Sunday, June 3, 2012

Koulupuku

Huomasin netti-Ilttiksestä, että koulu oli kyllästynyt vähäpukeisiin oppilaisiin. Vastavedoksi sitten ehdoteltiin lehdessä koulupukua. (Kuvat Lands´ Endin mallistoista.) 


Koulupuku on muuttunut paljon vuosikymmenten saatossa. Enää ei välttämättä käytetä jäykkiä pikkutakkeja ja puolihameita, kävelykengistä puhumattakaan. Esimerkiksi Lands´ End tarjoaa kouluasuja niin, että jokainen koulu voi liittyä sivuille ja ostajalle tulee nähtäväksi koulun hyväksymät vaatteet. Gap, Target ja monet muut tarjoavat myös kouluasuja. Lähinnä pikeepaitoja ja khakihousuja eri väreissä. 

Public School on valinnut toisenlaisen käytännön. Koulupukua ei tarvita, mutta pukukoodi on kyllä tarkka. Meidän koulupiirissä se on yksinkertaisuudessaan ihan nerokas:

-puseroiden olkaimien tulee olla ainakin kolme sormenleveyttä leveät
-hameen helman tai shortsien lahkeen täytyy ylettyä käyttäjänsä sormenpäihin saakka kun kädet ovat suorina  sivuilla
-ei päähineitä
-ei jengipukeutumista
-ei kouluun sopimattomia tekstejä tai kuvia
-alusvaatteet eivät saa näkyä
-genitaalialueet eivät saa näkyä
-vaatteet eivät saa roikkua (tämä koskee lähinnä farkkuja, joiden vyötärö roikkuu polvien korkeudella)
-turvalliset jalkineet


Säännöt ovat yksinkertaisuudessaan helpot noudattaa ja kenenkään ei tarvitse tehdä sen suurempia uhrauksia nimenomaan kouluvaatteiden vuoksi. 

Jos säännöt pääsevät unohtumaan lähetetään koulusta kotiin muistutus. Jos unohdus on vakinaisempaa voidaan koulusta erottaa määräajaksi. 

Kyllähän kaikilla muillakin työpaikoilla noudatetaan hyvää makua ja säällistä pukeutumista. Miksi ei sitten koulussa. Harva kai menee napapaita tai roiskeläppä päällä toimistotöihin. 

13 comments:

  1. Meillä on koulupuvut ja elämä on helppoa myös äidille, kun ei tarvitse miettiä vaatteita. Yläkoulussa monet tytöt käyttävät housuja, mutta kyllä toisilla hameenhelma on aika lyhyt. Apulaisrehtorin tehtävä näytää olevan näistä asioista huomauttaminen.
    Olen samaa mieltä kanssasi: kouluun on pukeuduttava asiallisesti piste. Rantavaatteet ovat sitten rantavaatteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsekin olen toivonut, että olisi koulupuku. Helpottaisi elämää. Yleensä täällä vaateparteen kuuluu sen verran vaihtoehtoja, että saisi ihan kivoja kokonaisuuksia. Jonkin verran olen ostanut koulupukujen osia, sillä ne ovat yleensä hyvin tehtyjä ja helppohoitoisia, kestäen kulutusta.

      Delete
  2. Kyllä, kouluun on pukeuduttava asiallisesti. Kauhistuin, kun tytön koululla toukokuun helteitten aikaan oli tyttösiä, joilla oli pikkuruiset shortsit jalassa, jotka olivat kuin pienet uimahousut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meidän koululla tuli muuten samoista shortseista sanomista. Ensimmäisinä lämpiminä päivinä moni laittoi shortsit jalkaan ja unohti mitata lahkeen mitan. Sitä se kevät teettää :)

      Delete
  3. Kyllä pukeutumiseen pitää saada puuttua ja asettaa rajoja asiallisen ja asiattoman pukeutumisen välille. Kouluun tai töihin ei voi pukeutua samalla tavoin kuin rannalle.

    Rekrytoin viime kesänä myymäläpäällikköä sisaryritykseemme ja ihmettelin hakemuksia, joiden mukana nuoret naiset lähettivät itsestään kuvia paljastavissa narutopeissa. Varmaan ihan ok klubbausasuja, mutta ei sopivia töihin eikä kouluun eikä myöskään töhakemuksiin, joissa pitäisi antaa itsestään asiallinen vaikutelma.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmaan moni on ajatellut laittaa itsestään mahdollisimman "edustavan" kuvan ja etsineet sitten sen omasta mielestään parhaan.

      Lapsella oli valinnaisena erilaisiin ammattivaihtoehtoihin tutustuminen. Siellä ope piti myös oppitunnin businesspukeutumisesta. Tohkeissaan sitten selittivät. Täällähän äkkiä käy niin, että liian paljastava pukeutuminen töissä tulkitaan häirinnäksi.

      Delete
  4. Mielestäni koulupuku on hyvä asia. Suomessa ei sellaisia pidetä. Se kuitenkin edes hiukan tasavertaistaisi lapsia. Nyt ovat rikkaat ja köyhempien perheiden lapset vaatteidenkin takia eri asemassa, vaikka sitä ei välttämättä huomata tai haluta aikuisten taholta huomioida. Ainakin vaatteista kiusaaminen vähenisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet kyllä ihan oikeassa. Toisekseen se kyllä helpottaa sen miettimistä, että mitäs tänään päälle. Varsinkin meillä, kun pitää olla tarkkana ettei laita kahtena päivänä peräkkäin samaa vaatepartta.

      Delete
  5. Minä toivoisin meille suomeenkin koulupukuja tai ihan selkeää, kunnollista ohjeistusta vaatetuksesta kuten tuossa listassasi!

    Minä olen tarkka pukeutumisesta; siitä että nirunarutoppeja ei pidetä julkisilla paikoilla, hameen helman on yletyttävä polveen saakka, sortsien lahkeet oltava tietynmittaiset, napa ei saa näkyä jne. Juurikin tuon kirjoittamasi listan mukaan mennään meillä.

    Tosi paljon näen lapsen kavereilla mielestäni liian paljastavaa pukeutumista, sellaista silmiin ottavaa ja häiritsevää juttua(esim. lapsen juostessa hameen alta vilkkuu puolipaljaat pakarat!) jota en tosiaan hyväksyisi omalta lapseltani eikä meille sellaisia vaatteita osteta. Ja siiis ei tarvitse edes tiirata tai tirkistellä vaan kuka tahansa, pahoissa aikeissakin oleva kulkija huomaa kyllä asian :/

    Kyllä jokaisessa työpaikassa on pukeuduttava asiallisesti (strippiluolia yms. en laske oikeaksi työpaikaksi... siellähän ei taida olla edes pukeutumispakkoa) ja mistä lähdetään jos ei jo ihan pienenä kasvateta asialliseen pukeutumiseen. Päiväkodin kevätjuhlassa muuten katselin perheitä jotka olivat sortseissa, verkkareissa, t-paidoissa ym. (eikä oltu suoraan tarhapäivän jälkeen jääty juhlimaan) ja tunsin meidät ylipukeutuneiksi; miehellä oli puku päällä, minulla suorat housut ja paitapusero, tytöillä juhlamekot ja pojilla kauluspaidat, sliparit ja rusetit. Koin että pukeutumalla kevätJUHLAAN arvostimme tarhan työntekijöitä jotka olivat ohjelman suunnitelleet ja juhlan järjestäneet. Muutama muu perhe oli myös juhlavaatteissa mutta enemmistönä oli verkkarikansa.

    Lappis

    ReplyDelete
  6. Ei hyvä jumala, mihin tää maailma on menossa!
    Eikös se oo jokaisen oma asia miten pukeutuu.
    Onhan se hieman naurettavaa, kun kouluun tullaan napapaidoilla, mutta mitä sitten.
    Itseppähän ottavat sellasen paljastelevan vaatetuksen seuraamukset myös vastaan.
    Itse en ikinä voisi pitää tuollaisia aivan sairaan oksettavia leveelahkeisia housuja!
    Enään ei eletä jollain nakki ja muusi luvuilla missä opiskeltiin jossai navetassa ja lyötiin karttakepillä näpeille.
    Ajat muuttuvat!

    Ja, että ei sais alusvaatteet näkyä? Mulla näkyy melkeen väkisinkin mun rintsikoitten olkaimet ja minkäs mä sille mahdan jos en käytä sellasii ihan minimini kaula-aukkoisia kittana paitoja.

    Ja päähineitä ei sais käyttää? Niin anteeks kuinka? Totta kai saa käyttää baskeria, lippistä, hiuspantaa tai pinnejä yms.

    Ja pitäkööt nuoret vaikka sit jotain ihan lyhyitä hameita, legginssit on keksitty.

    ReplyDelete
  7. Entä jos on menkat ja ois hame? :D
    Mää en suostuis pitää sellasii järkytyksii päällä, korsetti + tummanpunasta sekä liilaa sit ehkä harkitsisin.

    ReplyDelete
  8. Päätin vastata nyt, vaikka vahingossa tämän keskustelun löysinkin. Minua ihmetyttää, miten itse yläasteella sain jälki-istuntoa vaatteiden takia. Minut raahattiin rehtorin kansliaan kesken syksyisen koulupäivän, koska olin pukeutunut pilottitakkiin, farkkuihin, ja ajellut pääni. Rehtori sanoi jälki-istunnon jothuneen rasistisista symboleista vaatteissani. Pilottitakissani oli tosiaan Suomen lippu, sekä kelttiriimu hihassa. Mistä lähtien suomenlippu on ollut rasistinen? Ja toimiko rehtori mielestänne oikein?
    Terv. Närkästynyt.

    ReplyDelete