Sunday, June 26, 2011

Mr Popper's Penguins

Päivät ovat sen verran kuumia, että keskipäivälle pitää keksiä tekemistä sisätiloissa. Kävimme lasten kanssa katsomassa elokuvan Mr. Popper´s Penguins. Suomen ensi-ilta on heinäkuun 29. päivä ja leffan nimi Herra Popper ja pingviinit. Tarina pohjautuu löyhästi Richard ja Florence Atwaterin samannimiseen kirjaan.


Jim Carrey esittää luunkovaa liikemiestä, joka ostaa kiinteistöjä ja muuttaa ne sitten vielä suuremmaksi omaisuudeksi repimällä vanhaa ja rakentamalla uutta. Itseäni Jim Carreyn ilmendintä ei jaksa riemastuttaa kuten takavuosina. On vähän sääli, että hänelle tarjotaan sama pellen rooli elokuvasta toiseen. Ehkä ikiklovni taipuisi vakavampaankin rooliin. Tällä kertaa ilmehdintä ei muistuttanut ihan niin paljon pahimmanlaatuista ummetusta, maneerit olivat lähes minimissään. Jos kasvolihakset pysyisivät hetken paikoillaan ja silmät lopettaisivat hyrrämäisen pyörinnän voisi kuvitella kyseessä olevan keskivertoa komeamman miehen.

Herra Thomas Popperilla on tehokkaan assistentin lisäksi entinen vaimo, kaksi lasta sekä tutkimusmatkailija isä. Töissä on vain yksi tavoite: päästä firman osakkaaksi. Oikotieksi onneen osoittautuu perinteikäs ravintola Tavern On Green. Jos herra Popper saa suostuteltua ravintolan omistajan rouva Van Gundyn (Angela Lansbury) myymään ravintolan firmalleen on taivaspaikka osakkaana lunastettu. Herra Popper on niin kiireinen suostutellessaan vastentahtoista myyjää, että yhteydenpito lapsiinkin jää vähälle. Niin vähälle, että lapset mieluummin jättävät yhteydet pitämättä.

Kaiken tämän keskelle paukahtaa ensiksi yksi pingviini. Jos yhden pingviinin hoitaminen vaikuttaa työläältä on riemu moninkertainen, kun viisi lajitoveria liittyy joukkoon mukaan. Luvassa on kirkuvia lastenhoitajia, vesiliirtoa Guggenheim museossa, kuoriutuvia pingviinivauvoja ja kavalia eläintenhoitajia.


En halua paljastaa tarinaa sen enempää. Perusjuoni on (kuten noin muutamassa tuhannessa muussakin vuosittain julkaistussa leffassa, lukuunottamatta kai x-rated elokuvia), taistelu hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Elokuvan jälkeen meillä oli lasten kanssa mielenkiintoinen keskustelu juonesta, teemoista. Elokuva oli riittävän kevyt ja juoni yksinkertainen kesähelteellä seurattavaksi, mutta kuitenkin sen verran tuhti, että tuntui ettei 94 minuuttia (+ trailerit päälle) olleet ihan hukkaan heitetyt.

Ja kun tarpeeksi uskoo, niin pingviinikin lentää. Suosittelen lapsille ja lapsenmielisille & mahdollisesti pikku torkkuja kaipaaville vanhemmille.

8 comments:

  1. Kuullostaa hauskalta elokuvalta, varsinkin lasten kanssa katsottavaksi! Harmi, kun siinä on Jim Carrey, en voi sietää hänen "tyyliään".
    (toinen inhokkini on muuten Nicole Kidman!)
    Kiva lukea näitä elokuva-arvosteluja, kiitos kun viitsit niitä kirjoitella:)

    ReplyDelete
  2. Niinu, Carrey ei ole minunkaan suurimpia suosikkejani. Tässä elokuvassa hän kuitenkin onnistuu olemaan hyvin harmiton ja lämminsydäminen kova liikemies. Lapset pitivät elokuvasta ja minullekaan se ei ollut silkkaa kidutusta. Pingviinit olivat valloittavia :)

    ReplyDelete
  3. Pingviinien takia tähän voisi taipua ;)

    Olen Niinun kanssa samaa mieltä Nicole Kidmanista -ei ole kovin korkealla minunkaan listallani. Jos ei ole siis tämä Carreykaan kärkisijoja kolisuttelemassa...

    ReplyDelete
  4. Assari, kuten Niinulle jo vastailin, niin Carrey ei ole ihan niin mahdoton kuin yleensä. Rooli on hillitympi.

    Olen tykännyt Kidmannista elokussa Hours, taisi olla Tunnit suomeksi. Siinä hänellä oli se mahdottoman suuri nenä ja draama riittämiin.

    ReplyDelete
  5. Kuulostaa mielenkiintoiselle elokuvalle, jonka voisi lasten kanssa katsoa! Tykkäsin niistä ensimmäisistä Carreyn leffoista, sitten ne tuntuivat menevän överiksi...

    Hyvää viikkoa!

    ReplyDelete
  6. Kuulostaa toisaalta ihan kivalta elokuvalta.Minäkään en Carreyn pelleilmeistä välitä,mutta onhan hänellä ollut ihan hyviäkin vakavia rooleja,kuten elokuvasa Eternal Sunshine of Spotless Mind

    ReplyDelete
  7. Hei,
    terveisiä Mikiltä ja Minniltä Pariisista ja lomalta!
    Tosin loma on nyt loppu ja arki alkanut :(

    Lapsille varmaan uppoaisi tuo elokuva,itse en niinkään välitä Carreyn kuminaamasta kuten ei taida edelliset kommentoijatkaan ;-)

    ReplyDelete
  8. On ollut tarkoitus käydä katsomassa kyseinen elokuva. Meillä pidetään kepeistä perhe-leffoista. Olen myös Harry Potter- fani:)

    ReplyDelete