Friday, November 12, 2010

3. Top Hat -arvonta - palkintona tytön juhlamekko

On järjestyksessä 3. Top Hat -arvonnan aika. Palkintona on valitsemasi tytön juhlamekko Mekkokaupasta . Artisti (siis minä) maksaa kaikki kulut, myös mahdolliset tullit ym. Arvonta päättyy sunnuntaina 21.11.2010 klo 24. Otan arvonnan voittajaan yhteyttä ja voittaja valitsee mieleisensä mekon nettikaupan valikoimista.


Jos itselläsi ei ole tyttöä, niin voit osallistua arvontaan naapurintytön, kummitytön, veljentytön tai vaikka hyväntekeväisyysjärjestön puolesta.

Ja kysymys kuuluu: mikä on Sinun elämäsi mieleenpainuvin mekko? Häämekko, lapsen ristiäismekko, polttarimekko, selästä ratkennut juhlakostyymi,...? Jokaisesta kommentista saa yhden lipukkeen ja jos elämässäsi on unohtumattomia mekkoja enemmänkin voit kommentoida useamman kerran.

Itseäni vaivaa mekkohulluus. Hulluus sai alkunsa lapsena ja ilmeni kangastilkkujen keräämisenä. Nykyisin kerään mekkoja. Surkeinta tietysti on, että en juurikaan mekkoja käytä, ihailen vain. Näytän vielä pari aarrettani:


Kullanhohtoinen taaperon mekko odottaa kehystämistä:



Vintage iltapuku on peräisin 50- ja 60-lukujen taitteesta. USA:ssa valmistettu mekko hohtelee aavistuksen kultaisena. Koon 2 mitoitus tuohon aikaan vastaisi kaiketi kokoa -2 tänä päivänä...



Mekon juju on virtaviivaisissa leikkauksissa ja selän kauniisti laskeutuvissa nauhoissa.


Arvonta laulu raikaa, nyt on mekkoarvonnan aikaaaa...

Lycka till!

59 comments:

  1. Piti vähän miettiä, mutta hääpuku kesällä 1997 taitaa olla se mun elämäni kaunein puku. Kiva arvonta! Tyttö löytyy omasta takaa.

    Heli R.

    ReplyDelete
  2. Heli, mukava kun kävit. Lipuke on silinterissä. Jos mieleesi tulee toinenkin mekko, niin jätä kommentti. Onnea arvontaan!

    ReplyDelete
  3. ...ja sitten toisena sanon äitini, tytölleni ompeleman valkoisen, kauniin juhlamekon pidettäväksi kastamisen jälkeen:)

    Hieno arvonta!:)

    ReplyDelete
  4. Marge, kiva kun osallistuit. Kaksi lipuketta sujahtaa silinteriin. Mekkoihin liittyy niin paljon rakkaita muistoja.

    ReplyDelete
  5. Mulle ehdottomasti mieleenpainunein mekko oli pieni vaaleanpunainen ruutumekko, jonka ostin jo kauan ennen kuin tiesin koskaan tytärtä saavani. Ihana oli se suloinen, sydämen vienyt mekko pukea sitten aikanaan pienen tyttären päälle :)

    ReplyDelete
  6. Mimmi, voi kuinka ihana tarina! Lipuke on silinterissä.

    ReplyDelete
  7. Meillähän on vain poikia itsellämme. Joten pääsin viime kesänä toteuttamaan mekkohaaveitani, kun saimme kunnian olla pienen tytön kummit.
    Minä pidän suuresti sellaisista vanhanaikaisista mekoista ja onnistuin löytämään sellaisen ruskeasävyisen liivihameen jossa oli käsinvirkattua muisuttavat pitsit helmassa ja pieni vaaleanpunainen silkkiruusu edessä. Tytön vanhemmatkin pitivät siitä niin kovin, että mekko oli neitokaisen päällä kastetilaisuudessa kastemekon jälkeen.

    ReplyDelete
  8. Assari, tämä pitäisi jo ihan nähdä! Voin vain kuvitella kuinka kaunis mekko oli. Peukut on pystyssä jos vaikka kummityttösi saisin tätä kautta mekon :)

    ReplyDelete
  9. Ehdottomasti hààpuku :)) Mietin usein raskisinko myydà sen.. Se oli ensimmàinen puku, jonka nàin ja jota sovitin :D

    ReplyDelete
  10. Karkki, joskus vain tietää että jokin on oma. Taitaa toimia niin mekkoihin kuin miehiinkin.

    ReplyDelete
  11. Sitten vielä toinen. Samaan lipukkeeseen kaksi mekkoa, jos sopii. Nämä, kun ovat omaan lapsuuteeni liittyviä mekkoja. Eri juttu siis kuin omien mekkounelmien täyttämistä.

    Äitini on aikoinaan neulonut minulle ensimmäiseksi jouluksi sellaisen iki-ihanan vaaleanpunaisen villamekon. Se on vieläkin tallessa ja kaunis. Sille ei vain vielä ole saapunut uutta käyttäjää.
    Toinen josta halusin kertoa on sellainen skottiruutuinen mekko jossa oli valkoinen pyöreähkö kaulus ja iso punainen rusetti edessä. Sain sellaisen tokaluokkalaisena joulujuhlaan. Se oli silloin ihanin mekko jota kuunaan olin nähnyt.

    ReplyDelete
  12. Mulle tärkeä mekko oli oman äitini mulle ompelema farkkumekko henkseleineen, jossa oli kukallisesta kankaasta aplikoitu sydän. Olin ihan täpinöissäni, kun odotin sen valmistumista.

    Tokihan se hääpukukin on tärkeä ollut, mutten ollut siitä 28-vuotiaana niin innoissani kuin 5-vuotiaana tuosta farkkuhameesta.

    Hauska arvonta, johon on ihan pakko osallistua. :) Oma tyttöni haluaa aina tanssihameen päälle, kun pistämme musaradion soimaan, joten toivottavasti onni on myötä.

    ReplyDelete
  13. Assari, kyllä näillä muisteluilla tulee kaksi erillistä lipuketta! Ihania. Olet siis kolmella mukana.

    Ylva, kyllä ne lapsuuden mekot ovat jääneet mieleen. Yksi syy kai on siinä, että niitä ei niin vaan valmiina kaupasta löytynytkään. Peukut on pystyssä :)

    ReplyDelete
  14. Täytyy vielä sanoa, että ihania mekkoja tuolla! Kävin kurkkaamssa tuon "Pienen Mekkokaupan" sivuilla. :)
    Harmi, että pojille ei oikein kukaan myy yhtä ihania vaatteita kuin tytöille.
    Yleensä jotenkin pojille tupataan myymään ruskeita, mustia, harmaita, tummia sinisiä ja vihreitä vaatteita. Missä on värit? Melkoista työtä saa tehdä, että lapselleen löytää iloisia värejä ja kivoja kuoseja. Meillä ainakin lapset rakastaa värejä.
    Niin ja jotenkin aina se on yhtälö poikalapsi+vaate=hirviö/mörkö/lisko/käärme/luurankokuvio

    ReplyDelete
  15. Herttinen! Ihana arvonta, tulen siis kiljuen mukaan. Tai koitan olla shh shh, jotta naapurit ei häiriinny.

    Itse en ole hame/mekko tyyppiä, mutta kahta tytärtä olen mielelläni mekkoihin pukenut. Ja neidit ovat myös kovasti olleet kauniiden vaatteiden perään. Mekkomuistoksi minulta tulee jokusen vuoden takaa sellaiset beiget pellavaiset kesämekot, joissa oli valkea vyö+rusetti vyötäröllä. Kummallakin tytöllä oli tuollainen mekko tiettyä juhlatilannetta varten.

    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  16. Assari, totta puhut, poikien vaatteet ovat pulmallisia. Meillä kallistutaan aika paljon urheilukuvioihin ja -teksteihin, kun ne pääkallot ei oikein innosta. Tosin nyt vitosluokkalainen ilmoitti, että kaikki käy kunhan ei ole kovin värikästä. Tähän saakka ovat meneet iloisen punaiset ja oranssit myös.


    Anne, lipukkeet on hatussa! Ah, olet/olette nähtävästi klassikkomekkojen ystäviä!

    Hyvää viikonloppua sinne teille talonrakentajille!

    ReplyDelete
  17. Ihana arvonta!!!

    Yksi ihanimmista mekoistani oli elamani ensimmainen pikkumusta, jonka ostin taalla eraaseen pikkujouluun. Valitettavasti vartalo on muuttunut viimeisen raskauden jalkeen, enka mahdu mekkoon... ;(.

    ReplyDelete
  18. Tuula, ei ole pikkumustan voittanutta! Viimeisin hankintani, ihan vain varmuuden vuoksi, on Ralph Laurenin pikkumusta, joka on jagardityyppistä kangasta ja neliönmallinen pääntie. Oli alennuksessa...

    Kiitos kun poikkesit. Lipuke on silinterissä ja toivottavasti onni myötä!

    ReplyDelete
  19. Ihania nuo mekot mekkokaupassa ja ihana arvonnan aihe:-) Aina toivoin saavani tytön jotta voisin hänet pukea mekkoihin mutta tulikin vain poika. Mutta minulla onkin täällä pieni tyttö,ei tosin omani vaan pikku etiopialainen neiti,(josta olen kirjoittanutkin)jolle voisin mahdollisen mekon antaa,joten minäkin olen tässä mukana.
    Omista mekoista muistan erään upean mustan vartaloamyötäilevan luomuksen,joka mahtui päälle noin 20 kiloa sitten,oi niitä aikoja...Sen lisäksi muistan pitkän romanttisen mekon,jonka sain 15-vuotiaana;äiti teetätti itselleen ja minulle samanlaisen mekon,vain kuosi oli erilainen.Voi kun me oltiin hienoja!

    ReplyDelete
  20. P.S. Sinulla on ihana verkkokauppa!

    ReplyDelete
  21. Yaelian, peukut on pystyssä pikkuystäväsi puolesta. Olet tunnetusti onnenmyyrä :) Ja kahdesta mekkomuistelusta, kaksi lipuketta.

    Pikkumustat, kuten Tuulalle kommentoin, ovat ihan oma lukunsa. Romanttiset mekot ovat sitten toinen. Molempia löytyy allekirjoittaneen mekkohöperön kaapista edelleen.

    ReplyDelete
  22. Äiti ompeli mekot (ja kaikki muutkin vaatteet) meille lapsille. Itselleni mieleenjäävin on ollut turkoosi- valkopilkkuinen kesämekko. Meillä tytöillä oli aina lisäksi rusetit hiuksissa sävysävyyn, ja sitä rusetinlaittoa inhosin. Minusta on otettu silloin valokuva, jossa olen tuo lempimekkoni päällä, ja juuri lopettanut itkuni rusetin laittamisesta. :)

    Häämekkoni on toinen lempparini. Se on luonnonvalkoinen villaneulosmekko, sillä häämme olivat keskellä tammikuuta Lapissa. Tuota mekkoa säilytän kuin aarretta, enkä osaa pitää sitä ylläni enää, vaikka onkin aivan klassinen malliltaan. :D

    Hiphurraa, tällä housufriikillä on kolmaskin ihana mekko! - Vuosi sitten löysin luonnonvalkoisen raakasilkkisen hihattoman pitkän mekon, juuri sellaisen, jota olin pitkään pitkään etsinyt. Se vain käveli vastaan, ja oli 70 % alennuksessa. Elämäni löytö! :)

    P.S. Hauskoja muuten nämä hattuarpajaisesi!

    ReplyDelete
  23. Ruiskaunokki, sydän läpättäen luen mekkomuistelmiasi. Kuule, mulla on kanssa ollut turkoosipohjainen mekko, jossa oli valkoisia palloja (tai sitten ne oli kukkia) ja rusetti väkerrettiin päähän tottakai!

    Talvihäät ovat sellainen asia, josta olen haaveillut. Talvessa on taikaa. Ja mikään ei ole niin upeaa kuin löytää elämänsä mekko -70 % alesta! Siinä ei meinaa enää henki kulkea.

    Kolme lipuketta hujahti silinteriin. Pitäähän tuolle pytylle jotain käyttöä olla :)

    ReplyDelete
  24. Hääpuku, jonka ompelin itse kivulla ja tuskalla. Äiti ompeli helmapäärmeen kiinni juuri minuutti ennen vihkimistä. Puku oli kaunis ja sellainen, että tarkoituksenani oli värjätä se ja käyttää jatkossa iltapukuna. Asuimme häiden jälkeen puoli vuotta asunnossamme ja sitten muutimme. Puku katosi muutossa, eikä koskaan enää löytynyt:(

    ReplyDelete
  25. Mekko, mikä on jäänyt erityisesti mieleeni, on ohutta villakankaat tyypistä matskua, harmaaruudullinen kangas, siis sellainen liivimekko, pitkä, napit takana. Muistan, kun lapsena, hieman vajaa 30 v. sitten, olin lähdössä isäni kanssa hammaslääkäriin. Äiti oli antanut määräyksen, että laitan juuri tuon mekon päälleni. Mutta en kertakaikkiaan sitä suostunut laittmaan, en sitten millään, vaikka isä kuinka yritti. Oli lahjontaa ja kiristystä. Olen jälkeenpäin miettinyt monta kertaa, että miksiköhän en mekkoa suostunut laittamaan, koska sehän oli aivan ihana mekko - ainakin nyt tuntuu siltä. :) En ole tosiaan keksinyt syytä. Kai tuo tarina on laitettava pikkunaisen oikuttelujen piikkiin. Enää mekkoa ei ole tallessa, mielelläni haluaisin nähdä sen. Olisikohan se oikeasti niin ihana, kuin muistelen, vastaisikohan mielikuvani todellisuutta - jäänee arvoitukseksi.

    ReplyDelete
  26. Leena, minulta on hukkunut muutossa kaulin, mutta ei muuta. Voi kun olen pahoillani puolestasi! Ei taida olla toivoa, että se enää mistään tulisi vastaan. Ehkä se oli tarkoitettu once-in-a-lifetime -mekoksi. Toivottavasti kuvat onnistuivat :)

    ReplyDelete
  27. Anonyymi, joskus lasten mieliteot ovat eriskummallisia. Ehkä et halunnut laittaa mekkoa hammaslääkäriin jottei ihanasta mekosta tulisi kurjaa hammaslääkärimekkoa...? Onkohan Sinulla kuvaa, josta voisit mekon ulkonäön tarkastaa.

    ReplyDelete
  28. Yrittänyttä ei laiteta, vaikka arpaonni onkin jo kerran ollut myötä.

    Rakkaimman ja ihanimman mekkoni ompeli äitini minulle toisen luokan kevätjuhliin. Siinä oli valkoisia palloja punaisella pohjalla ja malli oli sekoitus country -henkisyyttä ja 50-lukua. Rakastin mekkoa yli kaiken ja tunsin itseni se päällä Marilyn Monroeksi tai Dolly Partoniksi (siis sillä lailla kuin 8-vuotias tuntisi).

    Minä ja mekko on myös ikuistettu valokuvaan. Nojailen se päällä ladon seinään ja taustalla avautuu peltomaisema. Kuvassa onnellinen pikku tyttö punainen mekko yllään maalaismaiseman siivittämänä; niin täydellistä ja ihanaa, paitsi että jalassa on likaiset, kuraiset kumisaappaat. Olen naureskellut usein valokuvaa katsoessani, että miten ihmeessä kuvaajina toimineet vanhempani eivät olleet huomanneet kumppareita, vai olivatko hekin niin häikäistyneitä kauniista mekosta ja tytöstäkin, etteivät kiinnittäneet mokomaan pikku asiaan huomiota. Tai ehkä sinne ladon viereen ei ilman kumppareita olisi päässyt, tiedä sitten sitä.

    ReplyDelete
  29. ps. Otin asiakseni kehuskella blogiasi ja linkittää siihen uusimmassa postauksessani:)

    ReplyDelete
  30. Äitini rakasti mekkoja. Itse inhosin lapsena vaaleanpunaista ja kaikkia mekkoja, paitsi yhtä. Mekko on vaaleanvihreä, täynnä pieniä kukkasia ja hyvin prinsessainen -80 luvun tyyliin. Mekko oli niin rakas että se säästettiin kun muut vaatteet lähtivät serkuille. Nyt mekko nököttää tyttären kaapissa.

    ReplyDelete
  31. Toissa kesänä tanssasin häitäni ihanassa, kullanvivahteisessa prinsessamekossani. Se on ehdottomasti mieleenpainuvin aikuisikäni mekko.

    ReplyDelete
  32. No itsellä näin aikuisena se on hääpuku ehdottomasti :) Mutta sitten olinko ollut eka tai tokaluokalla, kevätjuhlissa minulla oli ihana valkoinen mekko. Se on nyt tytöllä...

    ReplyDelete
  33. Tietysti ensimmäinen on oma häämekko ;-)
    Parasta mekossa oli kaikki ne 41 nappia selässä.
    Mekko on säästössä josko tyttäreni vaikka modernisoimalla kelpuuttaisi sen joskus itselleen ..

    Toinen muisto mekosta on kun teetin tyttärelleni mekon pikkuveljen ristiäisiin. Se oli sellainen "pieni talo preerialla tyylinen".Roikkui pitkään tyttäreni huoneen seinällä,mutta nyt odottaa ehkä joskus lapsenlapsia ;-) (toivottavasti ei kuitenkaan ihan pian..hih)

    ReplyDelete
  34. Mun paras mekko on ehdottomasti ystävän häihin ostettu mekko. Tai siis siihen liittyy ihania muistoja, kuten luonnollisesti moneen muuhun mekkoon.
    Asuttiin vielä Dubaissa ja olin juuri karistanut kaikki imetyskilot. Mies tuli hyvissä ajoin kotiin ja pääsin kerrankin kunnolla ajan kanssa YKSIN kaupoille. Kävin manissa ja pedissä ja sovitin kauniin mekon, jonka sain kauniiseen kassiin. Sitten kassi kainalossa kahville ja juustokakulle kahvilaan. Seuraavana päivänä lähdettiin Madridiin lomalle ja siitä Suomeen itse juhliin. Oli toukokuun puoliväli ja jäin siltä reissulta Suomeen kesän viettoon.

    ReplyDelete
  35. ihana idea arvonnalle :)

    Miun rakkain mekkoni on ehdottomasti hääpukuni. Toki hääpuvut ovat varmasti aina merkityksellisiä kantajilleen, mutta miuta kiehtoo tarina tuon pukuni ympärillä :)
    Kun tapasin tulevan mieheni oli hän juuri lähdössä reissuun kuukaudeksi. ennätimme olla yhdessä viikonlopun ja sitten hän oli tiessään -kuukauden mietin, että olinko kuvitellut tuon itselleni täydellisen miehen, sillä eihän sellaista kai voinut olla olemassakaan... matkallaan hän mm. vietti aikaa thaimaassa erään tyttösen luona, joka häntä oli aiemmin syksyllä kiinnostanut...
    tuo unelmieni mies palasi aikanaan takaisin. ollen juurikin niin oikea kuin olin aavistellutkin. kesän alussa tajusimme, että mitä sitä avioitumista pitkittämään, kun olemme yhdessä ajasta ikuisuuteen joka tapauksessa. Tuohon aikaan juhannuksen kieppeillä, kun päätimme pyytää vanhempiemme siunauksen liitollemme, oli tuo thaimaassa vierailtu tyttönen palaamassa Suomeen, joten lähetin hänelle tekstarin, jossa pyysin, että voisiko hän tuoda tullessaan pari metriä kirkkaanpunaista raakasilkkiä. Hän toi sen kankaan mukanaan ja elokuussa (10kk tapaamisemme jälkeen) avioituessamme miulla oli päälläni tuosta upeasta punaisesta kankaasta loihdittu kaunis mekko. Erityiseksi tuon mekon tekee myös se henkilö, joka sen miulle ompeli -mutta se onkin sitten toinen tarina :)

    ReplyDelete
  36. Itsellä on kolme tyttöä, joten kyllä sitä vuosien aikana joitakin mekkoja on jäänyt mieleen.
    Enää harvoin näkee tyttöjen päällä mekkoa tai saatikka hametta.

    Eka mekko mikä mulla tulee mieleen, on vanhimman tytön mekko. Hän täytti vuoden ja samana päivänä käytin valokuvausliikkeessä, jossa sitten otettiin useampi kuva. Koska en pystynyt valitsee mekkoa ja hameen & puseron väliltä, joten osassa kuvissa näkyy mekko.

    Vuosia sitten kun pääsin ripiltä, osti tytön kummitäti hänelle hienon mekon. Kangas ja se kuvio, josta olen aina tykännyt. Itse asiassa se on vieläkin tallessa. Tuo muistoja mieleen.

    Kolmas mekko hänellä, jonka taisi hänen mumminsa ostaa lahjaksi. Se oli myös nätti ja näyttävä. Mutta jälkeenpäin minua harmittaa, kun annoin sen pois. Sillä nytkin sille olisi ollut käyttöä.

    Tytöille löysin mustat mekot, oikein juhlamekot viimeiseen päälle. Lyhyt ja pallomainen helma. Hyvän näköisiä olivat tytöt, kun kummallakin oli mekot päällä. Sellaisen minäkin haluaisin pukea päälle. Nyt kun tytöt ovat kasvaneet, voi siltikin niitä mekkoja pitää, vaikka puserona.

    ReplyDelete
  37. Voi, tänne on tullut niin upeita mekkotarinoita! Luen näitä sydän sykkyrällä, välillä pitää pyyhkäistä silmäkulmaa. Ymmärrän entistä selkeämmin, että tämä mekkobusiness ei ole mikään kunhan-nyt-vaan-on-jokin-kolttu -business. Mekkojen kanssa on kyse suurista asioista, suurista tunteista ja muistoista, jotka kantavat vuosikymmenienkin päähän.

    On kiva myös huomata, että mekkohulluus on laajemminkin tunnettu mielentila.

    Olisi kiva kuulla lisää tarinoita. Näitä lukiessa tulee hyvälle mielelle (paitsi se Leenan kadonnut hääpuku!).

    ReplyDelete
  38. Yksi puuvillamekko on jäänyt mieleeni lapsuudestani. Tätini sen ompeli ostamastani kankaasta. Sodan jalkeen oli pulaa kaikesta. Kuulimme sitten, että Forssan tehtalla myydään kankaita määrättynä päivänä. Matkustimme Forssaan jo edellisenä päivänä ja koko yön istuimme jonossa odottamassa myymälän aukeamista. Jokainen sai ostaa määrätyt metrit kangasta, siksi lapsiakin oli mukana.
    Vaikka kankaan hankinnalla oli ollut omat vaikeutensa, niin mekko oli mieluisa, ehkä juuri siitä syystä. Minulla on kuvakin siitä mekosta. :)

    ReplyDelete
  39. Hei, Ensimmäistä kertaa eksyin sivuillesi ja heti täällä olikin arvonta:-) Itse muistan hämärästi ja valokuvasta nähnyt kuinka itselläni on ollut lapsena Marimekon "Iloinen" mekko, sellainen tilkkutäkkimäinen, jota myydään vieläkin. Jos olisin saanut pojan sijaan tytön olisin hänelle sellaisen varmaan ostanut. t. Niisku

    ReplyDelete
  40. Ihana arvonta pikkukerttujen äidille:)
    Itse en näin aikuisena mekoista perusta mutta lapsena minut ja pikkusiskoni puettiin samanlaisiin vaatteisiin ja mieleen on jäänyt äidin ompelemat puolihameet(jos ne lasketaan mukaan arvontaan), 70-luvun tyyliin kangas oli todella kukertava ja runsas.Ja kuinka ollakaan,kameroita välttelevä 9v poikatyttö on kuvattuna landella pikkuporsas sylissä ja varmalla tyylitajullani olen yhdistänyt siihen aivan karsean hihattoman aluspaidan =)
    Anu H.

    ReplyDelete
  41. Mahtavan arvonnan olet keksinyt.
    Minulle toinen tärkeistä mekoista on vanhojen päivään äidin kanssa yhdessä tekemämme mekko. Tätä mekkoa on sitten muokattu useaan otteeseen, että olen saman mekon osilla ollut eri juhlissa nuorena kun siihen hyvin vielä mahduin. Nyt mekko roikkuu kaapissa kun en ole siitä raaskinut luopua, jospa siihen joskus vielä mahdun.

    Toinen tärkeä mekko oli hääpukuni, joka on ostettu, mutta juuri sellainen jonka halusin. Kangasta olimme menossa ostamaan, mutta ajattelimme käydä hääpukuliikkeessä hieman ispiraatiota katsomassa ja siellä se oli unelmieni hääpuku.

    Saana

    P.S. Olen huono kommentoimaan, mutta sinulla on ihana blogi jota on mukava lueskella ja kuulla arjesta siellä rapakon takana.

    ReplyDelete
  42. Olen ehdottomasti mekkotyyppiä.

    Elämäni mekko oli tuskan takana;-) Saimme kutsun ystväni isoon kauppaneuvosjuhlaan ja minä löysin Jyväskylästä unelmamekon, mutta sitä oli vain kaksi numeroa liian pienessä koossa. Ostin sen! Kolme kuukautta aikaa ja kun hetki koitti musta, tiukka, hihaton, pitkä pitsiunelma sopi päälleni kuin valettu. Sivussa uskaliaan ylös nouseva halkio. Valmistaja Rill's.

    Juhlapäivänä tuhkimotippoja kasvoille, mekko päälle ja korkkarit jalkaan. Tapasin juhlissa mm. entisen kouluni rehtorin, joka on sellainen vähän kovaääninen hauskuuttaja. Hän huusi niin, että sali raikui: "Mitä helvettiä! Kylpeekö Leena aasinmaidossa kuin Kleopatra, kun hän ei suostu vanhenemaan!" Varmaan sillä hetkellä tuosta mekosta tuli elämäni mekko.

    ReplyDelete
  43. Iltapuku, joka on ollut minulla wanhojentansseissa ja RUKin tanssiaisissa ja vielä päälle killan vuosijuhlissa. :)

    ReplyDelete
  44. Ihania muistoja täällä mekoista, minäkin haluan tuoda omani, vaikka tätä nykyä olen melkein sataprosenttinen housutyttö.

    Ensimmäinen kaunis mekkoni on oman äitini tekemä kastemekko. Siinä ei ole yhtään koneella ommeltua saumaa, vaan kaikki on käsin tehty, pitsitkin. Kangas luonnonvaalea ohut ja kauniisti laskeutuva, tosin myös rypistyvä - mikä ei ole ihmekään, kun kyseinen vaate on tehty kesällä -45.
    Tänä vuonna sitä käytti suloinen kummityttöni tytär omissa ristiäisissään. Herättivät molemmat yleistä ihastusta :)

    Olen kasvanut marimekoissa ja ihmettelen kovasti, kun kukaan ei muistele omaansa. Minä en unohda niistä yhtäkään, mutta pisimmän korren vie iki-ihana Kihlatasku. Se missä on paljon pieniä erivärisiä taskuja, todellinen klassikko ja erityisen söpö pikku tytöllä.

    Minulla on ollut kunnia saada kutsu presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin Koiviston aikana. Sitä iltapukua en todellakaan unohda: se on turkoosin sininen ja erään ateljeen valmistama. Meidät jopa kuvattiin erääseen lehteen ;)

    Ja sitten vielä yksi aarre: afganistanilaisen kansannaisen pitkä punainen puku kauniine kirjontoineen 80-luvulta. Sitä voisi käyttää nytkin kun kaikki etninen on niin muotia, mutta pahus kun en mahdu!

    Kiitos, oli kiva muistella mekkojen aikoja ja mekkoja. Yksi toi mieleen toisen jne.

    Esittelemilläsi mekkosivuilla on tosi kauniita tyttöjen mekkoja. Toivottavasti onni potkii minua, kummi-mummia.

    ReplyDelete
  45. Kuuntelin la radiosta, kun joku muoti-ihminen /julkkis, jonka nimeä en ehtinyt kuulla, sanoi, että hänellä on vain yksi mekko, joka käy joka lähtöön asusteita ja koruja vaihtamalla. Minulla on melkein sama juttu, paitsi aiemmin mainittu julamekko ja hellemekot. Se musta kotelomekko, hihaton, taipuu juhlasta juhlaan oli vuodenaika mikä tahansa asusteita vaihtamalla.

    ReplyDelete
  46. Tänne on tullut niin mukaansatempaavia, ainutlaatuisia mekkotarinoita! Unelman muistelmat saivat kyllä tajuamaan, että aina ei ole ollut ihan yksinkertaista sitä mekkoa hankkia. Ei ole ollut valinnanvaikeutta, kun ei ole ollut mistä valita.

    Näyttäisi myös siltä, että unohtumaton mekko löytyy usein sattumalta, ilman etsimistä.

    Hattuun mahtuisi vielä lipukkeita, olisi kiva saada lisää mekkotarinoita. Mulle tulee nostalginen ja jotenkin juhlava olo näitä juttuja lukiessa. Ja osallistua voi useammallakin tarinalla.

    ReplyDelete
  47. Yksi rakas mekko minulle on mekko, jonka sain ollessani 9-vuotias. Mekon ompeli äitini korealainen ystävä käsin, siis tosiaan pisto pistolta käsin, ihanasta kuviollisesta punaisesta kiiltävästä kankaasta. Asuimme tuolloin ulkomailla isäni työkomennuksen vuoksi. Mekko on yhä tallella, vuosikymmeniä on kulunut, ja muutaman vuoden kuluttua saan pukea tuon mekon oman tyttöni ylle :-)

    ReplyDelete
  48. Ristiäismekko jolla onkin ikää jo 85 vuotta. Tehty aikoinaan minun mummolle ja sen jälkeen kaikki lapset kastettu siinä mekossa. Käytössä siis ollut mutta yhä vielä käyttökelpoinen:)

    ReplyDelete
  49. Myös toinen mekko on jäänyt mieleeni kun aikoinaan vanhempi opettaja käytti kotitaloustunnilla Marimekon Iloista takki-mekkoa. Mekkonhan on suunnitellut Vuokko Nurmesniemi 1960-luvulla. Nyt kaapissa on sitten pieni tytön mekko:)

    ReplyDelete
  50. Soile, kuulostaa siltä, että Sinulla on oikea aarre kaappien kätköissä. Tämä pitäisi ihan nähdä!

    Elmiira, samat sanat kuin Soilelle. Ristiäismekko kuulostaa myös todelliselta aarteelta. Wau, vintage-ristiäismekko!

    Iloinen takkimekko on ollut myös yhdellä minun opettajistani yllään. Mieleenpainuva, veikeä vaate.

    ReplyDelete
  51. Löysin blogisi toisen blogin kautta. Minulle tärkein mekko on hääpukuni, säästän sen tytölleni jos hän sen haluaa sitten joskus omakseen. Mummoni päivitteli kun menimme naimisiin vasta tytön ja pojan syntymän jälkeen että hääpuku ei voi olla valkoinen kun on jo lapsia. Mutta ehdottomasti halusin valkoisen ja niinhän se olikin :)

    ReplyDelete
  52. Toinen tärkeä mekko on lasten kastemekko, jossa molemmat on kastettu. Nauhat vain vaihdoin erivärisiin. Sen myös aion säilyttää :)

    ReplyDelete
  53. Tärkein oma "mekkoni" taitaa olla äitini itse tekemä kansallispuku, jonka sain ylioppilaslahjaksi, prinsessani tärkein on kastemekon, jonka äitini myös teki.

    ReplyDelete
  54. Oi mikä hauska arvonta <3 Heti tuli mieleen muutamia muistoja. Kun aloitin kouluni 70-luvulla, äitini saattoi minua kouluun kirvanvihreä grimplene-mekko päällään. Sinä vuonna oli poikkeuksellisen paljon leppäkerttuja ja äitini mekko oli aivan täynnä niitä, olihan siinä suuri ja mehukas kirkkaan virheä kirva tarjolla :) Toinen minulle rakas mekko oli äitini jäänsininen ihana tyylikäs polveen uloittuva hääpuku ja varsinkin sen alushame (60-luvun muotia). Alushame oli tärkättyä valkoista pitsiä ja siinä oli valkoisia ja sinisiä kukkia. Se ylläni leikin ihan oikeaa prinsessaa <3 Ystäväni toimi palvelijana .. heh

    Omista mekoista ensimmäisenä mieleeni tulee aikanaan itse tekemäni hieno kiiltävä muodikas juhlamekko. Se oli todella hieno. Niin hieno, että ystävätkin halusivat lainata sitä. Kuinka ollakaan yhdelle ystävättärelle kävi ikävä tapaturma se yllään, tupakan tuhkat lensivät mekolle tuulessa ja polttivat siihen valtavat reiät -> mitään ei ollut tehtävissä, se oli sen mekon loppu.

    Tyttärelleni olen sitten hankkinut runsaan määrän erilaisia mekkoja. Osan olen säästänyt, mutta suurimman osan (nyyh) myynyt kirpputoreilla edelleen. Aika monta niistä olen ostanut reissuilta. Tuntuu, että muualla maailmassa arvostetaan mekkoja enemmän kuin täällä koti-Suomessa. Yksi hyvin mieleen jäänyt mekko oli tummansininen, yläosa samettia ja laaja helma samalla värillä kirjailtua silkkiä. Kaiken kruunasi laaja alushame joka teki mekosta ihan prinsessamallisen. Tyttö rakasti sitä suunnattomasti ja leikki se yllään prinsessaa tiara päässään ja taikasauva kädessään :D Nytkin murrosiässä tytön kaappi pursuaa erilaisia mekkoja vaikka niillä ei niin paljoa käyttöä olekaan :)

    Voi sentään, näitä mekkotarinoita riittäisi vaikka kuinka. Mutta taisi tulla jo vähän liiankin pitkä sepustus.

    Arvonnassa mukana siis minäkin. Terveiset rapakon taakse talvisesta kotimaasta.

    ReplyDelete
  55. Keltainen vintage-häämekkoni viime pääsiäiseltä, merkkiä Kaunis morsian! Ja toinen suvussamme jo tusinalla ja meidänkin lapsilla kulkenut ristiäismekko, jonka mummoni on itse tehnyt.

    ReplyDelete
  56. Lisää mekko muisteloita,omien tyttärieni tällä kertaa.
    Jokaisella heistä on ollut joku erityinen mekko.
    Tyttäristä vanhin sai heti synnyttyään kummitädin äidin ompeleman vaaleanpunaisen rimpsumekon,ja se oli syötävän suloinen helmapitseineen.Ja aivan pakko on tämän tyttären kohdalla ottaa mukaan myös hänen vanhojentanssi pukunsa.Tumma kaunis tyttö ja punainen mekko tyyliä Tuulen viemää(ei ihan niin leveällä helmalla),kyynel siinä tirahti silmäkulmaan kummisedällekin.
    Seuraava tytär sai klassisen mallisen tylli unelman,sen jujuna oli helmaan ommeltu kulkunen jotta äiti tietäisi minne pikku tyllerö konttailee.
    Keskimmäinen tytär sai helmenharmaan samettimekon,päällimmäinen kerros ohutta tylliä.Tyttäremme oli pienikokoinen mutta hänellä oli(ja on edelleenkin)valtavan paksu osittain ketunpunainen tukka ja mekossa hän näytti aivan keijulta.
    Toiseksi nuorimmalla oli siunausjuhlassaan yllään mekko,joka oli muuten ohutta puuvillaa mutta yläosa oli pitsiä.Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis mekko.
    Nuorimmaisella pikku neidillä ihanuus oli myöskin valkoinen ja hankittu kirppikseltä,hinta 50 senttiä!Takana napitus,pyöreät kaulukset,rypytykset miehustassa,kainaloiden alta kangaskaistale ja helma levenee alaspäin.Vintage malli ja todella kaunis.
    Terveisin,Anu H.

    ReplyDelete
  57. Tyttäreni ensimmäinen vaaleanpunainen mekko jossa hän oli kuin prinsessa

    ReplyDelete
  58. Voi kun täällä on upeita mekkomuistelmia! Nämä kyllä lämmittävät tällaisen mekkohullun sydäntä. Vielä on aikaa puoleenyöhön lisätä tarinoita.

    ReplyDelete