Thursday, March 15, 2012

Arvonta

Tänään oli mahdottoman hyvä päivä. Sen sai aikaiseksi hyväntahtoinen, ystävällinen ihminen. Olimme lasten kanssa lounaalla, kun pöydässämme piipahti hiukan jo iäkkäämpi rouva.


Ensi töikseen hän sanoi, että ei ole pitkään aikaan nähnyt niin kaunista perhettä. Sen jälkeen hän totesi, että lapset käyttäytyvät kauniisti ja ruokatavat ovat erinomaiset. Tämä ei ollut kuitenkaan vielä se tärkein asia: ennen poistumistaan hän sanoi, että näyttää siltä että lapsilla on hauskaa keskenään ja te kaikki viihdytte toistenne kanssa. Mutsi sai taas kerran roskan silmään. Tuntemattomalta saatu lämmin sana tai hymy ja koko päivä ja elämä näyttää ihan toisenlaiselta :)


Joten tänään on hyvä päivä pitää arpajaiset. Kävin yhdessä lempparikaupassani, Pier 1 Import. Kaupassa on aina vähän erilaisia sisustusjuttuja. Arpajaispalkinnoksi löysin tämän suola- ja pippurisirotin setin. Musta hauveli kastelee puolestaan vesipostia (vai onko tämän virallinen nimi paloposti?).


Sirottimiin voi laittaa suolan ja pippurin sijasta vaikka vaniljaa ja kanelia kahvia terästämään.


Vakkarilukijat saavat kolme lippua jättäessään kommentin, ei-vakkarilukijat yhden arpalipun kommentistaan. Arvonta on voimassa sunnuntaihin 24.3. saakka, klo 21 Suomen aikaa. Haluaisin kuulla, kuka Sinua viimeksi ilahdutti ja miten. Vai ilahdutitko itse jotakuta?

26 comments:

  1. Olipas ihanasti sanottu! Itsekin kuulun niihin ihmisiin, joille tulee hyvä mieli, kun puhuu nätisti toisille. Inhoan riitelyä ja ilkeilyä kaikissa muodoissa.

    Nyt kun olin viimeksi Suomessa, ilahduin Oulu-Helsinki lennolla tuntemattoman vanhan pariskunnan miellyttävästä keskustelusta kanssani. Kun istahdin heidän viereensä, mies sanoi: "Wau, onpa sulla upeat timanttisormukset"! Siitä olikin sitten helppo jatkaa jutustelua :D!

    ReplyDelete
  2. Tänään bussissa kattelin paikkaa, kun melkein saman ikänen tyttö nousi ylös ja sano, et tuu tähän kun mä jään ihan kohta pois. Se seiso vielä varmaan viis minuuttia ennen kuin oltiin oikealla pysäkillä. Huomasi varmaan, että reppu ja kauppakassi paino paljon.

    Rita

    ReplyDelete
  3. Ihana!

    Meille sattui eilen illalla miltei sama. Olimme syomassa illallista kun ventovieras mies tuli kertomaan kuinka kivan nakoinen perhe olemme, naytimme kuulemma silta etta meilla on keskenamme hauskaa :) Nain aitina kaikki kommentit sopoista ja hyvin kayttaytyvista lapsista lammittavat niin kovin, siksi tykkaan itsekin aina kehaista kun sopiva kohde sattuu eteen.

    ReplyDelete
  4. Ihana arvonta. :)

    Taisi olla niin, että viimeksi minua ilahdutti ja minä ilahdutin samaan aikaan. Olin pari päivää tuuraamassa lelukaupassa, jonne tuli puhelu asiakkaalta jo paljon ennen liikeen aukeamista. Vastasin kuitenkin puheluun siinä aamuhommien lomassa, palvelin asiakasta, huomioin hänen puhelimen vierestä kommentteja antavan tyttärensä jne... Puhelua päättäessään asiakas oli todella tyytyväinen ja kiitteli hyvästä palvelusta. Positiivisesta palautteesta taas tuli itselle hyvä mieli. :)

    (Ja loppuun ei kilpailuun liittyvä sivuhuomautus: en tiedä, ootko jo huomannut, mutta mun blogin osoitteen alku on muuttunut. Hätäiseen kyhätystä, itseä ärsyttäneestä leenalandiasta tuli sellaistaonelama.blogspot.com.)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tää tyttö nyt säätää, sillä perun tuon edellisen viestin sivuhuomautuksen. Vaikuttaa osoitteen vaihdos aiheuttavan sen verran kaikkea säätämistä, että pysyn tuon vanhan ei-niin-mieleisen alla hamaan tulevaisuuteen. Eli sellaistaonelaman voi unohtaa. :D

      Delete
  5. tuo on kyllä piristää päivää kummasti ja jaksaa taas niitten harmaittenkin päivien yli!

    ReplyDelete
  6. Viimeisin kommentti, millä minua itseä on ilahdetutettu oli, kun vaatetustani kehuttiin kauniiksi. Pukeudun aika usein kirppisvaatteisiin, mutta siististi. Puseroa olin itse korjannut sopivammaksi ja tykkään itsekin siitä. Oli kiva kun joku muukin sen huomasi :)

    ReplyDelete
  7. Olipa ihana positiivinen ihminen, joka teki varmasti päivästä hyvän!

    Minua ilahdutti kovasti tyttäreni 10v, joka on muistanut monta kertaa meidän risteilyloman jälkeen muistuttaa, kuinka mukavaa meillä oli kahdestaan lomalla. Tämmöistä meidän pitää tehdä useammin äiti!

    ReplyDelete
  8. Ihana rouva! Itseani aina myos ilahduttaa, kun lapsen kaytostapoja kehutaan, pikkumies on yleensa nimittain aika villi, mutta osaa ilmeisesti joskus kayttaytyakin hih!

    Minua ilahduttaa lapseni lisaksi myos jokainen hauva, joka iloisena heiluttaa hantaa minulle, hauvat nyt ovat vaan niin ihania :) Itse taisin ilahduttaa miestani eilen yllatyslahjalle (pari euroa maksanut huivi). Kiva yllatykset ilahduttavat aina!

    ReplyDelete
  9. Ihana ihminen! Harvoin tapaa ihmisiä jotka tulevat avoimesti kehumaan.
    Minua viimeeksi ilahdutti anoppi, eilen, yllärilahjan muodossa.

    ReplyDelete
  10. Ihana ihminen,ei ihme jos roskia saa silmään ;-)

    Minua ilahdutti pieni sukulaispoikamme (1,5v.)
    joka laittoi pienet kätensä kaulaani ja sanoo täti :)
    Ja illalla poikani askarteluinto :) Äiti sai silitellä Hama-helmi tuotoksia <3

    ReplyDelete
  11. Ai vitsi olisi kiva käydä tuollaisessa puodissa, jossa on hauskoja / erilaisia juttuja myynnissä!

    Ihan juuri nyt viimeksi (parin sekunnin sisään) minua on ilahduttanut blogikirjoitukset, joita olen käynyt lueskelemassa työpäivän päätteeksi.

    Täällä mansikkamaassa on myös aina kiva käydä! Kiitos Johanna :)

    ReplyDelete
  12. Ystävälliset sanat, onpa ollut mukava rouva :).

    Mulle jäi jokin aika sitten työhaastattelussa mieleen esimiehen sanat, että hän pitää mun 9 vuoden kotiäitiyttä suurena meriittinä ja sen olevan erittäin kunnioitettava aika kasvattaa lapsia kotona. Ja hän sanoi sen niin vilpittömästi, että mullakin kiersi roska silmässä :). Sen jälkeen päivittäin omat lapset huomaavaisesti ilahduttavat tekemillään piirustuksilla ja kirjeillä halien kera.

    ReplyDelete
  13. Muutama ystävällinen sana jo ilahduttaa, pitäisi aina muistaa itsekin niitä viljellä :) Minua ilahdutti tänään ystävä käymällä kylässä. Vanha ystävyys on ihana asia.

    ReplyDelete
  14. Ihanan kommentin sait ystävälliseltä rouvalta.Tuollaisesta saa kivaa energiaa sitten koko päiväksi:) Viimeksi minua ilahdutti viikko sitten naapuritalon koiraomistaja,joka toi minulle Purim-juhlan kunniaksi korillisen herkkuja:)
    Kivat sirottimet!

    ReplyDelete
  15. Ihana juttu ja varmaan olisin minäkin tirauttanut kyyneelen ja vaikka kaksi...
    Sain hyvänmielen kun miespuolinen kollegana kertoi pitävän minua hienona ihmisenä. Ja arvostavan minua ystävänään:)Miehethän yleensä ovat aika jäykkiä:D Ja sitten me halattiin!
    ps. hauskat sirottimet!

    ReplyDelete
  16. On kyllä kiva saada hyvää palautetta! Yritän aina itse muistaa sanoa kivoista jutuista muille, joskus muistan, joskus en...

    Viimeeksi ilahduin kehuista, kun tuleva pomoni (oma työ pysyy samana, mutta pomo vaihtuu) mainitsi että minun eräs vahvuuteni on nähdä asioiden vaikutukset pitkällä tähtäimellä. Ilahduin palautteesta kovasti, koska en itse ollut koskaan ajatellut asiaa näin. Nyt voin laittaa vahvuuksieni listaan yhden asian enemmän! Meille suomalaisille tämän tiedostaminen tekee hyvää :)

    Huvittavat sirottimet, millaistahan niistä olisi ripauttaa suolaa ruokaan tai kanelia kahviin, tuosta koirasta varsinkin ;)

    Mervi

    ReplyDelete
  17. Ihana oli kertomuksesi taas tänään.
    Minä kuljen nyt vähän jälkijunassa näissä blogeissa, kun lomalla ollaan.

    Hyvää viikonloppua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ihana tarina. Minua ilahduttaa oman perheen lisäksi oma koira - eli "poikani", "prinssini" (tuo tulee siitä kun sillä on sellainen takki jossa lukee Prince) :). Meidän perheessä (vanhempani mukaanlukien) on tapana auttaa toisiamme ihan jokapäivä pienikin ele on kiva. Kun joku tulee ulkomailta, niin viedään jotain hiukopalaa että pärjää aamuun. Aamulla ehtii kauppaan. Naapurin lauhkea iso koira heiluttaa aina häntää kun näkee minut...:). Viimeksi ilahdutin vauvanvaunujen ja koiran kanssa linja-autoon tulijaa varoittamalla ennakkoon linja-auton aikaansaamasta vesiloiskauksesta jota olin pysäkillä jo jonkin aikaa itsekseni päivitellyt. Haluan myös olla sellainen ihminen jolle ystävä voi soittaa milloin vain...
      Otin vapaata myös auttaakseni lastani muuttoon liittyvissä järjestelyissä - saan hänet samaan kaupunkiin taas!!!

      Delete
  18. Sorry kun vien kommenttitilaa mutta oli pakko sanoa vielä että osaan iloita myös menneistä muistoista ja kaikesta siitä mitä ne pitää sisällään.

    ReplyDelete
  19. Ylva täällä hei, kolmella arvalla. :)

    Tämäpä kiva arvonta. Ihanasti tuli rouva teitä jututtamaan, eikä vain pitänyt huomiotaan omana tietonaan. Ilahduttavaa tosiaan!

    Minua ilahdutti ihan hetki sitten niinkin pieni asia kuin että toinen pojistamme vei vanhoja lehtiä pihalla olevaan kierrätysastiaan. Kysyin ihan ohimennen, voisiko hän niin tehdä ja hän vastasi myöntävästi muitta mutkitta.

    Eilen mies ilahdutti arkisella tavallaan laittaa minulle teen hautumaan aamulla. <3

    Pienet asiat ilahduttavat yllättävän paljon!

    Ilahduttavan mukavia päiviä sinne!

    ReplyDelete
  20. Minua ilahdutti eilen äidin puhelu Suomesta. Ei koskaan valita, että asun niin kaukana, vaikka ikävä onkin. Nyt pitää kohta alkaa suunnittelemaan kesälomaa.
    En yhtään ihmettele, jos äiti tuli hyvälle mielelle noin ihanasta kommentista. Siellä teillä ihmiset ovat niin avoimia ja tulevat noin vain sanomaan jotain positiivistä.

    ReplyDelete
  21. Tein yhdistykselle lehden ja siitä saatu hyvä palaute on lämmittänyt mieltäni viime aikoina suunnattomasti. Yritän kyllä itsekin antaa positiivista palautetta minua ympäröiville ihmisille, siitä tulee itsellekin kiva olo.

    ReplyDelete
  22. aka Mannukka :-) ..tossa yläpuolella..

    ReplyDelete
  23. Minua ilahdutti tänään kuopuksen ystävä ekaa kertaa ikinä yökyläilemässä meillä - se tunne, kun tajuaa miten neidoista on kasvanut isoja, ihania tyttöjä! Eikä siitä ole kuin kahdeksan vuotta kun tytöt sýntyivät!!
    Ja hyvä muistutus sinun ihana kertomuksesi siitä, miten pienillä sanoilla voi ilahduttaa isosti lähimmäisiä! Pitäisi olla aktiivisempi!

    ReplyDelete
  24. Løysin blogiisi tanaan. Tuulan blogin kautta:) Mina ilahdutin tanaan erasta blogituttua. Lupauduin hoitamaan hanen lastaan pari paivaa kun han on kurssilla. Pelastin kuulemma hanen paivansa:)
    Pitaakin alkaa lukemaan blogiasi taaksepain. Olen ollut joskus 100v sitten Connecticutissa aupaurina:)

    ReplyDelete