Sunday, June 26, 2011

Mr Popper's Penguins

Päivät ovat sen verran kuumia, että keskipäivälle pitää keksiä tekemistä sisätiloissa. Kävimme lasten kanssa katsomassa elokuvan Mr. Popper´s Penguins. Suomen ensi-ilta on heinäkuun 29. päivä ja leffan nimi Herra Popper ja pingviinit. Tarina pohjautuu löyhästi Richard ja Florence Atwaterin samannimiseen kirjaan.


Jim Carrey esittää luunkovaa liikemiestä, joka ostaa kiinteistöjä ja muuttaa ne sitten vielä suuremmaksi omaisuudeksi repimällä vanhaa ja rakentamalla uutta. Itseäni Jim Carreyn ilmendintä ei jaksa riemastuttaa kuten takavuosina. On vähän sääli, että hänelle tarjotaan sama pellen rooli elokuvasta toiseen. Ehkä ikiklovni taipuisi vakavampaankin rooliin. Tällä kertaa ilmehdintä ei muistuttanut ihan niin paljon pahimmanlaatuista ummetusta, maneerit olivat lähes minimissään. Jos kasvolihakset pysyisivät hetken paikoillaan ja silmät lopettaisivat hyrrämäisen pyörinnän voisi kuvitella kyseessä olevan keskivertoa komeamman miehen.

Herra Thomas Popperilla on tehokkaan assistentin lisäksi entinen vaimo, kaksi lasta sekä tutkimusmatkailija isä. Töissä on vain yksi tavoite: päästä firman osakkaaksi. Oikotieksi onneen osoittautuu perinteikäs ravintola Tavern On Green. Jos herra Popper saa suostuteltua ravintolan omistajan rouva Van Gundyn (Angela Lansbury) myymään ravintolan firmalleen on taivaspaikka osakkaana lunastettu. Herra Popper on niin kiireinen suostutellessaan vastentahtoista myyjää, että yhteydenpito lapsiinkin jää vähälle. Niin vähälle, että lapset mieluummin jättävät yhteydet pitämättä.

Kaiken tämän keskelle paukahtaa ensiksi yksi pingviini. Jos yhden pingviinin hoitaminen vaikuttaa työläältä on riemu moninkertainen, kun viisi lajitoveria liittyy joukkoon mukaan. Luvassa on kirkuvia lastenhoitajia, vesiliirtoa Guggenheim museossa, kuoriutuvia pingviinivauvoja ja kavalia eläintenhoitajia.


En halua paljastaa tarinaa sen enempää. Perusjuoni on (kuten noin muutamassa tuhannessa muussakin vuosittain julkaistussa leffassa, lukuunottamatta kai x-rated elokuvia), taistelu hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Elokuvan jälkeen meillä oli lasten kanssa mielenkiintoinen keskustelu juonesta, teemoista. Elokuva oli riittävän kevyt ja juoni yksinkertainen kesähelteellä seurattavaksi, mutta kuitenkin sen verran tuhti, että tuntui ettei 94 minuuttia (+ trailerit päälle) olleet ihan hukkaan heitetyt.

Ja kun tarpeeksi uskoo, niin pingviinikin lentää. Suosittelen lapsille ja lapsenmielisille & mahdollisesti pikku torkkuja kaipaaville vanhemmille.

Thursday, June 23, 2011

Juhannus

Kohta on juhla ja juhannusilta. Ei tosin täällä meillä. On haikea olo. Tulevat mieleen juhannukset, jolloin järvessä pestyt räsymatot ovat tuoksuneet auringolle ja mäntysuovalle. Juhannusruusu ja suopursu ovat kukkaloiston lisäksi tarjonneet aromaterapiaa. Saunassa on löylytelty pitkän kaavan mukaan ja pulahdettu peilityynen järven syliin. Tyynyn alle on piilotettu seitsemän yrttiä ja saunan katolle heitetty vihta. On ollut juhannusyö ja taivaalla yhtä aikaa aurinko ja kuu. Laiturin nokassa on ollut hyvä istua ja haaveilla kesäyö unelmien kirjaan.


Viime kesänä ennätimme Suomesta juuri juhannuksen alta pois. Edellisellä Suomen vierailulla poltettiin isoisän rakentama kokko. Lieskat löivät taivaankanteen asti ja hiilloksella käristyi makkarat. Lapset nauttivat suomalaisesta juhannuksesta täysin palkein.

Muutama vuosi sitten keskustelin juhannuksen vietosta preschoolissa lapsen luokkatoverin äidin kanssa. Hänellä oli omakohtainen kokemus. Nuorena tyttönä hän oli päässyt vaihto-oppilasvuotenaan kokeilemaan myös suomalaisen juhannuksen taikaa. Autoon oli pakattu teltta ja makuupussit ja suunnattu kohti festareita. Nyt jo aikuinen nainen kertoi olleensa hämmentynyt koko paripäiväisen matkan ajan siitä ryyppäämisen määrästä. Ja miten on mahdollista, että tytöt ja pojat hierovat lähempää tuttavuutta jo heti toisiinsa törmättyään. Niin perusteellisesti että teltta heiluu ja tienoo raikuu. Kukaan muu sitä ei tuntunut pitävän kummana.


Juuri paremmin ei ollut käynyt hänen sisarelleen. Sisko oli viettänyt vaihto-oppilas aikaa Ruotsissa. Juhannusta oli tosin juhlittu vain perhetuttujen kesken. Mutta sitä viinan määrää! Pieniä ryyppyjä kumottiin kurkkuun tuon tuosta, laulu raikasi ja outo, pakanallinen salkokin oli pystytetty. Siskon kimpussa olivat olleet vanhemmat herrat, jotka mielellään opastivat amerikatarta snapsien ja sillin maailmaan. Onko tämä yleistäkin pohjoisessa ja miksi näin? Totesin vain, että jokaisella on omat perinteensä ja kerroin kokon poltosta. Ehkä valoisa kesäyö hiukan villitsee muuten niin tasaisia pohjoismaalaisia. Lapsen koulutoverin äiti katseli minua vähän alta kulmain, mutta totesi että uudet kulttuurit ovat kyllä sitten eri jänniä ja avartavia. Tosin heidän lapsensa eivät lähde Suomeen tai Ruotsiin vaihto-oppilaiksi.

Toivottavasti jo taas vuoden parin päästä pääsemme kokkoa polttamaan ja nauttimaan saunan lämmöstä. Suomalaisessa juhannusyössä on alkuvoimaista taikaa.

Friday, June 17, 2011

Lomatunnelmia

Ensimmäinen lomaviikko on takana ja kolme edessä. Jonkinlaiselle matkallekin pitäisi lähteä, mutta suunnitelmat ovat vielä auki. Hiljaa hyvä tulee, lomaillessakin.


Tiistai-iltana oli naapuruston uimajoukkueen ensimmäiset uintikisat. Meidän joukkueessa ui lähes 200 lasta ja vastustajalla oli lähes yhtä monta tenavaa. Kisat kestivät viisi tuntia. Olimme vasta klo 23 paikkeilla kotona. Mun työtäni oli lykkiä 7-8 -vuotiaita poikia altaaseen. Reilun 20 pojan lauma piti huolen, että loppuillasta en saanut kuin pientä piipitystä aikaiseksi kun olisi pitänyt karjua. Oli menoa ja meininkiä. Perheemme kannalta kisat olivat jymymenestys: yksi allasennätys, yksi joukkuennätys ja kaikki kolme saivat uida maksimimäärän päätapahtumia. Joukkue on noussut sarjassa ja vastus käy kovemmaksi.

Meillä on nyt myös kolme kurssit käynnyttä sukeltajaa. Mies kertoi, että lapset innoissaan yrittivät silitellä kaloja. Sukelluspaikka on vanha louhimo, joka on täyttynyt vedestä ja järveen on rahdattu kaikenlaista mielenkiintoista: kuplavolkkari ja muita autoja, lentokone, laitteita ja vempaimia ja koulubussi. Koulubussin katolle kurssilaiset kokoontuivat pitämään palavereja.

Middle School alkaa kolmen viikon kuluttua. Sitä ennen lapset täytyy rokottaa. Hinkuyskää ja kurkkumätää vastaan tuikattiin piikki pari päivää sitten. Jos vahvistusrokotetta ei olisi annettu ei lapsilla olisi ollut asiaa kouluun. Jo Preschoolin pääsyvaatimuksena oli, että kaikki tarvittavat rokotteet on annettu ja kouluastetta vaihtaessa tarkistetaan myös, että rokotukset ovat kunnossa.

Sunnuntaina on isänpäivä. Yksi vuosi vietimme isänpäivää kesäkuun toinen sunnuntai. Oikea ajankohtahan on kesäkuun kolmas sunnuntai. Ihmettelin vain kuinka laiskoja kaupat olivat korjaamaan kortit ja lahjatarvikkeet hyllyiltään pois. Pari päivää myöhemmin karu totuus paljastui ja isää juhlittiin sitten seuraavanakin viikonloppuna.

Sunday, June 12, 2011

Ohi on!

Ohi on! Jokakeväinen loppurutistus vei aikaa ja voimia, mutta selvittiin. Koulujen päättymiseen liittyy monenlaisia asioita. Ensinnäkin opettajat haluavat viimeisillä viikoilla teettää projekteja, joille ei ole jäänyt aikaa kun on opiskeltu tasokokeisiin. Niinpä meilläkin värkättiin robottikoira, selvitys Sommen taistelusta ja tarkasteltiin kuuluisia keksintöjä.


Kolmosluokkalaiset pitivät “Famous Inventors” -messut. Jokainen oppilas esitti “messuosastollaan” keksijän ja hänen keksintönsä vieraina toimiville vanhemmille. Visuaalinen osa tehtiin kotona ja vanhemmat saivat auttaa. Mietin, että kuinka paljon on sopivaa olla avuksi - työnhän pitäisi olla lapsen oma. Yhteistyössä lapsen kanssa etsimme kuvia, sommittelimme esittelyjulistetta mutta päävastuu oli lapsella.

Väärin. Lähestymistapani oli täysin VÄÄRÄ. Luokkahuoneessa kahdeksan vuotiaat lapset pitivät sellaisia PowerPoint -esityksiä, että moni yrityskin voisi ottaa mallia. Slideja oli lukuisia ja havaintomateriaalista ei ollut pulaa. Kolkkiluokkalaiset ovatkin aika epeleitä. Tai sitten apu oli runsaampaa kuin meidän kolkkiluokkalaisella. Luokkahuoneessa “messuja” kierrellessä huomasin, että moni muukin oli tainnut empiä kuinka paljon lapsen työhön pitäisi puuttua.

Vitosluokkalaisilla oli D.A.R.E. graduation. D.A.R.E. on lyhenne sanoista Drug Abuse Resistance Education. Tilaisuus alkoi lippuvalalla ja kansallislaululla. Puheiden (mm. poliisilaitoksen pomo ja kaupunginjohtaja) ja diplomien jaon jälkeen Class 2011 sai heittää mustat lippikset ilmaan. Siinä taas oli mutsilla roska silmässä, kun näin saatiin esimakua tulevista valmistujaisjuhlista.

Koulutuksen vetäjä on koulun nimikkopoliisi. Lapset rakastavat häntä. Oppi ei ojaan kaada ja lapset vannoivat juhlallisesti pysyvänsä erossa huumeista ja väkivallasta.

Kevätjuhlia koululla ei vietetä. Oppilailla on Pep Rally -päivä, jolloin kokoonnutaan jumppasaliin jakamaan palkintoja ja hurraamaan. Lapset pukeutuvat koulun väreihin ja musiikki raikaa. Tähän juhlaan vanhemmat eivät ole tervetulleita.

Vielä varmuuden varoiksi, jotta jokainen ymmärtäisi koulun loppuvan järjestetään luokissa leffapäiviä ja vesipallojen heittelyjä. Vanhemmat lahjoittavat lapsille juotavaa ja purtavaa. Kuppikakkujen luulisi jo tursuavan korvista ulos…


Ja ihan lopuksi vitosluokkalaiset vielä kuljetettiin rullaluisteluradalle ja vanhemmat saivat liittyä ilonpitoon mukaan. Mekin menimme luistelevia lapsiamme katsomaan. Meininki oli sellainen, että jos olisi kahva, niin rempaistaisiin maapallo toiseen asentoon. Elementary School on käyty ja Middle School odottaa.

Juttelin opettajiemme kanssa. Toinen heistä oli viimeistä päivää töissä. 32 vuotta opettajana takana, eläkepäivät edessä. Topakka Ms. S. on aiemmin elämässään ollut nunnaluostarissa ja opettanut nunnien ylläpitämässä koulussa. Hänen haukankatseeltaan ei jää mikään huomaamatta ja ääni saa kyllä irtorappaukset putoamaan. Hänen arvionsa ovat lyhyitä ja selkeitä, menevät suoraan asian ytimeen. “You have wonderful leadership skills. Use them. Curb the talking” luki lapsen todistuksessa muutaman muun asian lisäksi. Yep, kuulostaa ihan jälkikasvulta.

Eläkepäiviä ei suinkaan vietetä laakereilla lepäillen. Ms. S. aikoo hakeutua osa-aikatöihin. Usein juttelimme hänen kanssaan jääkiekosta, sillä suomalaiset pelaajat olivat tehneet aikamoisen vaikutuksen. Minuun teki vaikutuksen opettajan taistelu syöpää vastaan. Hänen lahjatoivomuksensa oli lahjoitus sairaalalle, jossa häntä hoidettiin. Hyvästellessämme Ms. S. vielä rutisti lujasti ja sanoi, että molemmat lapset tulevat pärjäämään Middle Schoolissa erinomaisesti ja meillä vanhemmilla on aihetta olla ylpeitä ja onnellisia lapsistamme.

Toisen opettajan Mrs. G.:n kesälomasuunnitelmiin kuuluu lankomiehen häät. Opettajan pienet tyttäret toimivat kukkaisneitoina, mies hoitaa bestmanin hommat. Budjetti paukkuu jo nyt yli äyräitten lentomatkojen ja hotelliyöpymisten vuoksi. Hääparille annetaan lahjaksi shekki. Avioituva pari on asunut yhdessä ja kaikkea tarvittavaa on. Mitä ei ole, sen morsian saa lahjaksi bridal showerissaan. Kaikki vieraat antavat rahalahjoituksen vielä hääpäivänä. Rahan lahjoittaminen ei ole kovin yleistä meidän kulmilla, mutta kuulemma New Yorkin korkeudella jo ihan tavallista. Vieraita tulee n. 400 ja budjettiarvio per vieras on n. $250. Sadantuhannen taalan häät. Minä olisin niin pöljä, että pistäisin rahat asunnon hankintaan ja kipaisisin maistraatissa…

Suurimmaksi haasteeksi Mrs. G. näki Middle Schoolissa, ei suinkaan opiskelun, vaan sosiaalisissa ympyröissä pärjäämisen. Opettaja kertoi, että olin ainoa äiti joka EI ollut vuoden aikana soittanut ja valittanut, kuinka hänen tytärtään kohdellaan kaltoin. Tyttöjen välinen draama on saanut sellaiset mittasuhteet, että itkua ja hampaidenkiristelyä on ollut niin tytöillä kuin äideilläkin. Hätäännyin. Oliko nyt käynyt niin, että en ollut ymmärtänyt menon olleen luokatonta kuin suomalaisessa lukiossa? Siinä samassa opettaja jatkoi, että tyttäremme oli ainoa, joka ei luokalla intoutunut draamaan mukaan. Kuulemma diplomaattiainesta ja luja luonne. Mrs. G. ohjeisti pitämään yllä harrastuksia ja vilkasta koulun jälkeistä elämää, jotta ihmissuhteiden puimisesta ei tule kohtuuttoman suuri asia.

Kaikki tämä ja paljon muuta on suoritettu ripsakassa 40 C asteen helteessä. Meillä on ollut hillitön helleaalto, joka onneksi helpottanee huomenna. Pää on pehmeä ja sanat hukassa. Joku vääräleuka joskus totesi, että bitti kulkee pakkasella. Sama pätee mun sanavarastooni. Hellelukemissa hukkuvat englannin sanat ja kun yritän kääntää englanti-suomi-englanti ei tapahdu mitään. Pää kumisee tyhjyyttään. Kun sana löytyy, on se sinnepäin. Iloisesti olen selittänyt pitäväni Beatlesien biisistä “My guitar gently sweeps” ja poikamme on vähän “preserved” (piti olla reserved).


Ai niin. Vuodessa voi tapahtua ihmeitä. Olen kirjoittanut aikaisemmin bussikuskistamme Ms. C.:stä. Lapset sanoivat, että Ms. C. ei enää huuda. Hän tuntee lapset nimiltä ja “Sexy Chick” t-paita on vaihtunut hempeään capriasuun, joka ei ole liian “antava”. Joka aamu Ms. C. huiskuttaa vanhemmille, hymyilee ja tööttää vielä bussin torvea. Lapset rakastavat koulun omapoliisin lisäksi myös bussikuskiaan.