Saturday, February 25, 2012

Hyvä kello kauas kuuluu

Kirjoitin jokin aika sitten lapsen espanjan kielen opinnoista. Tai oikeastaan opintojen vähyydestä. Vuoden aikana tätä ensimmäistä vierasta kieltä opiskellaan neljä ja puoli viikkoa. Toinen samanlainen rupeama opiskellaan ranskaa. Valittelin, että opinnot näyttäisivät enemmän olevan kulttuurin kuin itse kielen opintoja.

Julkituloni jälkeen lapset alkoivat opetella sanoja. Hyvä, hyvä! Mutta sitä ennen oli suomalaisittain kaksi aivan erinomaisen upeaa oppituntia.


Oppitunti 1

Opettaja käytti osan tunnista kertomalla maailman eri maiden kouluista ja millaisia opiskelijoita maailmalta löytyy. PISA-tutkimustahan siinä käsiteltiin ja ai että, kun lapsi oli polleaa kun oli sanottu, että suomalaiset lapset ovat hommassa jos toisessa maailman parhaita.

Oppitunti 2

Tunnin aluksi oli katsottu video, jossa näytettiin opiskelua suomalaisessa koulussa. Tämän lisäksi kerrottiin kuinka hyvin suomalaiset lapset pärjäävät kansainvälisissä vertailuissa ja kuinka erinomainen oppilaitos Suomessa on.

Wau! Mun on jotenkin vaikea uskoa, että meidän pienen tuppukylän pienessä Middle Schoolissa näytetään videota suomalaisesta koulusta. Se on oikeastaan ihan käsittämätöntä. Ihmiset eivät yleensä tiedä Suomesta mitään. Suomea ei mainita missään.

Lapsi oli tietysti kovin ylpeä. Luokan hikari oli läjäyttänyt kämmenen otsaansa ja todennut, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä suomalaisia ihmelapsia vastaan. Moni ilmaisi halunsa matkustaa Suomeen joko ilmaisen opetuksen toivossa tai sitten muuten vaan. Olisi kiva tietää mikä ohjelma luokassa näytettiin. Epäilen sen olleen materiaalia, joka on tarkoitettu koulujen käyttöön kehittämismielessä, ei opetustarkoituksessa.

“Tuppukylä” on suhteellinen ilmaisu. Tässä pienellä alueella on kuitenkin reilun miljoonan populaatio ja on vaikea nähdä, mistä yksi kapunki alkaa ja toinen loppuu. Mutta asuinpaikkamme tuntuu pieneltä ja lähes uinuvalta.

18 comments:

  1. Kuulostaa kyllä poikkeukselliselta, että suomalaiset opetusmenetelmät / koulutussysteemi tiedostetaan noin vahvasti. Sattuisiko nyt vaan olemaan niin, että opettaja on itse kovin valveutunut ja hakenut uutta näkökantaa omaan työhönsä?

    Kieltämättä hienoa, että Suomi tulee esiin tälläisissä vertailuissa hyvillä sijoituksilla ja täytyy toivoa, että koulutuksen taso pysyy aika hyvänä. Kovaa keskustelua kuitenkin käydään aika ajoin nykyisestä järjestelmästä ja siitä mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää.

    Itse nappaisin mielelläni sieltä teidän amerikkalaisesta systeemistä tuota esiintymistaitoa ja erilaisia projektitöitä, joita lapset saisivat tehdä. Kehittäisi sitten myös niitä käytännön taitoja.

    Ps. vieläkin tekisi mieli opiskella tuota espanjaa, kun se vaikuttaa niin kivalle kielelle... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saatat olla hyvinkin oikeassa, että tämä opettaja on poikkeuksellisen kiinnostunut muunkin maailman menosta.

      Projektitöitä kyllä riittää. Ihan melkein kiusaksi asti... Hauskimpana on mieleen jäänyt majakan rakentaminen. Niitähän tuosta rannikolta löytyy ja esim. niiden väritys on tarkoin mietitty.

      Sun pitää mennä jollekin kielikurssille Espanjaa. Popsit tapasta, juot sangriaa ja lausut espanjaa. Voisi olla aika metka kokemus :)

      Delete
  2. Vau, aika erikoista tosiaan, että siellä noin huomioidaan suomalainen koulu. Tuo on hieno homma :) Aika vasta Oulussa kävi vieraita englannista ja he ihastelivat kouluruokailua täällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suomalaisen kouluruokailun ottaisin kiljuen vastaan. Vaikka sitten maksullisena. Ei haittaisi. Eväiden tekemisessä on oma hommansa ja tiedän, että lapset tarvitsisivat enemmän vaihtelua. Kouluruokaa he saavat syödä harvakseltaan. Se on suoraan sanottuna aika karmivaa: hodareita, pizzaa, hampurilaisia. Kasviksetkin lilluvat rasvaliemessä.

      Delete
  3. Omat lapset ovat ulkomailla vietettyjen vuosien ja kansainvälisten koulujen jälkeen suomalaisessa kansainvälisessä koulussa ja täytyy sanoa, että olen kyllä moneen asiaan pettynyt. Varsinkin siihen kuinka suomalaiseen tapaan on unohdettu lähes kaikenlainen esiintymisvarmuuden ja itseluottamuksen tukeminen. Entisissä kouluissa lapsilla oli ala-asteella viikottain luokan edessä esiintymistä ja vähintän kuukausittain isomman yleisön eli kokoko koulun tms. Nyt mennään sillä yhdellä joulu- tai kevätjuhlalla ja rohkelikot talent showhun osallistumisella. Surkeaa sanon minä :(.Luulin oikeasti että tuohon asiaan olisi kiinnitetty enemmän huomiota kv-koulussa :(.
    Toisaalta taas huomaan miten omilta lapsilta puuttuu suomalaislasten "nippelitieto" sekä hieman laajempi tietämys esim. historiassa, maantiedossa ja biologiassa. Paljon he menettivät ulkomaanvuosien aikaan ja siinä on erittäin hankala kuroa kiinni ekaluokasta suomalaista koulua käyneet (eikä yllätyksekseni minkäänlaista ymmärrystä löydy suomalaisesta kv-koulusta asian suhteen... eikä paljon muunkaan. Ymmärrystä löytyy enemmän jos lapsi ei ole Suomen kansalainen).
    Yksi asia mistä toivon ettei ulkomaat ota Suomesta mallia on opettajien auktoriteetinpuute. Surkeaa katseltavaa ja kuunneltavaa kun opettajaa kutsutaan jopa hänen lempinimellään ja oppilaat ovat lähes samalla tasavertaisella tasolla hänen kanssaan. Onko ihme, että suomalaiskouluissa on ongelmia?

    Mutta joka tapauksessa, teidän lasten koulu vaikuttaa erinomaiselta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen muuten miettinyt sitä, että meidän lapsille voisi olla aika vaikea sopeutua suomalaiseen kouluun. Suurin ongelma olisi varmasti sopeutua huomattavasti rennompaan ilmapiiriin ja vähäisiin sääntöihin.

      Toisekseen lapset näyttävät niin supisuomalaisilta, että opettajien voisi olla vaikea ymmärtää että koulutausta on kuitenkin ihan erilainen. Kuten Sinäkin tuossa kerroit.

      Opettajat ovat kyllä sellaisia auktoriteettejä, että nenille ei hypitä. Siinä auttaa jo teitittely ja muutoinkin muodollisempi käyttäytyminen. Lisäksi opettajalle ei syytettä tulisi, vaikka vähän rivakammin joutuisi häirikön luokasta poistamaan. On siinäkin puolensa ja en ole ylilyönneistä kuullut.

      Meillä ei muuten ole joulu- tai kevätjulia. Tosin opetustilanteet sitten ovat sellaisia, että lapset ovat tottuneet olemaan äänessä. Vaikka vastaus olisi vähän sinnepäin yrittää opettaja löytää siitä aina jotain myönteistä. Kyllä siinä itsevarmuus kasvaa :)

      Delete
  4. Kivaa kun Suomi huomataan - niin hyvissä kuin vähemmän hyvissä asioissa. Hyvät tuovat iloa ja niihin toisiin yritetään kehittää parannuskeinoja, jotta nekin muuttuisivat hyviksi - onkohan toiveajattelua.

    Onneksi tuo koulumenestys ei ole ainoa asia mistä lapsi saa onnellisuuden ja menetymisen eväät elämäänsä. Näin ikäihmisenä, paljon näkeneenä ja kokeneena huomaan, että liikaa tuijotetaan kaikenmaailman mittareihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet varmasti ihan oikeassa, että ehkä liikaakin ollaan tyytyväisiä siihen kuinka hyvin suomalaiset koululaiset pärjäävät. Uutisia lukiessa lukiessa tulee miettineeksi, että kuitenkin se henkinen hyvinvointi on se kaikista tärkein. Ja siihen tulevat eväät kotoa. Koulusivistystä voi hankkia lisää koko ikänsä, mutta turvallista ja onnellista lapsuutta on sitten hankalampi jälkikäteen saada.

      Sanoin muuten lapsille, että koska suomalaisista on näin korkea käsitys maailmalla, niin heidän pitää yrittää parhaansa pitääkseen rima korkealla... Olivat hyvin vakavan ja isänmaallisen näköisiä :)

      Delete
  5. Tähän ei voi sanoa muuta kuin WAU! En ole tiennytkään, että maamme koululaitos pääsee jossain noin paljon esille positiivisella tavalla.
    Yleensä tuntuu, että uutisessa jos toisessa on lähinnä negatiivisia juttuja kuten presidenttimme puolison katseen vaeltelu pöytäseurueessa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, sitä katsetta on näytetty niin aamu- kuin iltaohjelmissa. Kyllähän se ihan hupaisa juttu on. Ja juuri sellainen, mikä ylittää uutiskynnyksen. Ja nyt sitten taidettiin sanoa, että filmiä oli manipuloitu.

      Delete
  6. Vaimo lukee blogiasinahkerasti, kommentoin selän yli. "Pienenä" perheeni asui USA:ssa, kävin 2 v middleschoolia ja 1 v high schoolia. Onhan siitä jo aikaa. Tulin 9luokalle Suomeen, Ruotsin kieli piti aloittaa alusta, matematiikassa paljon tuttuja asioita tuli vasta lukiossa. Suzhourenin komenttiin, mekin havaitsimme paljon nähtyjä ja koettuja asioita, parannusehdotuksia tänne, mutta sitä jopa vähän turhautui kun ei ollut kanavaa kertoa niistä, tuntui että ketään ei kiinnosta. Sittemmin olemme seuranneet läheisen perheen lasten koulunkäyntiä Ranskassa, ja siellä kuri on kova, opettajia ehdottomasti teititellään, vanhemmatkin kunnioittavat, lähes pelkäävät. Briteissä taas erään kokemuksen mukaan tehdään käytännön harjoituksia, esim fysiikassa rakennetaan joku häkkyrä eikä vain lueta kirjasta.
    Jenkeistä oma tuntuma on että koulujen välillä on eroja, ja myös eroja "public" koulujen ja yksityisten koulujen, esim katoliset koulut. Onhan niitä eroja Suomessakin, hyvä opettaja voi tehdä ison vaikutuksen. Mutta rikkaus on se että lapset pääsee käymään koulua ulkomailla, siinä oppii kielen totaalisesti, ja ymmärtämään kulttuurin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Opettajan merkitys on kyllä suuri. Meillä opettajat ovat enimmäkseen nuoria, vasta avioituneita rouvia. Seuraus: moni opettajista on äitiyslomalla. Miehiä kaipaisin pojille enemmän sekä myös vanhempia opettajia. Tulisi enemmän oikean elämän näköistä kirjoa.

      Olen tyytyväinen koulukuriin. Esimerkiksi koulukiusaamiseen tartutaan topakasti ja heti. Jokainen ilmoitettu tapaus tutkitaan.

      Lapsiperheiden tärkein kriteeri asunnon sijainnille on koulut. Ja tarkkana täytyy olla, sillä muutaman talon päästä voidaankin mennä ihan toisenlaiseen kouluun. Meillä oli tässä onni mukana ja olemme päässeet yhteen countimme 10. kärjessä koulupiiriin. Silti moni laittaa lapsensa yksityiseen kouluun ja maksaa siitä vähintään n. 10 000 dollaria vuodessa.

      Delete
  7. Harmi,ettei kieltä opeteta tuota paremmin.Ja hienoa,että suomalainen koulutusjärjestelmä otetaan tuolla tavoin esille.Myös tääll se on ollut todella paljon esillä:2 täkäläisen tv-aseman väkeä lähetettiin Suomeen tekemään siitä ohjelmaa,ja toisen aseman melkein tunnin juttu oli todella hyvä ja innostava. Myös lehdissä on ollut monta pitkää artikkelia Suomen kouluista:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huomaan lapsesta, että nyt olisi niin otollinen aika paukuttaa niitä sanoja päähän. Tuntuvat tarttuvan kuin kärpäset kärpäspaperiin. Täytynee olla vain itse aktiivinen ja yrittää löytää lisää kielenopetusta.

      Eikö olekin aina kiva, kun koti-Suomi on myönteisesti esillä? Kyllä siinä tulee rintaansa röyhistäneeksi.

      Delete
  8. Olipa upeaa ja aikalailla varmaan ihmeellistakin, etta nuo asiat Suomesta kerrottiin.
    Toivoa taytyy, ettei Suomi mene alaspain tassa koulutusasiassakin, niinkuin on kaynyt monessa muussa, kuten terveydenhoitopuolella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin hyvin hämmästynyt kun lapsi oppitunneista kertoi. Iloinen ja hämmästynyt.

      Kyllähän helposti käy niin, että kun sinne kunnian kukkulalle pääsee niin unohtuu asioiden kehittäminen. Tulee Nokia mieleen... Vaikka sujuu kuinka hyvin, niin pitäisi aina pystyä vielä tekemään hiukan paremmin. Omista kouluajoista on pitkä aika ja oikeastaan en tiedä nykytilanteesta juuri mitään. Mutta äkkipäätä toivoisin opettajille enemmän valtuuksia järjestyksenpitoon ja kouluruokailu pitäisi yrittää pitää mahdollisimman hyvänä.

      Delete
  9. Suomalainen kieltenopetus on maailman huippuluokkaa, enkä sano tätä vain kieltenopettajana, vaan olen myös perehtynyt asiaan.

    Suomeen ravaa jatkuvasti rehtoreita ja koulutusjohtajia ympäri maailmaa tutustumaan koululaitokseemme. Suomen PISA-menestys ei suinkaan johdu siitä, että meillä olisi runsaasti huippuja, vaan siitä, että meidän ns. heikoimmat ja keskitason oppilaat menestyvät huomattavasti muiden maiden vastaavia oppilaita paremmin. Meiltä siis puuttuu muiden maiden heikoin oppilasaines, koska omamme ei siinä joukossa ole.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juttelin taannoin rouvan kanssa, joka oli toiminut englannin kielen opettajana New Yorkissa. Sanoi, että oli vähän haastetta opettaa, kun luokalla saattoi olla kymmenisenkin eri äidinkieltä, muuta siis kuin englanti. Kummasti auttaa jos kieli on jo yhteinen :)

      Delete