Sunday, November 28, 2010

Koiruuksia

Meillä on koirakuume. Tarkemmin sanottuna lapsilla ja minulla on koirakuume. Mies suhtautuu asiaaan skeptisemmin. Hän epäilee olevansa aamuisin klo 5.30 ainoa, joka tokenee koiraa ulkoiluttamaan.

Lapsemme tekivät tämän julisteen yhdessä naapurin lasten kanssa. Suostuttelijoiden joukko on sankka.

Itse kallistuisin sille kannalle, että kävisimme hakemassa animal shelteristä koiran, joka on kotia vailla. Minulle kävisi sekarotuinenkin. Olemme listanneet toiveitamme ja tärkeintä olisi että koira olisi pieni, ystävällinen, vähän vahtikoiran vikaa, helposti koulutettavissa. Osaisitko suositella koirarotua?


Tässä vielä sopimus, jonka tyttäreni laati ennen kesäistä Suomen matkaa ja kaikki lapsemme allekirjoittivat.



Dear Parents,

My brothers and I believe that it’s about time we get a dog. We have waited for some time now. We shall wash, feed, bath, give water, groom, and most importantly play and give exercise to the dog. All of us kids will at least buy something such as leash, food and water bowl, bed, food, toys, treats, and maybe even help with buying the dog. If you do not believe us then as us we will be glad to explain. We hope you agree with these terms and decide to get a dog very soon maybe before we go to Finland. Please answer us about the terms. Thank you for your time!

Sincerely,

26 comments:

  1. Neuvottelutaitoja lapsilta ainakin löytyy! Ja hyvä tietysti että lemmikin hankintaa joutuu pikkasen pidempään miettimään. Tulee se vastuullisuus sitten harkittua ennen kuin koira saapuu perheen jäseneksi.

    Itse pidän sekarotuisista... tosin kaikkihan ne erilaisia ovat. Jos hankkii jo aikuisen tai nuoren koiran (ei pentu), niin aiemmat omistajat tai tuollaisen "Shelter" keskuksen työntekijät osaavat neuvoa oikean tyyppisen koirakaverin suhteen. Tärkeäähän on, että uudelleen sijoitettu koira saa sopivan perheen, ja yhteinen taival jatkuu mahdollisemman pitkään.

    Koiramaisin terveisin : )

    ReplyDelete
  2. Anne, lasten suostuttelutaidot ovat sitä luokkaa, että minut on saatu jo kelkkaan mukaan :) Itsekin ymmärtäisin, että sekarotuisilla on yleensä vähemmän ongelmia terveyden tai luonteen oikuttelun suhteen.

    ReplyDelete
  3. Voi kuinka mahtavaa, jos otatte tuollaisen uudelleensijoituskoiran!!! Sekarotuisista loytyy varmasti hyva koira. Ne ovat usein todella fiksuja.

    ReplyDelete
  4. Tuula, minulla on aina vähän ankea mieli pienien kodittomien koirien puolesta. Järjestöillä on usein tempauksia, joissa koiria tuodaan kauppojen tai ostoskeskusten eteen ja siitä voi sitten kauppamatkalla adaptoida koiran.

    ReplyDelete
  5. Voi, miten ihana "vetoomus" :) Meille hankittiin koira, tiibetinspanieli, 4 vuotta sitten ja silloin minä olin se, jota suostuteltiin ja taivuteltiin. Ensinnäkin olin aina pitänyt itseäni kissaihmisenä (pidän kyllä edelleenkin) ja toisekseen tiesin jo silloin, että ainakaan kaikki minuasuostutelleet ja lupauksia tehneet eivät niitä tulisi pitämään :) Lopulta suostuin ja olin itseasiassa itse se, joka koiran löysi. Netistä siis. Meillä oli kriteerinä myös koiran pieni koko ja tietysti se, että se olisi lapsiystävällinen. Halusimme myös etsiä aikuisen koiran, koska tiesin, että pennun kanssa kaikki olisi - tottakai - vielä työläämpää. Koira olikin 1,5v, kun se meille tuli.

    Haimme koiran noin 150 kilometrin päästä kotoamme ja jo sillä matkalla koira päätti, että esikoisestamme on tuleva hänen uusi emäntänsä (tai emonsa) :) Sen jälkeen vain esikoinen on ollut "jotain" koiran silmissä. Toki se on meidän muidenkin kaveri, mutta vain esikoinen ansaitsee ne parhaat intoilut, kun joku esim. tulee kotiin. Koira myös nukkuu esikoisen huoneessa ja ikävöi ihan järjettömästi, jos tyttö on jossain vähän pidempään.

    Rotuna en voi kuin olla tyytyväinen valintaamme, koira on ollut kaikkea sitä, mitä toivoimmekin. Kerran se on myös sairastunut niin, että lopettaminen oli jo enemmän kuin lähellä ja silloin kyllä jokainen viimeistään huomasi, kuinka tärkeä perheenjäsen siitä on tullut. Onneksi taitavat lääkärit saivat sen vielä leikkauksella kuntoon!

    Joten summa summarum, go for it :) Ja tiibetinspanielia voin ainakin rotuna suositella.

    ReplyDelete
  6. Satu, kiitos! Tästä on apua. Olemme myös aprikoinneet, että pitäisikö olla pentu vai täyskasvuinen. Pennuilla on pentujen metkut. Onkohan tiibetinspanieleille yleistä, että ne kiintyvät yhteen lauman jäseneen lujasti.

    Ihanaa, että löysitte elämänne koiran! Ja onneksi lääkärit saivat tassuttelijan pelastettua.

    ReplyDelete
  7. Ma muistan kun itse olin koirakuumeessa, edellytys koiran hankkimiselle oli juuri tuollainen juhlallinen lupaus huolehtia itse koirasta kaikin puolin. Ne lupaukset tuli kylla sitten myohemmin kaikki rikottua, mutta onneksi vanhempani oli jo siina vaiheessa itsekin koiraani kiintyneet.

    Ja samoin kavi kylla omien lasteni kanssa.

    Musta on kylla tosi hyva ja ihana idea ottaa koira juuri animal shelterista. Kaikista mun tutemista koirista, joita on paljon, juuri sekarotuiset on olleet persoonallisimpia.

    ReplyDelete
  8. Itkupilli, kiitos. Nyt on jo tullut varsin monta puoltoääntä sekarotuisten puolesta. Olen nimittäin miettinyt myös sitä onko tässä takana jokin urbaanilegenda sekarotuisten erinomaisuudesta.

    Tiedän, että jos animal shelteriin mennään niin sieltä tullaan joko koiran tai kyynelien kanssa :(

    Lasten elämä on aika kiireistä, on jos jonkinmoista menoa. Ja menot ovat vain lisääntymään päin, joten henkisesti olen valmistautunut siihenkin että minusta tulisi koiran "yksinhuoltaja".

    ReplyDelete
  9. Johanna, hyvä että tajusit vastuun koirasta olevan oikeasti aina aikusiella. Koira on niin älykäs, rakastettava ja pyyteetön, mutta kuitenkin myös vaativa hodiettava, että kaikkien perheessä pitää sitä haluta, ennen kuin koirus astuu perheeseen. Jos tulee ongelmia, pitää olla koirakuiskaajan vikaa ja aina pitää olla pilkettä niin silmässä kuin sielussa.

    Liian monet ottavat koiran lasten painostuksesta ja uupuvat sitten kun huomaavat, että aamulla pitää lähteä klo 6 vähintäin puutarhaan vapaanaa aamutarpeille ja illalla myöhään vielä ja siinä välissä pari kunnon lenkkiä ellei ole isoa aidattua pihaa/puutarhaa.

    Olen aina elänyt koiran kanssa. On ollut sekaroutien ensimmäisenä koirana, jonka sain 10 -vuotiaana ja myöhemmin noutajia. Sisarellani on ollut aina vain sekarotuisia periaatteeesta, mutta kaksi viimeistä ovat olleet niin monipuolisesti sairaita ettei kukaan rotukoirakaan sitä voi olla. Nykyinen, kaksivuotias on ainakin viiden rodun sekoitus ja voi syödä ehkä kolmea tai neljää ruokalajia maailmassa. Testit kaikki tutkittu USAssa. Erikoisruoka vie aika paljon rahaa ja voimia, mutta koira on heidän ainoa 'lapsensa'.

    Mirja pyykkö, tv-toimittaja krijoitti omasta sekarotuisestaan kirjan (kirjan nimeä en nyt muista). Hän pelasti koiran jostain huonosta paikasta ja koiruus on aivan ihana. Pyykkö kyllä kirjoitti, että sekarotuiset kantavat niiden rotujen geeniperimää, joista ovat sekoitus ja sairaudet voivat tuplata, joten terveys ei ole millään taattu. Elämä on aina riskinottoa.

    Jos sinä Johanna, sitoudut koiraan täysillä, on teillä hienoja hetkiä ja vuosia. Mkään ei ole upempaa kuin ottaa koira jostain löytökoiratarhalta ja voittaa kaikin tavoin takaisin se luottamus, jonka koira on menettänyt saatuaan pettyä edelliseen tai jopa edellisiin omistajiinsa.

    Koira ansaitsee arvoisensa lauman, hyvän perheen, jossa saa olla perheenjäsenenä mukana kaisessa menossa.

    ReplyDelete
  10. Pentu voisi siinä suhteessa olla parempi, että sillä on vähemmän opittuja huonoja tapoja. Moni löytöläintalojen aikuinen koirahan on saattanut joutua sinne huonojen tapojen takia. Huonot tavathan ovat taas lähinnä omistajan vika, joka ei ole opettanut koiraansa lempeästi, mutta määrätietoisesti alusta asti. Niitä huonoja tapoja voi olla sitten vaikeampi kitkeä pois, kun ne on jo kerran opittu.

    Appivanhemmillani on löytöeläintalosta 1½ v. ikäisenä otettu koira. Heillä oli alkuun paljon vaikeuksia sen kanssa, koira oli seitsemänkymppisille liian vahva ja innokas, mutta täysin kouluttamaton. Nyt se on onneksi aika lailla rauhoittunut ja suloinen koira. Pari vierailua koirankouluttajan luonakin auttoi, vaikkeivat he aina muistakaan noudattaa määrätietoisesti neuvoja...

    ReplyDelete
  11. Lapset näyttävät olevan tosissaan. :)

    Meillä ei ole koiraa, enkä voisi sitä tässä elämäntilanteessa edes harkitakaan. Ehkä sitten joskus, kun lapset ovat isompia, niinkuin teillä. Koira on ollut haaveeni lapsesta asti ja kävimmekin kerran katsomassa erästä monirotuista löytökoiraa, aikana ennen lapsia. Asuimme suht vieraalla paikkakunnalla, kaukana sukulaisista ja lähimmistä ystävistä, joten emme sitten ottaneetkaan Ressu-koiraa tukiverkoston puuttuessa.

    Vuosia myöhemmin olimme jo ottamassa selvää erään koirarodun kasvattajista ja ostamaisillamme koiran, kun sainkin tiedon raskaudestani. Sittemmin olen ollut tyytyväinen, että koiranhankinta jäi, sillä koiran ja kahden keskosvauvan hoitaminen olisi ollut meille liikaa.

    Minusta on hyvä, että lapset ovat joutuneet harkitsemaan ja miettimään itsekin sitä vastuuta ja huolehtimista. Ja on hyvä, että he ovat saaneet myös toisen teistä vanhemmista innostumaan (ja sitoutumaan).

    Teitte niin tai näin, niin päätös on varmasti loppuun asti harkittu. :)

    ReplyDelete
  12. Ihana vetoomus lapsilta.Tuota on sitten hyvä heilutella nenän edessä,jos ei huvita hauvelia hoitamaan.
    Oman Bambini otin Eläinsuojeluyhdistyksen kautta.Se oli silloin puolivuotias,ja aika vekkuli,mutta oppi nopeasti tavoille,ja nyt on aivan ihanteellinen koira,johon olen mitä syvimmin kiintynyt.Bambi on enimmäkseen minipinsseri ja siinä taitaa olla myös ripaus chihuahua. Se on fiksu,tottelevainen ja persoonallinen koira. Erittäin ihmisrakas ja samalla hyvä vahtikoira,pienestä koostaan (vajaa 6 kg)huolimatta. Minipinsserit ovat erittäin terveitä ja elävät pitkään.Syy siihen on se,että se on vanha laji,eikä mitään pitkälle jalostettu rotu.Joten suosittelen minipinsseriä tai chipiniä,eli minipinsserin ja chihuahuan sekoitus.Ette tule katumaan,jos sellaisen otatte...

    ReplyDelete
  13. Leena, tässäpä oli kattava tarina ja tuli esille toinenkin puoli sekarotuisista koirista. Kyllähän se aina vähän arpapeliä on minkälainen yksilö sattuu kohdalle. Sisaresi taitaa olla todellinen koiraihminen :)

    Lumo, aika usein suojaan taitaa joutua koira, jolla on välinpitämätön isäntäväki. Tämäkin puoli on hyvä huomioida. Ehkä suojasta otetun koiran pitäisi sitten olla kuitenkin vähän nuorempi: oppii vielä uusille tavoille ja vanhat metkut eivät ole niin syvään juurtuneet.

    ReplyDelete
  14. Ylva, jotenkin tuntuu, että joku näitä aikataulujakin miettii meidän puolesta. Joskus tuntuu hyvin vahvasti siltä.

    Nuorimmaisen luokkatoveri luopui viime keväänä juuri ennen Suomen matkaamme nuoresta koirastaan ja olin siitä kiinnostunut. Jos matka ei olisi ollut juuri käsillä, niin koira olisi varmasti päätynyt meille. Arkailin vain sen suhteen, että miltä tästä luokkakaverista tuntuisi käydä meillä, kun meillä olisikin hänen koiransa. Siinä miettiessä löytyi sitten toinen isäntäperhe.

    Yaelian, pistämme muuten sopimuspaperin talteen. Olet oikeassa, siihen on hyvä vedota.

    Bambi on ihana! En ole kuvista vain ymmärtänyt, että siro koira on niin pieni. Pistän tämän rodun myös korvan taakse. Bambilla taitaa olla jo vähän helpompaa kuumuuden suhteen, vaikka teillä vieläkin on aika lämmintä.

    ReplyDelete
  15. Johanna, Lumo kirjoittaa tavallaan asiaa, sillä ystäväni, jolla on kennel nyt novascotian noutajista sama rotu, joka on minulla), niin otti ensin aikuisen labbiksen, jota oli MIES löynyt. Koira vihasi miehiä - ja syystä. Se yritys meni täysin mönkään, vaikka ystäväni on koira-ammattilainen.

    Toisaalta, Jael on oiva esimerkki siitä, miten koira rakastetaan uudelleen luottamaan. Olen ihan hulluna Bambiin!

    Koira pitää aina kasvattaa rakkaudella ja palkiten, ei ikinä väkipakolla tai uhalla. Miehelläni on ollut elmänsä aikana viisi koiraa eikä hän ole koskaan kasvattanut näitä muuten kuin rakastaen ja vahvistaen koiran itseluottamusta. Eikä meidän Olga on tämänkin takia niin käsittämättömän Unforgettable.

    ReplyDelete
  16. Ihana tuo teidän lasten kirje! Lapsuudenkodissa meillä oli aina koiria ja itselläkin on nyt kova koirakuume. Mutta ei tässä elämäntilanteessa oikein koiranhankkiminen onnistu.. Toivottavasti löydätte elämänne hauvan! :)

    ReplyDelete
  17. Leena, kyllä vain tässä saa olla kieli keskellä suuta: sydän haluaisi valita pienen kodittoman koiran, järki kehottaa ottamaan kehityskelpoisen pennun. Ja Bambi on kyllä varmasti sulattanut yhden jos toisen sydämen!

    ReplyDelete
  18. Satu, tyttäreni on virtuoosi mitä tulee suostutteluun, kirjallisesti tai suusanallisesti. Varsinkin isän kiertäminen pikkusormen ympäri on nähtävästi maailman helpoin juttu (miksi en koskaan itse ole tajunnut...?).

    Jos tarkkoja ollaan, niin minä viettäisin koiran kanssa eniten aikaa. Olen yrittänyt kertoa, että tämän perusteella minulla pitäisi olla veto-oikeus, mutta muu perhe pistää kampoihin. Saas nähdä kuinka käy.

    Satu, Sinulla oli kivat neulepuserot esillä blogissasi! En edes ymmärtänyt, että teillä on seuraavat MM:t.

    ReplyDelete
  19. Ihana vetoomus ja vannomus, että koirasta huolehtivat. Seuraan mielenkiinnolla miten käy.

    Me liikumme niin sen verran poissa kotoa (suku kolmessa maassa) ettei olisi mielestäni oikein koiraa aina laittaa kenneliin eli siitä syystä ei meille prinsessan harmiksi koiraa voi ottaa. Tosin kyllä olen myös sen verran eläimille allerginen (lapsi ymmärtää), ettei onnistuisi siksikään.

    Ihanaa viikon alkua!

    ReplyDelete
  20. Aivan mahtava vetoomus ja siihen on tosiaan hyvä palata myöhemmin ;) Meillä on ollut aina koira ja nytkin niitä löytyy kaksi. Toinen on kääpiöpinseri- pelastimme sen pienestä koirakaupasta, jossa olot oli tukalat, se oli tuotu sinne aivan liian aikaisin pentuna ja ilmeisesti idästä.. ymmärsimme,että ostamalla pennun tavallaan tuimme sitä idänkauppaa, mutta se reppana oli niin onneton ja yksin.. en vain voinut jättää sitä sinne enää hetkeksikään. Voi olla ettei kääpiöpinserimme ole ede kovin puhdasrotuinen, koska siitä kasvoi vähän suurempi kuin lajikaverinsa, joita pomppii iloisesti vastaan tuolla hinterlandin kaduilla :D Ja sitten se toinen.. bostoni. Sekin oli rakkautta ensi silmäyksellä ja jälleen pelastus. Bostonilla on tosi surullinen tarina takana, vaikka vuosia onkin vasta kaksi. Mutta ihanampaa rakkautta ei voisi löytyä. :D Bostoninterrierimme on lapsirakas, hellä, ei hauku, (eli kovin tehokas vahti se ei taida olla..) ja lisäksi siinä on sellainen erityisominaisuus että siitä puuttuu se perinteinen koiran tuoksu. Bostoni ei tuoksu "koiralle". Jos edellinen on löytö maailman kolkista, tämä on puolestaan puhdasrotuinen, suurvalion jälkeiläinen, joskin nykyään vain meidän perheen rakkain tuhiseva valio :D:D

    Sanoin miehelle heti alusta, että meille tulee sitten koira ja se asuu sisällä :) (mies on tottunut perheessään pitämään koirat vain ulkona.) ja olen tyytyväinen, sillä näin lapsi oppii kunnioittamaan eläimiä, toisenlaista elämää ja ottamaan myös vastuuta heti pienestä. Mehän (=minä)koirat hoidamme suurella rakkaudella, mutta aina pikkuisin askelin poika oppii vieressä :)) Ja murheellisina päiviä hauvat vaistoavat muuten heti ja ovat aina sylissä, katsovat isoilla silmillään ja lohduttavat.

    ReplyDelete
  21. Meillä on myös koirakuume, mutta hetki on huonoin mahdollinen. (ehkä vuosi tai pari lisää) Vanhempi junkkari etsii kirjastosta koirakirjoja joita sitten toisinaan luemme iltaisin yhdessä.

    Minun kotonani on melkein aina ollut koira. Molempia on ollut puhtaita ja sekarotuisia (kyseessä karjalankarhukoira tai harmaanorjanhirvikoira tai noiden miksaus). Meidän haukkumme ovat olleet terveitä, reippaita ja kaikinpuolin ihania yksilöitä ovatpa olleet sitten puhtaita tai eivät.

    Miehen perheellä on ollut kaksikin sekarotuista (noissa ainakin toisessa on ollut pystykorvaa, susikoiraa ja kenties lapinkoiraa (väritys viittaisi siihen) ja toinen näyttää belgianpaimenkoiralta muttei ole aavistustakaan mitä rotuja siinä on. Koirat ovat olleet heillä pennnusta asti ja tulleet eri paikoista. Eli samaa sukulinjaa ne eivät ole.) Molemmat koirat allergisia eri ruoka-aineille. Toisella oli lonkkavika ja kilpirauhasen toimintahäiriö, toisella taas on sydänvika. Että se siitä monirotuisen terveempisyydestä. Toinen noista koirista muuten ei oikein sulattanut lapsia, kauhea katsominen ettei näykkinyt ja sitten jos siihen väliin meni kieltämään niin sehän näytti hampaitaan minullekin. Joten olen ihan tyytyväinen, että tuo yksilö päätyi koirien taivaaseen. (syy ei ollut tuo agressiivisuus vaan se, että ko. koiran lonkkavika paheni niin paljon, että liikkuminen alkoi olla tuskallista)

    ReplyDelete
  22. Heljä, me olisimme ottaneet varmasti jo kissan aikapäiviä sitten iloksemme, mutta ikävä kyllä yksi lapsista on allerginen. Kissa tuntuisi jotenkin helpommalta hoidettavalta kuin koira.

    Olemme myös miettineet sitä minne koira siksi ajaksi jätetään kun olemme matkoilla. Yksi vaihtoehto olisi palvelu, jossa koiranhoitaja käy kotona kolme kertaa päivässä: syöttää, ulkoiluttaa ja seurustelee hetken. Hinta on vain aika suolainen, n. 35 dollaria päivässä.

    Karkki, kiitos. Näistä oli apua. Minunkin on hyvin vaikea vastustaa suuria anovia koiran silmiä...

    Olen miettinyt, että varsinkin pojille koira voisi olla sikälikin mainio että koiraa voi halailla ja pitää hyvänä ihan estoitta. Meillä on kohta kaksi murrosikäistä talossa ja koira saattaisi olla se, joka ymmärtää kun kukaan muu ei tajua yhtään mitään.

    ReplyDelete
  23. Assari, meillekin tulee koirakirjoja kirjastosta ja sitten sieltä luetaan vanhemmille parhaat palat.

    Surullista, että koirilla on ollut terveydellisiä ongelmia. Kyllähän hampaitaan näyttelevä koira on aika pelottava. Mietin, että olikohan koira äreä kipujensa vuoksi? Ainakin ihmisvanhuksista huomaa, että mitä enemmän kolottaa sen enemmän kiukuttaa. Huomasin siirtyneeni tähän joukkoon viikonloppuna, kun veto kävi hartioihin ja toinen käsi ei nyt meinaa nousta. Tekisi mieli näytellä hampaita...

    ReplyDelete
  24. Meillä oli tiibetinspanieli, aivan ihana pieni koira. Iloinen veitikka, tykkäsi leikkiä lasten kanssa. Blogini alkupuolella on hänestä kuviakin.

    ReplyDelete
  25. Onpa hieno vetoomus! Teillä on suostuttelutaidot kohdallaan ;-)

    Itse tykkään isoista koirista..meillä oli Rottweiler kunnes mies tuli allergiseksi ja jouduimme luopumaan sekä kissasta ja koirasta.
    Koiramme syntyi samana päivänä kuin sain tietää olevani raskaana(ensimmäinen lapsi)ja heillä olikin 1,5v. "seuraa" toisistaan.

    Onnea koirakuumeen kanssa ;-)

    ReplyDelete
  26. Tarkoitinkin juuri sitä, että ne koiran huonot tavat johtuvat nimenomaan omistajasta, joka ei ole malttanut/halunnut/osannut opettaa koiraansa ja sitten sen kanssa ei ole enää pärjätty kun se on kasvanut isommaksi ja vahvemmaksi. Näin luulen käyneen Tarmonkin (appivanhempieni koira) kanssa. Tarmo veti raivokkaasta, hyppi voimalla päin ja repi takinhihat riekaleiksi pari ensimmäistä kuukautta.

    Löytökodissa ei henkilökunnalla ollut aikaa opettaa koiraa pois huonoista tavoista ja energisen, opettamattoman aikuisen koiran kanssa voi olla aluksi aika rankkaa. Appivanhempanikin olivat aluksi aika pulassa Tarmon kanssa.

    Tarmo oli löytynyt kadulta Helsingissä, josta joku ystävällinen sielu oli korjannut sen talteen ja vienyt Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle. Nyt sillä onneksi on hyvä koti maalla ja appivanhepanikin pärjäävät sen kanssa nyt hyvin.

    http://lumolifestyle.blogspot.com/2010/05/relax.html

    ReplyDelete