Wednesday, July 28, 2010

Mitalisadetta

Eilen illalla oli lasten harrastuksen kauden päätösjuhlat. Paikalla oli lähes 200 harrastajaa + vanhemmat ja sisarukset. Kyllä n. 450-500 ihmisestä ääntä lähtee! Mieheni kanssa olimme ylpeitä jälkikasvusta, kuten kaikki muutkin vanhemmat. Mitaleitakin tuli.



Eniten meitä taisi kuitenkin ilahduttaa, kun lapset vielä suostuivat vanhempiensa kanssa tanssimaan...


"I put my right hand in,
I put my right hand out,
In out, in out.
shake it all about..."


The Hokey Poykey ei koskaan petä. Onneksi tanssilattia oli suuri. Mietin siinä käsiä ja jalkoja vispatessa, että on mahtanut meininki tuntua suorastaan syntiseltä joskus 40-luvulla. Sanat taitavat olla vielä vanhemmat, 1800-luvun puolelta.

Locomotion sujui melkein suomalaisen letkajenkan tavoin. Kiersimme suurta salia, suuret ja pienet, aikuiset ja lapset. Tuntui vähän kummalta pitää naapurin rouvaa vyötäisiltä kiinni.

Tiputanssia en enää kestänyt. Livistin turisemaan. Lapset vatkasivat kuin viimeistä päivää.


Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Paikallinen herkku pig-pickin´s oli edustettuna. Jälkkärinä persikka- ja mustikkapaistosta (cobbler).


Tyttäreni kanssa tanssimme Black Eyed Peasin "I Gotta Feeling". Tytär vakuutti silmät kirkkaina, että ei nolottanut kun äiti hyppeli ylös alas.

Ja tässä vielä tyttäreni asu, josta hän sai paljon kohteliaisuuksia.

Minua puhuttelee itämaisten asujen yksinkertainen leikkaus ja kankaiden kauneus. Kuin akvarellia katselisi.


Unihiekkaa oli vielä silmissä, kun kokoonnuimme aamiaiselle klo 6:40. Mutta illalla oli kuulemma ollut hauskaa!




7 comments:

  1. Olipas teillä kiva ilta! Mitalit tekevät hyvää niin lapsille kuin vanhemmille :)Motivoi taas uuteen harrastuskauteen entistä suuremmalla innolla niin lapsia kuin vanhempia, jotka harrastamisen mahdollistavat (kuljetusrumbaa sinne ja tänne?).

    Mekko on todella kaunis. Kuin taideteos.

    ReplyDelete
  2. Mari, olen tähän mekkoon lääpälläni ja toivon, että löytyisi semmoinen 170 senttinen... Ei toivoakaan.

    Soile. Kyllä vain nautimme mitaleista. Tosin juhlassa mitalit ojennettiin nippuna vanhempien käteen, vai vihkaa. Tärkeintä oli lystinpito. Ja olet ihan oikeassa, olen kokopäivätoiminen kuljettaja :)

    Mekon tulevaisuutta olen jo pohdiskellut ja yksi vaihtoehto olisi pistää se kehyksiin ja seinälle. Materiaali on silkkiä, joten senkin puoleen taideteos olisi paikkansa ansainnut.

    ReplyDelete
  3. Tuula, kiitos kommentistasi. Mieheni toi tämän jokunen vuosi sitten Kiinasta. Koko oli silloin jättisuuri, nyt vasta sopiva. Mutta kauniin mekon valitsi. Tosin hänellä oli sikäläinen collega apunaan. Tällä rouvalla on itsellään kaksi tytärtä.

    ReplyDelete
  4. Onnea jälkikasvun mitaleiden johdosta;hienoa!Ja aivan ihastuttava tuo mekko!

    ReplyDelete
  5. Yaelian, kiitos onnitteluista! Kyllä he ovat kovasti töitä tehneet palkintojensa eteen, oikeastaan päivittäin. Olin tyytyväinen, kun lystinpito joukkuekavereiden kanssa tuntui olevan se tärkein asia.

    ReplyDelete