Monday, February 28, 2011

Hiustyylejä ja uusia tähtiä

Palkinnot on jaettu, puheet pidetty ja nyt voidaan jäädä odottelemaan vuoden 2012 Oscar ehdokkaita. Muutama kampaus jäi juhlista mieleen. Nämä ovat suhteellisen helppo toteuttaa itsekin.

Amy Adams näytti varsin glamoorilta Rita Hayworth -tyylisessä kampauksessaan. Myös puku oli vanhaa Hollywood glamouria. Koru oli mielestäni liikaa, mutta minä en olekaan yksi maailman parhaista näyttelijöistä.

Anne Hathawayn edvardiaaninen nuttura oli kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Poskikiharat antoivat huolettoman ilmeen.

Halle Berryn kampaus ei kaikille sovi. Tähän pitää olla kyllä aivan erityisen kauniit poskipäät. Usein näkee, että malli on joko liiankin punkhenkisesti pystyssä tai sitten liiskattu päätä vasten. Tämä on mielestäni täydellinen suoritus!

Ja vielä kaksi suosikkiani. Näistä neidoista tullaan varmasti kuulemaan:

14-vuotias Hailee Steinfield (True Grit) näytti suloiselta Marchesa iltapuvussaan, jonka suunnittelussa hän oli itse auttanut. Kaunis, ikään sopiva kokonaisuus! Odottakaapa vain miltä Hailee näyttää 10 vuoden kuluttua. Uusi Natalie Portman?

19-vuotias Jennifer Lawrence (Winter´s Bone) oli tyrmäävä punaisessa Calvin Kleinin iltapuvussa. Yksinkertaista, kaunista, tyylikästä ja jälleen niin hyvin ikään sopivaa.

14 comments:

  1. Amy Adamsin hiusväri on ihana!

    ReplyDelete
  2. Yaelian, eikös olekin! Ja vasta hetki sitten hoksasin, että hänhän on kuin ilmetty Nicole Kidman!

    ReplyDelete
  3. Anne Hathaway on positiivista katsottavaa lukuisten kuminaamojen rinnalla.Ihana,loistava hymy ja aidot naururypyt silmäkulmissa.

    ReplyDelete
  4. Mä kanssa katsoin eka, että miten niin ei ole Nicole Kidman, aivan ilmetty kaksoisolento!

    Punainen Calvin Klein ja Amyn puku ovat ihanat! Mutta sen korun olisi todella voinut jättää pois.

    ReplyDelete
  5. Ihanuudet, Anne Hathaway ON valloittava. Ja jos Amy muistuttaa Nicolea, niin Anne muistuttaa Julia Roberstia - leveä hymy, suuret silmät ja gasellimainen kauneus.

    Nanna, tuo Calvin Klein on Jenniferille joka tavalla täydellinen. Pukua olisi vaikea nähdä varttuneemman rouvan päällä. Sitten tulisi jo sellainen olo, että on katsottu Bay watcheja kerran liikaa - nimittäin kun näin kuvan pelkästä yläosasta, niin sehän näytti ihan uikkarilta!

    ReplyDelete
  6. Ihania pukuja.
    Onnea vaan voittajille.
    Seuraavaksi onkin käytävä katsomassa "Black Swan".
    Onkohan yhtä hyvä kuin "Kuninkaan puhe" on.

    ReplyDelete
  7. Kauniita naisia ja mielettömän upeita luomuksia päällä! Ihana väri Amy Adamsilla ja nuo laineet, ah! Mustakin tuo koru on turha lisäys tuohon kimaltavaan pukuun. Kaunis tuo koru on ja smaragdi(vihreä) sopii punahiuksiselle hyvin. Anne on oman itsensä näköinen (hyvä sanoa näin, ihan kuin tuntisin hänet, heh), raikas.

    Nyt kun vielä pääsisi sinne leffaan...

    t.Minna :)

    ReplyDelete
  8. Mä kanssa tykkäsin Anne Hathaway:sta, todella riemastuttavan raikas ilopilleri. Ja Hailee Steinfield oli kanssa lumoavan kaunis prinsessa.

    Mä olen yleensä tosi ennakkoluuloton värien yhdistelyssä, mutta mua hämäs tosi paljon tuossa Amy Adamsin upeassa lookissa, toi smaragdi koru, se vei kaiken huomion mun silmissä ja sotki muuten upean kokonaisuuden.

    ReplyDelete
  9. Unelma, "Black Swan" on hyvä, mutta pohjasävyiltään synkempi kuin "Kuninkaan Puhe". Minä ihastelin sitä valtavaa työtä, joka Natalie Portmanin on täytynyt tehdä roolia varten. Ja loppu tempaa mukaansa.

    Minna, huomaan itsekin, että sinuttelen näitä tähtiä ihan kuin olisimme hyviäkin tuttuja... mutta kun se sukunimi on niin pitkä kirjoittaa! Kieltämättä juuri tuollainen smaragdinvihreä sopii useille punahiuksisille.

    Itkupilli, mulle tuli mieleen, että ehkä koru on onnenamuletti tai jokin muut tärkeä koru, joka piti saada mukaan ja esille. Puku on itsessään niin säihkyvä, että koru on minun mielestäni jo liikaa. Mutta mulla kyllä vaikuttaa vielä tämä pelkistetty skandinavinen maku ;)

    ReplyDelete
  10. Adams näyttää todella Nicolelta. Piti ihan katsoa kaksi kertaa... Tuo koru on minustakin hieman liikaa.

    Mun mielestä Berryn kampaus on naisellinen, vaikka onkin lyhyt. Hänelle tosiaan sopii tuo lyhyt hiusmalli.

    Haluan ehdottomasti nähdä nuo elokuvat King´s Speech ja Black Swan. En olisi niistä varmaan innostunut ilman sun blogiasi. :)

    ReplyDelete
  11. Halle Berry on aina täydellisen kaunis.

    Hallen hiukset eivät varmaankaan näyttäisi yhtä minulla, eikä nutturakaan nyt onnistu, kun kampaaja pätkäisi hiukset melko lailla sovittua lyhyemmäksi...

    Toinen, jonka tyyliä ihailen aina, on Helen Mirren. Ei ihan tyttönen enää, mutta aina tyylikäs. Tällä kertaa Vivian Westwoodin duchessesilkkipuvussa.

    ReplyDelete
  12. Upeita naisia kaikki! Mutta tuo Halle Berryn tukka on vaan niin upea, kaikessa harvinaisuudessaan. (Miten niin lyhyt tukka näyttää hyvältä kun yrittää kasvattaa?)

    King's Speach on tosissaan nähtävä. Iloa sinne Oscarien jälkeiseen elämään :)

    ReplyDelete
  13. Tuo Anne Hathawayn kampaus oli ihana! Ja olet oikeassa, kotikonsteinkin toteutettavissa. Ainakin uskoisin, että tuollaisen saisi kasaan. Ei tosin ihan ekalla yrittämällä :D

    ReplyDelete
  14. Ylva, jossain asiantuntija kertoi, että Berryn tyyli (siis hiusten leikkaamisen jälkeen) saadaan aikaiseksi siten, että käsiä pyöritellään hiuksissa kuin pyyheliinan kanssa hiuksia kuivatessa. Tässä kuulemma piilee salaiuus.

    Luomo, Helen Mirren on tyylikäs nainen! Olen pitänyt hänestä siitä saakka, kun näin ekan kerran brittisarjassa, jossa hän esitti naisetsivää (Jane Tennyson tai jotain sinne päin). Hän on vain parantunut vanhetessaan!

    Fredrika, kyllä tämä Oscreiden jälkeinen elämä melkein ottaa voimille. "Onneksi" Charlie Sheen pitää yllä monologia telkkkarissa, on jotain seuraa. Ei vaines, mä en ymmärrä miten kaikki tv-yhtiöt kilvan antavat ohjelma-aikaa ihmiselle, joka on nähtävästi suistunut raiteiltaan aika totaalisesti.

    Assari, minä eilen virittelin poskikiharat, mutta oikenivat aika pian... Eikä näyttänyt Hathawaylta.

    ReplyDelete