Saturday, September 10, 2011

Kuuma pusu

Sain tänään aivan mielettömän pusun: kuuman, kostean, innokkaan ja suoraan suulle. Kyllä oli tyttärellä ja hänen ystävättärellään naurussa pitelemistä, kun kuvan kaunotar Chloe muiskun antoi.


Tytöt ovat yksissä tuumin hoitaneet ja ulkoiluttaneet vähän kauempana asuvan naapurin koiraa. Meidänkin pitäisi nyt tällainen hankkia. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan, jos jollakulla olisi kokemuksia dalmatian beaglestä. Pusu kyllä vakuutti - oli ihan ikimuistoinen.

Kaksi koulupäivää olisi jäljellä ja sitten alkaa lasten vajaan kolmen viikon mittainen track-out. Jotain jännää pitäisi keksiä.

Mun iltapäivät kuluvat nykyisin klo 14-19 ensiksi istuen carpoolissa koulun pihalla, sitten roudaan kaksi tenavaa harrastamaan ja yhden kanssa kaahataan takaisin kotiin. Ruuanlaittoon tunti ja yksi vesseli autoon ja harrastamaan ja kaksi kotiin syömään ja tekemään läksyjä. Keksisikö joku mulle kivaa ajanvietettä carpooliin? Istun enemmän ja vähemmän hikisessä autossa lähes tunnin verran odottamassa. Yleensä luen tai pelaan iPadillä, mutta jotain fiksuakin voisi harrastaa. Kuluvan vuoden aikana näitä tunteja tulee kertymään lähes 150. (Ja ei, tätä velvoitetta on ihan mahdoton välttää. Jos en mene jonoon hyvissä ajoin, niin aikataulut eivät toimi. Vaikka olen jonottamassa näin paljon aikaisemmin, niin yleensä on edessäni jo 20-30 autoa.)

Rentouttavaa viikonloppua! Mulla on ikävä suomalaista marja- ja sienimetsää.



16 comments:

  1. Hauva-ja vauvakuumeet on niitä pahimpia tartuttajia;) Jo kuvat tuollaisesta söpöläisestä aiheuttavat oireita! Apua!
    Me ollaan tosin täysin myytyjä länsiylämaanterriereihin...ja vähän mäyräkoiriin:)
    PS.Voi kun meiltäkin löytyisi kaupanhyllyiltä nuita keksipaketteja(ed.postaus)!

    ReplyDelete
  2. Niinu, tämä söpöläinen on kyllä ihan yliveto!

    Noiden pikkuleipien maun saa, kun tekee pikkuleipätaikinan jossa on kaurahiutaleita, laittaa joukkoon kanelia, ehkä vähän inkivääriä ja vaniljaa tai vaikka vain piparimaustetta. Sitten kuivattuja hdelmiä tai marjoja ja valkosuklaahippuja.

    ReplyDelete
  3. Tuo dalmatian beagle on minulle ihan outo rotu. Niitä ei taida suomessa paljon ollakkaan? Koira on ihmisen paras ystävä :)
    Mikäs tuo carpool on?

    ReplyDelete
  4. Söpöliinin näköinen rotu! En ole tuollaista ennen tavannutkaan. Mahtaakohan luonne olla beaglemainen vai ihan jotain muuta?!

    Carpool? Eli jotakin mitä tehdään lasten harrastusten vuoksi vai ohessa : ) ??

    ReplyDelete
  5. Ooooh! Ymmärrän hyvin, että tuli koirainto. Virkkaamista voisi hyvin harrastaa carpoolissa (opettelin itsekin uudelleen vasta hiljattain) - oletko kokeillut äänikirjoja?
    Taas muistan kuinka onnekas olen, että koulu on kävelymatkan päässä.
    Koirauutisia odotellen!

    ReplyDelete
  6. Oi kuinka söpöinen ja miten ihana pusu ;)
    Kirjoitinkin tuonne alle tuosta lehdestä, Hannis on todella kultainen... Mietinkin että saatkohan lehden ja jotenkin aavistin että sinne se tulee. Juttu meistä oli aivan upea, Hanniksen tekstiä ja koko juttua kehuttiin jossain parhaaksi -Näin kuulin kautta rantain , mutta en tiedä missä :) Pääasia että sait lehden. Toivottavasti uusi kotikin tulisi lehteen ja jotain uutta luettavaa.
    Mukavaa viikkoa teille sinne pallon toiselle puolelle!

    ReplyDelete
  7. Moikka, muutimme kesällä Kaliforniasta Suomeen ja kaksi asiaa on, joita EN ikävöi sieltä. Eli 1) eväiden teko kouluun ja 2) carpool. :)

    Suomalainen kouluruokailu ja lasten kävely lähikouluun ovat aivan_mahtavia_juttuja.

    Montaa muuta asiaa tällä kolmen lapsen äidillä onkin sitten ikävä Kalifornian auringosta...varsinkin näin syksyä ja talvea kohden!

    t. Laura

    ps. Ja niin, sori etten oikein keksinyt sulle hyvää ajanvietettä carpooliin.. uuden kielen opiskelu? virkkaaminen/neulominen?

    ReplyDelete
  8. Ihana Chloe! Muistan että oletkin aiemmin kirjoitellut mahdollisesta koirasta,onko nyt hauveli tulossa? Tuo Chloe on tosi suloinen,ei ihme että on koirakuumetta! Ajattelin ehdotella virkkaamista tai kutomista,mutta sitähän on täällä jo ehdotettu;D

    ReplyDelete
  9. Mari, mullekin tämä on uusi tuttavuus. Nyt jo netistä kovasti etsitään jos meille löytyisi ikioma :)

    Carpool tarkoittaa sitä, että lapset haetaan omalla autolla koulusta. Nätisti siellä odottelemme jonossa. Tähän saakka meidän lapset on kulkeneet bussilla, mutta enää ei harrastuksen vuoksi onnistu. Ja julkkarit ei kulje.

    Anne, mä huomaan olleeni tosi hölmö, kun en näitä termejä selvitä. Carpool tarkoittaa omalla autolla lasten hakemista koulusta.

    Minä olen jo ihan hurmaantunut näihin hauvoihin! Tänään on netistä tutkittu jos löytyisi meille ikioma hauva.

    Heljä, minä jo pohdin sukan kutomista. Mä en vaan ole mikään käsityöihme, joten harjoittelua vaatisi ja tarkat ohjeet.

    Wilhelmiina, Hannis kyllä oli ihana kun lehden toimitti tänne. Olin ihan ymmyrkäisenä onnesta. Muistin kyllä Sinunkin lupauksesi, mutta en tohtinut hätyytellä, kun teillä on niin monenlaista kiirettä. Teillä on valtavan kaunis koti. Ja innolla odottelen varmasti monen muun kanssa sitä uuden kodin valmistumista.

    Laura, mulla loppuu aina mielikuvitus eväiden kanssa. Nykyisin suuremmat lapset saavat ostaa kerran viikossa koululounaan. Pizzaa tai hampurilaistahan se on, mutta kai kerran viikossa menettelee. Ostavat yleensä vielä vähän salaattia, joten ei mene ihan rasvan ja suolan puolelle.

    Meillä koulubussi toimisi tosi hyvin, mutta lapset eivät ennättäisi sitten harrastukseen. Pakko siis carpoolata iltapäivällä. Kalifornia on ihana! Meidän tenavat ovat siellä syntyneet, joten paljon on lämpimiä muistoja :)

    Yaelian, jotain järkevää hommaa mun pitää keksiä. Ei siitäkään mitään tule jos pelailen pelejä :) Tänään on koiraa etsitty ja tutkittu tarkemmin näitä hauveleita. Saas nähdä kuinka käy.

    ReplyDelete
  10. Minäkin ajattelin ehdottaa neulomista! Ei se niin vaikeaa ole, ja jos sulla on joka tapauksessa iPad mukana, siihen saat ladattua hyviä ohjeita.

    Tai sitten varaat sen ajan lehden- tai kirjanlukuajaksi? En tiedä sinusta, mutta mulla on pitkä lista kirjoja, jotka "olen aina halunnut" lukea, mutta mukamas aikaa ei löydy.

    Mutta eipä käy kateeksi moinen carpoolaaminen. Tsemppiä arjen pyörittämiseen!

    ReplyDelete
  11. Pilvi, olen kyllä ihan himolukija, joten sitä teen aina kun vain ennätän :) Ajattelin, että tämä aika pitäisi kätyttää jotenkin oikein kunnolla hyödyksi - kun siitä autojonosta ei mihinkään pääse, niin on pakko keskittyä.

    Ehkä tässä voisi vuoden ajan opiskella uutta kieltä.

    Oen viimeksi väkertänyt sukat vajaat 20 vuotta sitten. Ehkä olisi aika taas kokeilla.

    ReplyDelete
  12. Tuo dalmatian beagle ei ole mikään oma rotunsa. Se on kahden rodun tarkoituksella teetetty risteytys. Amerikkalaisilla on lukematon määrä vastaavia risteytyksiä, joilla taitaa jo nykyään olla siellä teillä lähes "epävirallinen rotustatus". Noita koiria ei käsittääkseni mitenkään saa rekisteröityä eikä niiden kanssa siten ole mahdollisuutta mennä virallisiin näyttelyihin yms. Jos kotikoiraa haluaa, varmasti ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin mikä muu rotu/sekoitus tahansa.

    Tärkeää vaan olisi ottaa selvää, mitä ko. koiran aktiviteettitaso, turkinhoito, liikunnan- ja koulutuksentarve on.

    ReplyDelete
  13. Anonyymi, kiitos Sinulle asiantuntevasta kommentistasi. Juuri kyselimme yhden koiran perään, joka oli ihan mahdottoman suloinen. Ikävä kyllä koiralla oli kova eroahdistus ja siinä sitten ikävöidessä menevät kengät ja huonekalut uuteen uskoon. Samoin tämä hauveli hyppi kuin peura ja oli kova haukkumaankin.

    Kuvan Chloe taas tykkää liikunnasta ja tulee mielellään syliin. Lisäksi Chloe pärjää yksinäänkin vähän aikaa eikä kovasti edes hauku. Joten yksilöitä näissä on.

    Yleiskuvaus näistä koirista oli seurallinen, aktiivinen, leikkisä.

    Kiitos vielä. Täällä vain koirakuume nousee.

    ReplyDelete
  14. Jännä lukea tuollaisista carpooleista.:) Kuinkahan moni lapsi jäisi Suomessa hakematta jos täällä olisi tuollainen....hahha....täällä kun kaikki tekee niin paljon töitä, autoja pitäis talossa olla sitten useampi. Vaikea kuvitella tuollaista kun meillä ainakin koulut on onneksi olleet kävelymatkan/pyöräilymatkan päässä. Lapsi meni ja tuli aina omin nokkine...
    Ainakin tottuvat hyvään palveluun - ja sehän ei ole huono asia....tv. yks jolla ei edes omista autoa

    ReplyDelete
  15. Tosi suloisen näköinen koira! En ole tuollaisesta yhdistelmästä kuullutkaan aikaisemmin,mutta suloiselta näyttää!

    Kerrohan kuinka koirakuumeen käy ;-)
    Joko hihnoja ostellaan...

    ReplyDelete
  16. Harrastus loppoajaksi, kokeile tätä http://www.hamsphere.com/ ei ainakaan ole tylsää. Koiran ottaminen on vastuullista ja pitkäaikainen projekti, tuo naapureiden koirien ulkoilluttaminen kuulostaa hyvältä, se on aivan eri asia kuin 10v sitoutuminen.

    ReplyDelete