Friday, August 6, 2010

Eat, Pray, Love





Eilen illalla sain olla hulvattomasti omissa oloissani. Muu perhe jännitti pesäpallomatsissa. Sain mieheltäni lahjaksi Elizabeth Gilbertin kirjoittaman "Eat, Pray, Love". Huhutaan, että amerikkalaisia naisia matkustaa laumoittain Italiaan etsimään nuoruuttaan, kadotettua aikaa, vuosia jotka ovat kuluneet lasten ja perheen kanssa. Kyllä tämä kirja mukaansa tempaa. Elokuva tulee ensi iltaan elokuun 13. päivä, iki-ihana Julia Roberts pääosissa. Suomen ensi-ilta näyttäisi olevan 18. lokakuuta.

Kirja on noussut New York Timesin bestselleriksi ja ensimmäisten sivujen jälkeen en tätä asiaintilaa hämmästele laisinkaan.

Lempparikauppaani, The World Market, on tullut kokonainen tuoteperhe kirjan ja elokuvan innoittamia tuotteita: pastaa, teetä, tekstiilejä, huonekaluja.

Olen jo vähän malttamaton näkemään, minkälaisen elokuvan ohjaaja Ryan Murphy on saanut aikaiseksi. En ole törmännyt muihin hänen töihinsä kuin "Nip/Tuck", johon työläännyin parin jakson jälkeen. Elokuva "Under the Tuscan Sun" on yksi suosikkejani ja tässä tarinassa on samanlaista itsensä etsimisen ja elämän punaisen langan löytämisen tuntua.


13 comments:

  1. Oi, ehdit ennen mua. Mulla nimittäin on sama kirja luvussa, puolivälissä.
    Aika ihana! En tiennytkään, että siitä on tullut tuollainen buumi siellä tuotteineen päivineen!

    Kieltämättä ajattelin kirjaa kirjakaupassa katsoessa, että taasko yksi "amerikkalainen-nainen-lähtee-Italiaan-italialaistumaan" -juttu. No toimii kuitenkin :)

    ReplyDelete
  2. Nanna, onpas hauska yhteensattuma! Onko kirja käänetty suomeksi? Minä myös ajattelin, että tämä on taas tätä. Kirjailijan ote on kuitenkin raikas, mukaansa tempaava. Ahmimalla menee, mutta menköön.

    Jostain lukaisin, että tosiaan Italiaan on kansainvaellus, kun keski-ikäiset amerikkalaiset naiset etsivät itsään ja elämäänsä.

    ReplyDelete
  3. Kyllä se on suomennettu ja myös pokkarinakin jo. Nimi on kuitenkin pysynyt samana.

    ReplyDelete
  4. Ihana blogi sinulla, hyvä että eksyin tänne sattumalta! Oli itse asiassa niin ihana blogi, että liityin lukijaksikin, jotta pääsen useammin katselemaaan, mitä mukavaa on löytynyt ja näkynyt!

    Ihanaa elokuun jatkoa sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    ReplyDelete
  5. Täytyypä etsiä kirja.. Tykkään Juliasta,niin voisi mennä katsomaan elokuvankin ;-)

    Jännä,että siellä tulee tuollaisia tuoteperheitä "aikuistenkin" juttuihin.Täällä on korkeintaan lasten elokuviin tms.

    Ja sinulla on todella ihana blogi!!!
    En ole aikaisemmin lukenut blogeja,mutta tätä on pakko käydä päivittäin vilkaisemassa ;-)
    Kiitos siitä ;-)

    Terveisiä lämpimästä Itä-Suomesta (tänään odotellaan uusien lämpöennätysten rikkoutumista!!)

    ReplyDelete
  6. Vaikuttaa muuten tosi hyvälle! Tuo pokkari täytyy löytää :) Helleterveisiä pohjoisesta... :)

    ReplyDelete
  7. Nanna, jotkut kirjat ovat sellaisia että haluaisin lukea ne myös suomeksi. Kesällä piti hankkia suomennos Dan Brownin Symbolista, taikaa olla suomeksi Kadonnut Symboli. Hankkimatta jäi, mutta onpahan seuraavalle matkalle hankintalistaa.

    Jaana, kiva kun tulit! Olen vallan vihreä tässä blogihommassa, mutta mukavaahan tämä on. Terveisiä sinne Kainuunkadulle!

    Anne-Marie, kiitos ystävällisistä sanoistasi. Tämä on tälläistä mielenvirkistystä, mutta kieltämättä olen alkanut tutkailla ympäristöä vähän eri tavalla. Ihan kiva harrastus. Julia on muuten hurmaava! Odotan leffaa vesi kielellä. Täytynee myös alkavalla viikolla käydä katsomassa World Marketin tuotteet. Tuo "Eat, Pray, Love" logo on mielestäni hyvin onnistunut.

    Mari, teillä on ollut siellä tosi kuuma ja myrskyistä. Kuulin juuri, että suomalainen lempimaisemani on tärvääntynyt peruuttamattomasti. Myrsky kaatoi ikivanhan koivun järven rannasta. Ihan on surku olo. Onneksi ehdin kesällä napata koivusta kuvan. Onnea kirjan etsinnöille! Minä tykkään ja kohta ollaan viimeisellä sivulla.

    ReplyDelete
  8. Hei,
    adlibris-nettikirjakaupasta löytyi tuo pokkari edullisesti englannin kielisenä ;-)
    Sieltä löytyi muutakin luettavaa..ostin Dublinista Irlannin bestsellerin Ciara Geraghtyn "Becoming Scarlett" ja täytyi nyt tilata saman kirjailijan eka kirja.Kevyttä mutta hauskaa lukemista ;-)

    ReplyDelete
  9. http://www.adlibris.com/fi/

    Katsoi,että lähettää kaikkialle Pohjoismaihin.
    Sieltä näköjään lyötyisi tuo Dan Browninkin kirja+pokkari suomeksi ;-)
    Jos Johanna haluat kirjoja tms. voin tilata ja edelleen lähettää ;-)

    ReplyDelete
  10. Anne-Marie, kiva kun löysit kirjan! Minä tykkään kanssa ihan erityisesti lukea "hömppää" englanniksi. Olet kyllä kultainen, kun lupauduit auttamaan näissä kirja-asioissa! Laitan asian korvan taakse ja ehkä ennen joulua, loka-marraskuulla, voisin apuasi pyytää. Minulla on ollut ongelmana kirjojen hankkiminen KOHTUU hinnalla. Esim. Stockmannin vientipalvelu ottaa 20 euroa yhden pokkarin postituksesta ja postikulut ovat muutenkin ihan mielettömät. Ja valtaosa yrityksistä ei edes toimita Euroopan ulkopuolelle. Kiitos, olet kultainen!

    ReplyDelete
  11. Olepa hyvä ;-)
    Ota yhteyttä,niin laitetaan kirjoja postiin ;-)
    Economynä tulee täältä sinnepäin melko nopeasti,joskus mennyt Arizonaan jopa viikossa!
    ja postimaksutkin huomattavsti pienemmät niin.
    Ota yhteyttä:
    amtanskanen@gmail.com

    ReplyDelete
  12. Anne-Marie, kiitos Sinulle! Arvostan ystävällisyyttäsi. Meidän ongelma on vähän sellainen, että emme tohdi läheisiä kovin näillä lähetysasioilla vaivata. Mulla on sähköpostisi nyt tallessa ja laitan syksymmällä postia tämän asian suhteen.

    ReplyDelete
  13. Ota yhteyttä kun haluat kirjoja ;-)
    Ollaan yhteydessä.
    Tänään tuli viesti että tilaamani kirjat ovat tulossa.Kolmen pokkarin postarit oli vain 2,90
    Maltan tuskin odottaa,että saa lisää luettavaa.

    ReplyDelete