Saturday, July 13, 2019

Kuumaa ja kukkia

Viisi kuukautta ja sitten taas olemme yhdessä koko perhe. Veimme miehen kanssa tyttären aamulla kentälle ja päivä on kulunut viestitellessä matkan käänteistä. Halpoja lentoja kun yrittää löytää niin ei voi ihan kamalasti kiinnittää huomiota matkan mukavuuteen. Nyt lapsi joutui Chicagon O'haren kentälle. Se on tunnetusti ruuhkainen ja säiden armoilla. Meikäläinen yrittää vältellä mahdollisuuksien mukaan. 


Eilen kävimme tyttären kanssa tervehtimässä auringonkukkia. Kukat ovat itselleni erityisen rakkaita. 




Kuvista ja mun pukeutumisesta ei ehkä heti oivalla, että lämpötila on n. 35 C astetta. Mä olen tällainen omituinen kummajainen, joka haluaa peittää käsivartensa ja säärensä. Kun lähdimme liikkeelle oli lämpötila vielä alle 30 C, mutta auringonkukkapellolle päästyä auton mittari näytti ihan eri lukemia. Lisäksi ilmankosteus, joka sitten illalla repesikin ukkosmyrskyksi. Sain myrskyn aikaan hauskan viestin hoitolapsen äidiltä: "It's down pouring here and C says 'Oh Ms Johanna has been wanting something to cool the weather down! I bet she's bouncing around her house celebrating.' We think of you even when you're not here." Mä vastasin, että olen kuin Nalle Puhin Tikru, hypin villinä ympäriinsä. Itseasiassa hetkeä aikaisemmin olin pyytänyt jälkikasvun verannalle ihailemaan sadetta. On merkillistä kuinka hyviä ihmistuntijoita viisivuotiaat lapset ovat. 

Nämä kesät kyllä alkavat käydä voimille. Päiväsaikaan ulos ei viitsi mennä. Jos aamulla väsyttää ja päivä on ollut pitkä jää iltalenkkikin tekemättä. Kesällä tuppaa kertymään vararengas vyötärölle, mikään ei kauheasti huvita. Sanoin miehelle, että pari kesää vielä ja sitten pitää keksiä jotain muuta. Ryökäle ehdotti jääkaappia. Pitää ehkä olla hyvillään, että pakastin ei ollut ensimmäinen vaihtoehto... 




Jos viileissä sisätiloissa haluaa käyskennellä, niin sitten ostarit ja kaupat ovat paras vaihtoehto. Ajelin läheiseen Tuesday Morning -kauppaan, onkin varsinainen rompeaitta. Erityisesti ilahduin tästä I'm still hot, it just comes in flashes now -kyltistä. Olen miettinyt paljon sitäkin (ei tässä kuumuudessa voi juuri muuta tehdä), että on meidät ihmiset huippuunsa viritetty ja hienosäätöisiksi tehty. Ajatella nyt vaikka naisen kroppaa: kaikki hormonit, kaikki pelit ja pensselit uuden elämän aikaansaamiseksi. 

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus viime viikoista. Joku kysyi, että miltä tuntuu kun pesä tyhjenee. Onhan täällä hiljaista ja talo alkaa tuntua autiolta. Toisaalta mun työ pitää virkeänä ja kun on päivän touhunnut pienten ihmisten kanssa, auttanut espanjan läksyissä, keitellyt aamupuuroja ja iltapäiväpastoja niin pesä ei tunnukaan niin tyhjältä.  Tytär lähetti matkan varrelta tekstarin: "I love you so much". Me too. En olisi arvannut, että nämä kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni toimitan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellä. Sellaista se on. I love you so much. 

❤:lla Johanna, riesanaan ikuinen auringonpaiste

Tuesday, July 2, 2019

Virginia Beach - Outer Banks

Kesäkuu piti kiireisenä mukavalla tavalla. Olen iloinnut lasten seurasta, omien ja muiden. Perhe teki retken Länsi-Virginiaan, hurjastelivat jokia alas kumisilla aluksilla. Länsi-Virginia on maankuulu river rafting -mahdollisuuksistaan. Me Felixin kanssa pidimme kotia pystyssä. 

Outer Banks, Cape Hatteras

Viikkoa myöhemmin pääsimme Felixin kanssa muun perheen seuraksi, kun matkasimme ensin Virginia Beachille (VA Beach kuten oikeaoppisesti kuuluu sanoa) ja siitä Outer Banks ja tarkemmin Cape Hatteras. Paikka saattaa olla uutisista tuttu: tähän hurrikaanit iskeytyvät ensiksi kun ovat meille tulollaan.  

Virginia Beach


Virginia Beachille  ajelimme kotoa reilut kaksi tuntia. Asuimme lähellä rantaa, vajaan kilometrin kävelymatkan päässä. Polkupyörä olisi ollut mainio kulkuneuvo liikkumiseen, mutta mielelläni kävelin kun kerrankin pääsin kaupunkilaisempiin maisemiin vaeltamaan. Muu perhe viihtyi rannalla, mä tutkin kahviloita. Niitä oli muutamien satojen metrien säteellä riittävästi. 


Rautakauppa


Asumuksemme oli Airbnb, halpa mutta riittävän hyvä. Kaikille oli vuodepaikat, tosin vain yhden kylpyhuoneen ja viiden hengen kanssa alkoi melkein jo ahdistaa. Oleskelutilan sohvat peittelin heti suosiolla lakanoilla: rikki raapiutuneet nahkasohvat eivät olleet varsinainen silmän ilo. Luin etukäteen kommentteja ja ymmärsin, että viiden tähden hotelliin emme ole matkalla. Varasin mukaan ylimääräisiä pyyheliinoja ja lakanoita. Paikan etuja olivat keskeinen sijainti ja lemmikkien salliminen sekä edullisuus. 


Kahden talon välissä oli pieni tila puutarhalle, Old Beachin asukkaat saavat viljellä omia länttejään.

Tästä kahvilasta löytyi paras kroisantti ja epäystävällisin palvelu








Virginia Beach on hyvin tyypillinen rantalomakohde: kivat hiekkarannat, paljon hotelleja ja turistirihkamakauppoja, rantaravintoloita. Jos haluaa melskata päivät rannalla ja illat ravintoloissa niin VA Beach on ihan täydellinen paikka. Päiväretkiä voi tehdä sitten vaikka Washington DC ja Virginiassa on monia historiallisia kohteita kuten George Washingtonin koti Mount Vernon ja Arlingtonin hautausmaa. 



Ihan hyvillä mielin jätimme VA Beachin jälkeemme ja ajelimme taas kolmisen tuntia kohti Outer Banks. Monen meidänkin kulmilla asuvan auton takaosassa on tarra OBX (lyhenne Outer Banks). En kyllä yhtään ihmettele, sillä näissä maisemissa tulee olo kuin olisi ihan omalla yksityisellä hiekkarannalla.


Asuimme sään pieksämässä motellissa, molemmin puolin kannasta pauhasi meri. Tosin toinen puoli ei sentään ihan niin selvästi erottunut. Tunnelma oli kiireetön, rauhallinen. Asukkaita Hatteraksella ei ole kovin, mutta turisteja jonkin verran. Ja kalaravintoloita. Tuoretta kalaa voi käydä itse onkimassa tai sitten painella valmiiseen pöytään. Motellin kolmihuoneisesta asumuksesta ja keittiöstä löytyi huikea kokoelma kattiloita ja kauhoja, bouillabaissen voisi kokata suuremmallekin seurueelle. Kalamiehiin oli ilmiselvästi varauduttu.



Felix nautti olostaan, on pikkukoirassa vähän rantapumminkin vikaa. Tai rantaleijonan. Erityisesti koloihinsa kaivautuneet ravut saivat Felixin villiintymään. 

Deli ja ravintola sekä hieronta samalla kertaa olisi ollut saatavilla. Me tyydyttiin voileipiin.  

Ruokakauppa


Mun kolme muskettisoturia viskomassa vesipalloa

Testiryhmämme piti yksimielisesti Cape Hatterasista enemmän. Pisteet tulivat rauhallisesta elämänmenosta, ystävällisestä palvelusta, kauniista maisemista ja vähistä turisteista. Felix lisäsi listaan ne ravut. 


Rantalomien suhteen on tultu pitkä matka. Vielä muutama vuosi sitten aika meni siihen, että silmä kovana vahtasin että lapset eivät huku. Nykyään sekin tilanne on jo toisin päin: mä olen se joka ensimmäisenä tarvitsee pelastusrengasta. Enää ei tarvitse rasvata pieniä palleroita, huuhtoa hiekkaa hiuksista ja varpaiden väleistä, pestä uikkareita ja rantasandaaleja, tyrkyttää juotavaa. Voi vain keskittyä ihmettelemään Felixin kanssa rapujen ihmeellistä elämää ja kuunnella meren pauhua. 

Ihanaa heinäkuuta!

❤:lla Johanna

Wednesday, June 5, 2019

Kesää ja mansikoita

Aurinko on paistanut omiksi tarpeiksi. Kuivaa on ollut useamman viikon. Päivälämmöt nousevat jo reilusti yli 30 C asteen. Tuntuu, kuin olisin vankina. Ulos ei päivällä viitsi juuri päätään pistää ja ilmastointi hyrrää reilumman puoleista sähkölaskua. Mutta minkäs teet, pakko on viilentää. 


Kesä tuo kuitenkin tullessaan maailmalta lapset ja se jos mikä on mansikkakakun paikka! Mä olen kyllä onnellinen, kun lapset ovat taas kotona. Edes muutaman viikon voimme viettää aikaa yhdessä. Felix-koira on innoissaan, kun lauma on koossa. 

Tuntuu, että itselläkin on enemmän taas virtaa kun on joukkue kasassa. En ole kovin viime aikoina leiponut, vaikka leipomisesta pidänkin. Ei vaan viitsi, kun ei ole syömäreitä. Nyt voi taas hyvillä mielin pöllytellä jauhoja. 


Näissä muutamissa viikoissa on omanlaista haikeutta. Mulla on hytinä, että enää emme ihan näin pitkiä aikoja vietä yhdesssä. Ensi kesänä lapsilla on jo toisenlaiset suunnitelmat. Mennyt vuosi osoitti, että kaksoset pärjäävät maailmalla, osaavat huolehtia itsestään ja opinnoistaan, tekevät ihan fiksuja valintoja. On ollut hauska huomata kuinka kaikkien kolmen sisaruksen suhde on lujittunut ja kuinka tärkeitä he ovat toisilleen. 

Sisarusten suhteita olen joutunut miettimään töissä välillä tosissaan. On hurjaa kuinka dominoivia vanhemmat sisarukset ovat, pienempää ja nuorempaa jallitetaan mennen tullen. Näyttää myös siltä, että esikoinen on silmäterä ja odotukset sen mukaiset. Toisaalta esikoisen mahdollisia "vikoja" ei haluta edes nähdä eikä nuorempien lasten vahvuuksista välitetä samalla tavalla. Kaikille sisaruskatraille kerron saman asian: olette tässä maailmassa ne kaikkein läheisimmät ihmiset, olkaa kilttejä toisillenne. Parhaimmillaan sisaruus/veljeys on huikea voimavara, auttaa yli karikoiden ja ilotkin moninkertaistuvat. Olen ymmärtänyt, että olimme hurjan onnekkaita kun saimme kaksoset ensin: heillä on aina ollut toisensa ja kun juniori ilmaantui ei ollut aikaa kateudelle tai pienen kiusaamiselle. Päinvastoin, Cool Baby haluttiin joukon jatkoksi ja häntä autettiin minkä osattiin. Tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos yksönen olisi syntynyt ensin. 


Mulla on muutama kirja plakkarissa kesäpäiviä varten, niistä tuonnempana. Selkäpiissä kihelmöi, kun ajattelen tulevia lukuelämyksiä. 

Olen kesäkuun lapsia ja jotenkin tämä aika vuodesta on aina tuntunut mystiseltä, ihan kuin kesäkuussa olisi vastaus kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Suomen valoisia kesäöitä täällä ei ole, mutta omanlaisensa tenho kuitenkin. 

❤:lla Johanna

Saturday, May 11, 2019

Äitienpäivän aattona

Äitienpäivä voi olla vähän ristiriitainen. Suhde äitiin on jokaisella omanlaisensa. Ja omat lapset luku sinsänsä. Joissakin perheissä juhlitaan pitkän kaavan mukaan ja toisissa ei. Meitä äitejä on joka lähtöön. 

Pari päivää sitten toivotin yhdelle äidille hyvää äitienpäivää. Hän sanoi: sinä olet meille toinen äiti; lapset, sanokaas Ms. Johannalle hyvää äitienpäivää. Sitten hän lisäsi: olet minullekin toisinaan kuin toinen äiti. Mun sydämeen hiipi iso kiitos, sellainen keskiverto kaupungin kokoinen. Ja vähän yli. 

Perheiden lemmikeistä pitää huolehtia myös. Palkinnoksi saa paljon märkiä pusuja. Yksi veijari tapittaa herkeämättä silmiin pallo hampaissaan ja haluaa leikkiä. Jos istahdan alas on sylissäni hyvin nopeasti karvaturri.


Amerikkalaiset ovat erinomaisia kertomaan kiitollisuudestaan. Mulla on tällä hetkellä muutama perhe joita autan enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Viikossa on monta luppopäivääkin. Aloitin uuden perheen kanssa jokunen aika sitten. Olen tutustunut lapsiin ja yrittänyt päästä selville miten perheessä toimitaan. Sain äidiltä viestin muutaman yhteisen päivän jälkeen: "They really like you, a lot! Tuesday they were talking about something and M said "well Ms. Johanna or Grandma can just come and stay with us"..."you make a difference in our lives. Already, this soon after you starting we have noticed a decrease in our stress level. We all enjoy you work with our kids!". Olen aika otettu, että hoidettava rinnastaa mut isoäitiin :) 


Kolmivuotias oli harjoitellut mun nimen kirjoittamista. Ihan parasta on mennä töihin ja huomata olevansa odotetettu. 

Viime aikaisia ilon lähteitä on ollut yhden perheen koiranpentu. Perhe kyllä ehdotti, että pentu voidaan viedä päivähoitoon siksi aikaa, kun olen lasten kanssa. Onhan siinä oma vaivansa, kun huolehtii ettei vahinkoja satu, käyttää ulkona säännöllisesti ja leikkiäkin pitää. Toisaalta sitä vastarakkauden määrää! Pari aamua sitten mua oli vastassa kolme koiraa ja yksi kissa. Naapurin koirakin oli liittynyt tervehdyskomiteaan. Jokainen tuli rapsuteltavaksi, taputeltavaksi. Suukoista kieltäydyin kohteliaasti. 


Yhden äidin kanssa juttelimme niitä näitä siitä miten päivä oli kulunut. Välillä oli ollut vähän erimielisyyksiä, oli pitänyt erottaa pukareita toisistaan. Kaikki kuitenkin sovittiin ja lapset olivat hyvällä tuulella kun äiti tuli kotiin. Puhuimme siitä, kuinka äitinä on välillä vaikeaa kun tunteet tahtovat itselläkin kuohahtaa. Oman lapsen suusta on vaikea kuulla, että äiti on ilkeä tai tyhmä. Lohdutin, että eivät ne lapset siitä rikki mene vaikka äiti joskus vähän karjaiseekin. Vastaus yllätti: "Olet yksi vahvimpia naisia, ihmisiä, jonka olen tavannut. Olen iloinen että olet mallina meidän lapsille. Toivon, että heistä kasvaa yhtä vahvoja."

Kukaan ei ole profeetta omalla maalla. Mä olen näistä palautteista erityisen iloinen. Omilta lapsiltani saan yleensä enemmän tai vähemmän kieliposkessa väsätyn äitienpäiväkortin jossa yleensä kiitetään heidän parasta äitiään... Miehen kanssa olemme kahdestaan hoitaneet kasvatuksen, joten palaute on sikäli jäänyt vähäiseksi. 


Aika on tuonut malttia. On hyvin rentouttavaa katsella, kun pikkuinen touhuaa kurapöydän parissa, rakentaa hiekkaesteitä, vallihautoja, taputtelee mutakakkuja. Lauantaiaamuna ei tunnu mitenkään ylivoimaiselta herätä kukonlaulun aikaan ja viedä lasta jalkapallomatsiin. Siinä missä ehkä vanhemmat näkevät tulevan Messin tai Ronaldon minä näen lapsia joilla toivottavasti on hauskaa. Ennen harrastusten alkua kysyn lapsilta aina "What is the most important thing?" Vähän vanhemmista ja valmentajista riippuen saan erilaisia vastauksia: tehdä maaleja, tehdä oma ennätys, yrittää parhaansa, olla kunnioittava joukkuekavereita kohtaan... Kaikki hyviä vastauskia. Mun vastaus on vähän erilainen: "The most important thing is to have fun." Balettiesityksen tai matsin jälkeen kysyn ensimmäisenä oliks kivaa. 


Mulla on sellainen tunne, että olen saanut elämässäni uuden tilaisuuden. Omien lasten ollessa pieniä en osannut pysähtyä ja nauttia riittävästi elämästä. Elämä oli aikamoista suorittamista oli sitten loma tai tavallinen arki. Pyykkäämistä, kokkaamista, kuljettamista, läksyjä, siivoamista, kaupassa käyntiä... Vielä kun mies matkusti työkseen viikottain olin aika oman onneni nojassa. Nyt tekisin toisin. Keskittyisin enemmän yhdessäoloon ja vähemmän siihen, että lapsilla on joka aamu silitetyt vaatteet yllä. Vaatteiden silittämisen lopetin vasta silloin, kun vanhemmat lapset olivat 13-vuotiaita. Harrastuksetkin otettaisiin kevyemmin. Nyt saan kuitenkin ihmetellä ja ihastella kasvavia lapsia ja ehkä tuoda heidän elämäänsä vähän rentoutta. Toivottavasti omat lapseni käsittävät, että parhaani tein vaikka se ei ehkä ollut se paras mahdollinen heidän kannaltaan. 

Torstaina tuli epätoivoinen tekstari yhdeltä isältä. Voisitko kuule Johanna laittaa ne meidän lapset tekemään äidilleen äitienpäiväkortin. Vastasin, että sorry, nyt en ole teidän talossa. Eilen tosin olin ja lasten kanssa puhuttiin nämä asiat selviksi. Koulussa on tehty kortit ja lahjat, lepo vaan. Lapsia olen opastanut olemaan aivan erityisen kivoja sunnuntaina. Vastaukseksi sain monta vekkulia emojia. 

Mä jatkan äitityranniaa. Miehen kanssa raahaamme pojat tänään katsomaan Tolkien-elokuvaa. Olen ylpeä siitä, että ohjaaja on suomalainen Karukoski. 

❤:lla Johanna


Sunday, May 5, 2019

Kreikkalaisilla markkinoilla

Kun maassa asuu paljon eri maista tulleita imigrantteja niin markkinoita ja tapahtumia kansalaisuuksien teemoilla piisaa, omaa taustaa ja kulttuuria esitellään ylpeästi. Eilen kävimme naapurikaupunki Durhamissa järjestetyillä kreikkalaisilla markkinoilla.


Sellaista tapahtumaa ei taida ollakaan jossa ei olisi pomppulinnaa. Pienet pomppijat eivät tarvinneet edes alkulämmittelyä, lämpömittari huiteli jo lähes 30 C asteessa. Alueelle astellessa vastaan tulvahtivat grillatun ruuan tuoksut. Moni näyttikin tulleen varta vasten ruokailemaan. 

Nämä seuraavien kuvien taideteokset ovat käsityötä, paikallisen taiteilijan tekemiä. Hän valitteli, että lapset ennen auttoivat kovastikin mutta nykyään teini-ikäisiä ei saa puhelimistaan irti. Yhden teoksen tekemiseen menee n. 15 tuntia.




Pysähdyimme katselemaan kansantansseja ja nämä lapset olivat kyllä ihania. Ilmeet vakavina, välillä hyppyjen ja askelten määrää ilmiselvästi laskien esityksestä suoriuduttiin. 







Kahvihammasta alkoi kolottaa. Perinteisesti valmistettu kahvi ei maistunut kovin vahvalta, mutta kofeiinia siinä ilmiselvästi oli. Päässä alkoi mukavasti humista, lämpö hiipiä niskaan ja vähän kuin olisi näkökykykin kirkastunut :) 


Kahvinkeittäjän kynnet olivat huikeat







Ihailin keramiikkaa ja astioita, valaisimet olivat tenhoavia. Ja kreikkalaisethan ovat keksineet periaatteessa koko modernin maailman. Asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta kreikkalaisvaikutteet näkyvät kyllä yhdessä jos toisessa asiassa. 




Olen vähän kehno markkinavieras, katselen mutta en juurikaan ostele. Kahvikupillisen lisäksi kotiin matkasi kalastajan lakki, joka istui miehen päähän kuin valettu. Myyjä vielä kehui kuinka sininen sointuu niin kauniisti sinisiin silmiin. Sointuihan se. Ei tästä enää puutu kuin laiva. 




Kotvan kuuntelimme vielä musiikkiesitystä. Se oli jotenkin hyvin hypnoottinen, meditatiivinen. Nälkäkin alkoi kaihertaa. Soittajien takana kiemurteli ruokajono. Näytti, että se ei juurikaan lyhene, vaikka tulijoita ei enää yhtä paljon ollut kuin aiemmin. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme lähitienoilta kreikkalaisen ravintolan jossa voimme syödä ilmastoidussa tilassa. Meillä on huikea valikoima erityylisiä ravintoloita ja välimerelliset ruokapaikat ovat suosittuja. 
Kotiin palattua alkoi ahkera netin selailu. Katselimme kuvia ja matkoja. Ei hyvät hyssykät, kyllä nyt pitäisi Kreikkaan päästä. 

❤:lla Johanna, matkakuumeessa