Monday, April 18, 2011

"Sillä jokainen joka apua saa...

... sitä joskus tajuu myös antaa." Vajaan kahden kilometrin päässä kotoamme on evakuointikeskus. Tänään tein ensimmäisen retkeni koskaan Punaisen Ristin ylläpitämään evakuointikeskukseen


Tilat ovat high schoolissa. Näky oli yhtäaikaa sekä lohduton että lohduttava. 150 ihmistä on majoitettu tiloihin. He menettivät tämänkertaisessa northestern myrskyssä kaiken. Lohduttavaa oli nähdä kaikki vapaaehtoiset työntekijät, lahjoitukset joita oli jo tuotu ja joita koko ajan virtaa avuntarvitsijoille.

Asujaimistomme puuhanainen keräsi listan siitä mitä erityisesti tarvitaan. Aamulla kävin ostamassa alusvaatteita, sukkia, petivaatteita, värityskirjoja, värejä, aamutossuja, pehmeän punaisen blanketin, lapsille pez-karkkikoneita, pyjamia. Käytettyjäkin toki voisi viedä, mutta etenkin alusasujen ja sukkien suhteen on mukava olla ensimmäinen käyttäjä. Kortemme oli pieni, mutta keot kasvoivat silmissä. Eräs rouva oli tehnyt shoppailuretken Targetille ja Tuesday Morningille ja lapset saivat läjän pelejä. Eivät tavarat kotia, läheisistä puhumattakaan tuo takaisin, mutta ehkä karu kouluympäristö on hetken edes mukavampi.

Olo on surullinen ja kiitollinen. Tällä kertaa myrskysi lähellä.

8 comments:

  1. Pysäyttävää, kyllä! Ihailen myös tuota auttamisen tarmoa, jota siellä on reilusti havaittavissa.

    Pari vuotta sitten ystäväperhe menetti kaiken tulipalossa (ihmiset ja eläimet säästyivät). Sellainen saa miettimään todella, että mikä on tärkeää tässä elämässä.

    ReplyDelete
  2. Anne, yritän ajatella niin, että silloin on käynyt hyvin kun ihmishenkiä ei menetetä.

    Valtaosa esimerkiksi naapureistani kokee auttamisen velvollisuudekseen. Yhdessätekemisen perinne on vahva. Ja sitten on näitä upeita puuhanaisia, jotka organiseeraavat hitaammat mukaan!

    ReplyDelete
  3. Surullista aina kun luonnonkatastrofit tuhoavat kaiken.Mutta onneksi on ystävällisiä tahoja,jotka auttavat pääsemään uuteen alkuun.Täälläkin tuo yhdessä tekemisen perinne on vahva.

    ReplyDelete
  4. Yaelian, luonnolle ei mitään voi. Nyt taas vasta oikein tajusin (ehkä osittain) kuinka kurja tilanne Japanissa täytyy olla...

    Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä asioita. Lisäävät kummasti viihtyvyyttä ja turvallisuuden tuntua.

    ReplyDelete
  5. Luonto näyttää voimaansa nyt vähän joka puolella, vastaavasti se saa ihmiset toimimaan ja ajattelemaan lähimmäisiään...auttamaan pyyteettömästi. Raju on luonnon opetus meille ihmisille.
    Siellä teillä auttaminen tuntuu olevan jokaisella syvällä sydämessä, mikä on hieno asia.

    ReplyDelete
  6. On varmasti todella kamalaa menettää kaikki tuollaisessa luonnonkatastrofissa, mutta varmasti mieltä lämmittää tuollainen ihan apu. Yhteisöllisyys on mahtava voima, kun se tulee sydämestä.

    Mä muistan kun joskus aikoinaan hoilasin tuota biisiä...sillä jokainen joka apua saa, sitä myös tajunnan santaan...eihän siinä ollult mitään järkeä, mutta kun sitten vihdoin kuulin sen oikein, rakastuin biisiin. ;)

    ReplyDelete
  7. Tiitsa, yksi suurimmista yllätyksistä tässä maassa on ollut juuri tämä auttamishalu ja yhteisöllisyys. Ne ovat niitä asioita, joita ei Hollywood-filmeistä ihan heti huomaa ja jos huomaa, niin ei usko sen olevan aitoa, sydämestä kumpuavaa.

    Itkupilli, voi veljet! Mua naurattaa tämä Sinun versiosi laulusta. Mutta joo, tarkkana saa olla kun kuuntelee, että sanat tulevat oikein.

    Tänään kuulin, että näiden koululle evakuoitujen ruokailusta vastaavat muutamat paikalliset ravintolat, jotka toimittavat koululle kolme ateriaa päivässä. Näihin ei kysellä valtion tai kunnan maksusitoumuksia, vaan ne ovat puhtaasti hyväntekeväisyyttä. Toki verotuksesta vähennyskelpoisia. Lisäksi sitten yksityiset ihmiset vievät välipaloja, hedelmiä, juotavaa.

    ReplyDelete
  8. Niin kuin edellä olevat ovat jo sanoneet on uskomatonta tuo auttamisen tahto ja yhteisöllisyys siellä!
    Mutta sellaisia ihmisiä tarvitaan ja hyvä kun teidänlaisia on olemassa!
    Luonto on osoittanut nyt voimansa ja mahtinsa monessa paikassa eikä sen edessä voi olla kuin nöyrä.

    ReplyDelete