Tuesday, July 27, 2010

Kutsumaton vieras

Pihallemme tupsahti kutsumaton vieras. En aluksi uskonut, kun lapset rynnistivät kiljuen sisälle ja sanoivat, että takapihalla on kilpikonna.

Eikä mikä tahansa kilpikonna, vaan snapping turtle (Chelydra serpentina). Nimi tulee siitä, että veijari kömpelöstä ulkomuodostaan huolimatta on sukkela nappaamaan yhtä sun toista. Esimerkiksi varomattoman tarkkailijan varpaan tai sormen. Kilpikonnan tunnistaa terävästä hännästään ja uskomattoman pitkästä teleskooppikaulasta.



Soitin miehelle töihin, että nyt tarvitaan animal rescue eli eläinpelastusta. Sillä aikaa kun mies kaahasi renkaat ulvoen pelastustoimiin minä kastelin kilpparia vesisuihkulla. Voin vaikka vannoa, että kilpikonnan katse oli lämmin ja hellä, kiitollinen. Emme vieläkään ymmärrä mistä kaukaa konna pihaamme kömpi: ihan lähellä ei ole lampia tai edes märkiä ojia. Matka oli varmasti ollut pitkä ja tukala.

Lapiota apuna käytten kilpikonna nostettiin kärryihin ja kärryt auton perään. Tottahan toki konna tunnisti vihollisen ja metallinen lapio sai aikamoista huutia. Oli myös nimensä veroinen yksilö: raskas lapio pysyi vahvojen leukojen välissä ja välillä jo pelkäsin, että mies ja lapio saattaisivat kamppailun hävitä.

Rescue van eli pelastuskärryt. Nyt puiden ja käpyjen täyttämä. Olen ajatellut kärryille jatkoelämää kukkien kotina. Olisikohan siinä ajatusta?

Mies ja lapset karauttivat lähimmän lammen rantaan. Silminnäkijät vannovat, että konna näytti onnelliselta ja helpottuneelta kun pulahti lammen syövereihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.




3 comments:

  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kilpikonna varmasti kiittää! :-)

    ReplyDelete
  2. Kilpikonna ,jolla häntä,en olekaan koskaan nähnyt sellaista!Onneksi törmäsi teihin ja pääsi takaisin kotiinsa;D

    ReplyDelete
  3. Mannukka, meinasi hetkeksi mennä sormi suuhun. Kilpikonna nimittäin oli suhteellisen suuri.

    Yaelin, ja onneksi lapset eivät menneet silittelemään tai muutoin lähemmin tutustumaan. Siinä olisi päässyt nopeasti sormesta eroon.

    ReplyDelete