Thursday, June 23, 2011

Juhannus

Kohta on juhla ja juhannusilta. Ei tosin täällä meillä. On haikea olo. Tulevat mieleen juhannukset, jolloin järvessä pestyt räsymatot ovat tuoksuneet auringolle ja mäntysuovalle. Juhannusruusu ja suopursu ovat kukkaloiston lisäksi tarjonneet aromaterapiaa. Saunassa on löylytelty pitkän kaavan mukaan ja pulahdettu peilityynen järven syliin. Tyynyn alle on piilotettu seitsemän yrttiä ja saunan katolle heitetty vihta. On ollut juhannusyö ja taivaalla yhtä aikaa aurinko ja kuu. Laiturin nokassa on ollut hyvä istua ja haaveilla kesäyö unelmien kirjaan.


Viime kesänä ennätimme Suomesta juuri juhannuksen alta pois. Edellisellä Suomen vierailulla poltettiin isoisän rakentama kokko. Lieskat löivät taivaankanteen asti ja hiilloksella käristyi makkarat. Lapset nauttivat suomalaisesta juhannuksesta täysin palkein.

Muutama vuosi sitten keskustelin juhannuksen vietosta preschoolissa lapsen luokkatoverin äidin kanssa. Hänellä oli omakohtainen kokemus. Nuorena tyttönä hän oli päässyt vaihto-oppilasvuotenaan kokeilemaan myös suomalaisen juhannuksen taikaa. Autoon oli pakattu teltta ja makuupussit ja suunnattu kohti festareita. Nyt jo aikuinen nainen kertoi olleensa hämmentynyt koko paripäiväisen matkan ajan siitä ryyppäämisen määrästä. Ja miten on mahdollista, että tytöt ja pojat hierovat lähempää tuttavuutta jo heti toisiinsa törmättyään. Niin perusteellisesti että teltta heiluu ja tienoo raikuu. Kukaan muu sitä ei tuntunut pitävän kummana.


Juuri paremmin ei ollut käynyt hänen sisarelleen. Sisko oli viettänyt vaihto-oppilas aikaa Ruotsissa. Juhannusta oli tosin juhlittu vain perhetuttujen kesken. Mutta sitä viinan määrää! Pieniä ryyppyjä kumottiin kurkkuun tuon tuosta, laulu raikasi ja outo, pakanallinen salkokin oli pystytetty. Siskon kimpussa olivat olleet vanhemmat herrat, jotka mielellään opastivat amerikatarta snapsien ja sillin maailmaan. Onko tämä yleistäkin pohjoisessa ja miksi näin? Totesin vain, että jokaisella on omat perinteensä ja kerroin kokon poltosta. Ehkä valoisa kesäyö hiukan villitsee muuten niin tasaisia pohjoismaalaisia. Lapsen koulutoverin äiti katseli minua vähän alta kulmain, mutta totesi että uudet kulttuurit ovat kyllä sitten eri jänniä ja avartavia. Tosin heidän lapsensa eivät lähde Suomeen tai Ruotsiin vaihto-oppilaiksi.

Toivottavasti jo taas vuoden parin päästä pääsemme kokkoa polttamaan ja nauttimaan saunan lämmöstä. Suomalaisessa juhannusyössä on alkuvoimaista taikaa.

12 comments:

  1. Suomalaisena en käsitä itsekään sitä viinan määrää. Tosin, minä en käytä ollenkaan ja ihan siksi että minusta kaikelle on oltava järkevä syy. Viinan kanssa lotraamiseen en ole tähän ikään mennessä löytänyt yhtäkään syytä.

    Kaipa nuo vaihto-oppilaiden kokemukset riippuvat perheestä minne päätyvät. Tuollaiset kokemukset ovat valitettavia, siis jos jää kurjia muistoja. Toisekseen luulisi, että olisi parempiakin paikkoja viedä vaihto-oppilas kuin festari... Suomessa on "pikkaisen" muutakin kuin "sauna, viina ja terva".

    Anoppini tuttavan lapsi päätyi vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Hän päätyi perheeseen jonka lapsukainen oli narkkari, tosin sitä ei tiennyt kukaan kummassakaan perheessä. Lopun voinee arvata. Ko. suomalainen on vieläkin siellä jossain, kirjoittaa kotiin ehkä kerran vuodessa. Tästä kokemuksesta johtuen anoppini on katsonut minua kuin kajahtanutta, kun olen sanonut että pojat voivat mennä vaihtoon jos heistä siltä tuntuu. Siis etten estä jos kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Siihen on kyllä vielä aikaa ja paljon. Jos siis vaikuttaisi siltä, että olemme osanneet kasvattaa kaksi fiksua nuortamiestä. Toinen vaihtoehto on, että joku vaihto-oppilas voisi tulla meille. Mielenkiintoista olisi sekin.

    Oikein ihanaa juhannusta! (haluan toivottaa, vaikkei sitä teillä vietetäkään)

    ReplyDelete
  2. Heitetäänkö vihdatkin katolle? Sellainen on jäänyt kokonaan tekemättä. Kesäkukkia kerään toki, mutta en viitsi niitä tyynyn alle liiskata. Maljakossa toimivat kyllä hyvin (tosin en ole vieläkään nähnyt sitä tulevaa miestä kaivoveteen taikka muuallekkaan peilautuneena), mutta ehkä se taika-vaikutus jää maljakkoversiossa aika vähälle ; )

    Mukavaa keskikesän juhlaa! Tilastollisesti alkoholia läträtään juhannuksena reilummin kuin muuten. Omassa elämässä tai lähipiirissä tämä ei pahemmin näy, tai sitten se ei vaan Suomeen syntyneestä tunnu edes kauhealta, jos joku on reilummassa maistissa. Agressiiviset örveltäjät taikka rattijuopot on sitten tietysti jo ihan liikaa.

    Parasta tässä viikonlopusta on se, että on kesä!!

    ReplyDelete
  3. Ihanaa mittumaaria (täällä tosin sataa, tuulee ja on pilvistä = normi juhannussää)!

    Juuri luin eilen lehdestä, että 2 miljoonaa suomalaista on juhannuksen humalassa. Aikamoinen määrä. Mä tosin kuulun siihen kastiin, joka ei koe pakkoa ryypätä ja rellestää juhannuksen kunniaksi, vaan nautiskelen keskikesän juhlasta ihan selvinpäin. Ja tosiaan, Ruotsissa on oman kokemukseni tapaan melkolailla yhtä kostea juhannus kuin Suomessakin.

    ReplyDelete
  4. Kyllä meilläkin viinipullo korkataan
    juhannusaterialla. Nyt tosin vasta juhannuspäivänä, kun aattoiltana on
    tarkoitus käväistä autolla Helsingissä.
    Mutta, jokaisella on omat tapansa.

    Iloista juhannuksen aikaa teillekin.

    ReplyDelete
  5. Mukavaa Juhannusta Johanna, täällä sitä ihmetellään säiden oikullisuutta, odotellaan että kesä jo alkaisi, villasukat tiukasti jalassa. Toissapäivänä satoi rakeita ja eilen tuuli niin, että pihakalusteet pyörivät pitkin pihaa.

    Minä puolestani kuulin juuri jostain tv-ohjelmasta että 3 milj. suomalaista (5,3 koko väestö) on juhannuksena yli promillen humalassa. En ole heidän joukossa vaikka muuten on kyllä tulossa märkää, taas taivas näyttää harmaalta.

    ReplyDelete
  6. Hyvän Juhannuksen toivotus täältäkin!

    Minä kuulun liki-absolutesteihin, enkä näin ollen myöskään ymmärrä alkoholin kanssa läträämistä. Yksi siideri muutaman kerran vuodessa on minulle passeli määrä. Surullisen paljon suomalaiset alkoholia näin juhannuksena nauttivat ja lehtiotsikot ovat sitten sen mukaisia :( Minusta juhannus syntyy grilliruoasta, järvestä, saunasta ja juhannuskoivuista mökin portin pielessa.

    Assarin kanssa olen samaa mieltä, eli sattumaa varmasti pitkälti se, millaiseen perheeseen se vaihtari päätyy. Oma serkkuni joutui USA:n vuoden aikana vaihtamaan oerhettä, kun ei ensimmäisessa saanut ruokaa :( Perheen äiti oli sitä mieltä, että vuorokausikin syömättä on ihan ok.

    Nyt täytyy pakata meidän perheen sauna- ja muut kamppeet ja kääntää se nenä kohti mökkiä. Ihanaa keskikesää siis vielä kerran sinne!

    ReplyDelete
  7. Mukavaa juhannusta kaikesta huolimatta! Juhannusmuistosi ovat ihania ja toivottavasti pääset niistä taas nauttimaan ensi vuonna. Tuon toisen äidin ja siskonsa muistot taas olivat hmmn,erittäin eksoottisia;D
    Terveiset lähetän täältä Helsingistä jossa vietän juhannusta ihan mielelläni poikani ja kihlattunsa asunnossa kissojen kanssa;he taas lähtivät maalle juhannuksen viettoon,mutta vatsatauti ja väsymys saivat minut jäämään kaupunkiin,mikä sopiikin ihan hyvin-.

    ReplyDelete
  8. Hyvää juhannusta sinulle, Johanna, muistojen kautta.
    Me olemme täällä taatan kanssa kahdestaan kotona, ei jakseta nyt lähteä mihinkään, kun juuri palasimme Turun matkalta.
    Aamulla kävin järvessä uimassa ja nyt istuskelemme pihalla ihailemassa pionien kukintaa.
    Ehkä nautimme lasin viiniä ruoan kanssa. ;-)
    Sauna lämpiää jo, mutta vihtaa ei ole.

    ReplyDelete
  9. Hei omamaamansikka. Heh, olipa taas hauskaa lukea kuvaa Suomalaisista. Onneksi se 2 milj. (tai 3.milj.) porukalla arki koittaa aika nopeasti kun pakko palata "maanpinnalle" ja töihin sieltä jostain juhlimasta...Onneksi on ihmisiä jolle viina ei ole juhlan välttämättömyys. Itse pidän juhannuksessa kivasta yhdessäolosta ja nautitaan kesästä. Itse olen alkanut paheksua koko viinan läträys kulttuuria. Lapsen kanssa joskus jutellaan tästä aiheesta, kun kesällä kaduilla tulee vastaan kaljapullo kädessä käveleviä aikuisia. Viiniähän moni nainen tykkää lipitellä, enkä näe siinä juhlatilanteessa mitään pahaa. Kohtuus kaikessa. Viina on viisasten juoma. Mutta se kuva mikä Suomalaisesta on viinanjuojana on aivan kamala. Mutta kukin tekee just niinkuin parhaaks näkee. Ei se viina ihan vaaratonkaan aine ole. Kaikkea sattuu juhannuksena, hukkuuu ym. Näytäpä nämä kommentit sille ystävälle. Eli aivan kaikki eivät ole "sillä linjalla".

    ReplyDelete
  10. Hyvää kirjoitusta ja pohdittavaa jälleen JOhanna, nautin sinun teksteistäsi :)! Kohtuus kaikessa, ei aina helppoa.Olisi kyllä toivottavaa, että aikuiset osaisivat "käyttäytyä" keskiyön juhlassa, ei vain panostaa siihen liemipuoleen..

    OIkein hyvää juhannusta sinne "rapakon" toiselle puolen :)!

    lämpimin terkuin Minna ;)

    ReplyDelete
  11. Assari, onpas hurja juttu! Näistä ei taideta edes paljon puhella, kun lapset ovat lähdössä vaito-oppilaiksi. Toisaalta huumeet ovat rantautuneet jo vahvasti Suomeenkin. Nämä ovat niitä asioita, että ei voi kuin yrittää parhaansa mukaan opastaa ja toivoa, että huonosti ei käy. Kerrassaan kurja juttu.

    Anne, sulho tulee siitä suunnasta, mihin vihdan varsi osoittaa :) Niin se taitaa olla, että humalainen ei juuri hätkähdytä. Meillä oli kerran pippaloissa yksi naapurin setä sen verran maistissa, että oli jo epätavallista. Ei ollut agressiivinen tai muuta sellaista, mutta puhe jo sammalsi ja askel petti. Siinä olikin ihmettelemistä kerrakseen, kun sellaiseen ei ollut tottunut. Suomessa se ei olisi totisesti aiheuttanut minkäänlaista reaktiota.

    Leena, taitaa olla tämä syntymähumala sellainen, että suojaa monelta :) Toisaalta suomalaisella ei ole niin kovin monta mahdollisuutta viettää kollektiivista juhlahumua suopeasssa säässä. Olen usein miettinyt, että esim. vappu pitäisi siirtää heinäkuulle, kun on melko takuuvarmasti lämmintä ja useimmat lomalla. Silloin olisi hyvä aika vaikka vähän juhliakin :)

    Ja olinpa ihan unohtanut nimen mittumaari. Kiitos, kun palautit sen mieleeni.

    Sirpa, viini on viisasten juoma :) Nuorempana mietin tätä sanontaa kovastikin, mutta nyt se on jollain tavalla ratkennut. Viinistä ei liene tarkoitus juopua. Viisauttahan siihen vaaditaan.

    Ihanaa juhannusta!

    KARHINKOULU, luin lehdistä että aikamoista myräkkää tiedossa. En vain ymmärtänyt, että noin hurjaa! Ehkä sää vähän hillitsee juhlan viettäjiä. Meillä rakeet ovat aina merkki todella kovista tuulista, ennakoivat tornadoja. Kädet on kyynärpäitä myöten ristissä, että raesateita ei näy.

    ReplyDelete
  12. Satu, olipas huikean surkea tuuri! Minun on vaikea kuvitella täkäläistä perhettä, joka ei söisi vuorokauteen. Tuntuu mieluumminkin, että päinvastainen käyttäytiminen olisi todennäköisempää. Ja tietysti samalla ihmettelen kovasti, että minkälaisilla kriteereillä isäntäperheet valitaan.

    Ja olin ihan unohtanut juhannuskoivut! Niinhän ne kuuluvat siihen rappusten pieliä koristamaan :)

    Yaelian, toivottavasti vatsatauti hellittää ja pääset nauttimaan Suomen lomasta täysin rinnoin. Minäkin voisin kuvitella viipyileväni Helsingissä juhannuksen vietossa.

    Suomi ja Ruotsi olivat tehneet lähtemättömät kokemukset, näin ymmärsin. Ehkä muistot menevät siihen lokerikkoon "villi nuoruus".

    Unelma, teillä on taatan kanssa ihan unelmainen juhannus! Kuulostaa juuri sellaiselta, joka sopisi minunkin pirtaani. Kiireetöntä, onnelista yhdessäoloa, kaukana kavala maailma.

    gone to the beach, kyllähän juhannuksena sattuu myös paljon ikäviä asioita. Kuitenkin näistä viesteistä ja omista kokemuksista on tullut sellainen olo, että perinteet todella vaihtelevat. Kyllähän moni käy festareillakin, mutta kai vain murto-osalla on meno todella hillitöntä. Esimerkki on myös mainio sikäli, että siitä näkee mitä yksipuolinen kokemus saa aikaiseksi :)

    Minna, kiitos. Sinä osaat aina sanoa asiat niin kannustavasti ja kauniisti. Tulee hyvä mieli.

    Kaikille toivotan onnellista, upeaa juhannusta. Mieli on todellakin haikea. Yksi juhannus taas vähemmän jota EN tullut viettäneeksi.

    ReplyDelete