Thursday, November 3, 2011

Action heroes - not!

Pahaa-aavistamattomana kömmin illalla vällyjen alle. Tosin kun mies on työmatkalla nukun vähän kevyemmin, risahdukset ja rasahdukset ovat tavallista voimakkaampia. Piipitykseen en kuitenkaan osannut hurjimmissa kauhuskenaarioissanikaan varautua.

Piipitys alkoi klo 1:30. Väsymys painoi jäseniä ja etenkin silmiä, joten lupsautin silmät kiinni ja ajattelin piipityksen olevan pahaa unta. Uni kuitenkin vain jatkui kun taas torkahdettuani havahduin. Klo 2:45 oli pakko nousta. Kolme lyhyttä piippausta ja parin sekunnin tauko toistui kerta toisensa jälkeen ja aloin muistuttaa Edvard Munchin “Huutoa”.


Ensimmäisenä epäilin, että lasten peli ilmoittelee dinosauruksen olevan kuoriutumista vaille valmis. Kolme pelivälinettä läpikäytyäni totesin vetäneeni vesiperän. Äänikin oli hiljentynyt alakertaan tullessani. Kas kun en sitä heti älynnyt. Kipin kapin takaisin yläkertaan ja makuuhuoneiden ovien taakse kuuntelemaan. Kylpyhuoneen vaakkuva ankkaroskiskaan ei ollut äänessä tällä kertaa.

Paikallistin kummasti poukkoilevan äänen miehen työhuoneeseen. Siinä sitä olikin sarkaa kynnettäväksi. Heristin korvia ja availin laatikoita. Etsin kuumeisesti mitä tahansa mikä voisi piipittää. Äänen suunta tuntui aina muuttuvan. Vihdoin konttasin lattianrajassa. Silmiini osui keltainen valo. Pitäisikö sen olla punainen tai vihreä mietin ennen kuin painoin vempaimen suurinta nappulaa. Mkä autuus, ääni lakkasi. Raahauduin sänkyyn kiroten häiriöttämän virransyöttömötikän alimpaan mahdolliseen manalan majaan.


Jännittävä yö vaati veronsa. Olin koulun carpool -jonossa (odottamassa pysäköidyssä autojonossa sitä hetkeä, kun saan vuorollani ajaa ovien eteen ja napata nassikkamme kyytiin) lukemassa kirjaa, kun tuulilasiin paistava aurinko, avatuista ikkunoista hiljaa leyhyvä tuulenvire ja lintujen liverrys painoivat silmät kiinni väkisin. “Voisihan tässä hetken lepuutella” oli viimeinen ajatus ennen kuin havahduin hereille 15 minuuttia myöhemmin. Luulen heränneeni omaan kuorsaukseeni, sillä autojono oli onneksi vielä paikoillaan. Vilkuilin silmät sikkarallaan ympärilleni ja kas, tutut kasvothan ne siellä sivulla hymyilivät rohkaisevasti. Rehtori nyökäytti ystävällisesti ja jatkoi matkaansa.

Olen nähnyt ihmisten (lue: miesten) huilailevan carpoolissa, mutta jostain syystä minua nolotti. Varsinainen superäiti! Yöllinen seikkailuni todisti, että ei minusta ole liaaneissa roikkuvaksi tai pikkubikineissä + soopelinturkkibolerossa Siperian tundralla tarpovaksi Lara Croftiksi tai muuksikaan toimintasankarittareksi. Kaukana ovat ne vuodet, kun yökerhojen valomerkki tarkoitti, että juhlat voivat jatkua jossain muualla…

16 comments:

  1. Hauska juttu! Onks toi sun kuva ja miten olet sen tehnyt?

    Susu

    ReplyDelete
  2. Susu, kiitos. Otin kuvan IPadin Photo Boothilla, squeeze -tyyliin. Tällä saa kyllä oikein onnistuneita, mallin näköisiä kuvia :)

    ReplyDelete
  3. OLipa sinulla seikkailu; melkein sopiva näin Halloweenin aikoihin;D Hauska tuo kuva! Nuorena jaksaa vaikka ei nukukaan,mutta myöhemmin on pakko saada ne unet tai muuten sitä helposti nukahtaakin eikä ole ihan täydessä vireessä.

    ReplyDelete
  4. No huh, onneksi auto oli pysähdyksissä! Kaikki hyvin, loppu hyvin ;)

    ReplyDelete
  5. Hauska kuva;-)
    Miten se onkaan ettei vaan enää jaksa...jos on jotkut juhlat tms. niin huomaa että alkaa olla siellä ensimmäisten joukossa kuka haaveilee lähtevän kotiin nukkumaan..

    Yölliset herätykset ovat aivan kamalia...joskus palovarotin sai yöllä hepulin ja arvaa vaan uskaltaako nukkua vaikka missään ei pala eikä käryä!

    ReplyDelete
  6. Yaelian, kuva on mallinsa näköinen :) Yöllä varsinkin aika hurja ilmestys, siinä hämärämiehet saattaisivat säikähtää.

    Kyllä uni on tärkeää, ei siitä mihinkään pääse.

    Vaahtera-Maria, nukahdin kyllä kuin nuijalla nukutettuna ja ajattelin itsekin, että onneksi olin parkissa. Mutta en olisi pistänyt pahakseni jos rehtori ei olisi nähnyt unensekaista tilaani...

    Anne-Marie, olen huomannut ihan saman. Kotiin ja omaan sänkyyn on aina kova kaipuu, vaikka olisi kuinka hauskaa ja mukavaa.

    Palovaroittimen elämöinti on myös tuttua. Ja kun yksi alkaa piipitellä vaikka uuvahtaneen patterin vuoksi, niin sitten ne kohta piippailevat kaikki.

    ReplyDelete
  7. Se on inhottava herätä keskellä yötä johonkin ääneen. Ei ihme että päivällä väsytti :)

    ReplyDelete
  8. Mari, näin päivänvalolla ajatellen piipitys on oikeastaan mukavampi vaihtoehto kuin esimerkiksi narisevat portaat... Mutta yöllä sitä ei osannut arvostaa :)

    ReplyDelete
  9. Kyllä valvominen verottaa - tässä iässä. Ihana tuo kuva. Jossain netissä on sellainenkin sivu jossa valokuvista sinusta/kasvokuvasta tehdään 20 vuotta vanhemman näköisiä....tsih!!

    ReplyDelete
  10. Hauskasti kerrottu ja kuva on täydellinen.

    ReplyDelete
  11. Onpas hauska kuva.
    Kun yölla joutuu heraamaan niin,etta pitaa nousta ylös sangysta,niin silloin ainakin minulla on vaikea saada uudestaan unenpaasta kiinni.
    Ja sen takuulla tuntee seuraavana paivana.

    ReplyDelete
  12. Kivasti kerrottu kohtaus elävästä elämästä.

    ReplyDelete
  13. Pitkästä aikaa täällä. Viime aikoina bloggailut vähän vähemmällä..
    Hauska juttu ja kuva on ihana! Yöllä herääminen on kauheaa ja paniikki hirveä!! =D
    Minä olen menossa huomenna testaamaan kaverin nelikymppisille tuota biletys jaksamista!! Pahoin pelkään, että vanha ei enää jaksa..:)

    ReplyDelete
  14. gone to the beach, kyllä vain tuntuu, että on ihan oikeasti jonkinlaiset makkaravalmisteet silmillä jos ei saa öisin nukuttua. Kaikkea se ikä teettää...

    Ari, kiitos! Minulla oli metkaa, kun kokeilin eri kuvakulmia :)

    Sateenkaari, mietin ankarasti, että miten sain yövalvomiset hoidettua kun lapset olivat pieniä. Ylösnouseminen on todellakin keskellä yötä aika tuskaisaa.

    Unelma, kiitos! Yön synkeinä tunteina tunsin kyllä itseni jonkin sortin toimintasankariksi. Olihan kyseessä perheen yöunet :)

    Christina, kiva kun taas tulit käymään. Minulla on myös tämä bloggailu käynyt vielä enemmän sattumanvaraiseksi ja en ennätä ollenkaa käydä kaikissa kivoissa blogeissa :(

    Toivottavasti jaksat paremmin kuin minä. Mukavaa iltaa!

    ReplyDelete
  15. Kyllä nauroin sinun jutulle :)))
    Ja totta se on että se valvominen ei ole enää meitä varten. Ja jos valvoo nin siihen menee päiviä että normi rytmi palaa taas...

    terkkuja Monica

    ps. kiva kun harjoittelet ruotsia :)

    ReplyDelete
  16. Monica, itku ei yöllä ollut kaukana... mutta kyllä minua jo nyt hymyilyttää :) Opinnot sujuvat miten kuten. En kyllä tiedä kykenenkö koskaan kommentoimaan Sinulle ruotsiksi. Tarkoitus olisi terästää sen verran kielitaitoa, että saan luettua mainioita juttujasi.

    ReplyDelete