Saturday, October 21, 2017

Raakel Lignell, Anne Puranen: Raxun mukana kivusta tasapainoon

Kirjapaketti tuli pari viikkoa sitten. Tytär hoputti aukaisemaan ja auttoi mielellään kun pyysin. Meillä paketit ovat aika harvinaista herkkua. "She is beautiful" tytär kommentoi. Hänelle Raakel Lignell on uusi tuttavuus. Voin nyt kirjan luettuani lisätä vielä adjektiiveihin ainakin rohkean, toiveikkaan, positiivisen, sisukkaan, huumorintajuisen ja herkän. On rohkeaa olla tekemässä näin omakohtaista kirjaa kivuista, vaivoista, vanhenemisesta. Mehän ollaan teräsmiehiä ja -naisia kaikki, mennä porskutetaan täysillä kehdosta hautaan. Sellaista ihmistä maailma arvostaa. 


Tarjottimella oli vastapuristetun mehun lisäksi enemmän kuin odotin. Alunperin halusin tutustua kirjaan, koska Raakel, Raxu, on ikätoveri. "Viisi lasta seitsemässä vuodessa, kaksosraskaus, kolme keisarileikkausta." Kuulostaapa tutulta, vaikka vähemmällä olen selvinnyt: kolme lasta kahdessa ja puolessa vuodessa, kaksosraskaus, kaksi keisarileikkausta. Enkä soita viulua. Raxun akilleenkantapää on syntymälahjaksi saatu virheasentoinen lonkka, mulla ylimääräisellä nikamalla ja kierrolla varustettu selkä. Kipuakin olemme käsitelleet samalla tavoin: lisää heilumista, kyllä se siitä tokenee. Ja särkylääkkeitä mahdollisimman vähän. 


Kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, esimerkiksi helppoja testejä oman kehon tilan arvioimiseksi. Raxun tarinasta oppii, että kaikki vaikuttaa kaikkeen: virheasentoinen lonkka heijastaa päästä varpaisiin, yksi jos toinen kehon osa yrittää ylikorjata lonkan vaikutusta ja loppujen lopuksi kaikki palaset kaatuvat kuin dominonappulat. Askel käy töpöttäväksi, ryhti kumaraksi, päätä särkee, aineenvaihdunta ei toimi,  nahoissa ei ole hyvä olla, nivelrikko iskee. Elämän mielekkyys kärsii. 

Raxu löysi avukseen fysioterapeutti Anne Purasen, jonka erityisosaamista ovat faskiat eli sidekudokset ja niiden vaikutus tuki- ja liikuntaterveyteen. Hänen kehittämänsä (yhdessä Viivi Kettukankaan kanssa) FasciaMethod -kehonhuoltokonsepti on ollut Raxun apuna matkalla kivusta tasapainoon. Konseptin tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin kivuttomuus ja toimiva keho. Raxu itse pukee sen sanoiksi: "Kuntoutus on siis purrut juuri sinne, mihin tähdättiin - arjen toimintakyvyn parantamiseen. Olen myös hyväksynyt sen tosiasian, että joudun tai saan tehdä elämäni loppuun saakka päivittäin töitä kehoni toimintakyvyn eteen. Jotta voisin seistä suorassa, ottaa kivuttomia askeleita ja pysyä tolpillani myös yhdellä jalalla. Ei ole olemassa mitään saavutettuja etuja."


Opin uuden termin: terveyskunto. "On oltava sen verran kuntoa, että pysyy terveenä." Yläkuvassa rentoutetaan lantionpohjaa. Kirjassa puhutaan paljon syvistä lihaksista, niin pakaroissa, vatsassa kuin kaularankaakin tukemassa. Monelle kuntoilijalle taitaa olla tuttuja Raxun tuntemukset: "Kun aloin liikkumaan ja treenaamaan myös lantionpohjan ja vatsan syviä lihaksia, en ensimmäiseen puoleen vuoteen saanut pilateksessa syviin lihaksiin tuntumaa ollenkaan. Ohjaaja neuvoi aktivoimaan lantionpohjan ja sitten syvän vatsalihaksen, mutta ainoat paikat jotka jännittyivät olivat niska ja leukaperät." Opin myös, että maksimipainoilla tehty isoja pakaralihaksia kasvattava ja pyllylle muotoa antava kyykky ei ole niin eduksi lantionpohjalle. Siinäpä dilemma: kurvikas takamus vai hallittu rakko. 


Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon. Raxu on saanut hurjasti aikaiseksi kehon hallinnassa ja liikkuvuudessa reilussa puolessa vuodessa. Itse koin samanlaisen "ihmeparantumisen" joogassa: ekoilla tunneilla ohjaajat kävivät painamassa olkapäitäni hellästi lattiaan, nyt jo sujuu ilman apuakin. Tahdonvoimalihasta (Raxulla tällainen on!) ei pidä aliarvioida. 


Kirjassa on paljon maalaisjärkeä, arkijärkeä. Niska- ja hartiakipuihin voi auttaa myös hammaslääkärillä käynti ja purennan tarkistus sekä hyvä tyyny. Taukojumppa korjaa ja ennalta ehkäisee. Kipulääkkeiden kanssa ei kannata kursastella silloin, kun kipu on ylimmillään - sädekehä ei kirkastu, mutta toipuminen hidastuu. Hyvät jalkineet voivat auttaa jalkavaivoihin. Lepo ja uni ovat yhtä tärkeitä kuin liikkuminen. Kehonhuolto on kevyttä ja lempeää liikettä: "moni voisi vaihtaa palautusjuomansa palauttavaan kehonhuoltoon treenin jälkeen... Monipuolinen perusravinto riittää kovankin kuntoliikkujan energiavarastojen palauttamiseen."


Faskioista eli kansanomaisesti lihaskalvoista kerrotaan luvussa 9. Tämä kannattaisi lukea melkein ihan aluksi, sillä faskiat mainitaan usein. "Faskia on kolmiulotteisesti kehon kattava sidekudosverkosto, valkoista sitkeää kalvoa, jota näemme myös paistilihassa. Se ympäröi lihaksia, sisäelimiä ja koko kehoa yhdistäen kaikki kehon osat toisiinsa... Faskiaa on perinteisesti pidetty vain pakkaus- ja suojamateriaalina. (Se) on kuitenkin erittäin tiheään hermotettu kudos, joka osallistuu likkeen säätelyyn ja lihasten tuottaman voiman siirtoon." Kiehtovaa. 


Kirjan lopussa on liikevinkit FasciaMethodin dynaamiseen liikkuvuusharjoitteluun. Tavoitteena on huoltaa kehoa ja nesteyttää faskioita sekä tietysti kivuton, toimiva keho. Kroppa, jolla voi hypellä rantakallioilla. 


Annoin kirjan täkäläisen ystäväni käsiin. Hän selaili sivuja. Parin kohteliaan silmäyksen jälkeen hän alkoi tosissaan katsella kuvia ja kysellä. Kerroin Raxun taustasta, viulisti, äiti, TTK -tähti. Ystäväni katseli melkein kaikki kuvat ja sanoi, että hän haluaa lukea tämän kirjan sitten kun se julkaistaan englanniksi. 


Kirjan lopussa on tärkeitä asioita. Viimeinen sivu on varattu ihan vain lukijalle, hyvää ja kaunista minusta. Mut on kasvatettu uskomaan, että kaikenlainen itsensä kaunistaminen on turhuutta. Toisaalta olen oppinut hyötyliikunnan ja hyvän ravinnon merkityksen jo pikkukakarana. Vasta näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että olen ollut aika etuoikeutettu: itseviljellyt, -poimitut- ja -kasvatetut elintarvikkeet ovat olleet ravintoni varhaislapsuudesta teini-ikäiseksi. Liikkuminen on ollut toinen luonto. 

"Sen sijaan, että keskityt
aina kehosi heikkouksiin, mieti,
mitä hyvää sinussa on.

Muista kehua ja kannustaa
itseäsi. Luettele kolme hyvää asiaa
omasta kehostasi. 
Mikä siinä on vahvaa? Kaunista?
Toimivaa? Mitä kehosi on sinulle
 antanut? Mitä kehosi on kestänyt?

Loppujen lopuksi kehomme 
on ihmeellinen ja voimakas."


Suosittelen kirjaa kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille. Aina ei tule ajatelleeksi, että päivä päivältä tässä vanhennumme, hormonitoiminta heilahtelee ja välillä ollaan silkan biologian armoilla. Kehonhuolto on hyvä aloittaa mieluummin vähän aikaisemmin kuin myöhään. Nivelrikosta kärsivälle ja lonkkaleikkauksesta toipuvalle löytyy vertaistukea. Ohjeita on niin taukojumppaan kuin koko kehoa huoltavaan kotitreeniin. Kroppa käydään läpi niin, että sekä päänsärystä kuin polviongelmista kärsivä saa apua itselleen. 

Lasten synttärilahjaksi ostama joogamatto kannattelee paremmin kuin mikään muu. 


Yksi kirjan teemoista on lempeys ja armo, lepo. "Lepo. Se ehkä tärkein ja vaikein." Meidäthän on opetettu uskomaan, että höyry päällä pitää matkata mutkasta mutkaan. Hyvä on kuitenkin muistaa, että "Suurimmat harppaukset kehityksessä ovat tapahtuneet juuri levon aikana." Mulle lempeä jooga, gentle yoga, on ollut avain hyvinvointiin. Apuna käytän aina tarvittaessa blokkeja (lisää pituutta, syvyyttä, taipuvuutta, tasapainoa ihan hetkessä) ja hihnaa sekä kotitreeneissä käsipainoja. 



Tässä mehussa oli appelsiineja, omenoita, porkkanoita, viinirypäleitä ja inkivääriä. Kippis (Cheers!) hyvälle elämälle! Tai ainakin alkavalle viikolle. 

"Koskaan ei ole myöhäistä parantaa elämänlaatua!"

Kiitos Docendo.

❤:lla Johanna



Wednesday, October 18, 2017

Arpa on heitetty

Ensimmäiset yliopistohakemukset lähtivät matkaan. Kumpikin kaksosista haki kahteen yliopistoon ja vastaukset saamme joulukuussa. Sikäli hassua, että yli puolet vuodesta on vielä opiskelematta. Ei ollut muuten ihan halpaa lystiä tämä pelkkä hakeminenkaan: hakemuksen käsittelymaksu $85 ja todistusten siirto elektronisesti $25. Yksi hakemus siis yhteensä 110 dollaria, neljästä hakemuksesta pulitimme 440 dollaria. 

Hakeahan saa vaikka kaikkiin maan yliopistoihin. Mitään rajaa ei ole. Yleensä haetaan 7-9 oppilaitokseen. Esseen, suosituskirjeiden, todistusten ja valtakunnallisten testien lisäksi pitää vastata yliopiston esittämiin kysymyksiin: miten juuri sinun valintasi monipuolistaisi opinahjoamme, miten ikätoverisi ovat vaikuttaneet sinuun, miksi haluat juuri meille opiskelijaksi. 


Tämä on vähän kuin työpaikkaa hakisi. Tietysti jos on paksu lompakko, niin moni oppilaitos ottaa vastaan mielellään. Opintoja ei tarvitse sen enempää koulun puolesta tukea, oppilas maksaa täyden hinnan ja business pyörii. Jos niin onnellisesti ei ole, niin sitten pitää vain pitää peukut pystyssä että onnistui vastaamaan toivotulla tavalla. Suomalainen systeemi pisteytyksineen tuntuu reilummalta, vaikka pääsykokeisiin pänttäämistä vastustankin. Mulle ei ole koskaan valjennut miksi joku joka osaa jonkun opuksen ulkoa on parempi kuin joku, joka osaa kertoa sisällön omin sanoin. Kai tämäkin on 30 vuodessa muuttunut. 


Rakkaushan on myös aikamoista arpapeliä. Olen joskus ollut hämilläni amerikkalaisesta tavasta rakastaa kaikkea ja kaikkia, mutta olen jo tottunut. Lauantaina kävimme tyttären kanssa kirjakaupassa ja tytär sai ostaa kaksi kirjaa. Pihalla tytär nappasi syliinsä (mä olen jo aika paljon pienempi) ja julisti siinä kaiken kansan kuullen selvällä suomen kielellä "minä rakastan sinua".

Leadership -viikonlopun satoa oli chaperonin eli esiliinan video viikonlopun vietosta. Toisena iltana poika sai pitää hyvän yön -puheen. Puhe päättyi sanoihin "I love you guys". Siinä mun 17-vuotias julisti 50 muulle kakaralle rakastavansa heitä. 

Työn kautta näen miten perheet hyvästelevät toisensa. On aika lutuista katsoa miten 15-20 vuotta (ennättää kun aloitetaan high schoolissa) yhdessä olleet pariskunnat suukottavat toisensa ja sanovat love you. Mä kyllä yleensä hiippailen loitommalle, että saavat rauhassa sanoa hei heit. 


Suomesta kaipaan mm. kuunnelmia. Noita Nokinenän pääsiäis- ja jouluhypyt olivat vertaansa vailla olevaa ajanvietettä. Varsinkin kun kodissani pidettiin kiinni tavasta, että juhlapyhinä ei lähdetty kylille kiertelemään. Mitähän Noita Nokinenä, Vilma Väkäleuka, Hanna Harvahammas ja Kissa Kippurahäntä saisivat aikaiseksi Halloweenistä.

❤:lla Johanna

Sunday, October 15, 2017

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Novellit ovat mainiota lukuseuraa: kerralla voi lukaista kokonaisen kertomuksen ja aikaa ei kulu enempää kuin spagettien kypsymisen verran. Kirja kainaloon ja ilta-auringon paisteeseen rappusille. Hetkessä siirtyy muihin maisemiin. 

En ollut ihan varma mitä odottaa Tammen toimittamalta Bulevardi ja muita kirjoituksia -kokoelmalta. Mä luulin, että Bulevardi olisi Helsingissä, mutta tämä katu olikin Boulevard Madeleine Pariisissa. Kirjan ensimmäinen tarina on vuodelta 1934, Janssonin tuoreessa muistissa on retki Eurooppaan ja sen sykkiviin keskuksiin. En halua paljastaa juonta, mutta jossain vaiheessa lukiessani nousi mieleen Woody Allenin elokuva "Midnight in Paris" - olin aistivinani saman seikkailun, salaperäisyyden utuisen varjon, ihmiset jotka kohtaavat Pariisin yössä. 

Tuntemattomien teiden risteäminen toistuu useissa kirjan novelleissa. Vähävaraiset ja useinmiten hyväntahtoiset ihmiset tapaavat toisensa  Dresdenissä, Veronassa, Seinen rannoilla tai jonottaessaan asuntoa. Lyhyitä hetkiä, jotka kuitenkin jäävät ihmisiäksi mieliin. 


Kauhutarinoita en osannut odottaa. Tarinoiden jännitys on hiljaista, lukijan mielikuvituksen varassa. Pelko hiipii jos on hiipiäkseen. "Klisee" vuodelta 1935 on suosikkini. Lukiessa mieleen alkoi muistua Oscar Wilden "Dorian Grayn muotokuva". Arroganttius ja synkeä salaisuus - siinäpä resepti kauhutarinalle. Vuoden 1961 "Kavala lastenkirjailija" valottaa kauhun olemusta myös kuvittajan näkökulmasta. 

Kirjan kanssa uima-altaan äärellä. Yhdet kisat sujuivat sukkelaan...

Lukutuokio autossa lapsia odotellessa. 

Janssonin huumori on kuivakasta. Tiedän jo nyt, että tulen lukemaan vuoden 1939 "Vuokrataan huone" -tarinan monta kertaa. Itsekin joskus vuokra-asunnon hakijana olen törmännyt monenlaisiin vaatimuksiin. Ei noista ajoista varmasti niin paljon ole muuttunut. Jos asuntoa EI halua pitää muistaa sanoa: "Minulla on kamalasti kavereita ja maalauksia... Ja minä soitan harmonikkaa, joten kyllä teidän on paras valita minut." Tilannekomiikan puolelle lipsahtavat myös "Ei enää ikinä Caprille!" ja "Laiturielämää". Hyväntahtoisesti voi myhäillä vastavihityille ja saaren kesäasukkaille. 

Illalla annos unilääkettä ja aamulla piristysruiske, kirjasta on moneksi.

Ilta-auringon paisteessa rappusilla spagettien kiehuessa
Kirjassa on jo monta tarinaa, jotka tiedän lukevani uudelleen. "San Zeno Maggiore, 1 tähti" ja "Viulu"
vetävät vastustamattomasti. "Saari" vuodelta 1961 tuntuisi avaavan Janssonin sielunmaisemaa. "Quartz' Arts" ( 1938) on harvinainen näyteikkuna pariisilaisen taidekoulun uusien oppilaiden tervetuliaisiin. Kyllä sitä vaan silloinkin osattiin. 

Muumejakin sivutaan. Arkkitehti -lehdessä julkaistiin 1979 "Muumitalo, Muumilaakso". Tämä taitaa olla tällä hetkellä "Viulun" ohella lempitarinani. Jansson kertoo Muumitalon arkkitehtuurista. "Verannalta astumme suoraan keittiöön, ovi on aina auki, silloinkin kun perhe on esimerkiksi merellä. Avain on koukussa ovenpielessä, vaikka sitä ei tarvita, ovi ei tahdo sulkeutuakaan." Tällaista oli vielä lapsuudessani, ei ovia tarvinnut lukita. Mummolan ovi oli aina auki, pönkällä suljettu jos mummo oli lähtenyt asioille. Monia muitakin yksityiskohtia Muumitalosta paljastuu. 

Takakuistilla, päiväkahvin aikaan... 

"Epähemulimainen tarina" hykerryttää. Aluksi ihmettelen "pampusseja", en ole sanaa ennen kuullut. Hetken kuluttua luen varmastikin parhaan kuvauksen juhlien jälkeisestä kurjuudesta, kun "hemuli vajosi ja hänen silmiensä takana käynnistyi rivi ilkeitä pieniä punaisia hissejä, jotka ajoivat ja ajoivat, kerros toisensa jälkeen armottomassa pitkäpiimäisyydessä..." Tarina on todellakin epätavallinen hemuleille ja homssuille.


... ja iltateen kanssa.


Kuvitus on oma lukunsa. Pysähdyin tutkimaan näitä kahta hyvin erilaista Janssonin kuvaa joululehtiin. "Sotajouluna 1942 joulupukin taival on erityisen raskas. Mutta kun jatkosota päättyy vuonna 1944, Jansson piirtää jouluvinjettiinsä jälleen Marian ja Jeesuksen, nyt keskellä liljoja ja kukkivaa kesää."


Aloin lukea kirjaa kuten mitä muuta tahansa viihdeteosta. En päässyt monta kappaletta eteenpäin, kun piti peruuttaa ja ottaa lyijykynä käteen. Tarinoissa on niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja pohdiskeltavaa, että alleviivaukset ja kommentit ovat paikallaan. Monia kysymyksiä heräsi. Lopussa on lukijalle extrapalkinto: Sirke Happosen (toimittanut ja suomentanut, muumikirjoista väitellyt) jälkisanat. Moni kysymys saa vastauksen, moni tarina taustan. Mua alkoi kiinnostaa kävikö Jansson Yhdysvalloissa ja mitä hän maasta tuumi. 


Kirjoitukset ulottuvat vuodesta 1934 vuoteen 1995. Ensimmäisessä novellissaan nuori Jansson tarkastelee Pariisin yötä vanhan miehen silmin. Viimeisessä tarinassa vanha kirjailija etsiskelee inspiraatiota puistonpenkillä tietäen, että jossain on ajatus ja muutama sana, jotka voivat avata uusien ennenkuulumattomien ideoiden ja sanojen virran. Samalla kuitenkin itsensensuuri tekee itsensä tykö. 


Kirjoitin aikaisemmin kirjasta Tove Jansson: Sanojen lahja - valitut sitaatit (klik). Yhdessä Bulevardin kanssa avautuu ennen avaamaton ikkuna Janssonin maailmaan, josta ei puutu viisaita sanoja, rohkeita ajatuksia, elettyä elämää, huumoria ja kauhua - eikä onnellisia loppuja. 

Kiitos Tammi ja WSOY - oli ilo lukea nämä kirjat. 

Friday, October 13, 2017

Hemmetillinen viikonloppu

Perjantai-iltaa vietetään ja edessä on kiireinen viikonloppu. Kelläpä ei olisi, mutta itse ottaisin vähän vähemmän kiireisen viikonlopun. 

Vakkariperhe kysyi jos voisin auttaa lauantaiaamuna. Kyllähän minä voin. Sen jälkeen suuntaan tyttären kanssa vesipalloturnajaisiin. Sunnuntaiaamuna lähden kaksosten kanssa uinikisoihin parin tunnin ajomatkan päähän. Herätys neljältä, tien päällä ennen viittä. Toivottavasti kotona jo ennen iltapäivää. 

Mutta mikä eniten stressaa on kaksosten collegehakemukset. Tänä viikonloppuna pitää pistää jo muutama hyvin vakavasti otettava hakemus sisälle. Arvosanojen lisäksi (koulu, valtukunnalliset testit ja niiden välimuodot) pitää lähettää suosituskirjeet, esseet ja perheen talousselvitys. Me ollaan vähän hankalassa tilanteessa, sillä perheen taloudessa huomioidaan vuoden 2016 veroselvitys. Meillähän on tilanne tänä vuonna ihan erilainen, kun miehen työt loppuivat tammikuussa. Uusimman kyselymme mukaan perhe vastaa opinnoista $20 000 vuosittain, lapsi ottaa lainaa $5000 per vuosi. Tarjolla on liittovaltionkin opintotukea, mutta me olemme tänä vuonna vielä väliinputoajia, lukujen pitäisin olla toisin päin. Hmm. Ilohan vasta yltyy kahden vuoden kuluttua, kun collegessa on kolme lasta. 

Osavaltiossamme on yksi maan parhaista yleisistä collegeistä. Teoreettiset mahdollisuudet olisi toisella lapsella päästä sisälle. On myös erinomainen osavaltion college, jossa olisi tarjolla kaikki mitä tarvitaan. Jos hakija on omasta osavaltiosta on opintomaksut n. 20 000 taalaa vähemmän vuosittain. Ulkopuolelta tulevat maksavat enemmän (n. 40 000). Ja nyt päästään politiikkaan: ukomaalaisten opiskelijoiden määrä maan nykyisen hallinnon aikana on vähentynyt. Jostain kumman syystä maahan ei enää halutakaan tulla. Surullista ja totta. 

Tosiasia on, että emme ymmärtäneet aloittaa säästämistä lasten opintitoihin heti kun lapset syntyivät. Emmekä pitkään aikaan täkäläisen mittapuun mukaan. Tuntuu karulta lähettää lapset oman elämän alkuun lähes 100 000 dollarin opintolainat niskassaan. The land of the free and the home of the brave. J Opintolainattomilla on harvinaisen ikävä tulevaisuus ilman koulutusta. Tutkimusten mukaan vielä vuosikymmen pari sitten pärjäsi jos oli tutkinto high schoolista. Nyt samaa vastaa nelivuotiset opinnot collegesta. Jos haluaa pärjätä, niin pitää olla vielä neljä opintovuotta ns. masters degree. Ja jos todella haluaa menestyä, niin sitten täytyy ymmärtää hakeutua aloille joissa robotit eivät korvaa ihmisiä.

Lopuksi kuvia meidän naapuruston Halloween-koristeista. Tämä on kyllä jo vähän ylenpalttista - aikamoista omistautumista Halloweenille ja Kiitospäivälle. Yksi naapureista koristeli postiaatikkonsa näin:




Felix: What a smell!

Tuesday, October 10, 2017

Love Story

Viikonlopun ruokavieraat jakoivat hauskan tarinan vuodelta 1989, oikean love storyn. Aviopari on ollut naimisissa 28 vuotta, ihkaoikeat high school sweethearts eli pariskunta on seurustellut high schoolista alkaen. Olemme samaa ikäluokkaa, mutta parin avioliitto on kestänyt 10 vuotta pidempään kuin meidän. 

Tuohon aikaan ennen avioitumista piti käydä lääkärintarkastuksessa, pelkät verikokeet eivät riittäneet. Nuorimies, ikää 20 ja risat, kertoi hikoilleensa luoteja jo monta päivää etukäteen. Tarkastus oli yleensä perinpohjainen. Kauhu vaan tiivistyi kun paljastui, että lääkäri olisi nainen. Sydän pamppaillen tuleva sulho asteli vastaanotolle.

Rakastatko tätä naista, lääkäri aloitti. Kyllä. Rakastaako hän sinua? Kyllä käsittääkseni. Lääkäri tarttui kynään ja allekirjoitti todistuksen avioliittolupaa varten. Siinä oli tärkein. Sillä aikaa morsian tutkittiin perusteellisesti ja seulassa huomattiin solumuutokset. Ilman pakollista tarkastusta edessä olisi saattanut olla vakava sairaus. Sanoisin, että aikamoinen rakkaustarina. Nykyisin meidän osavaltiossa ei tarvita verikokeita eikä lääkärintarkastusta. 


Rita Kieltenopen kotiblogista kyseli kuvia persimoneista. Viime viikkojen aikana hedelmät ovat saaneet keltaisen ja asteittain syvenevän oranssin sävyn, ne alkavat jo erottua lehtien lomasta. Sato on runsas, en tiedä mitä ihmettä tapahtui. Nyt vain pelottaa, että linnut ehtivät pikkuhiljaa makeammiksi muuttuvien herkkujen kimppuun. Kauriitkin saattavat alaoksille yltää, oravista puhumattakaan. 



Viime päivinä olen hieronut tuttavuutta aran nelijalkaisen karvaturrin kanssa. Kissan alkuperä ei ole ihan selvä, mutta kissa on syntynyt töpön hännän kanssa kuten kaikki sisaruksensakin. Tuttavuuden lämmittely kesti monta viikkoa. Viime viikolla kissa tuli vihdoin kyhnyttämään jalkaani vasten ja pari päivää sitten jatkoimme tuttavuuden hieromista. Felix oli ihan villinä kun tulin kotiin ja haistoi kissan hajun. Mun mielestä tässä komistuksessa on häivähdys ilvestä, mutta voivatko kissa ja ilves lisääntyä keskenään? 



Saturday, October 7, 2017

Turkoosi talo


Kun näin tämän syvän turkoosin talon tuli mieleeni ensimmäisenä Elsa Beskowin sadut tädeistä Sininen, Vihreä, Ruskea ja Sinipunainen. Alkoi tuntua siltä, että turkooseja taloja pitäisi olla enemmänkin. Kävimme miehen kanssa kiertämässä taas muutaman asuntomessu -kohteen. Talon sisältä en ottanut monta kuvaa, sillä se ei ollut sisustettu. Kohteita katsellessa tuli mieleen, että uusi keskiluokan normaali alkaa olla talo kolmen auton autotallilla ja noin puolenmiljoonan hintalapulla. Tämä talo maksoi 575 000 dollaria, kokoa kolmisen sataa neliötä ja vara rakentaa vielä vähän lisää ullakolle. Piha oli piskuinen, kuten kuvista näkyy, naapuri kököttää vieressä. 


Vedenvaraajat ovat säiliöttömiä, hyvinkin järkevä ratkaisu, ja liedet olivat kaasulla toimivia. Kun viitisentoista vuotta sitten etsimme likimain samoilta kulmilta omaa ensimmäistä kotiamme normi tuntui olevan kahden auton autotalli ja hinta n. 350 000. Palkat ovat toki nousseet, mutta eniten on tainnut muuttua se, että nykyisin perheessä on kaksi palkkatyöläistä. Naiset ja nuoret naiset eivät enää niin vaan jääkään kotiäideiksi vaan käyvät ansiotyössä. Tässä meidän naapurustossa kotiäitejä omasta ikäluokastani taitaa olla valtaosa. Monella on kuitenkin vähintään nelivuotinen yliopistokoulutus. Kun lapset on saatu omille urilleen äidit palaavat työelämään, usein osa-aikaisesti. Tosin meillä näyttäisi olevan trendi, että kotiäidit jatkavat edelleen kotiäidin hommia, tosin ilman lapsia helmoissaan. 


Rakennuttaja ottaa aina riskin taloa rakentaessaan. Talo rakennetaan valmiiksi ja sitten etsitään ostaja. Toisinaan ostaja löytyy ennen talon valmistumista ja toki rakennutetaan myös kustomoituja koteja, ostajan toiveiden mukaan. En ole koskaan kuullut, että joku itse rakentaisi talonsa tai että edes kävisi rakennuksella auttamassa. Avaimet käteen on yleisin toimintatapa. 


Taloissa on yleensä takka, tämän hintaluokan taloissa parikin. Eikä mitään puutakkoja vaan kaasulla toimivia. Tulen teossa ei kauan nokka tuhise, sen kun napsauttaa katkaisijasta.  Tässä talossa oli paljon farmhouse -henkeä ja valmiita puusepän naputtelemia hyllyköitä. 



Dining roomin (ruokasali kai tämä suomeksi olisi) katossa oli vähän erilainen valaisin. Valaisimet ovat kiinteitä kalusteita, niitä ei ruuvata irti kun muutetaan. Usein ostaja haluaa myös tilaan suunnitellut verhot. Jos niitä ei halua kaupantekijäisiksi luovuttaa verhot on syytä ottaa ikkunoista pois ennen myyntikuvien ottamista ja kohteen esittelyä. Meille kävi omassa talossamme niin, että myyjä halusikin pitää ruokahuoneen, master bedroomin, olohuoneen sekä master bathroomin valaisimet. Ymmärrän kyllä, sillä niitä oli tuotu matkoilta ympäri maailman. Harmi vaan, että joihinkin ihastuin. Amerikkalaisen ostajan kanssa tästä olisi voinut tulla ongelma, sillä sekä ostajan että myyjän välittäjät kävivät keskustelua lamppujen kohtalosta jo meidänkin tapauksessa. Olimme kilttejä, emme vaatineet mitään valaisimien tilalle. 


Kylpyhuoneet oli totetutettu aika eleettömästi. Seinissä oli useimmiten ns. metro tile. Ihastuin talon panelointiin. Kuvasta ei ehkä ihan heti näy, mutta panelointi oli  n. 170 cm korkeaa, ehkä korkeampaakin. 


Esittelijä kertoi ostaneensa oman ensimmäisen kotinsa vuonna 1995. Silloin oli valkoiset keittiöt. Nyt valkoiset keittiöt ovat palanneet. Mähän näistä olen ihan innoissani. Lasinen ruokakaapin (pantry) ovi kevensi mukavasti ilmettä.  




Turkoosi toistui sisällä sekä dining roomissa että tässä aamiaisnurkkauksessa. En ole koskaan nähnyt yhdessäkään talossa näin persoonallista aamiaisnurkkauksen valaisinta. Meidän mittapuun mukaan tämä alkaa olla jo aika villiä tarjontaa keskiluokalle. En hämmästyisi vaikka ostaja haluaisi vaihtaa valaisimet enemmän vastaamaan yleistä mielipidettä, Home Depotin tarjontaa. 


Tänään on sataa tihuuttanut pikkuriikkisen. Olen kuin energiapistoksen saanut. Muutaman viikon poudan jälkeen tämä on toivottua. Sain jopa pesukoneen putsattua. Lämmintä on vieläkin päivisin melkein 30 C astetta, mutta yöt ovat mukavan viileitä. Aamulla herätessä hytisyttää, pitää laittaa villasukat jalkaan ja neule päälle. Odotan syysviileiden tuloa. 

Kivaa sunnuntaita! Meille on tulossa entiset naapurit kylään, aitoja etelän ihmisiä. Olen aikaisemminkin tainnut tarinan jakaa, mutta kertaus ei varmaan haittaa. Kun ystäväni Terry kuuli, että olemme joulun oman perheen kesken hän kutsui meidät jouluaatoksi kotiinsa. Kieltäydyimme kutsusta, sillä tiesin heidän suunnitelmissa olevan lähdön omien perheiden luoksen parin tunnin ajomatkan päähän. Mutta nämä hyväsydämiset ihmiset ajattelivat, että tarjoavat meille jouluaattona yhteistä aikaa. Olimme siinä vaiheessa tunteneet vajaat pari kuukautta. Mua harmittaa, kun lähes kaikista etelän ihmisistä ollaan elokuvissa ja kirjallisuudessa tehty vähän urpoja. Nämä syntyperäiset ovat tavattoman ystävällisiä, vieraanvaraisia, kohteliaita ja valmiita auttamaan. Moni muuttaa nykyään takaisin synnyinsijoilleen pohjoisesta. 

❤:lla Johanna 

Friday, October 6, 2017

Sibelius, sauna ja sisu

Sisulla tässä taas on sinnitelty. Olen lapsillekin opettanut, että kun muilta loppuvat eväät niin teillä on vielä jäljellä yksi, suomalainen sisu. Se tulee verenperintönä ja on suomalaisille omaleimainen ominaisuus. Mun piti herätellä sisua eilen aamulla, kun klo 5.07 tuli tekstari, että pääsetkö töihin, ei ennemmin eikä myöhemmin kuin klo 6. Matkaan meni puolisen tuntia. Pääsinhän minä. Pääsin myös tänä aamuna ja iltapäivällä vielä toiseen paikkaan. Mutta lopussa sitten seisoi ei enempää eikä vähempää kuin itse Sibelius. 

North Carolina Symphonylla on 85. juhlavuosi. Tänä iltana juhlittiin teemalla Northern Lights. Ohjelma hiveli suomalaista mielenmaisemaa:

Jean Sibelius, En Saga, Op. 9
Einojuhani Rautavaara, Apotheosis
Jean Sibelius, Symphony No. 2 in D Major, Op. 43

Suomalaiset revontulet! Vinde ja vaude. Kapellimestari Grant Llewellyn, Walesin kasvatti, kertoi aluksi kuinka hänet aina lähetetään Suomeen tammikuussa. Aamulla harjoitusten alkaessa on pimeää, kuten iltapäivällä kun harjoitukset loppuvat. (Mun mielestä tammikuussa klo 9:30 ja 14:30 ei ole enää pimeää, mutta Walesissa mahtaa olla eri määritelmä.) Ohjelmalehtisessä ensimmäisenä tuotiin esille Sibeliuksen ja Suomen kuuluminen Venäjään ja sitten jo selvitettiin Sibeliuksen bipolaaria ja alkoholismia. Teokset olivat itselleni vieraita. Ei niistä kuitenkaan lyönyt minulle läpi nämä edellä mainitut teemat, vaan Aino Sibeliuksen, kuuden lapsen äidin, käsittämätön työpanos. Sisu. Taiteilijalla oli onni naida muusa, joka oli silkkaa terästä, suomalainen nainen. 

Eilen illalla pyrähdin saunaan illalla kymmenen paikkeilla. Kolotti ja kivisti, mutta kun soivat saunan mustat urut unohtuivat arjen surut. Sitä ennen oli nuorimmainen hieronut mamman hartiat vetreiksi. Lapsukaisella on lahja näpeissään. Olen ehdotellut, että teoreettisen koulutuksen lisäksi kannattaisi hankkia hierojan oppi. 

Halloweeniin in enää  kolmisen viikkoa

Kaksoset ovat "leadership camp" eli johtajuusleirillä tämän viikonlopun. Eilen illalla oli mahtava meininki meneillään. Aistin lapsista, että tietävät nyt vedeltävän viimeisiä. Kaikki kolme sähläsivät ja sohelsivat yhdessä, pitivät hauskaa. Mammakin halattiin hyväksi, puserrettiin "group hug". Vuoden päästä kaksi on collegessa (toivottavasti) ja yksi vielä täällä meidän ilona. Luulen, että me kaikki jätämme jäähyväisiä tälle ajalle yhdessä saman katon alla. 

Konsertissa mietiskelin kuinka fiksua olikaan antaa Sibeliukselle apuraha vuonna 1897 ja muuttaa se myöhemmin eläkkeeksi. Ajatellapa jos 10 suomalaista olisi saanut samanlaisen kohtelun tuona aikana! Niin soisivat maailman konserttisalit suomalaisia sulosointuja yli 100 vuotta myöhemmin, kuten nyt täällä meillä, Britannian ensimmäisessä siirtokunnassa alkaen vuodesta 1587.



Olin vähän puulla päähän lyöty ja pökerryksissä työviikon jälkeen. Tunne on kuitenkin huikea, kun kuutisenkymmentä ammattilaista pistävät osaamisensa Sibeliuksen työhön. Kapellimestari ilmoitti, että koskaan aikaisemmin tätä ohjelmaa ei ole kuultu eikä sitä tulla kuulemaan koskaan tämän orkesterin toimesta tämän jälkeenkään. Nauttikaa, ainutlaatuisia asioita on käsillä. Minä nautin: suuren osan ajasta silmät ummessa, musiikin kuljettamana. 

Sibelius, sauna ja sisu
ne on made in Finland