Saturday, April 30, 2011

Toukokuu tuli varkain

Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä enkä muista miten on taas päädytty toukokuuhun. Vappua kuitenkin vietetään, ainakin jossain päin maailmaa :)

Häähumu otti eilen niin voimille, että piti ottaa päiväunet. Illalla kävin vielä kuntosalilla huristelemassa fillarilla tunnin verran. Tässä iässä konvehdit ja skonssit näyttäisivät sijoittuvan suoraan jenkkakahvojen viereen sulamattomina, kokonaisina klimppeinä. Mietin aika ajoin olenko muuttumassa kameliksi, joka varastoi kyttyräänsä vararavintoa. Se olisikin kätevää ja taloudellista varsinkin nyt, kun ruuan- ja bensiininhinta kipuaa kipuamistaan.

Mutta ne häät! Yllättäin olinkin vain hurjan tyytyväinen & onnellinen kaikesta näkemästäni ja ainoat liikutuksen kyyneleet nousivat silmiin, kun Harry ja William tekivät kunniaa auton takapenkillä. Ja ihan vähän melkein itketti silloin, kun William näki Catherinen ensimmäisen kerran ja kuiskutteli morsiamen kauneudesta. Morsiuspuku oli kaunis: kypsän ja viisaan naisen valinta. Voisin melkein lyödä vetoa, että kahden vuoden kuluttua kukaan ei enää vertaile Catharinea Dianaan. Uusi aika on koittanut jäyhän juhlalliseen saarivaltioon.

Vappuaattoa vietimme yliopiston kampuksella. Lapset olivat treeneissään, mieheni kanssa vaeltelimme kampuksen puistoissa ja kujilla käsikädessä. Ylläoleva lause löytyi arvostetun professorin rintakuvan alta :)

Toukokuu. Tässä vaiheessa vuotta piti kaappien olla siivotut, kirjahyllyn aakkosjärjestyksessä, valokuvien albumeissa, reseptit mapitettuina, vaatevarasto tarkistettu ja uudistettu, herkkuruokaa syötetty perheelle, pihamaa kukitettu, lihaa kuritettu ja henkeä kuoltivoitettu. Carola lauloi aikoinaan: "Ei aina käy niin kuin haaveillaan..." Aamulla puistokujaa kulkiessamme pysähdyimme ihailemaan pientä lintua, joka voimakkaalla äänellä lauloi oodia keväälle. Tuskinpa sen päätä kiristi tahi rintaa puristi tekemättömät työt tai ajan rivakka kulku. Päätän olla edes yhden illan kuin lintu ja nauttia keväästä laulaen korkealta ja kovaa. Huomenna taas huolehditaan.


HAUSKAA VAPPUA! ONNELLISTA TOUKOKUUTA!

Thursday, April 28, 2011

Going To The Chapel Of Love

Nenäliinat on hankittu, aamuyön pikkupurtava mietitty. Bring it on!

Tarjottimelle olen varannut mansikoita, belgialaista suklaata, vaahtokarkkeja, Chirardellin vadelmatäytteistä suklaata ja skotlantilaista shampanjalla ryyditettyä mansikkahilloa. Hillo nautitaan skonssien ja clotted creamin kanssa. Kaupassa ei ollut Devonshiren creamiä, joten sekoitan sen kermavaahdosta ja tuorejuustosta. Skonssit paistan aamuyöllä. Ja sitten tietysti haudutetaan kannullinen teetä.

Saakohan hääpäri nukuttua silmällistäkään? Hyräilevätköhän he tahoillaan The Dixie Cupsien "Going To The Chapel Of Love"?



Kuohuviinin asiaa saa ajaa karpalo-puolukkamehu, johon on sekoitettu kivennäisvettä. Tuiterissa lapsia kouluun vievä äiti saattaisi herättää pahennusta muista haittavaikutuksista puhumattakaan. Illalla vasta on oikean kuohujuoman aika. Antiikkilasi pääsee kerrankin tosi toimiin.

Pieni pöytäliina on ensimmäistä kertaa käytössä. San Franciscon China Townista hankittu liina on vain odottanut oikeaa hetkeä.

Tarjottimella on myös lahja. Olen tästä aivan erityisen onnellinen. Ystäväni Anu H. oli lähettänyt minulle suomenkielisen Kate & William -lehden. Voi Anu kun tietäisit kuinka tästä ilahduin! Kirje tuli tänään, juuri ihan parahiksi. Sinun ajoituksesi oli täydellinen. Tuhannesti kiitos!

Joten hyvät naiset (ja herroja täällä tuskin vilistää): On aika ottaa tukeva ote nenäliinasta, toivoa onnea ja menestystä Williamille ja Catharinelle & kaikille muillekin ja nauttia. To rose-lipped maidens and light-fooded lads! God save the Queen!

Häähattu

Häähattu on aiheuttanut pulman jos toisen. Huominen hääpari, William ja Catherine, toivovat että kaikilla vierailla olisi hattu päässä. En halua tuottaa pettymystä kun aamuyöllä klo 4 könyän lämpimästä sängystäni television eteen olohuoneen sohvalle.

Onneksi löysin kaapin kätköistä tämän hyvin tyttömäisen ja taatusti omapäräisen modistin luomuksen.

Hattua on viimeksi käyttänyt tyttäreni viisi vuotta sitten, kun hän Kindergartenilaisena kirmaili läpi koulun käyvätien hattupäivänä. Muistan, kuinka hattua yhdessä koristeltiin ja kuinka tytön silmät tuikkivat, kun hän sai muiden Kindergartenilaisten kanssa juhlia ensimmäisen kouluvuoden päättymistä ja siirtymistä ekalle luokalle. Perintöhattu siis. Enää pitää pohtia aamuyön tarjoiltava ja valaistus. Kynttilänvalossa, takkatulen loimussa, Edisonin keksinnön loisteessa vai alkavan aamun hämyssä?

Tuesday, April 26, 2011

Upseereita ja herrasmiehiä

Sen jälkeen kun Richard Gere kantoi vahvoilla käsivarsillaan Debra Wingerin ulos tunkkaisesta tehtaasta kohti ikuisesti laskevaa aurininkoa on upseeriin aina liitetty käsite herrasmies. Hiomattominkin pojanretale voi hioutua herrasmieheksi, niin leffa ainakin antoi ymmärtää.

Joku ehkä muistaa aiemman postaukseni lasten viimeisestä lomapäivästä ja leikkitreffeistä lasten kavereille. Tilanne on kehittynyt tämän jälkeen kutkuttavalla tavalla. Vieraisilla ollut poikani ystävä, orastava upseeri ja herrasmies, otti ja tykästyi tyttäreemme. He olivat koulussa istuneet vieretysten oppilasneuvoston kokouksessa (kumpikin on oman luokkansa edustaja), välitunnit oli juteltu ja bussista toiseen huiskuteltu. Ja sitten poika oli kysynyt haluaisiko tyttäremme ryhtyä tyttöystäväksi. Vastaus oli ollut myöntävä. Puppy love, ei tähän voi äiti muuta huokaista. Valtaisan myrskyn jälkeen tämä nuorimies soitti kaikile luokkatovereilleen ja varmisti, että kaikki voivat hyvin.

Mutta vuosikymmenien arvokas maansa palvelukaan ei aina auta. Joko herrasmies ei ole hioutunut tarpeeksi tai sitten... en tohdi toista vaihtoehtoa edes miettiä. Olin kovin pettynyt, kun luin miten arvostamani kenraali Gustav Hägglund arvioi amerikkalaisten kanssasisarteni takalistojen leveyttä. Herrasmies olisi voinut ehkä kääntää katseensa muualle (suomalainen sotilas tekee täyskäännöksen ja etenee jälleen, vai miten se menee) ja unohtanut koko jutun. Floridassa on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa.


Mietin tässä nyt vain sitä, että tuleeko upseereille An Officer and A Gentleman -elokuvan innoittamana aina mieleen, että nainen pitää kantaa jonnekin. Siten ymmärtäisin Hägglundin huolen, että ei ehkä kaikkia tyttöjä omin voimin saisi liikuteltua strategisesta kohteesta A strategiseen kohteeseen B. Mutta eikös sitä varten jo rivimiehilläkin ole taistelupari, isompien pamppujen rykmenteistä ja komppanioista puhumattakaan? Naisena voin vain todeta, että lihakset tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista. Sanoi kenraali mieltymyksistään mitä sanoi.

Ylimmässä kuvassa prinssi Charles yhdessä poikiensa kanssa tervehtii äitiään. Pidän myös näistä kahdesta muusta kuvasta. Upseereita, herrasmiehiä, prinssejä - tekevälle sattuu ja parhaimmatkin meistä joskus kompuroivat elämän kinttupoluilla.

Sunday, April 24, 2011

Juhlapöytään kalaa

Pääsiäisenä meillä on ruokapöydässä kalaa. Pidän lampaasta, mutta jotenkin se ei pääsiäisenä maistu. Harvemmin myös itsetehtynä. Jostain syystä valmistamani lammas maistuu poikkeuksetta hikiselle villasukalle.

Suurin syy lampaattomaan pääsiäiseen on kuitenkin lämpimät muistot lapsuudesta. Joskus unelmoin yhdestä tai kahdesta ekologisesta ruohonleikkurista, jotka pitäisivät pihamaan siistinä. Voisi siinä kanakin tepsutella... Talveksi kudottaisiin omatekoisesta villalangasta harmaita villasukkia. Elämä olisi mallillaan. Tuulan kaltaiseksi lammasfarmariksi minusta tuskin olisi (Tuulalla on muuten aiheeseen liittyvä arvonta!), mutta voisin jutella lampaalle iloni ja suruni ja luottaa siihen, että se ei määkisi niitä pitkin pitäjiä.

Koristelammas Morag pääsi tänään ensimmäistä kertaa laitumelle. Pipo, saappaat ja villapaita pysyivät yllä 32 C asteen lämmöstä huolimatta.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Saturday, April 23, 2011

Tipu vai Pupu?


Olen aina pitänyt vähän hassuna ajatusta, että pääsiäispupu tuo suklaamunat.


Minusta munien tuominen on tipujen hommaa.


Kerroin tämän myös babysitterillemme Kimille joitakin vuosia sitten ja tyttöparka oli tikahtua nauruun. Hänestä se oli hulluin juttu pitkään aikaan.


Piti oikein tutkia asiaa. Paljastui, että pääsiäispuput ovat saksalaista alkuperää.

Sekä munat että puput liittyvät hedelmällisyyteen, lisääntymiseen, uuteen elämään.

Tämän sai myös kantapään kautta oppia kauppias, joka muutamia vuosikymmeniä sitten ajatteli somistaa pääsiäisnäyteikkunan lapsiperheitä erityisesti viihdyttääkseen.

Pienet pupuset sitten viihdyttivät ohikulkijoita toimimalla kuten puput keväällä tuppaavat. Häveliäät vanhemmat peittelivät pienimpien pilttien silmiä.

Minua vaivaa jonkinasteinen pupumania. Meillä puput lisääntyvät joka pääsiäinen. Oikein aina odotan, että saan laittaa pitkäkorvat esille.

Mutta kumpi teillä tuo pääsäismunat: tipu vai pupu?

Thursday, April 21, 2011

Kiitos Koti 3:lle Anne!

Ovelta kuului kevyt koputus. En ollut ihan varma oliko se koputus laisinkaan. Kurkkasin kumminkin. Näin postimies Waynen loittonevan selän. Ovimatolla oli Pikku Myy.

Koti 3:lle blogin Anne järjesti jokin aika sitten blogissaan arpajaiset. Olin yksi kolmesta onnekkaasta arpajaisvoittajasta.

Anne oli pakannut laatikon täyteen ihania pääsiäisyllätyksiä!

Osa säästetään pääsiäissunnuntaille, mutta vähän on jo herkuteltu :)

Anne muuten rakentaan kolmen (yksi suurempi ja kaksi vähän pienempää) naisen voimin omaa kotia kullan kallista.

Malliksi Anne on valinnut Teritalojen Moderna-malliston talon. Työmaalla laitellaan ontelolaattoja paikoilleen ja säältä suojaan talopaketti toimitetaan toukokuussa. Jännittäviä hetkiä siis käsillä.

Talonrakentamisen ja arpajaisten järjestämisen lisäksi Anne osaa ottaa kauniita ja puhuttelevia valokuvia vaikka ruostuneesta rautanaulasta.

Olen myös luvannut, että kun Anne joskus avaa design- ja delityyppisen puodin, niin menen avajaisiin :)

Kiitos Anne! Olit laittanut meille ihanan pääsiäispaketin matkaan! Vietän illalla laatuaikaa ihan omin nokkineni: mies on työillallisella, lapset laitetaan nukkumaan hyvissä ajoin ja minä luen Kotivinkkiä ja maistan pari mansikkapupua. Voiko nainen enempää toivoa?

Tuesday, April 19, 2011

Paketti

Postinkantajamme Wayne asetteli paketin laatikkoon hyvin huolellisesti.


Wayne on muuten sellainen postinkantaja, joka tulee läpi tuulen ja tuiskun - ei suinkaan nähdäkseen puuterihuiskun - vaan toimittaakseen postin usein ihan ovelle saakka.


Avasin paketin varovasti. Sisältö oli ylösalaisin. Näytti lupaavalta.


Jännitys tiivistyi ja tiivistyi.


Näytin saaneen sitä mitä tilasinkin. Aidon, oikean häämukin!


Ja juuri nimenomaan sen, joka meni vähän poskelleen :)

Monday, April 18, 2011

"Sillä jokainen joka apua saa...

... sitä joskus tajuu myös antaa." Vajaan kahden kilometrin päässä kotoamme on evakuointikeskus. Tänään tein ensimmäisen retkeni koskaan Punaisen Ristin ylläpitämään evakuointikeskukseen


Tilat ovat high schoolissa. Näky oli yhtäaikaa sekä lohduton että lohduttava. 150 ihmistä on majoitettu tiloihin. He menettivät tämänkertaisessa northestern myrskyssä kaiken. Lohduttavaa oli nähdä kaikki vapaaehtoiset työntekijät, lahjoitukset joita oli jo tuotu ja joita koko ajan virtaa avuntarvitsijoille.

Asujaimistomme puuhanainen keräsi listan siitä mitä erityisesti tarvitaan. Aamulla kävin ostamassa alusvaatteita, sukkia, petivaatteita, värityskirjoja, värejä, aamutossuja, pehmeän punaisen blanketin, lapsille pez-karkkikoneita, pyjamia. Käytettyjäkin toki voisi viedä, mutta etenkin alusasujen ja sukkien suhteen on mukava olla ensimmäinen käyttäjä. Kortemme oli pieni, mutta keot kasvoivat silmissä. Eräs rouva oli tehnyt shoppailuretken Targetille ja Tuesday Morningille ja lapset saivat läjän pelejä. Eivät tavarat kotia, läheisistä puhumattakaan tuo takaisin, mutta ehkä karu kouluympäristö on hetken edes mukavampi.

Olo on surullinen ja kiitollinen. Tällä kertaa myrskysi lähellä.

Sunday, April 17, 2011

Myrskyn jälkeen

Eilen valmistauduimme jo pahimpaan. Tänään, kun taas tiedonvälitys toimii, kuulimme että ainakin kolme tornadoa oli lähitienoilla.

Pilvet roikkuivat alhaalla ja päivä oli sateinen. Sitten tuli yö, keskellä päivää. Kuin kynttilä olisi puhallettu sammuksiin maan uumenissa olevassa luolassa. Vettä tuli kuin saavista kaataen ja tuuli ujelsi. Lastasin alakerran kylpyhuoneeseen ja ruokakomeroon vilttejä ja tyynyjä. Odotimme vain milloin pujahtaa suojaan. Sähköt olivat menneet jo joitakin hetkiä sitten.

Lapset olivat rauhallisia. Toisaalta he osaavat varautua tornadoihin pitkän harjoittelun tuloksena: kouluissa järjestetään "tornado drill" säännöllisesti. Näky on raastava, kun pienet lapset ovat polvistuneet kasvot seinää vasten käytävien varsille, pienet kädet suojaavat päätä ja niskaa. Kaikki ovat hiljaa, liikkumatta ja odottavat ohjeita. Kouluissa on säännölliset harjoitukset myös tulipalon ja aseellisen välikohtauksen varalta.

Myrskyn silmässä oleminen on häkellyttävä kokemus. Varoittamatta tuuli ja sade taukoavat, pimeys väistyy. Kokemuksessa on jo milteipä jotain pyhää. Ja hetken kuluttua myrsky jälleen raivoaa.

Päädyimme viettämään illan ilman sähköä. Mies lastasi omat ja naapurin lapset autoon ja vei elokuviin. Minä kaivoin vanhan dekkarin esille ja luin sitä kynttilän- ja taskulampun valossa. Myöhemmin kynttilän valossa vielä pelattiin Monopolia.

Olemme kiitollisia, että meillä oli onnea matkassa. Rukoilemme heidän puolestaan, jotka menettivät rakkaansa, kotinsa. Tornadokausi on aluillaan ja kesäkuun alussa siirrytään hurrikaanikauteen. Luonto sanoo aina viimeisen sanan.

Friday, April 15, 2011

Itsekannustusta

Käyn parina iltana viikossa kuntosalilla. Yleensä huristelen fillarilla tunnin verran. Aika yksitoikkosta ja tylsää puuhaahan se on jos ei käsillä ole hyvää kirjaa tai tv:stä tule mielenkiintoisia ohjelmia. Fillaroinnin jälkeen olo on kuin Bridget Jonesilla, kun Bridget on sydän murtuneena rääkännyt itseään pyörän selässä ja jalat eivät urheilun jälkeen enää kanna. (Muistattehan kohtauksen, kun Daniel Cleaver jätti kertomatta amerikkalaisesta tyttöystävästään Larasta, joka totesi Danielille Bridgetistä: “I thought you said she was thin”.)

Eilen illalla viereeni sattui stepperiin hra Itsensäkannustaja. Olimme urheilleet vieretysten jo reilut 50 minuuttia kun viereltäni alkoi kuulua matalalla äänellä: “push push push push push push push push…” Sitten kannustus vaihtui: “just like that just like that just like that just like that..” jatkuen hetken kuluttua “little harder little harder little harder little harder…”. Tästä kannustuksesta päästiin seuraavaan vaiheeseen: “nice and steady nice and steady nice and steady nice and steady nice and steady”, jonka jälkeen haettiin vauhtia: “push push push push push push push….”

Vierustoverini kannusti itseään nähtävästi viitisen minuuttia kestävän loppukirin verran. En tiedä huomasiko hän puhuvansa ääneen, sillä korvilla oli kuulokkeet. Täytyy tunnustaa, että itse vähän häkellyin. Kannustus kuulosti kovin intiimiltä ja siltä, että sitä ei oltu tarkoitettu sivullisten korville. Yksi jos toinen kääntyi katsomaan tsemppaavaa vierustoveriani.

Viimeiset tovit pyörän selässä mietin, että mihin kaikkeen sitä kykenisikään jos olisi tällaista itsekannustavaa mallia. Tässä taas on asia, jota pitää treenata.

Tuesday, April 12, 2011

Lasten ja imeväisten suusta

Selailin Victoria´s Secretin uutta kuvastoa. Näyttäisi jälleen olevan pinkkejä alusasuja tarjolla. Vaikka en päällysvaatteissa juuri pinkkiä suosi on pinkkiä muuten kiva käyttää :)



Muistan, kun joku vuosi sitten olin laittamassa ylleni puseroa ja lapsi sattui näkemään äidin vyötärönseudun. "Äiti, mikä tuon ruumiinosan nimi on?", lapsi kysäisi osoittaen äidin jenkkakahvoja...


Mutta liikuttava oli myös tyttäreni n. 3-vuotiaana. Hän näki äidin vaaleanpunaiset rintaliivit ja kysäisi josko hän voisi saada ne sen jälkeen, kun äidistä aika jättää. Lupasin. Sanoin, että sopivat joka tapauksessa paremmin hänelle kuin hänen veljilleen.