Monday, April 11, 2011

Opettajien Arvostus Päivät

Sunnuntaina metsänsiimeksessä klo 12:10 iski paniikki. Perhe katsoi, että mikä sille mutsille taas tuli: osoittelee kukkivaa puuta ja haukkoo henkeään.

Muistin nimittäin, että EN ollut muistanut lauantaina käydä kukkaostoksilla. Sunnuntaina lähikaupasta on mahdoton löytää kohtuuhintaisia ja hyväkuntoisia kukkia silloin, kun "Teacher Appreciation Week" alkaa. Onni oli tällä kertaa kuitenkin myötä, kun vähen ennen puolta yhtä karautimme kaupan kukkaosastolle. Löysin kimpun kauniita pinkkejä ruusuja ja harsokukkaa. Tykötarpeista tehtiin opettajille maanantaiksi kukkatervehdykset.

Kerran vuodessa vietetään viikkoa, jolloin opettajia muistetaan aivan erityisesti. Viikon ohjelma on seuraavanlainen:


Maanantai: tuo opetajalle kukka. "Thanks for Helping Us Bloom"


Tiistai: kirjoita opettajalle kiitoskortti. "We´re so Thankful for You"


Keskiviikko: tuo opettajalle joko kotanaleivottu tai kaupasta ostettu herkku. "You´re Such a Treat to Us"


Torstai: piirrä opettajalle kuva. "Thanks for a Picture Perfect Year"


Perjantai: ilahduta opettajaa haluamallasi tavalla. "You are Somebody Special"


Kukkia vietiin niin luokanopettajille kuin aineopettajillekin. Otin bussipysäkille yhden ylimääräisen ruusun mukaan. Naapurini joutui lähtemään toiseen osavaltioon perhesyiden vuoksi ja arvelin, että isä ei ehkä muistanut pienelle koululaiselle ostaa kukkaa opettajalle vietäväksi. Olin oikeassa. Sain ilahduttaa heti aamutuimaan vielä yhden pienen oppilaan ja hänen opettajansa.


Opettajien Arvostus Päivistä puhutaan paljon ja mietitään miten toteuttaa ne niin, että muistamisesta ei tulisi perheille yletön rasite, mutta toisaalta osoitetaan arvostusta. Muutama vuosi sitten oli aikamoisia ylilyöntejä, kun PTA:n hallinnossa istui jakkupukurouvia enemmänkin. Nyt on niistä ajoista opittu ja kaikki voivat antaa opettajalle ainakin itsetehdyn kortin tai piirroksen. Mutta mitä opettaja kaikilla korteilla ja piirroksilla tekee...? Tärkein kai on ajatus.

Yksi lapsista väkersi juuri kortin ja sisältö kuului suurin piirtein näin: "Dear Ms. C, luulen, että olette paras opettaja mitä minulla koskaan tulee olemaan. Love, oppilaanne."

9 comments:

  1. Jos on sinulla ihana naapuri, niin ihana ja ajatteleva naapuri olet itsekin!

    Täällä kanssa mietin tuota opettajan muistamista, kysyin sitten irkkuäideiltä maan käytäntöä. Puolet sanoivat, että kortti riittää jos sitäkään, hehän kuitenkin saavat hyvää palkkaa (täällä). Puolet sanoivat, että joku tervehdys tapana antaa. Eli tiedä sitten.

    Mutta kun toisilla lapsilla oli valtaisia lahjakasseja viimeisenä päivänä ja meidän pieni puoliksi itsetehty tervehdys mahtui tytön reppuun, asiasta käytiin keskustelua. Vaikka opettajalle tärkein on ajatus, pienen lapsen sitä vaikea ymmärtää jos kaveri ojentaa valtaisan bling-bling-kassin ja oma itsekääritty paketti ja kortti mahtuvat kämmenelle.

    ReplyDelete
  2. Heljä, minä muutin kurssia yhden aamutuimaan käydyn keskustelun jälkeen. Keskustelu käytiin koulubussipysäkillä ja itse olin kuunteluoppilaana. Siihen saakka annoin opettajille lahjoja. Yksi naapurini kuitenkin siinä bussia odotellessa kertoi, että hänen äitinsä on preschool opettaja. Tällä äidillä on kotona valtaisa komero, johon hän säilöö saadut lahjat. Sieltä on kätevä sitten ottaa kylään lähtiessä mukaan esim. tuoksukynttilä tai kylpyvaahto, namilaatikko tai käsipyyhe. Mikä milloinkin sopivalta viemiseltä tuntuu. Naapurini jatkoi, että hänen äitinsä aina ihan hullaantuu, kun saa lahjakortin. Ei niin väliä minne, mutta lahjakortti on mukavaa vaihtelua.

    Tämän tarinan jälkeen olen antanut lahjaksi lahjakortteja kahviloihin, kauppoihin ja ravintoloihin. Lahjakortin ei tarvitse olla edes suuren suuri: muutaman kahvikupposen saa nautittua pienemmälläkin summalla :)

    Tämä Opettajien muistamis- ja arvostamisviikko on vielä sitten bonusta kaiken muun muistamisen lisäksi. Nyt pähkäilen, että mitä annamme perjantaina, kun muistamisen saa keksiä itse. Usein lapset ovat vieneet ananaksen.

    ReplyDelete
  3. No onpas teillä siellä kaikenlaisia juttuja ;-)
    Minä ainakin saisin kalenteria käyttää ahkerasti ,että muistaisi kaikki tuollaiset muistamiset!
    Lahjakortit kuulostavat mukavalta ja käyttökelpoisilta,kun ei kenenkään makua varmaankaan niin hyvin tunne ;)

    Aurnkoista päivän jatkoa,täällä lumenpinta laskee koko ajan..yes!

    ReplyDelete
  4. Hauska lukea tällaisesta tavasta!

    Meillä on tapana muistaa poikien opettajaa/ luokanvalvojaa jouluna ja keväällä. Joskus on ostettu kimppalahjoja luokan kesken. Ne ovat välillä mielestäni liiankin suureellisia.

    Jouluna ideoin kuopuksen luokan opelle eettisen lahjan: ostimme Kirkon ulkomaanavun kautta lukutaitoa kehitysmaahan. Nyt keväällä, kun oppilaat päättävät ala-asteen, annamme opelle muistokirjan. Jokainen oppilas tekee itsestään ja koulumuistoistaan pari sivua, jotka kootaan kansioon, joka ojennetaan opelle todistusten jaon yhteydessä 4.6. Ideoin toisen äidin kanssa samanlaisen muistokirjan myös esikoisen opelle kolme vuotta sitten. Oppilaat tekivät ihania sivuja kuvineen, runoineen ja piirroksineen. Meitä itketti, kun kokosimme kansiota :) Aika yksinkertaisesti ja edullisesti voi saada aikaan ikimuistoisen lahjan!

    Mukavaa viikkoa!

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  5. Minusta tällainen kuullostaa hyvältä, Suomen kouluihin myös. Tämä vaikuttaa enemmänkin sellaiselta henkiseltä opettajan motivointitavalta. Tulee vain mieleen että voiko opettajalle ostetut lahjat saada jonkun oppilaan kokemaan eriarvoisuutta. Jos jollakin ei ole varaa ostaa opettajalle mitään ja toinen taas pussikaupalla. Vaikuttaako tämä miten opettajan suhtautumiseen oppilaisiin? Ei tietenkään mitenkään sanomme mutta.....
    Minusta kortti ja mukavat sanat pitäisivät riittää. Paksumpi tilipussi se varmasti on paras tapa yhteiskunnassa saada ammattiryhmä tuntemaan arvostetuksi. Kylmä tapa mutta tehokkain. Tämä viikko pitäisi toteuttaa myös toisinpäin. Opettaja muistaa mukavalla tavalla jokaista luokan oppilasta, erikseen ja yhdessä. Palautteen antaminen ja saaminen kun on tunnetusti niin vaikeaa, niin tässä lapset saisivat ottaa positiivista palautetta vastaan. Kyllä oppilaat positiivisen palautteen ansaitsevat, vuodesta toiseen kovaa työtä...Sitten ope ja luokan oppilaat tekisivät kaikkea kivaa yhdessä muutakin kuin opettelevat koulujuttuja. Eikö!!Tämä se vasta kehittäisi luokkahenkeä - krääsän ostamisen sijaan.

    ReplyDelete
  6. no johan on varsin jenkkiläistä, eli mitä enemmän lahjot - sen parempia numeroita saat. Karsastan kyllä tollaista toimintaa

    ReplyDelete
  7. Anne-Marie, kalenterin kanssa saa olla kyllä tarkkana :) Monenmoisia koulurientoja ja -tapahtumia on. Esim. kerran kuukaudessa järjestetään vanhempien toimesta opettajille aamupala: kun jokainen vie vähän, niin siitä saakin mukava buffetpöydän. Parin viikon päästä aamupala tarjotaan viikon ajan myös oppilaille, joilla on vuoden päättökokeet.

    Krisiina, onpas ihana ajatus tuollainen muistokirja! Voitko kuvitella, että lasten preschoolissa OPETTAJAT tekivät kaikille lapsille tällaiset muistokirjat. Niissä oli paljon yhteisiä juttuja, mutta myös paljon valokuvia juuri asianomaisesta lapsesta. Ei tainnut olla kuivaa silmäparia, kun vanhemmat näitä muistokirjoja selailivat.

    gone to the beach, yksi syy miksi tykkään täkäläisestä koulusta on juuri tämä, että oppilaatkin saava palautetta ja runsaaasti. Monet opettajat toivovat, että lapsi tulee mukaan kun on palautepalaveri vanhempien kanssa. Olen huomannut, että tämä on hyvin tehokasta :)

    Opettajien palkoista puhutaan täälläkin paljon. Ja tottahan se on, että palkkahan se on paras tapa osoittaa miten ammattia arvostetaan :)

    Anonymous, no onneksi ei ihan suju ehdottamallasi tavalla. Minä ainakin olen vilpittömän kiitollinen siitä työstä, jonka opettajat joka päivä tekevät lasteni kanssa ja mielelläni sen myös osoitan. Enpä usko, että näillä muistamisilla on ollut lasten numeroihin kohottavaa vaikutusta. Kyllä meillä numeroiden eteen tehdään töitä. Tosissaan. Kuunnellaan opettajien palautetta ja tehdään enemmän töitä sillä alueella, joka sitä vaatii. Ja siinä pitää vanhempienkin kääriä hihat ylös ja olla apuna.

    Amerikkalaisuuteen kuuuu toisten huomioiminen niin puheissa kuin teoissa. Suomesta katsoen se sitten kai kääntyy "lahjonnaksi". Lisäksi koulun ja kodin yhteistyö on moninverroin tiiviimpää kuin Suomessa. Se on tosiaankin yhteistyötä.

    ReplyDelete
  8. Hyvä idea muistaa opettajia yhden viikon ajan ihan erityisellä tavalla. Tykkään amerikkalaisesta muistamisen ja huomioimisen kulttuurista ja tiedän, että se ei välttämättä toimisi Suomessa. Naistenpäivä, äitienpäivä ja isänpäivä on kukin lunastaneet hienosti paikkansa. Olisin taipuvainen ajattelemaan, että ne kuitenkin riittää tänne "jäyhään" Suomeen.

    ReplyDelete
  9. Bunisess Woman, kiva kun tulit käymään ja kommentoimaan. Sinulla on mahdottoman upeat sivut!

    Opettajat ovat perheellemme sikälikin tärkeitä, että sukulaisten puutteessa he ovat vähän kuin tätejä ja setiä. He ovat lapsillemme valtavan tärkeitä. Lisäksi arvostan opettajan työtä, sillä itse en pystyisi kovin moneen otteeseen kertaamaan samoja asiota (ja etenkään samoille oppilaille) ilman että tuskastuisin. Olen hurjan kiitollinen, että lapset menevät innoissaan kouluun ja viihtyvät & oppivat. Siksi tänään taas valitsin vähän pidemmän aikaa huomista sweet treat.

    ReplyDelete