Sunday, September 8, 2019

Erilainen ABC-myymälä

Meidän ABC-myymälät ovat usein vähän syrjässä ja vaikeasti tavoitettavia. Toisinaan seinässä lukee ainoastaan "ABC", joskus on vain punainen täplä näkyvillä. Siitä pitää ymmärtää, että pitkäripainenhan se siinä, ehta viinakauppa. Väkeviä ei saa ruokakaupasta ostettua, ainoastaan oluita ja viinejä. Sunnuntai-aamuisin ennen puoltapäivää ei voi ostaa mitään alkoholijuomia. Ihmiset saattaisivat jäädä kotiin juopottelemaan eivätkä mennä kirkkoon.  


Loppuviikosta ihmiset löysivät kummasti tiensä viinakauppaan. Niin mekin. Mies juoksi tuuleen ja tuiskuun, trooppiseen myrskyyn, minä varroin autossa. Meihin ovat tarttuneet paikallisten tavat: jos on lumi- tai myrskypäivä, niin pitää olla pullossakin lämmikettä varmuuden varoiksi. Mä istuin torstai-iltana verannalla ja pidin vahtia viinilasillisen kanssa. Koulut olivat kiinni sekä torstaina että perjantaina Dorian-myrskyn vuoksi. Olimme kuitenkin jälleen kerran onnekkaita, sillä tänne laitamille myrky ei kunnolla puhkunut. Mun hurrikaanijuhlat jäivät tosin lyhyiksi. Kun koulut on kiinni tarvitaan lapsenlikkoja. 



Veimme juniorimme seniori-kuviin. Seniori-kuvat ovat vähän kuin suomalaiset ylioppilaskuvat, paitsi että ne otetaan jo viimeisen kouluvuoden syksyllä. Ylläoleva lookki on vuosikirjaan, tärkeintä on, että smokin ja smokkipaidan kaulus istuu ja rusetti koristaa paketin. Tykötarpeet saa kuvaamosta lainaksi. Senior-kuviin uppoaa monilla pitkä penni. Ei ole tavatonta, että kuvia otetaan 5-6 taustaa vasten eri asuissa ja jokaisesta tyylistä ostetaan muistoksi muutama kuva. Ystäväni päivitteli tänä keväänä, että tyttären valmistujaiskuviin hujahti reilusti yli 1000 dollaria. Mekin saimme muistoksi kauniin kuvan. Yritän selvitä tästä traditiosta 300-400 dollarilla. Kuvausmaksu oli 60, mutta hintaan sisältyy vuosikirjaan tulevan kuvan hinta ja kuvausmaksu. Vuosikirja on sitten taas luku sinänsä, sen saa omaksi (jos hinta on pysynyt ennallaan) 70 dollarilla. 

Olen varaillut matkoja ja päivitellyt, että mikä järki on myydä matkoja pelkillä käsimatkatavaroilla. Ensin pompin riemusta, kun löytyi halvat matkat mutta kun laskeskelin matkalaukun hinnan päälle tämä "halpuutus" alkoi tuntua hyvin näennäiseltä. Toisaalta, jos ei matkatavaroita tarvitse niin eihän niistä ole järkeä maksaa. 

❤:lla Johanna, myrskystä selvinneenä (meillä tämä voidaan ymmärtää monin tavoin)

Sunday, September 1, 2019

Teetä Tsehovin kanssa

Tällaisissa tunnelmissa täällä. Seniorit (high school) aloittivat viimeisen vuotensa maanantaina ja se näkyi ja kuului. Monen auton takalasiin oli tehty asiaan liittyviä maalauksia. Vielä pari vuotta sitten seniorit ajoivat autoletkassa ekana kouluaamuna koululle, mutta kun kolareita tapahtui, niin tavasta luovuttiin ainakin meidän koulussa. Nyt seniorit saavat vain erityisen aamiaisen ja siinäpä se. 



Meidänkin juniori lähti seniorina matkaan. Tirkistelin ikkunasta, kun auton takavalot hävisivät mutkaista tietä näkymättömiin. Sinne meni, perheen nuorin ja pisin. Kaveri, joka oli kasvukäyrillä aina siellä lyhyimpien joukossa. Muistan vieläkin, kun aloin muutama vuosi sitten äimistellä, että alakertaan näyttäisi aamu aamulta laskeutuvan vähän pitempi poika. Venyi mokoma silmissä. 

Iltakävelyn maisemia

Syyskuu on meillä ihanaa aikaa. Öisin lämpötila laskee jo alle 20 C asteen, pysyttelee kyllä ihan kelpolukemissa vielä. Tänään illalla kävimme kävelyllä ja olin tuntevinani syksyisen tuulenvireen kaiken lämmön keskellä. Päivisin lämpötila kolkuttelee vielä 30 C astetta. Anivarhain aamulla voin kuitenkin jo pukea villatakin ylle. 


Mulle syksy on ollut aina unelmien aikaa. Täällä se vielä korostuu, kun hikisen ja kuuman kesän jälkeen vihdoin koittaa vapaus ja uloskin voi taas mennä. Voi pukea ylle vaatteita, joista todella pitää: T-paita ei tunnu  samalta kuin villatakki, sandaalit eivät korvaa villasukkia. Voi juoda teetä Tsehovin kanssa. Odotan sadetta, tuulta, syksyn värejä. Tuulta taitaa kyllä olla nyt taas tulollaan enemmän kuin tilattiin, hurrikaani-Dorian paahtaa meidän suuntaan kategoriassa viisi. Keskiviikon tai torstain paikkeilla selviää kuinkas sitten kävikään. 

Syksyyn liittyy oppiminen, uudet alut, suunnitelmat. Jo pelkästään vaihtuva sää vaatii jotain jännää ja uutta tapahtuvaksi. Tässä on myös aika iso paradoksi: peilistä katsoo se sama kulunut naama vielä vähän ryppyisempänä, mutta mieli laukkaa kuin varsalla keväällä. Uutta kohti taas pusketaan. Jos multa kysyttäisiin ikää, niin saattaisin sanoa hajamielisenä jotain ihan muuta kuin oikean numeron. Vähän yli nelikymppisenä jumituin jonnekin 42-43 tietämille ja monta vuotta kuvittelin olevani tuon ikäinen. Nyt yli 50 v. ei pysy mielessä paljonko niitä vuosia on. Iällä ei enää ole samalla tapaa merkitystä. Jos hyvin käy voi toimeliaana pysyä vielä muutaman vuosikymmenen. Vaan kysypä alle kouluikäiseltä. Vastaus on desimaalin tarkka, neljä vuotta ja kolme kuukautta. Viiden viikon päästä kuusi. 


Mun syyssuunnitelmia: matka (aika lähellä toteutua jos löytyy hyvänhintaiset lennot), selkeyttä työkuvioihin, kuntoilua, terveyttä ja että maailma tulisi järkiinsä. Viimeisimpään en voi kauheasti vaikuttaa muuta kuin äänestämällä ja olemalla tasapuolinen kaikille. Tai ehkä jossain perhonen iskee siipiään ja maailma muuttuu vähän paremmaksi. 

Tuesday, August 20, 2019

Koulu alkoi

Eipä kukaan tullut maininneeksi 20 vuotta sitten, kun kaksoset vielä kulkivat kompaktisti mukana että sitä kantamista riittää hamaan tulevaan. Muutimme pojan jälleen yliopistolle, toinen opiskeluvuosi käynnistyi. 


Tunnelma oli hyvin erilainen kuin vuosi sitten. Parasta oli, että yliopisto-opiskelun rutiinit ovat tuttuja. Vielä parempi juttu taisi kuitenkin olla uusi koti. Ei enää ankeaa dormroomia, vaan ihan aikuisten oikea kimppakämppä. Poika kolmen kaverinsa kanssa vuokrasi kampusta vastapäätä asunnon. Jokaisella on nyt oma huone, jossa on tilava vaatehuone ja oma kylppäri. Keittiö ja oleskelutila ovat yhteisiä. 

Itselleni selvisi vasta paikan päällä mitä kaikkea muuta vähän yli 700 dollarin kuukausivuokraan kuuluu: hulppea uima-allasalue, kuntosali, grillauspaikkoja, nuotioita, biljardihuone, opiskelutiloja.  


Sisätilatkaan eivät olleet pössömmät. Huonekaluja ei tarvinnut muuttaa mukana, riitti kun toi astioita ja liinavaatteita. Asunto on uuden uusi. Osa kompleksista on valmistunut pari vuotta sitten ja osaa vielä rakennetaan. Lauantaina odotettiin 500 asukasta ja kaiken kaikkiaan kompleksissa asuu 800 henkeä. 




Viime vuotiseen verraten oma pesukone ja kuivain ovat jättiparannus. Eipä tarvitse enää palkata kaveria ruokapalkalla vahtimaan, että ottaa kuivurista kuivat vaatteet ajallaan pois jos itsellä vähän pitää kiirettä. Sänkykin on jo reilumman kokoinen. 

Lapsi on aavistuksen mallia happy-go-lucky, ja jouduin vähän arvuuttelemaan vuoteen kokoa, kylpyhuoneen ja keittiön varustelua. Vuodevaatteisiin varasin mukaan sekä full- että queen-size lakanoita ja petauspatjoja. Hyvä kun varasin. Periaatteessa sänky oli full, mutta extra long. Queen oli sitten sopiva koko. Kylpyhuoneeseen toin varmuuden varoiksi suihkuverhon ja se olikin tarpeen. Keittiössä kämppiksillä on riittävästi kattiloita, patoja ja pannuja: jokainen oli tuonut omansa. Kahvinkeittimetkään eivät lopu kesken. 






Kun kaikki oli saatu valmiiksi ja opiskelija asettunut aloilleen kävi mielessä, että voisin itsekin jäädä asustelemaan. Oli nimittäin aika viihtyisää. Nyt vain pitää laittaa peukut pystyyn, että opiskelu maittaa ja uusi ympäristö inspiroi. 

Kävimme ennen kotimatkalle lähtöä ostamassa pojan kanssa ruokatarvikkeita. Viime vuonna ei oikeastaan kulunut muuta kuin välipaloja, sillä ruokaohjelmaan kuului aamuvarhaisesta yömyöhään auki olevat yliopiston ravintolat. Tänä vuonna opiskelija aikoo kokata itse. Ruokakaupassa äkkäsin, että tätä lajia olisi voinut harjoitella ehkä enemmän. Miten löytää hyvät tarjoukset, vertailla hintoja, mitä tarkoittaa kun kamppiksessa sanotaan "buy one, get one free" tai "buy two, get two free". (Nämähän ovat ihan eri asioita. Ensimmäinen tarkoittaa, että tuote on puoleen hintaan, jälkimmäisessä pitää ostaa kaksi että saa paljousalennuksen.) Huvitti myös pojan päivittely hinnoista. Täähän on ihan älyttömän hintaista! Onks nää näin kalliita?

Kotimatkalle lähtö viivästyi puolisentoista tuntia aiotusta. Olimme miehen kanssa vähän väsyksissä ja hajamielisesti yritin pitää keskustelua yllä. Tien poskessa oli valotaulu, jossa varoitettiin edessä olevasta kolarista. Sataa tihrusti. Sitten liikenne stoppasi eikä pääsyä ollut eteen eikä taakse, sivuista puhumattakaan. Kaikki viisi kaistaa suuntaansa olivat tukossa. Yli tunti kului pariin hassuun mailiin ja edessä oli taistelutanner täynnä vilkkuvaloja. Kolaripaikan ohittaessa laskin n. 20 romuautoa. Autot näyttivät siltä, että ihmishenkiä kolari ei vaatinut. Uutisista sitten myöhemmin näimme, että osallisia autoja oli viitisenkymmentä (50). Enää ei kovin haitannut, vaikka kotimatkalle lähtö myöhästyi ja jonossakin meni aikaa. 

Niskoja vieläkin aavistuksen kiristää. Välimatkat olivat pitkiä ja rahdattavaa aika paljon, yritin varustaa lasta kaikenlaisiin skenaarioihin. Mutta kävi kyllä mielessä, että poikien kanssa pääsee niin paljon helpommalla: yksi isä oli päästä varpaisiin varustettu vaaleanpunaisella, glitterillä, hapsuilla ja tupsuilla. Tyttölapsen sisustustarvikkeita siinä kannettiin. Siellä me vanhemmat puursimme kuin muurahaisarmeija, kunnia-asia on muuttaa lapsi mahdollisimman mukavasti uuteen kotiinsa. Ja ehkä taas vuoden päästä uusiksi. 

❤:lla Johanna, muuttonaisena

Sunday, August 4, 2019

Tuolit, vanhasta uutta with little help from my neighbors

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ainakin jo illansuuta, pimeää ja hämärää. Ennen iltaa oli ollut päivä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Tarkkasilmäinen havainnoitsija kotiin autoillessaan huomasi, että muuttoatekevä naapuri oli hylännyt kaksi tuolinraatoa tienposkeen. Edellisenä päivänä siitä samasta paikasta oli pelastettu lasten askartelupöytä


Tuolit polttelivat mieltä loppupäivän ja alkuillan. Sitten piti käydä katsomassa. Tuolit eivät olleetkaan enää mitään varsinaisia raatoja, vaan niiden kunnostus oli aloitettu tyylin shabby chic. Vain istuimet puuttuivat. Tarkkaavainen havainnoitsija kirmasi kotiin ja lahjoi nuorimman lapsen kantopuuhiin. Tuolit viettivät autotallissa leppoisasti nökötellen vuoden, pari. Tänä kesänä tuli laiskottelulle stoppi ja tuolit pääsivät jälleen kutsumusammattiinsa, istuimiksi. 


Itseltäni nämä olisivat jääneet tekemättä, tunnustan. Sen sijaan meidän nuoret miehet isänsä johdolla saivat tuolit henkiin. Vanerista istuinten runko, superlonia päälle ja loppusilaus mun kirpputorilta löytämistä kankaista. Kankaat olen ostanut varmaankin 6-7 vuotta sitten. Samankuvioisia mutta erivärisiä paloja on neljä ja nyt niistä kaksi pääsi käyttöön. Kankaat ovat kauniisti kudottu, ehkä jonkun sisustussuunnittelijan mallikappaleita. 

Mies aina välillä (leikkisästi? - en ole ihan varma) epäilee oman isänsä hengen siirtyneen muhun. Appeni harrasti huutokauppoja ja pelasti kaikenlaisia aarteita maailmalta. Mulla on vähän samanlaista vikaa...


Vaan sittenpä pitää miettiä loppusijoituspaikkaa. Ainakin ruokahuoneen pöydän ääreen nämä pääsevät, kun ruokailijoita on enemmän. Mallailin vähän sinne ja tänne. Rappujen juureen...



...takan eteen (kesällä varsin toimiva ratkaisu)...



...eteisen nurkkia...



...toinen takka.


Tuoleja ei koskaan ole liikaa. Kun mä näissä tulevana (toivottavasti ihan tavattoman kylmänä) talvena istuskelen teekuppi hyppysissä, niin muistan kuinka pojat projektia touhusivat. Eivät he ihan kamalan innokkaita olleet aloittamaan, mutta työn edistyessä huomasi kuinka omilla käsillä aikaansaaminen ilahdutti. 

Projektin hinta oli kohtuullinen: nuorimmaisen lapsen lahjonta 10, superloni 15, kankaat 4, niitit ja mutterit 10 (näitä piti ostaa suurissa pakkauksissa), yhteensä 39 dollaria. 


Lampaan olen ostanut Felixille lahjaksi. Felix ei tykkää lampaasta, päinvastoin se tuntuu pelottavan. Felix on muuten aina keskellä siellä, missä jotain tapahtuu. Nytkin karvaturria piti vähän estellä, etteivät niitit ja muut sinkoillevat esineet harhateille joutuessaan tekisi vahinkoa. 

Elokuisia suloisia päiviä!

❤:lla Johanna

Saturday, July 27, 2019

Synttärilahja

Ei ole kauhean pitkä aika kun jälleen kerran huokailin Le Creusetin dutch ovenin perään. Siinä kuolatessa myös mietin, että sitten kunhan on tehty tämä ja tuo. 



Lahja liikutti mua ihan erityisesti, sillä tytär muisti vuodentakaiselta outlet-retkeltä mun mieltymyksen. Hän näki myös sen vaivan, että ajoi tunnin suuntaansa ja peräsi osallistumisrahoja veljiltään.  Äidin lempivärikin oli mietitty: keltainen. Elämään on alkanut hiipiä keltaista taas pikkuhiljaa: takki, kännykän kuoret, reppu... Ja nyt pata!  


Lapset ovat usein hannu hanhia ja tällä kertaa onni oli potkaissut näiden tähtinä tuikkivien keramiikka-astioiden muodossa, kaupantekijäisiä siis.  Äiti sai padan lisäksi kolme somaa rasiaa. Astiat ovat keittiön pöydällä ja yritän keksiä niihin täytettä mahdollisuuksien mukaan. M&M's ovat olleet suosittuja, samoin Swedish fish. 


Vaan mistä löytyisi Skinny genes? Mun piti tavailla tätä kylttiä hetki ennen kuin kielen salat paljastuivat. Englantihan on ihan suhteellisen mahdoton sound out, siis ääntämyksen perusteella päätellä että mitkä kirjaimet laitetaan kirjoitettuun tekstiin. Olen monta kertaa siunannut suomalaista koulutaustaa kun mielessä on ainakin vähintää kaksi sanaa englannin kielen sanalle. Esimerkiski home: "home" kirjoittamiseen ja "houm" ääntämiseen. "Book" kirjoittamiseen ja "buuk" ääntämiseen. 


Ja mun lompakon tila - not good, ihan kuin sipulia kuorisi. Lapsen opintolainat painavat päälle, ruokarahat perheelle, hankinnat lapsille uutta opiskeluvuotta varten. Onneksi mä en ole koskaan tuijottanut merkkiä vaan sitä mitä rahalla saan. Kirppareilta olen hankkinut tulevalle opintovuodelle pojalle astioita ja välineitä. Kävimme shoppaamassa lasten kanssa outleteilla. Tosiasia on, että en itse tarvitse mitään. Kaikkea kivaa on tarjolla yltäkylläisesti, mutta tarvetta ei. Mä haluaisin käydä Suomessa ja moikkaamassa tytärtä Skotlannissa syksyllä, mutta nähtäväksi jää. 


Ensimmäinen kokkaus Le Crousetin padalla oli tietysti Burgundin pataa. Ateria onnistui ruokailijoiden mielestä vähintään kohtuullisen hyvin. Kukapa ei tykkäisi punkussa haudutetusta lihasta ja kasviksista. 

❤:lla Johanna, ainakin ja vähintään osa-aika karnivoori

Sunday, July 21, 2019

Fiksu äiti ja vähän asiaa kutrioista

Kutriot kukkivat taas. Meillä on tämä valkoinen yksilö, naapurissa liloja ja toisessa naapurissa pinkkejä. Yleensä mies leikkaa puun hiukan miestä korkeammaksi keväisin ja sitten kesän aikana puu venyy hirmumittoihin. Olen tuntenut puun nimellä crape myrtle ja tänään googlasin josko löytyisi suomalainen nimi. Ilmiselvä kutriohan se siinä. 


Auttelen kahden pojan kanssa pari kolme kertaa kuukaudessa. Pojat ovat kuusi- ja kahdeksanvuotiaita, kivoja ja auttavaisia. Fiksu äiti on hoitanut monta asiaa niin, että rutiinit sujuvat on asialla sitten nanny, pojat itse tai joku mittavasta lähisuvusta. Yksi esimerkki on tässä alla. 


Pojat kun saavat loma-aamuna silmänsä auki he tietävät mitä kaikkea päivän aikana pitää tehdä. Jos kaiken saa touhuttua on palkkiona ruutuaikaa joko tv:n tai pelien muodossa. Viime kerralla toinen pojista oli kesäflunssassa, mutta toinen aloitti pontevan ahkeroinnin. Kahdeksanvuotias kiirehti heti aamupalan jälkeen ulos, jotta ehtii leikkiä vaaditun tunnin vähimmäisajan ennen kuin tulee liian kuuma. Tämä aamulla klo 7:30. 

Toki välillä vähän koetellaan nannyn huomiokykyä, menisikö 15 minuuttia puolesta tunnista tai peräti tunnista. Välillä pitää kellosta näyttää, että ei kyllä ole mitenkään mahdollista että olet tunnin verran työskennellyt tehtäväkirjan kanssa. Heräsit tunti sitten, söit aamupalan ja piirtelit. 


Kuusivuotias tekee usein aamupalan itselleen ja veljelleen. Ensimmäisellä kerralla vähän arvailin kuinka tässä käy, kun pikkukundi kaiveli paistinpannun hellalle, rikkoi kananmunat kulhoon, alkoi värkätä munakokkelia. Toisella kädellä kuumaan uuniin laitettiin juustoleivät lämpenemään. Sanoin, että autan mielelläni, pyydä vain. Omatoiminen mies kuitenkin käytti emännänjatketta ja kiipeili työtasoille, teki aamiaisen käden käänteessä. Kysyi vielä, oletko sinä Ms Johanna syönyt ja laitettaisko sullekin. 



Pojat käyvät espanjankielistä koulua ja mulla on välillä aika tekeminen, että osaisin auttaa kotiläksyjen kanssa. Onneksi vanhempi voi auttaa nuorempaa ja jotenkin olemme onnistuneet yhteistuumin ja googlea apunakäyttäen selvittelemään vanhemman lapsen tehtävät. 

Mua suoraan sanottunua harmittaa, että vasta tässä elämäni vaiheessa tutustun tähän perheeseen. Niin moni asia on mietitty fiksusti ja toimivaksi. Ihana idea on esimerkiksi yhteen walk-in closettiin rakennettu kirjasto ja majapaikka. Pojat saavat viikonloppuisin nukkua "majassaan". Playroom ei ole mikään playroom vaan lab, laboratorio. Pienet tiedemiehet tekevät laboratoriossa taidetta, käsitöitä, tieteellisiä testejä. Tarvikkeet on näppärästi järjestelty ja lapset tietävät millä työvälineillä saavat puuhailla itsekseen ja mihin tarvitaan aikuisen valvovaa silmää. 

Tämä perhe ja lapset ovat itselleni elävä esimerkki siitä, että lapsilta voi ja pitää vaatia omatoimisuutta, osaamista. 6 v. oppii laittamaan aamupalan ja pakkaamaan reppunsa, huolehtimaan läksynsä. Lasta ei kuitenkaan jätetä itsekseen selviämään, vaan tuki ja turva on aina lähellä. 

Mulle paikka on sikälikin mieluisa, että heti kättelyssä näytettiin mistä saan kahvia ja ruokakomeron ja jääkaapin sisällöistä saan nauttia estoitta. Perheen isä on varsinainen kokki kolmonen ja toisinaan tulee syötyä poikien seurana vaikka ei nälkä olisikaan. Aamu alkaa mukavasti, kun käteen tuikataan lasillinen vastavalmistettua smoothieta. 


Kuumuus jatkuu. Musta on tulossa mökkihöperö. Meillä on ollut jo muutaman päivän heat advisory, kehotus pysytellä viilennetyissä sisätiloissa. Ongelma ei ole ainoastaan kuumuus (tänäänkin taas 35 C astetta) vaan kosteus, joka tekeekin lämmöstä tukalampaa, n. 45 C asteista. 

Onnellista alkavaa viikkoa!

❤:lla Johanna

Saturday, July 13, 2019

Kuumaa ja kukkia

Viisi kuukautta ja sitten taas olemme yhdessä koko perhe. Veimme miehen kanssa tyttären aamulla kentälle ja päivä on kulunut viestitellessä matkan käänteistä. Halpoja lentoja kun yrittää löytää niin ei voi ihan kamalasti kiinnittää huomiota matkan mukavuuteen. Nyt lapsi joutui Chicagon O'haren kentälle. Se on tunnetusti ruuhkainen ja säiden armoilla. Meikäläinen yrittää vältellä mahdollisuuksien mukaan. 


Eilen kävimme tyttären kanssa tervehtimässä auringonkukkia. Kukat ovat itselleni erityisen rakkaita. 




Kuvista ja mun pukeutumisesta ei ehkä heti oivalla, että lämpötila on n. 35 C astetta. Mä olen tällainen omituinen kummajainen, joka haluaa peittää käsivartensa ja säärensä. Kun lähdimme liikkeelle oli lämpötila vielä alle 30 C, mutta auringonkukkapellolle päästyä auton mittari näytti ihan eri lukemia. Lisäksi ilmankosteus, joka sitten illalla repesikin ukkosmyrskyksi. Sain myrskyn aikaan hauskan viestin hoitolapsen äidiltä: "It's down pouring here and C says 'Oh Ms Johanna has been wanting something to cool the weather down! I bet she's bouncing around her house celebrating.' We think of you even when you're not here." Mä vastasin, että olen kuin Nalle Puhin Tikru, hypin villinä ympäriinsä. Itseasiassa hetkeä aikaisemmin olin pyytänyt jälkikasvun verannalle ihailemaan sadetta. On merkillistä kuinka hyviä ihmistuntijoita viisivuotiaat lapset ovat. 

Nämä kesät kyllä alkavat käydä voimille. Päiväsaikaan ulos ei viitsi mennä. Jos aamulla väsyttää ja päivä on ollut pitkä jää iltalenkkikin tekemättä. Kesällä tuppaa kertymään vararengas vyötärölle, mikään ei kauheasti huvita. Sanoin miehelle, että pari kesää vielä ja sitten pitää keksiä jotain muuta. Ryökäle ehdotti jääkaappia. Pitää ehkä olla hyvillään, että pakastin ei ollut ensimmäinen vaihtoehto... 




Jos viileissä sisätiloissa haluaa käyskennellä, niin sitten ostarit ja kaupat ovat paras vaihtoehto. Ajelin läheiseen Tuesday Morning -kauppaan, onkin varsinainen rompeaitta. Erityisesti ilahduin tästä I'm still hot, it just comes in flashes now -kyltistä. Olen miettinyt paljon sitäkin (ei tässä kuumuudessa voi juuri muuta tehdä), että on meidät ihmiset huippuunsa viritetty ja hienosäätöisiksi tehty. Ajatella nyt vaikka naisen kroppaa: kaikki hormonit, kaikki pelit ja pensselit uuden elämän aikaansaamiseksi. 

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus viime viikoista. Joku kysyi, että miltä tuntuu kun pesä tyhjenee. Onhan täällä hiljaista ja talo alkaa tuntua autiolta. Toisaalta mun työ pitää virkeänä ja kun on päivän touhunnut pienten ihmisten kanssa, auttanut espanjan läksyissä, keitellyt aamupuuroja ja iltapäiväpastoja niin pesä ei tunnukaan niin tyhjältä.  Tytär lähetti matkan varrelta tekstarin: "I love you so much". Me too. En olisi arvannut, että nämä kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni toimitan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellä. Sellaista se on. I love you so much. 

❤:lla Johanna, riesanaan ikuinen auringonpaiste