Saturday, March 10, 2012

Postia

Sain mukavan sähköpostin yhdeltä lukijaltani. Ja luvan vastata postiin blogissani. Ajattelin, että tämä aihe voisi kiinnostaa muitakin. Ainakin matkalle lähtijöitä.


Kortissa lukee: "Meidän perheelle on tarjoutunut tilaisuus muuttaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi. Voitko kertoa miltä elämä tuntuu? Oletko tyytyväinen siihen, että muutit Suomesta pois? Mitä pitäisi huomioida jos maailmalle lähtee? En nyt tarkoita rokotuksia ja paperityötä vaan henkisellä puolella. Miten olet pärjännyt kielen kanssa ja onko siitä tullut perheelle ongelmia?

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että kannattaa lähteä! Etenkin jos on mahdollisuus käydä vain vierailemassa muutama vuosi. Silloin lähtö ei tunnu niin lopulliselta. Itse koen, että sain elämässäni toisen tilaisuuden. Suomessa olisin hiihdellyt jokseenkin valmiiksi tampattuja latuja pitkin, täällä on pitänyt mennä myös umpihangessa. Siis itseni suhteen. Tavallisesta kauppareissustakin on tullut extremelaji, kun yrittää selvittää missä purkissa ja tölkissä on mitäkin. Edelleenkin löydän uusia tuotteita. Toisaalta kauppareissu voi olla aika rentouttava, kun ostokset pakataan kassalla ja kiikutetaan autoon saakka jos siltä tuntuu :) Vakuutusyhtiöille soittelu on laji sinänsä.

Olen siis tyytyväinen, että päätin aikanaan matkaan lähteä. Lähdin reissuun vain vuodeksi ja mukana oli neljä matkalaukkua. Ja kaksoset, jotka olivat tosin vasta alkutekijöissään eikä siitä ollut itselläni edes aavistusta.

Kun pappi kastoi kolmannen lapsemme koti-Suomessa, hän puheessaan muistutti meitä vanhempia että meidän täytyy eritoten olla armollisia toisillemme. Ja totta, puolison merkitys varmasti vielä korostuu ulkomailla. Puolisot ovat se turvaverkko, joka perheellä on. Jos toinen sairastuu tai on kolmen viikon työmatkalla, niin toisen vain täytyy jaksaa. Naapureista ja ystävistä on apua ollut monta kertaa, mutta eihän se ihan sama asia ole kuin isovanhemmat tai tädit ja sedät. Itse olen aika arka pyytämään apua, säästän sitä pyyntöä sitten siihen jos todellinen hätä iskee. Voitte vain uskoa, että olen ollut vähän vihertävän sävyinen kun naapurini pihaan karauttaa aina torstaisin isoäiti, joka tulee vain siksi että saa pyykätä ja silittää tyttären perheen pyykkejä.

Uusi työpaikka uudessa kulttuurissa tarkoittaa sitä, että työntekijä joutuu tekemään pitkiä päiviä ja monia asioita pitää selvittää iltaisin ja viikonloppuisin. Muutamat ensimmäiset kuukaudet vaativat jokseenkin varmasti aikamoisia ponnisteluja niin ajallisesti kuin henkisestikin. Hyvä on asennoitua niin, että palkkatyössä käyvästä puolisosta ei hirmuisesti ole alkuunsa apua kotihommiin. Siksi on tärkeää yrittää löytää omat rutiinit, tuttavat. Jos ei muuta, niin lähteä kameran kanssa seikkailemaan ja ottaa kuvia blogiystävien iloksi :)

Tunnen myös olevani vähän ei-mistään-kotoisin. Täkäläisiä ystäviäni ei kauheasti kiinnosta minun Suomen muisteluni ja suomalaisten ystävien kanssa jutellaan muusta. Parin ensimmäisen vuoden jälkeen lopetin kahden kotimaani vertailun ja totesin, että siellä on hyvä olla missä on. Toisessa paikassa tehdään hommat toisella tavalla ja toisessa toisella.

Suomalaiselle naiselle voi olla hankala konsepti tämä kotiäitiys. Täkäläisittäin se on ihan kunnioitettu ja arvostettu valinta. Kotiäiti ei arkaile palkata siivousapua, vaikka lapset olisivat jo koulussa ja äidillä aikaakin kodin askareisiin. Kotiäiti ei epäröi käyttää varoja omaan hyvinvointiin: käy kampaajalla, ystävien kanssa lounailla, harrastaa. Me suomalaiset naiset olemme niin tasa-arvoisia, että oma identiteetti voi vähän alkuunsa kärsiä, kun onkin "pelkkä" kotiäiti ja rahat eivät tunnu omilta. Paikallisilla ystävilläni tätä ongelmaa ei ole. Perhe nähdään tiiminä, jossa molempien vanhempien erilaiset panokset ovat yhtä tärkeät. Itse otin alusta alkaen sen asenteen, että mieheni ei tarvitse esimerkiksi öisin hoitaa vauvoja. Hän tuo leivän, minä hoidan lapset. Ratkaisu ei ollut ihan tyypillinen täällä ja uskon, että siihen vaikutti juuri se, että mielestäni kotiäitiys ei ollut riittävän vaativa työ kun oli tottunut käymään palkkatyössä. Kotiäidistä käytetään termiä "homemaker", kodintekijä.

Kieli on sitten asia sinänsä. Puhuimme taannoin suomalaisen ystäväni kanssa siitä, kuinka ei voi kassalla sanoa edes "thank you" ennen kuin joku jo kysyy, että mistä olet kotoisin. Joskus se vähän ärsyttää eikä aina jaksaisi tehdä selkoa juuristaan. Suomalaisella korostuksella englanti kuulostaa kuulijasta riippuen saksalta, italialta, brittienglannilta, venäjältä... Joskus aksenttiin ja sanojen hakemiseen liittyy aliarviointia. Jos esimerkiksi kieltäytyy kaupassa ostamasta lapselle mansikoita (koska kotona jo on mansikoita, mustikoita tai muuta pian pahaksi menevää) tulee joku ystävällisesti kertomaan, kuinka terveellisiä mansikat ovat. Paljon terveellisempiä kuin ruokakorissa näkyvät donitsit (joita ostetaan kerran kahdessa kuukaudessa). Minulle tämä on ollut kasvun paikka. Nykyään vain hymyilen ystävällisesti. Jokainen saa luulla mitä haluaa ja hyväähän opastaja vain tarkoittaa.

Perheemme on kaksikielinen. Mies ja lapset puhuvat keskenään englantia, minä lapsille suomea ja miehen kanssa puhumme suomea. Usein on sellaisia tilanteita, että joudun pyytämään lapsia toistamaan englannin kielisen sanottavansa - en ymmärrä sanoja tai puhe on niin nopeaa etten enää pysy kärryillä. Vähän surettaakin, kun ymmärrän että en voi lasten kanssa ehkä koskaan kommunikoida niin taitavasti kuin suomeksi voisimme. Lasten suomen kielen taito on lähinnä passiivinen, ymmärtävät sanomani, mutta haluavat höpötellä englanniksi. Lohduttaudun sillä, että lapset tulevat ymmärtämään oivallisesti erilaisia korostuksia. Edes jonkinlainen äidinperintö. Tärkeintä on, että saa asiat hoidetuksi. Onneksi tämä on niitä maailman maita, jossa kieliä ja aksentteja piisaa.

Joten, jos tilaisuus koittaa ja pärjäät koti-ikävän kanssa, saat ehkä joskus suomalaisia vieraita - lähde. Minulta olisi jäänyt tämä toinen elämä kokematta :)

40 comments:

  1. Moi! Siis onko miehesi suomalainen vai onko hän vaan opetellut suomea? Olen jotenkin aina kuvitellut, että hän on amerikkalainen... Hyvä kirjoitus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mies on sekä suomalainen että amerikkalainen ja oppinut molemmat kielet jo pienenä. Siinä on kyllä suuri ero oppiiko kielen jo sylivauvavana vai opetteleeko vanhempana. Oma kielitaitoni ei koskaan kehity samalle tasolle, vaikka kuinka opiskelisin.

      Kiitos, kokemus on tietysti jokaiselle omanlaisensa.

      Delete
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Kiitos siis tästä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, kun kävit lukeamassa. Ja mukavaa jos oli mielenkiintoistakin antia.

      Delete
  3. Mielenkiintoinen postaus. Itsellä ei ole koskaan ollut tilaisuutta lähteä asumaan ulkomaille, ja myönnän, että en tiedä olisinko edes tohtinut :) Olet rohkea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En minäkään ollut mitenkään erityisen innostunut muutosta. Mutta ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut :) Pakon edessä sitä tekee monenalaista... En tiedä onko se enemmän rohkeutta vai tyhmyyttä. Ainakin paljon sitä, että ei osaa kaikkea edes etukäteen kuvitella. Hyvä niin!

      Delete
  4. Olipas mielenkiintoista luettavaa tämmöiselle ulkosuomalaisellekin!

    Oli ihanaa kun mainitsit tuon, ettei kannata vertailla kotimaita, hyvä siellä missä on. Tottakai asiat ovat erilaisia eri maissa, vaan so what, sehän on se ulomailla asumisen suola.

    Ja tuo kaksikielisyyskin. Täytyy olla armollinen itselleen tuosta lasten kaksikielisyydestä. Ja varsinkin siitä, että monesti valtaielestä tulee se paremmin opittu kieli lapsille. Minun on pitänyt käydä muutama kierros itseni kanssa sen asiuan kanssa.

    Minä katson tätä ulkomailla asumista mahtavana mahdollisuutena kokea ja oppia uutta itsestään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin olen itseäni aina aika ajoin moittinut, kun en ole lapsia vaatinut suomeksi itselleni vastaamaan. Tosin nyt suomea alkaa tulla lapsilta enemmän, ihan vapaaehtoisesti. Sitten on ne hyväntahtoiset ihmiset, jotka antavat ohjeita ja arvostelevat, että eivät ole aidosti kaksikielisiä nämä teidän lapset. Painetta siis muiltakin suunnilta.

      Uskon kuitenkin, että kieli sitten putkahtaa esille, kun ja jos sen aika tulee. Mutta eihän se englanti huono vaihtoehto ole äidinkielenä. Monet kirjat voi lukea alkuperäistekstillä.

      Kiitos ystävällisistä sanoistasi. Sinulla on kyllä sitten taas niin omanlaiset kuviot ja upea asuinmaa.

      Delete
  5. Aamen. Minä koen myös, että jos on jostakin joutunutkin luopumaan, on saanut moninkertaisesti tilalle. Jo se, että näkee asioilla olevan monia puolia, joita ei Suomessa ollessa olisi edes aavistellut olevan olemassa, on lähdön arvoista. Muutama vuosia ulkomailla tuo väsymysitkupäiviä, mutta myös uuden näkökulman myös itseensä. Selvisin. Opin. Nautin. Jotakin muuttuu pysyvästi ja uskon, että se muutos on pelkästään positiivinen.

    Joskin jättää myös loputtoman kaipuun. Ulkomailla Suomeen. Suomessa ulkomaille. Senkin kanssa oppii onneksi elämään. Itse ainakin iloitsen siitä, että minulla on nykyään kaksi maata, kaksi kieltä, kaksi kulttuuria ja kahdesta ammennettevaksi hyvää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta, niin se on, että välillä on kova ikävä jonnekin ja aina ei edes sitten tiedä minne... Minulla menojalka vipsottaisi ehkä jo muuallekin. Olen miestä patistellut, mutta täällä sitä vielä ollaan :) Jonnekin siis muualle kuin Suomeen tai USAan.

      Tiedän nuo väsymyksen sekaiset itkupäivätkin. Mutta se mikä ei tapa vahvistaa vaan. Käsitykseni tästä maasta ja itsestäni ovat kyllä muuttuneet näiden vuosien aikana. Siitä olen tyytyväinen.

      Delete
  6. Olipas kiva postaus. Minà ajattelen just samoin làhes kaikesta mistà kirjoitit. Vaikein paikka on mullekin ollut ajatus, ettà rahat on yhteiset eli olen kotiàitinà ja kàytàn miehen ....tai siis meidàn...eh...rahoja. Kiva postaus :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hauska juttu, niinhän sitä miettii että kenen rahat :) Sinunkin uudessa kotimaassasi taitaa olla aika vahvat kotiäiti perinteet, joten et ole kummajainen. Kyllähän muiden asennoituminen vaikuttaa paljon siihen, miten itse tilanteen kokeen. Halusi sitten taas ei.

      Delete
  7. Kiitos, kiva juttu! Suomessa moni asia on hyvin ja helppoa täällä syntyneelle ja kasvaneelle. Mutta jo ilmaston takia olisin valmis muuttamaan pois ainakin talvisin. On hienoa, että on tullut mahdollisuus lähteä ja elää myös toisenlaista elämää. Ja tärkeintä tosissaan on nauttia siitä mitä on, eikä vertailla. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää, on monta erilaista hyvää. Ihanaa sunnuntaita teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sinulle! Niin se vain on, että moni asia on niin itsestäänselvä omassa kotimaassa ettei sitä tule sen enempää ajatelleeksi.

      Minun oloni helpotti kummasti, kun jätin vertailut sikseen. Maassa maan tavalla ja pulinat pois! Olen tavattoman kiitollinen tästä tilaisuudesta. Puoli vuotta ennen muuttoa en vielä tiennyt tällaista tapahtuvankaan :)

      Delete
  8. Meillä tätä asiaa on pohdittu jo jonkin aikaa, koska miehen työhön kuuluu paljon ulkomaanmatkoja=työtä olisi paljon maailmalla;) Muu perhe on innokkaampi vaihtamaan asuinmaata kuin mies itse! Minä kun olen täällä Suomesssa se kummajainen eli kotirouva(koska lapset on jo koululaisia:),sopeutuisin varmasti helposti rooliini muualla. Tästä postauksestasi sain kuitenkin paljon muutakin ajateltavaa esim.sukulaisten puute, kieli(yksi vaihtoehto meille on Italia?!)ja hei,ilmasto! Tuo vika niinkuin positiivisena;) Katsellaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin muuten kuvitella, että paljon matkaavalle se kotimaa on vielä tärkeämpi. Tyyni ja tyven maailman myrskyjen keskellä. (No nyt mä herkesin runolliseksi!)

      Kuvittelisin, että et ehkä saa vain positiista palautetta valinnoistasi. Ainakin Suomesta lähtiessä kotiäitiys tuntui olevan melkein kirosana, vaikka monissa maailman maissa se on ihan hyväksyttyä ja arvostettua.

      Delete
  9. Tosi kiva juttu, olen monesta kohdasta samaa mieltä! :-) Lisäisin kuitenkin sen verran, että (toki maasta ja tilanteesta riippuen) ulkomailla asumisen ei toki tarvitse tarkoittaa sitä, että nainen jää kotiin. Paljon saa irti myös siitä, että menee mukaan paikalliseen työelämään - siis mikäli tilanne sen mahdollistaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, kirjoitin tämän nyt omista kokemuksistani. Tykkään tehdä palkatonta vapaaehtoistyotä juuri sen vuoksi, että siinä sitten pääsee tutustumaan ihmisiin ja asioihin.

      Moni maahanmuuttaja käy kielikursseilla, vaikka kielitaito olisikin hyvä. Kursseilla tutustuu muihin samassa tilanteessa oleviin.

      Ja netti on siitä kiva, että voi opiskella enemmän ja vähemmän vakavissaan :)

      Delete
  10. Kaikkea muuta ihminen voi katua, mutta ei sitä että asuu myös toisessa kultuurissa, sanon minä...;)
    Lähdin työn perässä, Saksa, Itävalta, Italia, Amerika, Suomi, Venäjä, Suomi.....Tämä reissu kesti n.30v. Nykyisn eläkeläisenä asun kahta maata, Suomi Jyväskylä ja Unkari Budapest!

    Sukuvika tämä meillä on, viides sukupulvi menossa. Suvaisevaisuus ja empatia pitää minut edelleenkin vireänä....;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä olet kiertänyt ja nähnyt kyllä paljon. Budapest on kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki, olen nauttinut siellä yhden elämäni parhaista aterioista. Ja Jyväskylä on mainio kesäkaupunki. Mun pitää ottaa suhun yhteyttä jos ensi kesänä sinne päin tullaan :)

      Haluaisin itsekin vielä asua jossain erilaisessa paikassa. On niin monia paikkoja, joihin olisi ilo tutustua. Saas nähdä kuinka käy.

      Delete
  11. Oi Johanna mitä kaikkea täällä onkaan pitkän tauon jälkeen tulin lukemaan kuulumisia :)
    Minä olenkin itse haaveillut muuttavani sinne, mies ei innostu mutta minä ja lapset lähtisimme ilomielin vastoinkäymisistä huolimatta- Niinkuin kirjoitit kieli yms. asiat ovat vaikeampia kuin kuvitella saattaa ;) oppia ikä kaikki ja olen todella ylpeä sinusta ja perheestäsi että olette ottaneet rohkean askeleen :) Ihannoin asennettasi siellä "vieraassa" maassa! Tai sinulle jo omassa kotimaassasi. Siunnausta perheellesi!
    P.s saitahan joulun jälkeen postia eli joulusukan suklaineen tulihan perille??

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Wilhelmiina. Itse olen niitä, joiden on pitänyt takomalla takoa vieraan kielen sanat päähän. Ihailen ihmisiä, jotka omaksuvat sanat ja ilmaisut tuosta vain. Ja jotkut sanat äännän aina vain väärin. Mutta sellaista se on ja onneksi en ole täällä ainoa laatuani. Putkimies kertoi asiakkaasta (latino perhe), jossa 5-vuotias lapsi käänsi keskustelun äitinsä ja putkimiehen välillä :)

      Mä suunnittelen Sinulle "vastaiskua". Lähetän pikapuoliin sähkopostia ja kysyn teidän uuden osoitteen. Ihana paketti tuli ja en malttanut laittaa aarteita ihan heti muiden jouluisten juttujen kanssa poiskaan. Et tiedä kuinka paljon iloa sait aikaan. Kiitos!

      Delete
  12. Mielenkiintoinen aihe kyllä!
    Itsekin olen joskus miettinyt, että jospa joskus olis tilaisuus asua muumaamustikassa. Olisin kiinnostunut, mutta en tiedä miten sitten käytäntö sujuisi. Jännää nähdä, tuleeko lähdettyä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muumaamustikassa on omat hyvät puolensa :) Käytännon asioilla on tapana järjestyä. Sen jälkeen kun on tehnyt päätoksen lähteä alkavat muut asiat loksahdella paikoilleen. Ja kiva kun kommentoit! On aina mukava kuulla uusista lukijoista :)

      Delete
  13. Mielenkiintoinen aihe,ja hyvin olet vastannut,Näin ulkosuomalaisena tuota luki tarkkana,ja monta samaa asiaa olen itsekin kohdannut.Olen asunut 5 maassa,ja silloin kyllä tulee tehtyä kaikenlaisia havaintoja.Ja hyvä,että puhut lapsillesi suomea,jotta he pystyvät kommunikoimaan vaivatta myös Suomessa:)Luulin miehesi olevan amerikkalainen,mutta hän taitaakin olla suomalainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä olet kyllä kiertänyt todella paljon ja nähnyt kaikenlaista. Aikamoinen elämänkokemus. Ja kiva, kun jaat kokemuksia meidän muiden kanssa.

      Mies on kyllä amerikkalainen, ja suomalainen. Best of the both worlds!

      Delete
  14. Oih, kirjoituksesi ei yhtään lieventänyt ulkomaan kaipuutani. Olen tällä hetkellä niin lopen uupunut elämäntilanteeseemme, tuntuu että elämä kiitää ohi, kun olemme tavallaan "välitilassa". Nyt olisi oiva tilaisuus viettää välivuosi(a) ulkomailla. Lapsetkin saisivat uuden kielen ja me aikuiset hengähdystauon kiireestä ja suorittamisesta. Mutta mistä lähtisin purkamaan tätä ajatustamme toteutuksen suuntaan...?

    Lämpimät terveiset koto-Suomesta sinulle lähettää: Sally

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sally! Minullakin on aina ollut tunne, että haluan kiertää ja nähdä mutta en koskaan kuitenkaan ajatellut pysyvästi muuttaa Suomesta pois.

      Upeaa, jos teillä on mahdollisuus lähteä välivuoden viettoon! USAsta ihmiset matkustavat tällä hetkellä sapattivapaata tai eläkepäiviä viettämään mm. Costa Ricaan ja Panamaan. Ovat turvallisia, edullisia ja lämpimiä paikkoja oleilla. Ja palvelutkin toimivat.

      Delete
  15. Kiitos Johanna tästä postauksesta. Me olemme taatan kanssa jo liian vanhoja muuttamaan maata, mutta nyt on toiveissa päästä talvikuukausiksi pois pakkasesta.

    Nuorille sanoisin, että lähtekää maailmalle vaikkapa osaksi aikaa, niin ei tarvitse vanhana katua arkuuttaan. Elämä kantaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Te olette kyllä Taatan kanssa koko ajan menossa, ei pääse vierivät kivet sammaloitumaan. Minunkin haaveenani olisi, että voisi osan vuotta asua Suomessa, osan jossain muualla. Ihanne olisi kai touko-elokuu Suomessa. Tosin muut kuin kesäteatterit ovat silloin lomilla.

      Delete
  16. Kiitos tästä Johanna :)! Hyvin toit esiin eri näkökulmat ja rehellisesti. Meillä on pienoinen mahdollisuus, että muutamme ulkomaille jos ja jos miehen työasiat loksahtavat kohdalleen. Nähtäväksi jää, mutta peukkua pidän pystyssä, se olisi todellakin ainutlaatuinen kokemus :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä on sitten mielenkiintoinen tilanne :) Muistan kun itse tein päätostä (mies vai kotimaa) ja tuntui, että yhtälo on ihan mahdoton. Sitten helpotti, kun päätoksen sai tehtyä ja asiat alkoivat loksahdella yksi toisensa jälkeen. Mutta kyllähän siinä miettimistä oli.

      Delete
  17. Johanna, vietän yleensä kesät täällä Jyväskylässä ja asun ydinkeskustassa joten helppo tavata jos tulet tääne päin!
    Taloyhtiössä putkiremppa ja päätin lähteä loppukuusta Bp-hen. Vappumarsille tulen takaisin ja ei haittaa vaikka räntää sataisi, vaatii vain jonkinlaista asenetta...hih...;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maikku, olen yhteydessä kunhan suunnitelmat selkiytyvät! Olisi tosi mukava tavata :)

      Delete
  18. Hieno postaus!

    Lisàisin vielà, ettà ainakin omalla kohdallani syyllisyyden tunne on yksi ulkomailla asumisen haittapuoli. Mieheni on ulkomaalainen (Italia) ja missà tahansa tulemmekin asumaan, tulen aina kantamaan syyllisyyttà siità ettà vàhintààn toisen kotimaassa on làheisià, jotka kàrsivàt muutostamme. Niin tai nàin, aina vààrinpàin.

    Lisàksi tàllaisissa hybridiperheissà, kuten usein kuulen muidenkin sanovan, kodilta tuntuva paikka on ehkà jossain kahden kotimaan vàlissà, muttei oikein kummassakaan kokonaan. Milloinkohan itse pààsisin tuosta vertailemisesta eroon? Varmaan silloin kun elàmà alkaa vakiintua johonkin tiettyyn paikkaan, kun on oma koti ja kenties jopa perheenlisàystà. Ehkà silloin ympàristòn hyvàksyy sellaisena kuin se on. Tai vuosien myòtà, kenties? Itse olen ollut vasta 5 vuotta maailmalla. En sano ettà haluaisin asua lopun elàmààni Suomessa, mutta Pohjois-Italia kyllà jo riittàà! Ulkomaille muutossa tàrkeàà on varmasti myòs riittàvàt sààstòt/tulot. Suomalaisen julkisen turvaverkoston kaltaista systeemià taitaa olla vaikea lòytàà muilta leveysasteilta ja se, jos arjessa pàrjààmisestà tulee henkiinjààmistaistelu, ei varmaankaan edesauta uuteen kulttuuriin sopeutumista. Tàmà ei tietysti koske tyòn peràssà muuttavia, luulen. Itse olen opiskelija.

    Tietysti lisàksi on olennaista, ettà ulkomaille muuttoa aikova jakaa ne olennaisimmat arvot, jotka ovat osana uutta kulttuuria. Jos ne eroavat radikaalisti omasta arvomaailmasta, uuteen arkeen sopeutuminen voi olla rankempaa.

    Kuitenkin yksi asia on vissi - kuten sinà ja moni muukin tààllà mainitsi, uuteen kulttuuriin tutustuminen avartaa maailmankatsomusta. On se antoisaa!

    Kiitos hienosta blogista myòs - sità on ilo lukea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos pitkästä ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Tuo on varmaan totta, että helpompi on asettu jonnekin muualle, ei-kenenkään-maalle. Silloin molemmilla on uuden oppimista.

      Oma käsitykseni USA:n sosiaaliturvasta on muuttunut kyllä näiden vuosien aikana. Maasta löytyy jopa lähes ilmainen koulutus, community colleget sitä tarjoavat. Samoin terveydenhoitoon ja eläkkeisiinkin on julkiset systeemit, kuten myös työttömyyskorvaus.

      Kaikista suurimman vaikutuksen on kuitenkin tehnyt hyväntekeväisyys toiminta, johon monet osallistuvat joko tarjoten työpanoksensa tai varoja. Apua pikaiseen hätään löytyy aika helposti.

      Nämä ovat sellaisia asioita, että en olisi koskaan osannut niitä Yhdysvaltoihin yhdistää. Jostain asiasta on tietynlainen mielikuva ja sen muokkaamiseen kyllä menee aikaa. Ja tarvitaan tietoa.

      Kiitos vielä kun kommentoit ja jaoit kokemuksiasi.

      Delete
  19. Mielettoman hyva postaus! Kiitos tasta! Antoi mulle myos postausidean omaa blogiani varten :-) Vahan eri nakokulmasta, silla muutin ulkomaille ennen, kun oli perhetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Siinä on omat hyvät puolensa, kun voi tutustua uuteen kohteeseen ilman lapsiperheen huolia :) Toisaalta lasten kanssa tulee kyllä sitten sellainen syväsukellus, kun pitää oppia kaikki alusta alkaen... siis syntymästä koulunkäyntiin jne.

      Sinulla on mahdottoman mielenkiintoinen blogi. Kiitos kun kuljetat mukanan Lontoon humussa.

      Delete
  20. Löysin juuri blogisi, kivalta vaikuttaa ja hyvä kirjoitus. Itse olen asunut kolmessa eri Euroopan maassa Suomen lisäksi ja USA olisi unelmien kohde, mutta en tiedä miten sinne pääsisi. Todellako myös USA:ssa löytyy ilmaista koulutusta? Arvostetaanko sitä eri tavalla kuin jos on saanut koulutuksen kalliista yliopistosta? Saako tuota ilmaista koulutusta myös ulkomaalaiset?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun kommentoit! Community Colleget ottavat nimellisen maksun per oppiaine (muutamista kympeistä on kyse). Ja en yhtään ihmettele, vaikka olisi ihan ilmaisiakin tarjolla.

      Tottahan toki joku Prineceton tai Harvard ovat omassa luokassaan. Mutta ihan kelvollinen reitti voi olla opiskella ensin ammatti niin että pääsee työllistymään ja jatkaa opintoja työn ohessa. Myös työnantajat mielellään osallistuvat hyvän työntekijän jatkokoulutukseen.

      State univerityt ovat halvempia taas kuin monet muut varsinkin jos on osavaltion asukas. Opiskelijoille järjestyy apurahoja ja stipendejä. Moni tuttu on ollut hampurilaisen paistaja opintojensa ajan. Yllättävän monta on McDonalds tällä tavoin "sponsoroinnut".

      Delete