Monday, March 28, 2011

Aprillipiloja

Aprillipäivän aamuna meillä vähän kujeillaan. Kaksi vuotta sitten piilotin lasten murolautasten pohjalle elintarvikeväriä. Kun maito kaadettiin lautaselle, muuttui maito ja murot vihreiksi.

Pihamaalla narsissit jo kurkottelevat kohti aurinkoa.

Viime vuonna jämähdytin liivatteen avulla appelsiinimehun juomalaseihin. Lapset näyttivät aamu-unisina vallan hauskoilta, kun mehu ei laseista valunutkaan, vaikka kuinka lasia kallisteli.

Orvokit selvisivät talvesta ehjin nahoin.

Tänä vuonna ajattelimme laittaa lasten kylppärin suuttimiin elintarvikeväriä niin, että hanoista tulee värillistä vettä.

Tämä pihamaallamme kasvava puu on jäänyt minulle salaisuudeksi. Joku sanoi, että puu olisi kirsikan ja luumun risteytys. Ei näy marjoja eikä hedelmiä, kukkia vain keväisin.

Luin taas huijausvinkkejä ja hurjin ehdotus aprillipilaksi oli kertoa lapsille, että he ovat adoptoituja. Tänä vuonna taidamme jättää tämän väliin. Minkälaisia kepposia teillä tehdään?

21 comments:

  1. Huikeita aprilli-idiksiä! Meillä on yritetty jymäyttää vain sanallisesti, ja siinäkin lapset tuntuvat kekseliäämmiltä. Sanomalehdissä on tietysti aina joku feikki uutinen, mutta nekin ovat usein tosi räikeitä, eli helposti keksittäviä.

    Ystäväni on syntynyt 2.4. ja sanoi, että kukaan ei tullut synttärikutsuille, kun hän oli pyytänyt 1.4. Olisi pitänyt esittää kutsu pikkaisen aiemmin : )

    ReplyDelete
  2. Voi kuinka teilla on jo kevat pitkalla!!!

    Olen kamalan huono aprillipilojen tekija, mutta sinullahan noita piloja riittaa ihan vaikka muille jakaa ;).

    ReplyDelete
  3. Minäkään en keksi yleensä mitään,mutta sinullahan on ollut hyviä piloja!

    Täällä on vielä melkein metrin kinokset,että kevätkukkia on vielä aikoihin turha odotella :(

    ReplyDelete
  4. Ihan loistavia piloja olet tehnyt. :D Itse olen hirveän huono keksimään mitään. Joskus jotain sanallista juksausta, mutta sitäkään ei ole tullut harrastettua enää vuosiin.

    Ihan valtaisan upea kukkaloisto teillä siellä. Etenkin tuo puu kaikkine kukkineen... wow! Täällä tuli taas eilen aika tavalla lisää lunta, joten jo valmiiksi suuret kinokset kasvoivat vielä vähän. Ja nyt aamulla sai "ilokseen" todeta, että pakkasta oli -11°C. Voi siis olla, että kevään ensimmäisiä krookuksiakin saa vielä vähän aikaa odotella.

    ReplyDelete
  5. Hauskoja piloja ja upeita ulkokuvia. Kevättä täälläkin odotellaan.

    ReplyDelete
  6. Te olette todella kekseliäitä pilojen suhteen! Meillä ollaan vielä sen verran pieniä, ettei moista ole kokeiltu. Tosin vanhempi tuntuu olevan totinen torvensoittaja, joten en tiedä miten hän kepposteluun suhtautuisi.

    Tuo puu on upea! Vielä tänä keväänä en pääse iskemään sormia multaan ja istuttamaan kasveja. Mieli tekisi jo vaikka kuin, mutta nyt pitä malttaa. Istuttamisen sijaan lueskelen puutarhakirjoja ja mietin mikä voisi menestyä meidän pihallamme ja mistä pitäisimme. Sitten vielä pitää ottaa huomioon talouden kaksi siitepölyallergikkoa...

    ReplyDelete
  7. Onpas teillä jo kauniin keväistä!! Täällä oli viime yönä -15 Celcius-astetta pakkasta.

    Mä olen joskus teipannut saksenterät yhteen ja pyytänyt miestäni leikkaamaan mulle avuksi jotain ;) Tai vaihtanut sokerikuppiin suolaa, kun hän on sitten laittanut sitä aamukahviinsa... Lapsia ollaan vain narrattu sanallisesti, tuo elintarvikevärijuttu voisi kyllä olla ihan hauska ;)

    ReplyDelete
  8. Ihan hauskoja piloja, mutta lähteekö elintarvikeväri hiuksista helposti? Itse san elintarvikeväriä sormiin macarooneja tehdessäni ja kaksi päivää pesin sitä pois, vaikka huuhtelin kädet heti.

    ReplyDelete
  9. Hih hih,sinulla kyllä näitä hauskoja ideoita riittää! Vihreä maito;D
    Olen kyllä aika huono pilojen keksijä,enkä mitenkään muista nyt mitään hyvää pilaa;D

    ReplyDelete
  10. Ihania kuvia, kuinka keväistä!!

    Hauskoja piloja. Tekevätkö lapset vastavuoroisesti teille?

    Ps. Käyn aina kurkkimassa sun ihanat jutut, vaikken aina ehdi kommentoida, tykkään! :)

    ReplyDelete
  11. Voi vitsi miten ihanan keväistä! *ihan hirmu kateellisena*

    Hauska jekku! Hyvä äiti:)

    ReplyDelete
  12. Aika kesyjä piloja, tässä hieman isomman runko. Sopikaa yhteinen aprillipila perheiden kanssa joissa asuu lasten kavereita. Säätäkää kaikki talon kellot, liedet,kännykät, ja mahdollisesti myös tietsikka jos sitä käytetään aamuisin 4h eteenpäin ja herättäkää nuoriso klo. 0300.
    Ihmetelkää pimeyttä ja pyytäkää kilauttamaan kaverille onko siellä myös täysipimeys.
    Vain mielikuvitus on rajana pohjatarinaan miksi aurinko puuttuu... ufot, Miburu ....
    Ainakin luvassa on laatuaikaa lasten kanssa ;)

    ReplyDelete
  13. Kyllä aprillina piloja on kiva tehdä...teillä totisesti niihin paneudutaan. Taidan olla kalkkis kun itse en kyllä adoptio-pilaa (kun kukaan kommentin jättänyt ei siitä erikseen maininnut)ymmärrä . Minusta tällainen pila ei ole hyvän maun mukainen. Mutta kyllä sinä omasi tunnet, miten he siihen voisivat reagoida. Joissakin perheissä vitsaillaan mistä vaan asiasta. :)Hyvää pääsiäistä!!

    ReplyDelete
  14. Hauskoja piloja olette keksineet. Minun mielestäni aprillipilojen pitääkin olla pieniä, kivoja piloja, ei mitään liian rankkoja.
    Ihania kukkasia teillä jo on, täällä katsellaan vielä paksuja lumihankia.

    ReplyDelete
  15. Voi miten hauskoja piloja. Olen myös värjännyt maidon, aamupuuron ja voin ym. muutamana Halloween-aamuna, mutta Aprillipäivänä harrastanut lähinnä sanallista jekutusta:) Aika jännä juttu muuten miten oudoilta nuo väärän väriset ruuat maistuvat, vaikka oikeasti maistuvat ihan samalta kuin normaalistikin :) Olipa sinulla ihana arpajaispalkinto, harmi kun meni ihan ohi koko arpajaiset. Saisikohan tuollaista korua hankittua jostain nettiputiikista? Teksti kun on niin ihana <3 Teillä on jo kevät pitkällä, ihania kuvia kukkivista puista. Meillä vielä täysi talvi :(

    ReplyDelete
  16. Anne, Suomessa ollessa luin aina sanomalehdet tarkkaan ja yritin keksiä, että mikä se pila on. Joskus oli kyllä tapahtunut sen verran hurjia juttuja oikeastikin, että vaikeuksia oli erottaa. Nämä lehtipilat ovat mielestäni hauska ja vaalimisen arvoinen perinne :)

    Tuula, kevät on pitkällä. Ilma on sellaista keskivertoa Suomen suvea jo. Nautin kyllä tästä vuodenajasta, sillä vielä ei ole liian kuuma, mutta päivät ovat valoisia ja ulkona jaksaa touhuta.

    Anne-Marie, kyllä ne kinokset kohta saavat huutia ;) Sitten onkin ihanaa, kun ensimmäiset leskenlehdet pilkistävät!

    Leena, parissa päivässä nuo puun kukkaset muuttuivat valkoisista hennon vaaleanpunertaviksi ja nyt ne ovat lentäneet matkoihinsa. Minä kävin aina välillä puun alla huokailemassa.

    Kohta ne krookukset sieltä puskevat! Odotan jo kuvia keltaisen talon pihamaasta.

    Aarre, me olemme tykästyneet lasten juksaamiseen. Paljon kivempaa, kuin yrittää miehen kanssa narrata toisiamme :)

    ReplyDelete
  17. Assari, yritämme joka vuosi keksiä jotaikin jännää. Nyt lapset itse kertoivat, että jonkun kaverin kotona oli vessanpönttö rasvattu niin, että varomaton istuja humpsahti pönttöön...

    Meillä oli pihan vihersuunnitelma tehty valmiiksi. Minulta olisi jäänyt kyllä suunnittelematta, hyvä kun olemme saaneet pidettyä kasvit hengissä :) Tämä puu oli talon ostohetkellä vasta taimi.

    Sally, kiitos vinkeistä! Tällaisia yksinkertaisia ja helposti toteutettavia jekkuja ei tule edes ajatelleeksi. Näitä voisin mieheen soveltaa. Varsinkin tuon sokerin vaihto suolaksi on oikein hyvä idea :)

    Lumo, olet muuten varmaan ihan oikeassa, että väri ei hevillä irtoa. Toisaalta emme kauhean paljon saa sitä suuttimeen, joten ehkä lapset eivät kokonaan muutu kirjaviksi. Ja onneksi ollaan vielä lomalla, niin on muutama päivä aikaa vaihtaa väri normaaliksi :)

    Yaelian, lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Ylpeinä he olivat kertoneet myös opettajille, että tällätavalla meitä huijattiin :)

    Christina, lapset eivät ole vielä yrittäneet meitä huijata, mutta luulen että se aika alkaa olla käsillä. Täytyy olla varovainen.

    Samoin minä käyn usein sivuillasi. Siellä tulee aina niin hyvä mieli ja teillä on hurjan kaunis koti!

    ReplyDelete
  18. Leena 37, tuossa jo Tuulalle vastailinkin, että nautin kyllä erityisesti tästä vuodenajasta. Vielä ei ole liian kuuma ja ulkonakin jaksaa touhuta. Syksy on myös mahtavaa aikaa.

    En nyt tiedä olenko niin hyvä äiti, mutta on mulla ainakin aprilliaamuisin hauskaa ;)

    Ari, toteuttamiskelpoinen idea! Ainoa ongelma taitaa olla lasten tietokoneet ja muuta apparaatit, joista aikaa ei niin vain muutetakaan. Sellainen tunnin harhautus olisi hyvä myös kouluaamuna :)

    gone to the beach, minäkään en erityisemmin lämmennyt tälle adoptiopilalle. Se onkin yksi hurjimmista aprillipiloista, josta olen lukenut. Pääsiäistä odotellaan, tosin pajunkissoja ei löydy mistään.

    Tarutikki, olen samaa mieltä, että pila ei saa olla sellainen että sen vuoksi hätääntyy tai vakavasti huolestuu. Mutta hauska yllätys on tietysti paikallaan.

    On ihana vähän värittömämmän talven jälkeen katsella kukkaloistoa.

    ReplyDelete
  19. Lenni, kyllä jekkuilu silloin tällöin on paikallaan. Me saimme yhtenä pääsiäisenä tänne Mignon-munat ja laitoin ne pääsiäisaamuna munakuppeihin. Lapset näyttivät hauskoilta, kun kuoren alta paljastui suklaata :)

    Mielelläni voin auttaa Sinua hankkimaan korun. Nyt en kyllä varmaksi lupaa, että sellaisen vielä löytäisin. Voit ottaa yhteyttä sähköpostiini Omamaamansikka1@yahoo.com

    ReplyDelete
  20. Voi vitsi miten hyvät aprillipilat! :) Harmi kun luen näitä myöhässä mutta jospa muistaisin ensi vuonna kokeilla :) Tuo tuoremehujuttu ;) Hih!

    ReplyDelete
  21. JOnna, kiitos! Ensi vuonna sitten uusilla kujeilla :)

    ReplyDelete