Vietimme Memorial Dayn vuorilla. Huristelimme muutaman tunnin länteen, kunnes saavuimme Appalakeille. Loppu matkan ajoimme Blue Ridge Parkwaytä kiemurrellen.
Vuokrasimme lomamökin, ihan oikean log cabinin Blowing Rockin pikkukaupungista.
Talo oli nimeltään Paradise Found. Kuvasta on vaikea uskoa, että talo on kolmikerroksinen. Niin hyvin se piiloutuu vuoren rinteeseen kasvien peittoon.
Amerikkalaiset mökit ovat siitä kivoja, että niissä on riittävä määrä kylppäreitä, pesukone ja kuivuri, sateliittikanavat, kaikki pelit ja pensselit.
Paradise Foundista puuttui vain sauna, vaikka poreamme aika hyvin sitä puutetta korvasikin.
Keittiössä oli hauska maisemaikkuna. Astioita huljutellessa kelpasi katsella kaukana siintäviä vuorijonoja. Mökin omistajalla on jokin hirmuinen lehmämania: lapsi laski että talosta löytyi 75 erilaista lehmäornamenttia.
Luvussa eivät olleet mukana vielä lautaset ja mukit eivätkä liinavaatteet.
Master bedroomissa oli lukunurkkaus keinutuoleineen.
Sadepäiväkään ei olisi haitannut, sillä tarjolla oli monenlaisia lautapelejä, kirjoja ja elokuvia.
Vähän melkein harmitti, kun oli niin lämmintä ettei takkaa tarvinnut sytyttää. Kaasutakka kyllä syttyy nopeasti sään niin vaatiessa.
Deckiltä oli upeat näköalat. Illan hämärtyessä oli mukava poksauttaa kuoharipullo ja vain katsella maisemia. Korbelin Extra Dry on ehdoton suosikkini, laadukasta kotimaista kuohujuomaa Kaliforniasta.
Lapsi hemmotteli meitä aamulla valmistamalla jokaiselle toiveiden mukaan munakkaat. Tässä lapsen oma omeletti kinkulla ja sipulilla. Ja lautasen kuvointina tietysti musta-valkoinen lehmä...
Grandfather Mountain oli varsinainen retkemme pääkohde. Vuoren huipulle voi ajaa autollakin, mutta me jätimme auton alemmalle tasolle ja haikkasimme huipulle. Mulle oli koetus ylittää Mile High Swinging Bridge. Kai minulla on jonkinlainen kammo korkeisiin paikkoihin.
Nykyinen silta ei juuri edes heilu, mutta kitinä on kova. En katsonut jalkoihin, ylitin sillan pikamarssia molempiin suuntiin. Mutta näköalat olivat kauniit, kertakaikkisen kauniit.
Vuoren kupeessa oli levähdyspaikka, jossa myytiin erilaisia hilloja ja hyytelöitä.
Kauppias oli n. 70-vuotias. Hänellä oli yllään farkkuhaalarit ja puna-valkoruudullinen paita. Hän on myynyt hilloja vuodesta 1957 alkaen ja hänen isänsä aloitti busineksen vuonna 1948.
Ostimme vadelmahilloja.
Pikkuinen vuoristoretki piristi kummasti. Lisäbonuksena oli Blowing Rockin outletit. Kiersin muutaman kaupan ja Coachilta löytyi käsilaukku. Voin sitä jonain päivänä vähän vilauttaa. Satuin kauppaan hyvään aikaan, sillä kaikista alennetuista tuotteista sai vielä 50% lisäalennusta.
Katsoimme jo paikkoja sillä silmällä, että yritämme syksyllä päästä vähän pitemmäksi aikaa retkeilemään. Haikkausmaastot ovat uskomattomat. Ja jotain taianomaista on tässä maisemassa, joka näkyi heti kun avasin aamulla silmät. Raikas ilma nukuttukin mahdottoman hyvin.
Voi mikä paikka ! Upee majotus ja maisemat,vau !
ReplyDeleteMinä jo vähän melkein takaisin. Vuorilla oli lämpötila 20 C asteen tuntumassa, meillä täällä jo paukkuu 30 C asteen toisella puolella. Ja kosteus tekee ulkoilusta tukalaa.
DeleteKyllä kelpaisi tuollainen mökkeily ja nuo maisemat meillekin! Lehmillä tai ilman.
ReplyDeleteOli siellä niityillä ihan oikeitakin lehmiä. Tällä mökinomistajalla oli myös kakkumuottien keräilyvimma. Niitäkin löytyi seiniltä kai muutama kymmenen :)
DeleteLöysin ihanan blogisi yhden blogin komenntiboksin kautta. Ihania kuvia ja juttuja!!! Tulen kyllä säännöllisesti täällä vierailemaan;)Niin ja tervetuloa vastavierailulle:D
ReplyDeleteHei Kati! Kiva kun tulit ja kiva kun kommentoit. Ilman muuta tulen pistäytymään!
DeleteViihtyisän näköinen paikka ja upeat maisemat. Sisältä muistuttaa hieman mökkiä, jossa yövyimme Queenslandissa Australiassa.
ReplyDeleteKorbel on omiakin suosikkikuohareitani!
Korbelissa on mielestäni hinta ja laatu kohdallaan. Jostain olin lukevinani, että Korbel on myös Valkoisen talon tarjoilulistalla.
DeleteKyllä minäkin voisin tuollaisen mökin haluta ;-)
ReplyDeleteAivan ihanat maisemat ja kaunis mökki!Tuolla voisi todellakin viettää enemmänkin aikaa!
KIITOS TUHANNESTI AIVAN IHANASTA yllätyksestä!!!! "you made my day" Oli kyllä aivan upea piristys tälle päivälle ja koko viikolle!
Hyvin tunsit makuni ja ylläri pääsee heti käyttöön!!
Joko se tuli! Wau, postipoika tiesi että positus on tärkeä. Onpas kiva, jos arvasin makuasi. Kiitos Sinulle. Meitä aina muistat niin ihanasti.
DeleteMikä ihana nimi tuolla mökillä! Ja hauskat lehmäkoristeet! Muutenkin hienot retkimaisemat teillä!
ReplyDeleteMökin nimi oli kyllä enne :) Maisemat olivat paratiisilliset. Mutta mulla alkoi tulla jo lehmiä korvistakin... Puhumattakaan muutamista lammas- ja kissakoristeista.
DeleteOlen käynyt tällä keikkuvalla sillalla kauan aikaa sitten....kiitos kun palautit tämän muiston ! Se että siellä oli hieman viileämpää sai heti kiinnostuksen matkailuun vuoristoon ! Löysitkö paikan netistä vai miten se osui kohdalle ?
ReplyDeleteJos kävit ennen vuotta 1999 niin silta oli vielä puinen ja kuulemma hyvin keikkuva. Nykyinen on terästä ja heiluminen vähäisempää.
DeleteOlemme kuulleet paikasta paljon ja sitten tietysti netin kautta tehtiin varaukset. Todella upea paikka ja Blowing Rock & Boone toivottavasti käyvät tästä vain tutummiksi.
Jos muistan oiken niin olet tykästynyt noihin tuoleihin, tässä ohje.
ReplyDeletehttp://teeitse.com/node/4134/node/4995
Kyllä vain olen kuvannut näitä tuoleja eri väreissä. Voisihan sitä iltapuhteina yrittää tuolin tehdä :)
DeleteOih mikä paikka. Tuolla kelpaisi lomailla vaikka pidemmänkin ajan. :)
ReplyDeleteJa mä muistelen kaiholla sikäläisiä outleteja. Mun huikein outlet-kokemukseni oli DC:n lähellä oleva jättisuuri outletmall. Wow mikä paikka!
Melkein kyllä harmitti, kun piti lähteä pois. Tykkäsin tästä outletkompleksista siksikin, kun kerrankaan ei ollut liian kuuma kauppoja kierrellessä. Yleensä omien kulmien, Floridan ja Kalifornian outletit ovat olleet ihan älyttömän kuumia.
Delete