. Kaudet vaihtuvat monta kertaa vuodessa ja kunnon kausialennukset ovat sellaista 40-50% luokkaa. Sitten kun oikein hyvin käy tulee alennetuista hinnoista vielä 40% lisäalennusta. Tosin olen onnistunut löytää mm. Gapin tavallisesta kaupasta saman tuoteen halvemmalla kuin outeltiltä heti seuraavana päivänä. Asiantuntijat sanovat, että  vasta 40% alkaa olla sellainen alennus, että puhutaan asiaa. Katteet ovat kovat ja aleprosentitkin on hinnoittelussa huomioitu. 


Kenkäkaupoista suosikkini on DSW (Designer Shoe Warehouse), jota kai voi luonnehtia outletmyymäläksi. Kenkäparatiisistakin metsästän alehintoja, vaikka normaalihinnatkin ovat jo ihan kohtuulliset. 

Kuvissa on laukku, jonka ostin Appalakeilla retkeillessämme paikallisesta Coachin outletmyymälästä. Epäilen, että tokkopa samaa mallia edes löytyy tavallisista Coachin kaupoista. Se on varmaankin varta vasten tehty outletmyyntiin. Hintaa oli pudotettu ensin alkuperäisestä $100. Lisäalennuksen jälkeen hinta putosi vielä toisen satasen. Nahka tuntuu erinomaiselta, harmaa-hopeinen sävy miellytti mallin lisäksi silmää joten kaupat oli helppo tehdä. 

Käppäilen outleteilla tunnin pari ihan  mielelläni. Aika harvoin ostan mitään. Parhaat löytöni teen tavaratalojen ja tavallisilla ostareilla olevien kauppojen alemyynneistä. 

15 comments:

  1. Hyvä juttu, ja varsinkin viimeinen kappale. Kaupoilla voi käydä, mutta ei niissä ole ostopakkoa. Kiertely voi olla ihan hauskaa, vaikka ei ostaisi, kotiinsa ei kannata kantaa sellaista joka jää kuitenkin käyttämättä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, uskon että aika harva meistä ihan tarvitsemalla jotain tarvitsee. Mutta outlettien perusidea lienee luoda joukkokäyttäytymisen malli, jossa kertakaikkiaan ei voi olla ostamatta jotain. Kuten Sulo Vilen aikoinaan, kun muka halvalla sai :)

      Delete
  2. Outleteissa käydeissä tulee tosiaankin ostohimo,mutta kannattaa miettiä tarkoin mitä ostaa.Nätti laukku! Mulla on vieläkin jäljellä New Yorkin alueen Woodbury Commonsin outlet keskuksta ja kävin Floridassa asuessa Sawgrass Millsissä,jossa myös taisi olla outlet-kauppoja. Niissä olisi voinut viettää kokonaisen päivän;D

    ReplyDelete
  3. Siis unohtui mikä jäljellä.,Laukku siis jäljellä,on kuin uusi kun olen käyttänyt sitä vain muutaman kerran.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä siellä katsellessa päivän saa kulumaan :) Usein vain ovat niin turkasen kuumia, että ei jaksa.

      Jotkut laukut on sellaisia, että ne otetaan esille vaan erityistapauksissa.

      Delete
  4. Täysin samaa mieltä! Itse en shoppaile koskaan outleteissa, mutta katselemessa saatan käydä. Tietenkin jos jokin ihan "aarre" osuu kohdalle hyvään hintaan, niin silloin syntyy kaupat :). Usein ne outlet-kauppojen tuotteet ovat ihan niitä kauppoja varten tehtyjä halpisversioita, jotka eroaa aidoista kyseisen merkin tuotteista kovastikin.

    "no name"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen kokenut samalla tavalla. Ja kun hinnassakaan ei ole niin suuren suurta eroa (ainakaan alennettujen osalta), niin mieluummin ostan vähän parempilaatuisen normaalikaupasta. Eri juttu kai olisi, jos tarkoituskaan ei olisi ostosta käyttää kuin kerran pari.

      Delete
  5. Minäkin olen jonkin verran perehtynyt tuohon alennus-/outletshoppailuun lähinnä Suomessa ja euroopassa, ja samoja huomioita tehnyt. Outletit eivät todellakaan ole aina tae edullisista hinnoista. Aleaikaan liikkeestä saa monesti edullisemmin tuotteen ihan ykköslaatuisena.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Alkuunsa nämä kai ovat olleet ihan oikeasti poistomyymälöitä ja tavaratalojen omat outletit toimivat edelleen samalla periaatteella. Mutta tarkkana saa olla.

      Iteäni hämmästyttää Suomessa Iittalan outletit. Samat tuotteet löytyvät lähi-Prismasta huomattavasti halvemmalla. En tajua en.

      Delete
  6. Minä en juuri lompakkoa kaivele ennenkuin on kohdalla -40% ellei ole kyseessä joku ihan must-juttu, jota olen kuolannut koko kauden. Lempiprossa on -70% :)

    Brysselissä oli sellainen lastenvaatteiden merkkioutlet että päässä kuului titityy titityy ja onneksi matkatoverit pakottivat minut ulos, kun ostoksia oli kaksi muovikassillista. Ihana paikka! Kaikki vaatteet on olleet hyviä ja olivat oikeesti halpoja siellä.

    Suomen Guess-outlet on vitsi.

    Jotkun muutamaksi tunniksi tai päiväksi pystytetyt outletit on oikeesti hyviä ja niissä myydään tuotteet vähintään -50%. Tarkoitus on aidosti päästä kamasta eroon siellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oo, tiedän tunteen :) Mullakin alkaa ilotulitteet paukkua ja kuulua kaikenlaisia ääniä kun pääsen oikein kivaan tyttöjen mekkokauppaan. Harmi, kun meillä ei enää oikein ole sellaisten mekkojen käyttäjää.

      En tiennytkään, että Suomessa on Guess-outlet. Voisi olla aika vänkä(kö?).

      Aika paljon ostan niin, että hankin edellisen kauden alennuksista vaatteita seuraavalle vuodelle. Shortseissa ja t-paidoissa ei juuri mikään muutu. Ja hinta on vain murto-osa siitä täysihintaisesta.

      Delete
  7. Itse olen tykästynyt kenkäkauppaan 'Off Broadway Shoes' - olen tainnut jäädä kiikkiin, siihen että ostoksista saa aina 10% alennuksen edellisellä kuitilla tai jos käytti 50 taalaa kenkiin, seuraavaksi kerraksi saa 5 taalan kupongin. Lisäksi tässä ketjussa valikoima tuntuu myös vaihtuvan.
    Mieli outlettini on kyllä New Hampshiressä, jossa lisäksi säästyy myös myyntiveroilta.
    Mutta kuten jo aiemmin on sanottu, jotkut tavarat varmasti tehdään vain outletteja varten. Minulla on myös se ongelma, että en jaksa penkoa ja etsiä aarteita...jo Nordstrom Rack missä vaatteita on joskus lattialla tai muuten vain ihan liikaa, en vaan osaa tehdä mitään löytöjä. Ihailen kyllä kaikka, jotka niitä aarteita löytävät !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulle on muuten Nordström Rackilla käynyt sama juttu! Se tuntui olevan niin täynnä ja epäsiisti. Meidän lähimpään Off Broadwayhin on matkaa. Hyvä juttu, ei voi jäädä koukkuun :)

      Delete
  8. Ai niin, se olikin koukuttamista eikä jäämistä kiikkiin....taisin joskus kirjoittaa siitä kuinka kieli muuttuu ja kuinka ulkosuomalaisena on hankala pysyä perässä uusien sanojen kanssa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan sitä tavallaan kiikissä, jos on koukussa :) Vai miten se menee... Meillä oli yksi ilta ihan vimmaTON meno, kun piti olla vimmattu. Väkisinkin kieli kärsii. Joskus mietin jotain taivutusta kauan ja hartaasti.

      Delete