Saturday, July 9, 2011

Elokuva Monte Carlo

Menimme eilen tyttöjen kanssa leffaan. Tosin kaksi muuta seuralaistani olivat reilusti itseäni 30 vuotta nuorempia, mutta ei se haitannut. Päinvastoin, seura oli inspiroivaa ja katsantokannat tuoreita. Vanhakin jo nuortui.

Elokuvan päätähtenä tuikkii Selena Gomez. Jep, juuri sama Selena joka seurustelee Justin Bieberin kanssa. Jep, sama Selena joka on melkein yhtä ihana kuin Taylor Swift. Tai oikeastaan ehkä ihanampikin kuin Taylor, koska Jake Gyllenhaal teki bäksit Taylorin kanssa, mutta Selena ja Justin on vieläkin yhdessä (Hei, kaikkea sitä oppii kun viettää kolmetuntisen tyttöporukassa.)


Varma merkki hyvästä leffasta on se, että onnistun popcornin asemasta puraisemaan sormeeni. Tällä kertaa sormet pysyivät ehjinä, tosin sormet olivat niin ylenpalttisessa rasvassa, että hampaat saattoivat lipsahtaakin.

Oli hetkiä, jolloin istuin penkissä rentona kuin huumattu gorilla ja vain nautin kauniista maisemista, välkkyvistä jalokivistä ja lemmenongelmista, jotka olivat suloisia ja PIENIÄ. Ei teiniraskauksia, huumeita, väkivaltaa, rumia sanoja tai edes irvistelyä. Ainoastaan kadonneita timantteja, vastentahtoisia pissisperijättäriä ja epäonnista poolon peluuta. Tällä viihdepläjäykselle ei ole mitään tekemistä elokuvien Slumdog millionaire tai Precious kanssa.

Jossain vaiheessa sitten havahduin. Nuhtelin itseäni ikävästä ja kyynisestä asenteesta. Vieressäni istui kaksi neitoa silmät teevadin kokoisina kyyneleitään nieleskellen. Mikä minä olen määrittämään elokuvan sanomaa tai hyvyyttä. Autenttinen havainto yleisöstä kun todisti ihan päinvastaista. Piti oikein mojauttaa itseään näpeille. Hyi. Olin vanha ilkeä ihminen, joka ei voinut ymmärtää nuoruuden ja rakkauden hurmaa. Toinen hyi. Loppuun heittäydyin sitten vanhevan sieluni viimeisin vitaalein voimin ja kyynelkin tirahti silmäkulmasta, kun katsoin kahta liikutuksesta mykistynyttä ystävätärtäni. Päästiinhän sitä tunnelmiin.

Muuten, Megiä esittävä Leighton Meester on ihan kuin Winona Ryder. Samat surumielisen sielukkaat silmät, apea hymy. Roolissakin oli Winonamaista henkeä: kiltistä tytöstä paljastui myös jekkuileva kapinahenki.


Salaperäinen Machu Picchu on saatu elokuvaan mukaan. Ja hei, tärkeintä on nähdä sydämellään. Rakkaus on lähempänä kuin arvaammekaan.

Nyt suklaakakun kimppuun. Tämä rakkaus on ja pysyy. Eivät ravistele vuodet, lapset tai muotivirtaukset.

9 comments:

  1. Tuosta leffasta en ole kuulllut mutta toisaalta,en olekaan sen kohderyhmä.Hauskasti kirjoitit siitä! Tuollaista elokuvaa näkee niin eri näkökulmasta nuori ja vanhempi henkilö;nyt tuntuu ihan epätodelliselta että teininä näin 70-luvulla Zeffirellin Romeon ja Julian varmaankin 7 kertaa;D
    Suklaakakku,sellaista rakkauttaei voikaan unohtaa;D

    ReplyDelete
  2. Yaelian, en ihmettele ettei ole osunut tutkaasi. Kohderyhmä taitaa olla ikäluokkaa 15 +/- . Oli kuitenkin ihan mukava olla tyttöjen mukana. Tuli taas muistaneeksi millaisia ne loppulapsuuden ja alkavan nuoruuden päivät ovat. Ja kaikki on niin kovin romnattista.

    Kunnon suklaakakku a) pitää murheet loitolla, b)jos murheet pääsevät lähituntumaan auttavat vähän unohtamaan, c) pitää muodot kurvikkaina.

    ReplyDelete
  3. Ihanaa aikaa tuo aika! Monet asiat kuten Miami Vice tunnari näyttelijöiden muotivaatetuksineen tuo tuon ajan mieleen kun oli itse teini.

    ReplyDelete
  4. gone to the beach, taidetaan olla ihan samaa ikäluokkaa :) Miami Vice on tuttu täälläkin. Ja olipa hassu tunne sitten vihdoin viimein ajella Miamissa. Tosin vähemmän näkyi silkkipaitoja, pellavahousuja ja jättimäisiä olkatoppauksia :)

    ReplyDelete
  5. Oih, tuon voisin katsoa jossain vaiheessa, kun kaipaan tyttömäistä, aivot narikkaan -elokuvaa, sillä, trust me, välillä mä oikeesti kaipaan sellaista. :D

    ReplyDelete
  6. Voi, kuulostaapa mukavan viattomalta ja romanttiselta. Sisäinen kyynikkoni ei varmaan antaisi minun mennä tuota leffaa katsomaan... Winona Ryderista tuli mieleen että joskus viidentoista vanhana ihastuin kovasti elokuvaan Reality Bites, jossa on Winonan lisäksi Ethan Hawke, Ben Stiller ja Janeane Garofalo. Ihana leffa jota jaksan katsoa kerta toisensa jälkeen

    ReplyDelete
  7. Joskus kun kaipaa hyvää mieltä, on hauska katsoa näitä teinileffoja - just siks, kun ne ovat niin söpöjä ja viattomia. Tulee nostalginen olo omasta nuoruudesta - vaikka onhan teineilläkin omat suuret huolensa ja angstinsa, niitä on vanhempana vain vaikea ymmärtää, kun elämänkokemus on kovin erilainen.

    Nykyään tulee inhorealismia niin paljon joka tuutista, että on ihanaa kokea vaihteeksi jotakin hattarahöttöä :)

    ReplyDelete
  8. Oi, tuosta tulee sellainen fiilis, että jos kaipaa arjen keskelle pienen romanttisen keitaan, niin tuo kannattaa katsoa. Veikkaisin, että meidän kohta kuudesluokkalainen olisi tästä leffasta kiinnostunut.

    ReplyDelete
  9. Leena, kyllä vain tästä tulee tyttömäinen olo! Rentoutuu ja virkistyy, kun ei tarvitse pinnistellä monimutkaisten käänteiden tai elämän syvimpien kysymysten äärellä. Tai no, onhan se rakkaus iso asia.

    Minna M., minun suosikki Winonani taitaa olla se tarina, jossa matkaa tehdään tilkkutäkin tilkkuja muistelleen. Ikävä kyllä nimeä en muista. Romanttinen juttu sekin, mutta ehkä vähän enemmän kuitenkin sisältöä.

    Kulkukatti, totta, kyllä kaikenlaista sosiaalipornoa ja inhorealismia löytyy jos vaikka mistä. Vastapaino on välillä paikallaan, vaikka sitten vähän kevyemmässä muodossa.

    Anne, luulen että teidän kutosluokkalainen voisi tästä pitääkin. Ikäluokka on juuri oikea siihen, että voi nauttia elokuvasta ihan sydämensä pohjasta!

    ReplyDelete